Ryttylä

kaupunkialue tai taajama Hausjärvellä

Ryttylä on yksi neljästä taajamasta Hausjärven kunnassa Kanta-Hämeessä. Ryttylän asukasluku on noin 1 900 henkilöä[1] ja se on kasvanut tasaisesti muuttoliikkeen vuoksi vuosittain.

Ryttylä on Riihimäki–Tampere-radan varrella; Ryttylän rautatieasema sijaitsee taajaman keskellä. Ryttylän kohdalla kulkeva rataosuus avattiin liikenteelle vuonna 1862. Ryttylän lävitse virtaa Puujoki, jota pitkin pääsee muun muassa Kernaalanjärvelle ja sieltä aina Vanajavedelle asti.

Vuonna 1997 Ryttylä valittiin Kanta-Hämeen vuoden kyläksi.[2]

Nimen alkuperä

muokkaa

Ryttylän nimen taustalla on arveltu olevan erisnimi.[3] Entisen Vanajan kunnan Luolajan kylässä on 1540-luvulla asunut kaksi Pietari Laurinpoika-nimistä isäntää, joista toisen lisänimeksi on kirjuri merkinnyt Rytti tai Rytty. Nimen alkuperästä on kuitenkin esitetty myös muita tulkintoja.

Kartoissa Ryttylän nimi on mainittu muodoissa Ryttile (1470), Rijttiljä (1539), Rijttula (1552) ja Ryttelo (1570).[3]

Historia

muokkaa

Rautatie toi valmistuttuaan maalaiskylään mukanaan teollista toimintaa ja vilkastutti elinkeinoelämää. Ryttylässä oli vielä 1960-luvulla tiilitehdas, kaksi huonekalutehdasta ja lasitehdas. Samoin kylässä oli neljä ruokakauppaa, kioski, vaatekauppa, kirjakauppa, kolme pankkia, huoltoasema ja kaksi ravintolaa. Kahdessa kaupassa oli myös rauta- ja maatalousosastot.

Liikenneyhteydet

muokkaa
 
Juna Ryttylän asemalla.
 
Ryttylän aseman laituri.

Ryttylän rautatieasemalla pysähtyvät Tampereen ja Helsingin väliset R-junat. Ajoaika Ryttylästä Riihimäelle on noin 7 minuuttia ja Tampereelle noin 60 minuuttia.

Palvelut

muokkaa

Ryttylässä on neuvolapalvelut. Muut kunnalliset palvelut sijaitsevat Oitissa, terveydenhoitopalvelut Riihimäellä.

 
Ryttylän terveyskeskus.

Ryttylässä on muun muassa apteekki, elintarvikekauppa, ravintola, kampaamo sekä kahvila.

Entisen Ryttylän kartanon mailla sijaitsee nykyään Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen lähetyskeskus, jonka tilalla toimi aikanaan noin 40 vuotta Helsingin kaupungin poikakoti.[4]

Päiväkoti- ja koulukeskus

muokkaa

Ryttylän päiväkoti- ja koulukeskuksessa järjestetään kunnallisen päivähoidon ja esiopetuksen lisäksi ala-asteen luokat 1–6. Ala-asteella oppilasmäärä on noin 200[5]. Yläaste ja lukio ovat Oitissa. Päiväkoti- ja koulukeskuksen rakennushanke alkoi kesäkuussa 2012.[6] Päiväkoti- ja koulukeskuksen yhteydessä on jääkiekkokaukalo.

Harrastustoiminta ja vapaa-aika

muokkaa

Ryttylään rakennettiin frisbeegolf-rata vuonna 2013. Ryttylässä on kunnan ylläpitämä urheilu- ja jalkapallokenttä sekä koulun yhteydessä jääkiekkokaukalo.

 
Ryttylän Ykslammin uimaranta.

Ykslammin uimaranta on kunnan ylläpitämä yleinen uimaranta. Siellä on hiekkaranta, kaksi laituria ja pukukopit. Alueella on myös vapaassa käytössä oleva grillikota.

Ykslammin alueella on monipuolisesti reittivalintoja tarjoava pururata, joka talviaikaan on hiihtolatukäytössä.

Ryttylään perustettiin syksyllä 2014 yksityinen kirjasto ja Ryttylässä käy säännöllisesti kunnan kirjastoauto.

Kylässä toimivat myös muun muassa Ryttylän VPK, työväenyhdistys ja partiotoiminnan saralla Ryttylän Eräveikot sekä Ryttylän kirkko.

 
Ryttylän VPK.

Ryttylää edustavat yleisurheiluseura Ryttylän Kiri ja Salibandyn ympäristöliiga Ryttylän Kotipojat. Hausjärven kunta ylläpitää myös uimarantaa Kolmilammilla.

Entisen kirjaston tiloissa Ryttylän kylätalolla toimii Hausjärven Nuorisotoimi. Nuorisotiloilla järjestetään kerhoja ja tapahtumia avointen nuorisoiltojen lisäksi.

Lähteet

muokkaa
  1. Yleistietoa Hausjärvestä hausjarvi.fi. Arkistoitu 14.7.2014. Viitattu 17.6.2014.
  2. Kanta-Hämeen vuoden kylä Hämeen kylät ry. Arkistoitu 15.11.2007. Viitattu 27.8.2009.
  3. a b Vanhat paikannimet, kylien nimet Hausjärvellä | Akin keräilysivut, akiranta.com, viitattu 3.12.2020.
  4. Lähetyskeskus Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys. Arkistoitu 2.5.2013. Viitattu 31.8.2009.
  5. Hausjärven kunta, Ryttylän koulu hausjarvi.fi.
  6. Rakennushankkeet Hausjärven kunta. Arkistoitu 24.9.2015. Viitattu 17.6.2014.

Aiheesta muualla

muokkaa
  1. Hausjärven kylä - Ryttylä.fi - www.ryttyla.fi. Arkistoitu 2.6.2016. Viitattu 3.5.2016.