Kara (Hausjärvi)

kylä Hausjärvellä

Kara on kylä Hausjärvellä.

Historia

muokkaa

Karassa sijaitsevan Karan kartanon alueella on saattanut olla asutusta jo 1300-luvulta lähtien.[1] Kartano oli alkujaan kylän ainoa kantatila, josta sittemmin on isojaon jälkeen lohkottu muut kylän tilat. Kartano oli aikoinaan myös kylän keskus ja se hallitsee edelleenkin kylän maisemaa. Kartanon pihapiirissä sijiatsevassa Penttilän päärakennuksessa aloitti vuonna 1932 Karan Kutomo. Kutomo lopetti toimintansa 1980-luvun alussa tapahtuneen tulipalon jälkeen.

Senaatin päätöksellä muodostettiin 1909 Riihimäestä itsenäinen kirkkoherrakunta, johon liitettiin Karan ja Herajoen kylät sekä osa Arolammin kylästä ja myöhemmin Ryttylän eteläosa. Riihimäen seurakunta muodostui 1922, jolloin Riihimäki myös erosi Hausjärvestä itsenäiseksi kauppalaksi. Karan ja Ryttylän asukkaat anoivat 1927 siirtoa takaisin Hausjärven kuntaan.[2] Kylät liitettiin jälleen osaksi Hausjärveä lopulta vasta 1945.

Karaan tuli sotavuosina myös evakkoja Karjalasta ja heidän ansiosta syntyi yli kaksikymmentä uutta tilaa. Karaan rakennettiin 1900-luvun alussa myös koulu, joka sijaitsee Vanhan Hämeentien (nyk. seututie 290) ja Karantien (yhdystie 2891) risteyksessä. Koulu lakkautettiin Hausjärven kunnan päätöksellä vuonna 2015.[3]

Karaan perustettiin 1917 lasitehdas, joka sai yhtiökumppanikseen hämeenlinnalaisia, riihimäkeläisiä ja helsinkiläisiä liikemiehiä. Suomen sisällissota keskeytti tehtaan toiminnan 1918, mutta tuotanto jatkui seuraavana vuonna sodan loputtua. Lasitehdas lopetti toimintansa 1921 ja yhtiö konkurssihakemuksensa. Purettavaksi joutuvan tehdasrakennuksen irtaimistoineen osti Riihimäen Lasi.

Liikenneyhteydet ja etäisyydet

muokkaa

Karan kylää sivuuttaa seututie 290 ja sinne päättyy Riihimäen Haapahuhdasta alkava yhdystie 2891. Hausjärven kuntakeskukseen Oittiin on Karasta matkaa kolmisentoista kilometriä. Ryttylän taajamaan on matkaa vajaa seitsemän kilometriä ja siellä sijaitsee myös lähin rautatieasema. Lähin kaupunki on Riihimäki.

Lähteet

muokkaa
  1. Karan kartano - Häme-Wiki hamewiki.fi. Arkistoitu 20.1.2021. Viitattu 1.12.2020.
  2. Karan kylä - Häme-Wiki hamewiki.fi. Arkistoitu 29.11.2020. Viitattu 1.12.2020.
  3. Karan koulu ei jatka toimintaansa - Hämeen Sanomat 22.6.2015. hameensanomat.fi. Viitattu 1.12.2020.
Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.