Risto Mäkelä
Risto Väinö Kalevi Mäkelä (14. tammikuuta 1924 Raahe – 19. maaliskuuta 1992 Helsinki) oli suomalainen näyttelijä. Hän teki merkittävän uran Suomen Kansallisteatterissa, jonne hänellä oli kiinnitys vuodesta 1965 alkaen. Vaikka Mäkelä ei ollut käynyt Teatterikoulua, hän ansioitui etenkin luonnerooleissa, herkkänä ja oivaltavana ihmiskuvaajana. Hänellä oli useita teatterikiinnityksiä jo vuodesta 1945, mutta hänen elokuvauransa alkoi vasta 1960-luvun alkupuolella. Mäkelä muistetaan etenkin sivurooleistaan kahdessa ensimmäisessä Komisario Palmu -elokuvassa. Lisäksi hän näytteli paljon televisiossa ja radiossa.[1]
| Risto Mäkelä | |
|---|---|
 Risto Mäkelä vuonna 1965 Salme Simanaisen valokuvaamana. |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Risto Väinö Kalevi Mäkelä |
| Syntynyt | 14. tammikuuta 1924 Raahe |
| Kuollut | 19. maaliskuuta 1992 (68 vuotta) Helsinki |
| Ammatti | näyttelijä |
| Puoliso |
Onerva Keskinen ( 1948; 1962) Ritva Ahonen ( 1962; 1992) |
| Lapset | 4 |
| Näyttelijä | |
| Aktiivisena | 1945–1992 |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Varhaisvaiheet
muokkaaRisto Mäkelä syntyi Raahessa aluepäällikkö Väinö Mäkelän ja arkistonhoitaja Aili Hämäläisen perheeseen. Hän innostui näyttelemisestä jo kahdeksanvuotiaana nähdessään Bror Niskan kiertueen esityksen kotikaupunkinsa suojeluskuntatalolla. 14-vuotiaana hän matkusti Raahesta Helsinkiin pyrkiäkseen filmikouluun, muttei ujoutensa vuoksi kyennytkään esiintymään valintaraadin edessä.[2]
Ennen jatkosotaa Mäkelä ehti toimia avustajana Tampereen Teatterissa, jota silloin johti Edvin Laine. Jatkosodan aikaan elokuussa 1944 Mäkelä haavoittui rintamapalveluksessa Karjalan Kannaksella ja pääsi toipumislomalle Niinisalon varuskuntaan. Siellä hän jatkoi aiemmin keskeytyneitä keskikouluopintojaan. Niinisalon toverikunnassa oli näytelmätoimintaa, ja Mäkelä pääsi ohjaamaan sekä esittämään nimiosan Charleyn tädissä.[2]
Ura
muokkaaTeatteri
muokkaaJatkosodan jälkeen Mäkelä haki töitä Tampereen Teatterista, ja pääsi tuuraamaan Yrjö Kostermaata radikaalin kansankiihottajan roolissa. Seuraavaksi hän sai kiinnityksen Porin Teatteriin kaudelle 1947–1949. Sieltä hän palasi Tampereen Teatteriin, jossa näytteli kymmenen vuotta kunnes siirtyi kuudeksi vuodeksi Helsingin Kansanteatteri-Työväenteatteriin 1959. Vuonna 1965 alkoi Mäkelän lähes 30 vuoden mittainen ura Suomen Kansallisteatterissa. Hänen omaa alaansa olivat vakavasävyiset ja syvämietteiset osat komediaan yhdistettynä. Mäkelän huomattavimpia näyttämötöitä olivat muun muassa Othello, Martin Luther, Paavo Ruotsalainen, Akusti näytelmässä Niskavuoren Heta ja Konsta näytelmässä Havukka-ahon ajattelija. Komeasta lauluäänestään tunnettu Mäkelä sai rooleja myös musikaaleissa ja oopperoissa. Lisäksi hän oli Radioteatterin pidetty esiintyjä, toimi usein lausujana sekä suomensi muutamia näytelmiä.[2] Mäkelä ohjasi puolisonsa Ritva Ahosen kiitetyn runoillan Onnen puoti.[3]
Mäkelän viimeisiä suuria töitä Kansallisen lavalla oli Kuningas Learin nimiosa Jotaarkka Pennasen ohjauksessa. Mäkelän Lear-tulkinnassa yhdistyi hänen näyttelijäntaiteensa koko kirjo: miehekäs juurevuus, älyllinen auktoriteettisuus ja komediallinen kepeys.[3]
Elokuvat
muokkaaMäkelän ensimmäinen elokuvarooli oli poliisipäällikkö Hagert Matti Kassilan ohjaamassa elokuvassa Komisario Palmun erehdys (1960). Hän tuli tunnetuksi esittäessään pikkukonna Villeä Aarne Tarkaksen elokuvissa Opettajatar seikkailee (1960), Oksat pois... (1961) ja Turkasen tenava! (1963). Ainoat pääroolinsa Mäkelä näytteli draamassa Me (1961) sekä mustalla huumorilla maustetussa jännityselokuvassa Hän varasti elämän (1962). Hänet muistetaan kuitenkin parhaiten sivurooleistaan, kuten saarnaaja Mustapään roolista elokuvassa Kaasua, komisario Palmu! (1961), Metsäpirtin Tanelina elokuvassa Pikku suorasuu (1962) ja vankikarkuri Yrjö Granbergina elokuvassa Aatamin puvussa... ja vähän Eevankin (1971). Mäkelällä oli lauluosat esimerkiksi elokuvissa Miljoonavaillinki (1961) sekä Akseli ja Elina (1970). Hänen viimeiseksi työkseen valkokankaalla jäi myrkytyspotilaan isä elokuvassa Jousiampuja (1982).[2]
Televisio
muokkaaMäkelä esiintyi pitkään televisiossa, ja hänet muistetaan esimerkiksi viihdesarjoista Kaverukset (1963) ja Merirosvoradio (1975). Televisiosarjoissa Sodan ja rauhan miehet ja Presidentti Mäkelä näytteli Neuvostoliiton ulkoministeriä Vjatšeslav Molotovia niin uskottavasti, että häntä puhuteltiin jopa kadulla tämän nimellä. Mäkelä nähtiin vielä vuonna 1993 postuumisti pienessä roolissa tv-elokuvassa Kissa ja varjo.[2]
Yksityiselämä
muokkaaRisto Mäkelä oli naimisissa kaksi kertaa, Onerva Keskisen kanssa 1948–1962 ja näyttelijä-lausuja Ritva Ahosen kanssa vuodesta 1962 kuolemaansa saakka. Hänellä oli molemmista liitoistaan kaksi lasta. Mäkelän ja Ahosen poika Martti Mäkelä (s. 1965) on jatkanut vanhempiensa näyttelijäperinnettä.[2]
Toimittaja Jukka Kajava luonnehti Mäkelää suomalaisen teatterin voimamieheksi, joka suhtautui työhönsä vakavasti ja vaati paljon niin itseltään kuin ohjaajaltakin.[3]
Risto Mäkelä sai Pro Finlandia -mitalin vuonna 1990. Hän kuoli maaliskuussa 1992 lyhyen sairauden jälkeen 68-vuotiaana.[3]
Filmografia
muokkaa| Elokuvat | ||
|---|---|---|
| Vuosi | Elokuva | Rooli |
| 1960 | Opettajatar seikkailee | Ville |
| Komisario Palmun erehdys | poliisipäällikkö Hagert | |
| Justus järjestää kaiken | johtaja Goldklimp, manageri | |
| Autotytöt | rekkakuski | |
| 1961 | Tulipunainen kyyhkynen | komisario Mankala |
| Oksat pois... | Ville | |
| Minkkiturkki | Oskari, varas | |
| Miljoonavaillinki | iskelmälaulaja | |
| Me | Väiski | |
| Kaasua, komisario Palmu! | saarnaaja P. Mustapää | |
| 1962 | Pikku Suorasuu | Taneli Puuska, Metsäpirtin tilanhoitaja |
| Naiset, jotka minulle annoit | kauppaneuvos Ahokas | |
| Hän varasti elämän | prokuristi Henri Leino
| |
| Älä nuolase... | Joonas | |
| ”Ei se mitään!” sanoi Eemeli | Petteri Pösö | |
| 1963 | Villin Pohjolan kulta | baarimikko |
| Turkasen tenava! | Ville | |
| Totuus on armoton | Peteri, Rasinkankaan kartanon omistaja | |
| 1970 | Akseli ja Elina | Lasse |
| 1971 | Aatamin puvussa... ja vähän Eevankin | vankikarkuri Yrjö Granberg |
| 1973 | Pohjantähti | Lasse |
| 1976 | Luottamus | suurlakkopuhuja Senaatintorilla |
| 1977 | Viimeinen savotta | Laukunperän Ville, ”Laukku-Ville” |
| 1978 | Tuntematon ystävä | Unto Åkerblom, ”Unski” |
| Rautakauppias Uuno Turhapuro – presidentin vävy | poisleikattu rooli | |
| Piilopirtti | kirkkoherra | |
| 1982 | Jousiampuja | myrkytyspotilaan isä |
|
| ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| Televisiosarjat | |||
|---|---|---|---|
| Vuosi | Nimi | Rooli | Jaksot |
| 1959 | Leikkimurha | komisario | 2 jaksoa |
| 1960 | Juomalasi | Väinö Jortamo | 3 jaksoa |
| 1962 | Matti ja Leena | Untamo | ”Vapaailta” |
| 1963 | Kaverukset | Väiski | 12 jaksoa |
| 1964 | Studionäyttämö | lordi Pomphurston | — |
| Pekka Lipposen seikkailut | Jerobeam Klops / Steward | 2 jaksoa
| |
| 1965 | Pentti Siimes | ruhtinas | ”Sotilasromanssi” |
| 1966 | Me Tammelat | vieras | ”Juhannuspäivällinen” |
| Tuulensuun tuvassa | Tauno Pihlajamäki | ”Jätskiä ja juottovasikkaa” | |
| 1967 | Kunnon sotamies Svejkin seikkailuja | sotilaspastori Katz | 2 jaksoa |
| 1968 | Hulukkoset | johtaja Granström | ”Vaatteethan ne miehen tekevät” |
| 1970 | Punainen silkkikenkä | kenraalikuvernööri Seyn | jakso 1.3 |
| 1969, 1971 | Hanski | Pummi / Tärsky | 2 jaksoa
|
| 1971 | Mummoni ja Mannerheim | Pohjalainen | ”Kansa nousee – kansa kaatuu” |
| 1974 | Sämpy | herra Frekkilä | ”Kaikkihan on maksettava” |
| 1974–1975 | Merirosvoradio | useita rooleja | 24 jaksoa |
| 1976 | Ryydinkeksijät | 4 jaksoa | |
| 1978–1979 | Sodan ja rauhan miehet | V.M. Molotov | 6 jaksoa
|
| 1980 | Kivikasvot Show | Sigismund Köllö | ”Lepakkolinna” |
| 1981 | Sotapäällikön poika | Munkki-Keropää | ”Paluu Tuonelasta” |
| 1982 | Presidentti | V.M. Molotov | 2 jaksoa |
| 1983 | Harjunpää ja kylmä kuolema | viinakauppias | 3 jaksoa |
| 1984 | Yhtä köyttä-yhdistys kokoontuu | työmies Antinoja | jakso 1.1 |
| 1988 | Poliisijuttu | Kallio | ”Kosto” |
Lähteet
muokkaa- ↑ Suutela, Hanna: ”Mäkelä, Risto (1924–1992)”, Suomen kansallisbiografia, osa 6, s. 799–800. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2005. ISBN 951-746-447-9 Teoksen verkkoversio.
- ↑ a b c d e f Rytkönen, Sisko: Risto Mäkelä Elonetissä Elonet. 19.2.2014. Kansallinen audiovisuaalinen arkisto. Viitattu 16.1.2022.
- ↑ a b c d Kajava, Jukka: Risto Mäkelän muistokirjoitus Helsingin Sanomat. 19.3.1992. Viitattu 17.1.2022.
Aiheesta muualla
muokkaa- Risto Mäkelä Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
- Risto Mäkelän muistokirjoitus Helsingin Sanomissa.