Radio Peterburg

radioasema Venäjällä

Radio Peterburg (ven. Радио Петербург) on yleisradioyhtiö Peterburgin omistama radioasema Pietarissa Venäjällä. Se jatkaa vuonna 1924 perustetun Leningradin radion perinteitä ja kertoo olevansa Venäjän vanhin radioasema[1].

Pietarin radiotalo.

Leningradin radioMuokkaa

Yleisradiolähetykset alkoivat Leningradissa yhden kilowatin lähettimellä 24. joulukuuta 1924. Aseman teho nousi vuonna 1926 kahteen ja vuonna 1928 kymmeneen kilowattiin.[2] Vuodesta 1932 lähtien Leningradissa oli kaksi radiolähetintä: sadan kilowatin pitkäaaltoasema RW53 ja kymmenen kilowatin keskiaaltoasema RW70,[3][4][5] jotka jatkoivat toimintaansa myös toisen maailmansodan aikana[6].

Lähetyksistä vastasi aluksi osakeyhtiö Radioperedatša[7]. Vuonna 1928 toiminta siirtyi posti- ja teleasiain kansankomisaariaatin radiohallinnolle[8] ja vuonna 1931 aluehallinnon alaiselle Leningradin radiokomitealle. Lähetysten vastaanotto perustui etupäässä lankaradioverkkoihin, mutta varsinkin maaseudulla niiden kehitys oli hidasta.[3] Kaupungin lankaradioverkosta vastasi vuodesta 1934 Leningradin radiohallinto, ja vuonna 1939 kaikki lähetystoiminta siirrettiin yhteyslaitoksen kansankomissariaatin alaisuuteen[9][6].

Ohjelmatyyppejä olivat eri kohderyhmille suunnatut ”radiolehdet”, luennot sekä musiikki- ja kulttuuriohjelmat[10]. Vuonna 1928 Leningradissa aloitti toimintansa Neuvostoliiton ensimmäinen radioteatteri[11]. Radiokomitea asettui 1930-luvun alussa Malaja Sadovaja ja Italjanskaja -katujen kulmataloon, jossa Radio Peterburg toimii edelleen[12].

Leningradin radiolla oli vuodesta 1928 lähtien[13] myös suomenkielisiä ohjelmia, jotka oli suunnattu lähinnä inkeriläisille ja karjalaisille. Viron- ja latviankieliset lähetykset alkoivat vuonna 1933, ja ohjelmia tehtiin myös ulkomaalaisia varten saksaksi, englanniksi ja esperantoksi. Suomenkielisissä lähetyksissä esiintyi usein Leningradin suomalaisen teatterin taiteilijoita. Niiden viimeisiä toimittajia olivat Lyyli Grönlund ja Stalinin vainoissa teloitettu Valfrid Virtanen. Toiminta vähemmistökielillä lakkautettiin syksyllä 1937.[3]

Leningradin piirityksen aikana radiosta tuli kaupungin vastarinnan symboli. Lähettimet kärsivät pommituksissa vaurioita, mutta lankaradioverkko toimi koko piirityksen ajan. Varsinaiset radiovastaanottimet oli takavarikoitu yksityishenkilöiltä Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon.[14][15]

Ohjelmien tekemiseen osallistuivat sodan aikana monet kirjailijat kuten Olga Bergholtz, Vsevolod Višnevski ja Vera Ketlinskaja[16]. Radion tähtihetki oli 9. elokuuta 1942, kun sen orkesteri esitti Dmitri Šostakovitšin seitsemännen Leningrad-sinfonian[17]. Lähetystaukojen aikana kaiuttimista kuului metronomin ääni, joka kertoi elämän jatkuvan[18][19]. Sota-ajan toimituksellisesti hieman vapaampia oloja seurasi vuodesta 1946 lähtien Andrei Ždanovin johtama kurinpalautus, juutalaisvainot ja ”Leningradin juttu”, joiden seurauksena monet tunnetut toimittajat erotettiin työstään[20].

Saksankieliset propagandalähetykset alkoivat Leningradista heinäkuussa 1941, ja hieman myöhemmin käynnistyivät myös suomen- ja ruotsinkieliset ohjelmat[21]. Suomen vapausradion nimeä käyttäneiden lähetysten tärkeimmät työntekijät olivat Jahvetin kanssa radioaalloilla kisaillut Armas Äikiä ja Inkeri Lehtinen[22][23].

Säännölliset televisiolähetykset, jotka olivat alkaneet Leningradissa vuonna 1938, käynnistyivät sodan jälkeen uudelleen vuonna 1948[24]. Kaupungin yleisradiolaitoksesta tuli monien nimenmuutosten jälkeen vuonna 1957 Neuvostoliiton televisio- ja radiokomitean alainen Leningradin kaupungin ja alueen toimeenpanevien komiteoiden televisio- ja radiokomitea. Käytännössä radio ja televisio toimivat erillisinä organisaatioina.[25]

Lankaradio löysi uuden asuntorakentamisen myötä paikkansa jokaisesta keittiöstä, ja vähitellen kuuntelijat alkoivat hankkia myös putkivastaanottimia, suuria radiolevysoitinyhdistelmiä ja kalliita matkaradioita[26]. Kaupungin lankaradioverkko siirtyi 1960-luvun lopulla kolmikanavaiseen järjestelmään,[9] jossa ensimmäinen ohjelma oli Leningradin radio, toinen radioasema Majak ja kolmas valtakunnallinen eli ”yleisliittolainen” kanava[27]. Keskiaalloilla käytössä oli tuhannen kilowatin lähetin Punaporussa, joka suljettiin vuonna 1999[28].

Leningradin radio oli 1960–1980-luvuilla monipuolinen yleiskanava, jonka ohjelmistoon kuuluivat ideologisesti väritettyjen uutis- ja ajankohtaislähetysten lisäksi kulttuuri-, tiede-, musiikki-, urheilu-, lasten- ja nuortenohjelmat. Ohjelmiston rungon muodostivat valtakunnalliset uutiset, joiden lisäksi välitettiin muita Moskovan ohjelmia. Paikallisohjelman osuus oli kuudesta seitsemään tuntia päivässä. Radion yhteydessä toimivat venäläinen kansansoitinorkesteri, viihde- ja sinfoniaorkesteri, kuoro ja lastenkuoro.[29]

Radion ohjelmatoiminta alkoi uudistua 1980-luvun puolivälissä, jolloin mukaan tulivat suorat lähetykset, joihin myös kuuntelijat saattoivat osallistua. Sitä ennen kuuntelijapalaute oli tapahtunut kirjeitse. Paikallinen ohjelma-aika kasvoi 11–12 tuntiin päivässä, minkä lisäksi ULA-alueella lähetettiin iltaisin stereofonista musiikkiohjelmaa.[30]

Leningradin radio otti vuonna 1990 kokonaan haltuunsa lankaradion ensimmäisen kanavan. Samaan aikaan perustettiin Venäjän yleisradioyhtiön Radio Rossii, jonka ohjelmia välitettiin aluksi valtakunnallisilla ja osittain myös Leningradin kanavalla. Helmikuussa 1991 kaupungissa aloittivat toimintansa ensimmäiset kaupalliset radioasemat Jevropa pljus ja Radio Baltika. Elokuun 1991 vallankaappausyrityksen aikana Leningradin radio välitti ensin poikkeustilakomitean hallussa ollutta valtakunnallista ohjelmaa ja omaksui sitten puolueettoman kannan. Lokakuussa Radio Rossii korvasi Yleisliittolaisen radion lankaradion kolmannella kanavalla.[31]

Neuvostoliiton jälkeenMuokkaa

Neuvostoliiton hajottua Venäjän yleisradiotoiminta järjesteltiin uudelleen. Vuonna 1992 perustettiin valtion yleisradioyhtiö Peterburg, joka vuotta myöhemmin sai nimen Peterburg – 5 kanal. Vähän myöhemmin sen valtakunnallisella televisiokanavalla alettiin välittää Vladimir Gusinskin NTV:n ohjelmia, ja vuonna 1997 sen taajuudet luovutettiin uudelle Kultura-kanavalle. Pietarin viitoskanavan toiminta-alueeksi jäi Pietarin kaupunki ja Leningradin alue.[32]

Yleisliittolaisen radion jäänteet Majak, Junost, Orfei ja Venäjän Ääni sulautuivat Venäjän yleisradioyhtiöön vuonna 1998. Samana vuonna perustettiin osakeyhtiöpohjainen yleisradioyhtiö Peterburg, jonka pääomistajat olivat Pietarin kaupunginhallitus ja Leningradin aluehallinto. Television viitoskanava sai vuonna 2007 takaisin valtakunnallisen statuksensa, ja yleisradioyhtiö Peterburgista tuli seuraavana vuonna osa yksityistä Natsionalaja Media Gruppa -hallintayhtiötä.[33][34]

Yhtiöjärjestelyillä oli dramaattiset seuraukset Radio Peterburgiksi muuttuneelle Pietarin radiolle. Vielä Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen kukoistaneen aseman toimintaa alettiin supistaa vuonna 1998, ja vuonna 2001 se sai väistyä Radio Rossiin tieltä lankaradion vähän kuunnellulle kolmoskanavalle ja vanhalle ULA-alueelle. Vuonna 2002 asema menetti kanavansa myös Leningradin alueen lankaradioverkoissa. Pietarin ajankohtais- ja yleiskanavana on siitä lähtien ollut toimintaansa laajentaneen Venäjän yleisradioyhtiön paikallisradio Radio Rossii – Sankt-Peterburg, jonne 2000-luvun vaihteessa siirtyi suurin osa Pietarin radion työntekijöistä. Radio Peterburg on profiloitunut kulttuuriohjelmien ja klassisen musiikin kanavaksi. Molempien kanavien yleisö koostuu etupäässä keski-ikäisistä ja iäkkäistä kuuntelijoista, kun taas nuoremmat kuuntelevat kaupallisia formaattiradioita.[35]

Radio Peterburg lähettää päivittäin 19 tuntia ohjelmaa ULA-taajuudella 69,47 MHz sekä Pietarin ja Leningradin alueen lankaradioverkoissa. Sen ohjelmia voi kuunnella myös Internetissä.[36] Aseman arkistossa on lähes puoli miljoonaa äänitettä, joista on tarjolla näytteitä[37].

LähteetMuokkaa

  • Efir na fone epohi: otšerki istorii Leningradskogo – Peterburgskogo radio i televidenija. Sankt-Peterburg: Sankt-Peterburgski gosudarstvennyi universitet, 2013. Teoksen verkkoversio.
  • Lovell, Stephen: Russian in the Microphone Age: A History of Soviet Radio, 1919–1970. Oxford: Oxford University Press, 2015. ISBN 978-0-19-872526-8.
  • Radio: natšalo istorii. Moskva: Fakultet žurnalistiki MGU, 2017. Teoksen verkkoversio.
  • Radio v gody Velikoi Otetšestvennoi voiny. Moskva: Fakultet žurnalistiki MGU, 2015. Teoksen verkkoversio.
  • Sankt-Peterburg. Petrograd. Leningrad: Entsiklopeditšeski spravotšnik. Moskva: Bolšaja Rossijskaja Entsiklopedija, 1992. ISBN 5-85270-037-1.

ViitteetMuokkaa

  1. Stareišaja iz deistvujuštših radiostantsi Rossii otmetšajet 95-letni jubilei Pjatyi kanal. Viitattu 7.8.2022.
  2. Radio: natšalo istorii, s. 115–116.
  3. a b c Smirnova, T. M.: Radio dlja natsionalnyh menšinstv Leningrada i Leningradskoi oblasti. Filosofija i gumanitarnyje nauki v informatsionnom obštšestve, 2/2021, s. 69–93. Artikkelin verkkoversio.
  4. Yleisradioasemat. Radiokuuntelija, 3/1936, s. 20. Artikkelin verkkoversio.
  5. Virallinen aaltoluettelo. Kuuntelijan Radiotieto, 1/1939, s. 89–90. Artikkelin verkkoversio.
  6. a b Vserossijskaja gosudarstvennaja televizionnaja i radioveštšatelnaja kompanija, Tsentr radioveštšanija i radiosvjazi no 2 RUcompany.ru. Viitattu 7.8.2022.
  7. Radio: natšalo istorii, s. 117–132.
  8. Efir, s. 15.
  9. a b Peterburg, s. 533.
  10. Radio: natšalo istorii, s. 115–132.
  11. Radio, s. 111.
  12. Radio: natšalo istorii, s. 59.
  13. Radio: natšalo istorii, s. 131–132.
  14. Radio v gody, s. 12, 15, 22, 25.
  15. Lovell, 114–115.
  16. Efir, s. 33.
  17. Efir, s. 34.
  18. Radio v gody, s. 22.
  19. Lovell, s. 107.
  20. Lovell, s. 117, 140–142.
  21. Radio v gody, s. 43.
  22. Petri Karonen: Propagandan ja viestintävaikuttamisen erot ja yhtäläisyydet Tietysti.fi. Viitattu 7.8.2022.
  23. Radio v gody, s. 45–46.
  24. Sankt-Peterburg, s. 612.
  25. Efir, s. 58–59.
  26. Efir, s. 56–58.
  27. Efir, s. 57.
  28. Sendeanlage bei St. Petersburg wird stillgelegt Radio Eins. Arkistoitu 27.6.2013. Viitattu 7.8.2022.
  29. Efir, s. 60–69, 119–129.
  30. Efir, s. 129–159.
  31. Efir, s. 160–165.
  32. Efir, s. 266–267.
  33. Efir, s. 214, 222, 228, 300, 307.
  34. Istorija Pjatogo kanala Pjatyi kanal. Viitattu 7.8.2022.
  35. Efir, s. 212–264.
  36. Radio Peterburg Pjatyi kanal. Viitattu 7.8.2022.
  37. Zvutšaštšaja biblioteka Pjatyi kanal. Viitattu 7.8.2022.

Aiheesta muuallaMuokkaa