Leningradin juttu
Leningradin juttu oli sarja Neuvostoliitossa 1940-luvun lopulla ja 1950-luvun alussa järjestettyjä näytösoikeudenkäyntejä, jossa lukuisia merkittäviä kommunistipuolueen jäseniä kuten Nikolai Voznesenskia ja keskuskomitean sihteeri Aleksei Kuznetsovia syytettiin maanpetoksesta ja kiinnostuksesta muodostaa neuvostovastainen järjestö Leningradissa[1] Kyseessä oli ensimmäinen suuri puhdistus sodan jälkeen. Myös Vjatšeslav Molotov sai väistyä ulkoministerin paikalta.[2]
Tammikuussa 1949 Pjotr Popkov, Aleksei Kuznetsov ja Nikolai Voznesenski järjestivät Leningradin kauppamessut voimistaakseen sodanjälkeistä taloutta ja tuottamalla elintarvikkeita Leningradin asukkaille. Stalin tuli epäluuloiseksi kilpailijoidensa noususta, ja Stalinin lakimiehet ja poliitikot järjestivät sarjan syytöksiä tuhotakseen heidät[3].
Neuvostoliiton virallinen propaganda hyökkäsi Leningradin kauppamessuja kohtaan hyvin valmisteluilla hyökkäyksillä.[4], väärillä todisteilla Moskovan valtiobudjetin käytöstä liiketoiminnan kehittämisessä Leningradissa. Vaikkakin budjetti ja talousmessut olivat normaalit ja lailliset, sillä oli Neuvostoliiton Valtion suunnittelu- ja hallintokomitean Gosplanin täysi hyväksyntä, Stalin päätti toimillaan turvata oman ankaran ja hajottavan diktatuurin, joka ei sallinut yhtään taloudellista ja poliittista kilpailua.[5]
Lopputuloksena oli, että vuonna 1950 Nikolai Voznesenski, Mihail Rodionov, Aleksei Kuznetsov, Pjotr Popkov, Jakov Kapustin ja Pjotr Lazutin tuomittiin kuolemaan[6], väärillä syytöksillä Neuvostovaltion budjetin kavaltamisesta "sopimattomaan liiketoimintaan" Leningradissa, joka oli yhtä kuin neuvostovastainen maanpetos. Heidät teloitettiin nopeasti ampumalla heitä aseella päähän, joka oli Stalinin kommunistihallituksen asettama kuolemantuomio Neuvostoliitossa. Yli 2000 Leningradin merkittävintä henkilöä poistettiin johtavista asemistaan. Joukossa oli tiedemiehiä, kirjailijoita ja opettajia, jotka joutuivat karkotetuksi, vangituiksi ja Gulagin työleireille. Heidän joukossa oli muun muassa Nikolai Punin[7].
Neuvostojohtajat korvattiin kaikissa kommunistipuolueen ja hallinnon johtotehtävissä Stalinille uskollisilla kommunisteilla.
On arveltu, että Stalin pelkäsi joutuvansa kilpailemaan vallasta häntä nuorempien ja kansan keskuudessa suosittujen johtajien kanssa, jotka olivat kunnostautuneet sankareina kaupungin saarrossa. Stalin suhtautui myös epäluuloisesti vanhoihin leningradilaisiin tovereihin, jotka olivat osallistuneet vallankumoukseen, kansalaissotaan, Zinovjevin teloitukseen ja oikeisto-oppositioon[8].
Kaikki syytetyt ja teloitetut rehabilitoitiin myöhemmin Neuvostoliitossa Hruštšovin aikana[9].
Lähteet muokkaa
- ↑ Dmitri Volgonov, "Stalin:Triumph and Tragedy 1976,ISBN 0761507183
- ↑ Rentola, Kimmo: Niin kylmää että polttaa. Kommunistit, Kekkonen ja Kreml 1947-1958, s. 82. Otava, 1997. ISBN 951-1-14497-9.
- ↑ Edward Radzinsky, "Stalin; The First In-depth Biography Based on Explosive New Documents from Russia's Secret Archives", 1997, ISBN 0385479549
- ↑ Malenkov against Zhdanov Games of Stalin's Favorites akhmatova.org. (venäjäksi)
- ↑ The "Leningrad Affair (venäjäksi)
- ↑ "Stalin and the Betrayal of Leningrad by John Barber bbc.co.uk. (englanniksi)
- ↑ "The Diaries of Nikolay Punin: 1904-1953 "University of Texas Press (1999) ISBN 0292765894
- ↑ "The Affair of Leningrad Centre...", Krugosvet krugosvet.ru. (venäjäksi)
- ↑ William Taubman: Khrushev: The Men and His Era". London: Flec Press, 2004. (englanniksi)