Nikolai Voznesenski

Nikolai Aleksejevitš Voznesenski (ven. Никола́й Алексе́евич Вознесе́нский, 19031950) oli neuvostoliittolainen taloustieteilijä, joka johti valtion talouden suunnittelutoimistoa Gosplania suuren isänmaallisen sodan aikana. Voznesenski nimitettiin varapääministeriksi 38-vuotiaana toukokuussa 1940.[1][2]

Voznesenski opiskeli ja opetti taloustiedettä 1920-luvulla ja hänestä tuli 1934 maan taloutta valvovan komitean jäsen ja edelleen 1938 Gosplanin johtaja. Hän oli sodan alussa suunnittelemassa maan teollisuustuotannon siirtämisen itään Saksan hyökkäyksen tieltä. Hänen teoksensa The Economy of the USSR during World War on hänen muistelmansa sotavuosista.[3]. Jo vuonna 1943 Neuvostoliitossa aloitettiin Saksan tuolloin miehittämien alueiden jälleenrakennuksen suunnittelu. Erityisesti Vosnesenskin vastuulla oli Leningradin alueen talous. Vuodesta 1947 hän oli politbyroon jäsen.[2]

Voznesenski joutui kuitenkin epäsuosioon, koska hän oli Andrei Ždanovin läheinen liittolainen. Hänet tuomittiin Leningradin jutussa maanpetoksesta ja tuomittiin kuolemaan.[4] Hänet teloitettiin vuonna 1950 ja Stalin julisti hänen teoksensa marxilaisuuden vastaiseksi.[2]

Lähteet muokkaa

  1. Simon Sebag Montefiore, "Stalin:The Court of the Red Tsar", Weidenfelde & Nicolson, 2009, s. 310. ISBN 1400042305
  2. a b c Seppo Zetterberg (toim. suomalainen laitos): Muutosten vuosisata 4, s. 277. Alkuteos: Power, Wealth & Powerty, The Family, Science, The Arts, Passing Parade. WSOY, 1994. ISBN 951-0-18421-7.
  3. Washington, DC: Public Affairs Presslähde tarkemmin?
  4. Simon Sebag Montefiore, Stalin. Den röde tsaren och hans hov (suom. Stalin : punaisen tsaarin hovissa) s. 607–608.