Pyhän Panteleimonin kirkko (Hanko)

Pyhän Panteleimonin kirkko oli Hangossa 1810–1854 sijainneiden kahden ortodoksisen sotilaskirkon nimi.[1]

Ensimmäinen kirkko muokkaa

Hanko oli tärkeä linnoitus- ja merivartiopaikka, jonne venäläinen sotaväki saapui 21. maaliskuuta 1808 Suomen sodan aikana ja otti hallintaansa tyhjän Hangon linnoituksen. Sotilasosaston mukana tuotiin kenttäkirkko pastoreineen.[2] Ensimmäinen asiakirjamaininta kirkosta ja satunnaisista jumalanpalveluksista on vuodelta 1810.[1] Aluksi uskonnolliset toimitukset järjestettiin linnoituksen tiloissa, mutta myöhemmin kirkoksi muutettiin keskellä linnoitusta sijainneella kalliolla ollut kalastajien käyttöön tehty rakennus.[2]

Yksihuoneista rakennusta laajennettiin niin, että toiseen päähän tuli eteishuone ja toiseen päähän viisikulmainen alttariosa. Eteisen päälle rakennettiin kellokatos, jonka korkeus ei ylittänyt kirkon harjakorkeutta. Sekä sisältä että ulkoa koruttoman rakennuksen korjaustöiden rahoitus saatiin linnoituksen käyttöön varatuista rahoista. Uuden pyhäkön ikonostaasin maalauskoristelu oli tehty kehikon varaan pingotetulle kankaalle ja esineistö saatiin osaksi kenttäkirkosta, osaksi lahjoituksina seurakuntalaisilta. Satunnaiset jumalanpalvelukset toimitti joukko-osaston sotilaspappi, mutta kirkon hallinnan siirryttyä 1839 Venäjän sotaministeriölle kirkko sai oman pastorin. Virkaa hoiti 1839–1854 Foma Zlatskovski.[2] Kirkon pyhittäminen pyhälle Panteleimonille, johtui siitä että venäläiset viettivät pyhän Panteleimonin muistopäivää, kun he voittivat ruotsalaiset 1714 käydyssä Riilahden meritaistelussa Hankoniemen lähellä.[1]

Toinen kirkko muokkaa

Hangon ortodoksisen sotilas- ja siviiliasutuksen vakiinnuttua käytössä ollut kirkkotila kävi pieneksi. Kirkkosuunnitelmia tehtiin useita vuosina 1834–1839. Pienen ja syrjäisen Hangon linnoituksen kirkon rakennusasia vauhdittui vasta 1843, kun keisari Nikolai I:n poika suuriruhtinas Konstantin Nikolajevits vieraili paikkakunnalla ja tutustui kirkkoon. Keisari hyväksyi piirustukset 1846 ja rakentaminen voitiin aloittaa.[1]

Vanha kirkko purettiin ja käyttökelpoinen materiaali käytettiin uuden kirkon rakenteisiin.[2] Tämäkin kirkko omistettiin pyhälle Panteleimonille. Vaatimattoman oloinen rakennus edusti klassismia ja sen esineistö ja sisustus tuotiin Pietarista.[1] Pyhäkön ulkoasussa katsojan huomio kiinnittyi keskuskupoliin ja suunnilleen samankorkuiseen länsipäädyn kellotorniin. Alttarihuoneen lattia oli kaksi askelmaa kirkkosalia ylempänä. Kirkkosalin sivuilla oli kuoroaitiot ja niiden koristeelliset kaiteet. Kirkon lämmönlähteenä toimi hollantilainen, ultramariinin sininen kaakeliuuni.[2]

Rakennuspiirtäjä Zhiltonin suunnittelema ja keisari Nikolai I:n mielipiteen mukaisesti muutettu ikonostaasi hankittiin Pietarista. Se oli maalattu vaalein värein ja koristeltu lehtikultaisin ornamentein. Linnoituksen vakinainen pappi isä Foma Zlatkovski kunnosti vanhat ikonit ja Pietarista hankittiin lisäksi joukko uusia ikoneita. Myös osa kirkollisesta esineistöstä ja kirkon kellot hankittiin Pietarista sotaministeriön kirkollisten esineiden varastosta. Pyhälle palkatta parantaja Panteleimonille pyhitetyn kirkon lopulliseksi hinnaksi tuli 1 500 hopearuplaa ja se saatiin valmiiksi vuoden 1846 tienoilla.[2]

Euroopan poliittinen tilanne kiristyi ja johti Krimin sotaan. Uusi kirkkorakennus ehti toimia uskonnonharjoituspaikkana vain noin kahdeksan vuotta, sillä se jouduttiin sulkemaan keväällä 1854. Osa esineistöstä siirrettiin turvaan vihollisuuksilta Viaporin linnoitukseen ja loput väliaikaiseen kirkkotilaan Tammisaareen. Kirkkorakennus purettiin ja siirrettiin Tammisaareen 1854. Osa kirkon ikonostaasin ikoneista on tallella Helsingin ortodoksisen seurakunnan kirkoissa.[1][2]

Brittiläis-ranskalaisen laivaston Krimin sodan aikaisia sotatoimia Itämerellä kutsutaan Suomessa Oolannin sodaksi. Hangon linnoitus torjui laivaston hyökkäyksen, mutta sitä pidettiin sotilaallisesti vähämerkityksellisenä ja kalliina ylläpitää. Linnoitus räjäytettiin loppukesästä 1854 ja tuhoa täydensivät paikalliset asukkaat, joille oli annettu lupa kerätä rakennustarvikkeita omiin tarpeisiinsa.[3] Sotaväestä jäi Hankoon jäljelle vain pieni vartio-osasto ja ortodoksisuudesta muistutti vain hautausmaa ja kirkon kivijalka. Ortodoksinen kirkollinen toiminta Hangossa oli lähes olematonta yli kolmekymmentä vuotta. Ainoastaan muistoristejä pystytettiin. Puinen muistoristi pystytettiin 1869 ja Riilahden meritaistelusta kertova graniittinen risti 1870. Vuonna 1879 perustetun kylpylän myötä Hanko alkoi vetää puoleensa venäläisiä virkamiehiä, upseereita ja seurapiiriväkeä. Näille kesäasukkaille alettiin järjestää jumalanpalveluksia aluksi yksityisasunnoissa ja vuosien myötä pysyvä rukouspaikka koettiin tarpeelliseksi. Uuden puukirkon eli nykyisen Hangon ortodoksisen kirkon perustuksiin käytettiin vanhan pyhän Panteleimonin kirkon perustuksista otettuja kiviä. Uusi kirkko vihittiin käyttöön 1895.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e f g Lehtonen, Timo (toim.): 100 vuotta rukousta ja suitsutusta Hangossa, s. 31–35. Helsinki: Helsingin ortodoksinen seurakunta, 1995. ISBN 951-95511-1-5.
  2. a b c d e f g Lehtonen, Timo: Vaienneet kellot: autonomian ajan sotilaskirkot 1809–1917, s. 78–80. Helsinki: Timo Lehtonen, 2015. ISBN 978-952-93-6534-0.
  3. Gustavsvärn – Hangon vartija Luontoon.fi. 2017. Vantaa: Metsähallitus. Viitattu 29.3.2017.