Kenttäkirkko
Kenttäkirkko eli matkakirkko on sotilasosaston mukana siirtyvä uskonnonharjoitustila. Se sijoitetaan sotaväen pysähdyspaikalle, sotilasleiriin tai varuskuntaan joko valmiiseen rakennukseen, ulos pystytettyyn telttakatokseen tai avoimeen ulkotilaan.[1][2] Varuskunnan kenttäkirkossa järjestetään hartauksia varusmiehille ja puolustusvoimien henkilökunnalle.[2]
Suomen ortodoksiset kenttäkirkot muokkaa
Suomessa ortodoksisen kenttäkirkon ikonostaasi ja muu kirkollinen esineistö oli useimmiten hyvin yksinkertainen ja edullisesti hankittu. Kirkon ikonostaasi oli kokoontaitettava, jotta sen kuljetus sujuisi helposti. Ikonit puolestaan oli maalattu kankaalle tai ne olivat painokuvia. Esineistön laatu ja upeus riippui sotilasseurakunnan ja sen kenttäkirkon varallisuudesta ja se puolestaan saatujen lahjoitusten suuruudesta.[3]
Suomessa varhaisimmat tiedot venäläisistä ortodoksisista sotilaskirkoista ovat Suuren Pohjan sodan ajalta. Vuosina 1700–1721 käydyn sodan aikoihin niitä oli Käkisalmessa jo vuosina 1695–1710 sekä Viipurissa ja Savonlinnassa vuoden 1710 jälkeisenä aikana. Niihin aikoihin venäläiset eivät perustaneet vallattuun maahan pysyviä sotilaskirkkoja muualle paitsi rajalinnoituksiin, vaan kirkollinen toiminta järjestettiin joukkojen mukana siirtyneissä kenttäkirkoissa. Sellainen pystytettiin sotaväen pysähdyspaikalle joko valmiiseen rakennukseen tai ulos telttakatokseen. Vasta 1808–1809 käydyn Suomen sodan jälkeen Venäjän keisarikunnan alaiseen Suomen suuriruhtinaskuntaan tuli armeijan mukana sotilaskirkkoja lähes jokaiseen kolkkaan. Sotilaiden mukana tuli ortodoksinen uskonto ja heitä seurasivat virkamiehet palvelusväkensä kanssa sekä kauppiaat. Sotilaiden mukana ortodoksisen kirkon toiminta ulottui aina Ahvenanmaalle ja Tornioon saakka. Venäläisjoukkojen asemapaikat vakiintuivat kaupunkeihin ja linnoituksiin vuoteen 1830 mennessä, mikä mahdollisti kenttäkirkkojen toiminnan vakiintumisen. Suomen ensimmäinen venäläinen siviiliseurakunta perustettiin Helsinkiin ja seurakunnan käyttöön valmistui Pyhän Kolminaisuuden kirkko 1827.[4]
Suuren Pohjan sodan aikana venäläiset joukot etenivät Turun kautta Ahvenanmaalle. Syksyllä 1719 Ruotsin ja Venäjän edustajat neuvottelivat rauhasta Vårdön pitäjän Lövön kylässä. Tapahtumasta käytetään nimitystä Ahvenanmaan kongressi. Venäläisten neuvottelijoiden käyttöön rakennettiin tilapäinen kenttäkirkko, joka oli muodoltaan pyöreä. Yksinkertaisen rakennelman muodosti puisen rungon varaan pingotettu purjekangas ja näin säältä suojattuun tilaan sijoitettiin mukana tuodut kirkolliset tavarat. Savonlinnassa sijaitsevassa Olavinlinnassa toimi kenttäkirkko 1714–1721. Se oli sijoitettu entiseen luterilaiseen kappeliin ja pyhitetty profeetta Elialle.[5]
Varhaisin kirjallinen merkintä Loviisassa sijaitsevasta Jumalansynnyttäjän Kasanilaisen ikonin kirkosta on vuodelta 1795, jolloin se kuului Haminassa majailleelle Velikolutskin muskettirykmentille. Vuonna 1833 rykmentin sijoituspaikaksi tuli Loviisan Svartholma. Siellä kenttäkirkko sai tilat 1755 rakennetusta upseerikasarmista. Nykyisin tämä Loviisan ortodoksinen kirkko on melkoinen harvinaisuus, sillä se on yksi kolmesta Suomessa säilyneestä ortodoksisesta kenttäkirkosta.[6]
Lähteet muokkaa
- Lehtonen, Timo: Vaienneet kellot: autonomian ajan sotilaskirkot 1809–1917. Helsinki: Timo Lehtonen, 2015. ISBN 978-952-93-6534-0.
Viitteet muokkaa
- ↑ Lehtonen s. 7.
- ↑ a b Sanna Kotimäki: Kenttäkirkko siunattiin käyttöön Kajaanissa Päivämies. 23.11.2015. Oulu: Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry. Arkistoitu 30.3.2017. Viitattu 30.3.2017.
- ↑ Lehtonen s. 10.
- ↑ Lehtonen s. 7 ja 8.
- ↑ Lehtonen s. 18 ja 19.
- ↑ Loviisan ortodoksikirkon kätköissä harvinaisuus Loviisan Sanomat. 4.1.2013. Loviisa: Loviisan sanomain oy. Arkistoitu 31.3.2017. Viitattu 30.3.2017.