Pitäjänlaki
Pitäjänlaki on joko kihlakunnanoikeuden tai pitäjänkokouksen säätämä ja maaherran (kuvernöörin) vahvistama sekä koko (suur)pitäjälle tarkoitettu historiallinen järjestyssääntö, jonka perusteella kihlakunnankäräjät saivat oikeuden sakottaa pitäjäläisiä sen rikkomisesta tai laiminlyömisestä. Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla vuoden 1742 kyläjärjestysohjeen perusteella laaditut pitäjänkyläasetukset olivat pitäjänlakeja siksi, että kyläkokouksissa tai kylänoikeudessa tehdyistä päätöksistä sai vuonna 1757 annetun kuninkaallisen päätöksen mukaan valittaa kihlakunnankäräjille, joka ratkaisi valituksen asianomainen kyläjärjestys lakikirjanaan.
Painetut pitäjänlait muokkaa
Pitäjänlakeja painettiin Ilmajoen (1805, 1821, 1846), Kuortaneen (1810), Kälviän (1816), Lapväärtin (1816), Lohtajan (1818), Isonkyrön (1834), Lapuan (1843), Laihian (1869) ja Vähänkyrön (1880) pitäjäläisten tarpeisiin. Kyläyhteisöjen taloudellista yhteistyötä koskevissa kysymyksissä käräjät ratkoivat syntyneitä kiistoja harvakseltaan pitkin 1800-lukua. Järjestysrikkomuksissa, joihin kuuluivat esimerkiksi yöjuoksu, kuokkavierailu, luvattomat tanssit ja niihin osallistuminen sekä joutilaisuus, rangaistiin sen sijaan vain Ilmajoen, Lapuan, Laihian ja Vähänkyrön kyläasetusten mukaan. Muualla Etelä-Pohjanmaalla sekä mainituissakin pitäjissä ennen pitäjälakeja sakotettiin järjestysasioissa erityisten pitäjänsopimusten nojalla.[1]
Oikeudellisesti pitäjänlaeista merkittävin oli Lapuan laki, alkuperäiseltä nimeltään Hallitus Sääntö ja Kylän Asetus, Lapuan Pitäjäsä, laitetut wuonna 1843, joka painettiin seuraavana vuonna. Pohjalaisia-näytelmän käsikirjoituksessa hallitussääntö mainitaan pari kertaa oikealta nimeltäänkin. Lisäksi näytelmässä tuodaan esille käsite pitäjänlaki, kun yhden päähenkilön Harrin suuhun asetetaan hallitussäännön 7.§:n mukainen repliikki: ”Siihen (purpurin soitto) saakin loppua tältä päivältä, että ehditte kymmeneksi kotihinne, niinkuin pitäjän laki määrää.”[2]
Pitäjänsopimukset muokkaa
Painettuja kyläasetuksia edelsivät yleistä järjestystä koskeneet pitäjänsopimukset, joille oli hankittu maaherran vahvistus ja jotka asettivat niitä rikkoneille uhkasakkoja. Ensimmäiset järjestyssäännöt syntyivät pääasiassa 1700-luvun kolmena viimeisenä vuosikymmenenä, Vöyrin asetus jo 1749. Järjestyssäännöt, joita välillä myös täydennettiin, olivat monin paikoin kihlakunnanoikeuksien ohjenuorana kymmeniä vuosia, esimerkiksi Kyrönmaassa satakunta vuotta. Ruotsinkielisellä Pohjanmaalla, Isossakyrössä ja Järviseudulla järjestysrikkomusten käräjätuomiot perustuivat yksinomaan pitäjänsopimuksiin. Käytännössä ei ollut eroa, tuliko sakotetuksi pitäjänsopimuksen vai pitäjänlain perusteella.
Pitäjälainsäädännön toteutus muokkaa
Kun pitäjänsopimusten ja -lakien nojalla kihlakunnanoikeudet ryhtyivät Etelä-Pohjanmaalla rankaisemaan sääntöjä rikkoneita, voi puhua pitäjäkurista. Pitäjälainsäädännön toteutumista valvoivat kylissä oltermannit, seksmannit, kihlakunnanoikeuden lautamiehet sekä ylimpänä nimismiehet, joista viimeksi mainitut toimivat käräjillä syyttäjinä. Sekä pitäjänlait että pitäjänsopimukset kuulutettiin vuosittain kirkossa.
Järjestyssääntöihin perustunut paikallislainsäädäntö oli eteläpohjalaista erikoisuutta, sillä vaikka läntisessä Suomessa, Hämeessä ja 1800-luvun lopulla myös Karjalassa laadittiin vastaavanlaisia järjestyssääntöjä, niiden käräjäkäsittelyistä ei ole – mahdollisia yksityistapauksia lukuun ottamatta – lainkaan tietoja. Myöskään Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla ei järjestyskysymyksistä käyty käräjiä paikallislainsäädännön pohjalta.
Pitäjälainsäädännön rangaistuksia olivat ainoastaan sakot, joiden suuruus vaihteli pitäjittäin. Ankarimmin sakotettiin Laihialla, jossa esimerkiksi ulkonaliikkumiskiellon rikkomisesta määrättiin sakkoa viisi ja luvattomasta hevosajelusta kaksikymmentä ruplaa. Samoista rikkomuksista sai Lapualla sakkoa seitsemän ruplaa, josta yöjuoksun osuus oli kaksi ruplaa. Sakoista nimismies peri yleensä puolet, ja loppuosa siirtyi pitäjän köyhille. Käytännössä kihlakunnanoikeus toimi näin pitäjälainsäädännön ylimpänä oikeusasteena, johon voitiin vedota kylänoikeuden päätöksistä.[3][4][5]
Katso myös muokkaa
Lähteet muokkaa
- ↑ Kallio, Reino, Pohjanmaan suomenkielisten kylien oltermannihallinto. Tutkimus vuoden 1742 kyläjärjestysohjeen toteuttamisesta. Jyväskylä 1982, s. 67–100.
- ↑ Järviluoma, Artturi, Pohjalaisia. Porvoo 1966 (12.painos), s. 36, 51–52, 59–60, 108–109.
- ↑ Kallio 1982, s. 225–240.
- ↑ Kallio, Reino, Häiriköintiä ja henkirikoksia. Eteläpohjalaisnuoret paikallisen kurinpidon kohteena sääty-yhteiskunnan aikana. Helsinki 2009, s. 39 ja ss.
- ↑ Kallio, Reino, Tehokas pitäjälainsäädäntö – eteläpohjalainen erikoisuus. Eteläpohjalaiset Juuret 1 / 2014, s. 65–71.