Kyläkokous

Kyläkokouksia on pidetty sarkajakoisesta yhteiskunnasta saakka, sillä isäntien oli neuvoteltava yhteisten maataloustöiden aloittamisesta ja suorittamisesta, aidoista, metsänkäytöstä, kalavesistä ja muista maatalouskysymyksistä. Kokoukset olivat yleensä epävirallisia arkipäiväisine keskustelunaiheineen. Ne olivat tärkeitä, ja toisinaan kylän raitilla oli kokoontumispaikkoja, joissa naapurit kohtasivat toisiaan. Kyläkokouksia pidettiin lisäksi erilaisten maanjakojen yhteydessä.

Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla sekä yleensä niillä alueilla, joissa toteutettiin oltermannihallintoa, kyläjärjestysten käyttöönotto institutionalisoi kyläkokoukset. Niihin oli kaikkien isäntien osallistuttava sakon uhalla ja niitä pidettiin säännöllisesti, tavallisesti kaksi kertaa vuodessa. Oltermannilaitokseen kuuluneet kyläkokoukset kutsui koolle kylänvanhin oltermanninsauvalla tai kylänkapulalla, mutta toisinaan niistä kuulutettiin kirkossa.

Kyläkokouksissa valittiin oltermannit ja lautamiehet sekä kylän tilien tarkastajat. Kokouksisa päätettiin aitojen, veräjien, teiden, ojien ja siltojen rakentamisesta ja kunnossapidosta, heinänteosta yhteisniityillä, laiduntamisesta, yhteismaiden ja -metsien käytöstä, paloturvallisuudesta ja muista kyläyhteisön asioista. Kylän isännillä oli esitysoikeus asioista ja toisinaan päätöksistä äänestettiin. Paikoin varsinkin 1800-luvulla kyläkokousten päätöksiä alettiin merkitä muistiin. Kyläkokousten pöytäkirjoja on säilynyt eniten Suur-Ilmajoen ja Kyrönmaan pitäjistä sekä Pohjanmaan ruotsalaisalueelta.

Säännöllinen kyläkokoustoiminta hiipui 1900-luvun alussa oltermannilaitoksen päättymisen myötä. Lähinnä vain Kyrönmaan kunnissa perinteinen kyläkokousinstituutio jatkui vielä 1960-luvulla. Kylätoimikuntien perustaminen 1970-luvulta lähtien on uudelleen virkistänyt kyläkokousten toimintaa.