Pielisjärven reunamuodostuma

Suomessa sijaitseva jääkauden päätösvaiheessa syntynyt reunamuodostuma

Pielisjärven reunamuodostuma [1] on viime jääkauden loppuvaiheessa nuoremmalla Dryas-kaudella noin 11 400–11 300 vuotta sitten syntynyt reunamuodostuma, joka sijaitsee Suomessa Pohjois-Karjalassa Liperin, Kontiolahden, Joensuun ja Lieksan kuntien alueilla. Se on lounais-koillis-suuntainen ja on yli 100 kilometriä pitkä. Se muodostaa lounaisen osan pitemmästä Kalevalan reunamuodostumasta, joka sijaitsee Venäjän Karjalassa [2]. Kalevalan muodostuman kokonaispituus Jaamankankaalta mitattuna on noin 400 kilometriä.[3][4][5][6]

Muodostumisteoria

muokkaa

Pielisjärven reunamuodostuman muodostumisteoria on samantapainen kuin Ensimmäisellä Salpausselällä. Jotkin tapahtumat ovat kuitenkin erilaisia ja niitä esitellään alla.

Ilmaston kylmeneminen

muokkaa

Jääkauden lopussa ilmaston lämpeneminen katkesi nopeaan viilenemiseen, kun keskilämpötilat laskivat 10–11 °C. Tätä viilenemiskautta kutsutaan nuorimmaksi Dryas-kaudeksi ja sen kokonaiskesto oli noin tuhat vuotta. Kun kylmä ilmasto lämpeni pariksi sadaksi vuodeksi, syntyi Etelä-Suomessa kaksi ensimmäistä Salpausselkää noin 12 250–11 590 vuotta sitten. Pohjois-Karjalassa muodostui näille kahdelle selänteelle jatkeet, joita kutsutaan Tuupovaaran- ja Koitereen reunamuodostumaksi. Lyhyiden lämpövaiheiden välissä oli välillä kylmempää ja tällaisen vaiheen aikana syntyi Etelä-Suomessa vielä Kolmas Salpausselkä noin 11 400 vuotta sitten sadan vuoden aikana. Tämän kanssa samanaikaisesti muodostui Pielisjärven reunamuodostuma. Kolmas Salpausselkä muodostui syvään meriveteen, mutta Pielisjärven muodostuma syntyi pääosin kuivalle maalle. Kylmän vaiheen loputtua se lämpeni hieman ja sai jäätikön reunan perääntymään Sisä-Suomeen asti, jonne muodostui myöhemmin Sisä-Suomen reunamuodostuma.[7][8][9]

Muodostuminen

muokkaa

Pielisjärven reunamuodostuma ajoitetaan Suomessa samanikäiseksi Kolmannen Salpausselän kanssa eli noin 11 400–11 300 vuotta sitten [7]. Kun Kolmas Salpausselkä kerrostui Itämeren virtauskielekkeen eteen, kerrostuivat Pielisjärven ja Kalevalan reunamuodostumat Pohjois-Karjalan virtauskielekkeen eteen.[3]

Pielisjärven reunamuodostuman kaakkoispää on Jaamankangas, joka on synnyltään kaksijakoinen. Toisaalta sen läntiset osat ovat muodostuneet saumaharjuna, jotka syntyivät Pohjois-Karjalan virtauskielekkeen ja Järvi-Suomen virtauskielekkeen väliin. Reunamuodostuman itäiset osat syntyivät Pohjois-Karjalan virtauskielekkeen eteen ja se on katkeileva mutta selkärajainen reunamoreenijakso. Reunamoreenin taakse on paikoitelleen muodostunut laajoja reunatasanteita tai muita lajittuneen maa-aineksen muodostumia.[3]

Reunamuodostuman reunatasanteet ovat kerrostuneet veteen. Jaamankankaalla reunamoreenin eteläpuolella on maa-ainekset levittäytyneet vedenpinnan tasolle kohonneeksi jäätikköjoen suistomaaksi, jonka pinta sijaitsee nykyään 105 metrin korkeudessa mpy. Muodostuma on kasautunut aivan vedenpinnan tasalle ulottuva sanduri, mikä selittää sen tasaisuuden. Jaamankankaalla kyseinen vesistö oli joko Itämeren Yoldiameren vaihe tai paikallisen Pielisjoen jääjärvi. Kuusojan laaksontäyte kohoaa myös 105 metrin korkeuteen. Havukka, joka sijaitsee Juttuvaarassa, oli jäätikköjoen purkauspaikkana. Siellä sen suistoalue kasautui 168–170 metrin korkeuteen.[4]

Merkittäviä kohteita

muokkaa

Seuraavia merkittäviä kohteita on ilmoitettu kuuluvaksi Pielisjärven reunamuodostumaan:

Taajamia ja liikenneyhteyksiä

muokkaa

Pielisjärven reunamuodostumalle on rakennettu ainakin Ylämyllyn asuinalue ja kylä ja Uimaharjun kylä. Se tunnetuin ja suurin reunatasanne on Jaamankangas, jolle on rakennettu Joensuun lentoasema. Jaamankankaan kautta kulkevat Joensuuhun myös valtatie 6 ja valtatie 9 sekä monia pienempiä teitä. Myös itä-länsi-suuntainen Pieksämäki–Joensuu-rata ja lounas-koillis-suuntainen Joensuu–Kontiomäki-rata hyödyntävät Jaamankangasta. Reunamuodostuma on lounaispuolella epäyhtenäinen, mutta Uimaharjulla sekä valtatie 6 että Joensuu–Kontiomäki-rata ylittävät Pielisjärven reunamoreenien muodostamaa harjuselännettä hyödyntäen. Uimaharjulta jatkaa yhdystie 5160 samaan harjannetta pienen matkan. Reunamuodostuman koilliset seudut ovat harvaa haja-asutusaluetta eikä harjanteita seuraamalla olisi saavutettu tiestölle etuja. Harjanteita hyödyntää vain joitakin pienien teiden tieosuudet.[6]

Historiaa

muokkaa

Argillander kuvasi jo vuonna 1784 sanomalehdessä Tidningar Utgifne Af et Sällskap i Åbo, että Jaamankangas, Yhdysharju ja Toinen Salpausselkä muodostivat yhtenäisen kokonaisuuden. Jaamankankaan poikki kaivettiin vuonna 1850-luvulla kanavaa, jolla aiottiin laskea Höytiäisen vedenpintaa. Vesi kuitenkin ryöstäytyi vuonna 1859 hallinnasta ja järven pinta laski kymmenisen metriä. Vedenkuluttamaa leikkausta saattoi lukea uuden joen rannoilta. Näin toimi A. F. Thoreld, mutta ei osannut itse päättää, voisiko havaintoja selittää uuden Jääkausiteorian avulla. Samaa leikkausta tutki myös Pjotr Kropotkin, jonka selostuksessa vuodelta 1871 mainitaan Jaamankankaan nimi ensimmäisen kerran geologisessa kirjallisuudessa. Paljastuneilta Höytiäisen rannoilta paljastui veden alta vanhoja rantakivikkoja, hiekkaan peittyneitä rantaturpeikkoja ja puunkantoja. Näiden selittämisessä staattinen maailmankuva ei onnistunut.[3]

1800-luvun lopussa tunnettiin Pohjois-Karjalassa kaksi reunamuodostumaa. Yksi oli Toisen Salpausselän pohjoispäästä eli Kiihtelysvaaralta alkava ja toinen Uimaharjulta alkava Suomen ja Venäjän välisen rajan yli jatkuva muodostuma. Jaamankankaan ja Uimaharjun välissä oli melko yhtenäinen reunamuodostumaketju, jonka kuvasivat 1890-luvulla Johannes Sederholm, Wilhelm Ramsay ja Johan Rosberg. Sen sijaan Tervasuon alue ja Yhdysharju ovat hämänneet tutkijoita, kuten teki esimerkiksi R. Repo vuonna 1957, luulemaan niitä Toiseen Salpausselkään kuuluviksi.[3]

Reunamuodostuman ajoitukset ovat vaihdelleet. Neuvostoliittolaiset tutkijat Lukasov, Ekman ja Iljin esittivät radiohiiliajoituksiin nojaten, että Kalevalan muodostuma on samanikäinen Pielisjärven muodostuman kanssa ja että ne muodostuivat yhdessä Toisen Salpausselän kanssa. Suomalaiset ajoittivat sen myöhäisempään aikaan tulkitsemalla Tervasuon saumamuodostuman, Yhdysharjun ja näihin liittyvien kallion uurteiston suuntia. Kun lisäksi tarkasteltiin Jaamankankaan ja Tervasuon muodostumien korkeuseroja, päädyttiin maankohoamisen perusteella aikaan, jolloin Etelä-Suomea peitti Yoldiameri eikä Baltian jääjärvi. Jaamankangas oli näin nuorempi kuin Toinen Salpausselkä ja Yhdysharju.[3][4]

Matti Sauramo päätteli jo vuonna 1929, että Pielisjärven muodostuma on Kolmannen Salpausselän aikainen, vaikka tämä ei vakuuttanut kaikkia tutkijoita. Tähän käsitykseen tultiin vasta 1960-luvulla, kun oli tutkittu harjuverkostoa, maankohoamista ja vertailtu jäätikön perääntymistä eri alueilla. Matti Saarnisto ja Timo Saarinen määrittivät 1990-luvulla Pielisjärven muodostuman iäksi 11 300 vuotta sitten.[3]

Pielisjärven reunamuodostuman nimen on ehdottanut Heikki Rainio esimerkiksi vuonna 1985.[1]

Katso myös

muokkaa

Muita suomalaisia reunamuodostumia [9][7]:

Lähteet

muokkaa
  1. a b Rainio, Heikki: Pohjois-Karjalan Salpausselkien aikaiset reunamuodostumajaksot tarvitsevat nimet (PDF) 1985. Espoo: Geologinen tutkimuslaitos. Viitattu 9.8.2021.
  2. Nikarmaa, Tiina & Lunkka, Juha Pekka & Putkinen, Niko: Factors affecting the dynamics of the North Karelian/ Oulu Ice Lobe, Central Finland, during the last deglaciation – a LiDAR and DEM interpretation of subglacial lineation patterns. Bulletin of the Geological Society of Finland, 2017, 89. vsk, nro 2, s. 100–120. doi:10.17741/bgsf/89.2.003. ISSN 1799-4632. Artikkelin verkkoversio (PDF). Viitattu 13.9.2021. (englanniksi)
  3. a b c d e f g h i Rainio, Heikki: Pielisjärven reunamuodostuma Pohjois-Karjalassa (PDF) (Suomen Geologisen Seuran Pohjois-Karjalan retkeilyn opas) 2001. Espoo: Geologinen tutkimuslaitos. Viitattu 9.8.2021.
  4. a b c d e f g Rainio, Heikki & Saarnisto, Matti: Eastern Fennoscandian Younger Dryas End Moraines (PDF) Opas 32. 1991. Espoo: Geologian tutkimuskeskus. Viitattu 7.8.2021. (englanniksi)
  5. Putkinen, Niko: Late Weichselian deglaciation chronology and palaeoenvironments in northern Karelia, NW Russia (PDF) (väitöskirja geologiassa) 2011. Espoo: Geologian tutkimuskeskus. Viitattu 7.8.2021. (englanniksi)
  6. a b c Jaamankangas, Joensuu & Liperi (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 9.8.2021.
  7. a b c Rainio, Heikki & Johansson, Peter: ”12. Jäätikkö sulaa”, Jääkaudet, s. 69–77. WSOY, 2004. ISBN 951-0-29101-3.
  8. Rainio, Heikki & Johansson, Peter: ”12. Jäätikkö sulaa”, Jääkaudet, s. 77–81. WSOY, 2004. ISBN 951-0-29101-3.
  9. a b Rainio, Heikki: ”13. Mahtavat Salpausselät”, Jääkaudet, s. 87–101. WSOY, 2004. ISBN 951-0-29101-3.
  10. Kuusoja, Joensuu (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 9.8.2021.

Aiheesta muualla

muokkaa
  • Rainio, Heikki: Late Weichselian End Moraines And Deglasiation In Eastern And Central Finland. Synopsis. Helsinki: Geologinen tutkimuskeskus, 1996. ISBN 951-690-628-1. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 10.8.2021). (englanniksi)