Uimaharju (reunamoreeni)

osa Pielisjärven reunamuodostumaa

Uimaharju [1] on viime jääkauden loppuvaiheeseen ajoitettu reunamoreeni, joka sijaitsee Joensuun Enossa Pohjois-Karjalassa. Se on näkyvä osa Pielisjärven reunamuodostumasta, joka ylittää Pielisen sen kaakkoisosassa erottaen Rukaveden ja Pahkeenveden järvenosat toisistaan. Uimaharjun näkyvä osa on noin 7 kilometriä pitkä. Selänteen ympärille on Pielisen koillisrantaan kohonnut Uimaharjun taajama.[1][2]

Maantietoa muokkaa

Uimaharju on lounas-koillis-suuntainen moreeniselänteen osuus, jonka maanpäälliset merkit katoavat lyhyeksi matkaa sen kummassakin päässä. Muodostuman lounaispäässä sijaitsee kangasmetsäalue, jonka eteläsivulle on muodostunut Rahkeen kylä. Selänne jatkuu 1,5 kilometriä leveän Pielisjärven eteläosan yli muodostaen sen kummallekin rannalle niemet. Lounaisrannasta työntyy esille 700 metriä pitkä Laiskanniemi ja koillisrannasta yli 800 metrinen niemi. Niemien välinen Uimasalmi on levennetty 80 metrin levyiseksi. Salmeen on merkitty laivaväylä, jolla on 2,4 metrin syväys. Koillisrannan niemen juureen laskevat pohjoisessa Honkajoki ja etelässä Alajoki.[1]

Salmen ylittää kaksi siltaa. Maantiesillalle tulee Joensuusta kantatie 73, joka kääntyy Uimaharjun selänteellä liikenneympyrässä kohti pohjoista. Selänteen suuntaan noin kolme kilometriä koilliseen jatkaa yhdystie 5160. Uimaharjun taajama on levittäytynyt kummallekin puolelle moreeniselännettä. Uimaharjun ylityspaikalla on myös rautatiesilta, jonka ylittää Joensuu–Kontiomäki-rata.[1]

Uimaharjun reunamoreenin lounaispuolella ja kallioylängön takana sijaitsee Kuusojan laaksontäytesuisto ja hieman kauempana lounaassa Pielisjärven reunamuodostuman alkuosa Jaamankangas.[2]

Luonnonhistoriaa muokkaa

Muodostumisteoria muokkaa

Uimaharju muodostui noin 11 400–11 300 vuotta sitten Skandinavian mannerjäätikön Pohjois-Karjalan virtauskielekkeen eteen. Se on luonteeltaan pääasiassa reunamoreeni, joissa on yleensä puskumoreenin muodossa sekä pohjamoreenia että pintamoreenia. Virtauskieleke päättyi veteen, joka oli Baltian jääjärven lahti. Kun maankohoaminen nosti ympäristön maanpintaa ylemmäksi, kuroutui Pielisjärven puoleinen lahdenosa omaksi järvekseen, jolla oli yhtenä rantana mannerjäätikön reuna. Tätä järvivaihetta kutsutaan Pielisen jääjärveksi. Kuroutuminen tapahtui Uimaharjulla, joka jäi silloin suureksi osaksi vedenpinnan yläpuolelle, mutta toimi samalla Pielisen jääjärven lasku-uomana.[3][2]

Pielisen lasku-uomat ja Pielisjoen synty muokkaa

Jääjärvelle avautui 100 vuotta myöhemmin uusi lasku-uoma Koposenvaaran alueella, jolloin Uimaharjun laskukynnys jäi kuivilleen. Kun mannerjäätikön reuna hiljalleen perääntyi, kasvoi samalla jääjärven pinta-ala. Se oli laajimmillaan noin 11 000 vuotta sitten. Maankohoaminen oli kuitenkin epätasaista, jolloin jääjärven luoteispää kohosi nopeammin kuin sen kaakkoispää. Järvialtaan kallistuminen kaakkoon päin nosti jääjärven vedenpintaa ylös Uimaharjun rinteelle ja noin 10 200 vuotta sitten vesi ylitti taas Uimaharjun kynnyksen. Kallistumisen jatkuessa Uimaharjun merkitys lasku-uomana korostui ja lopuksi se muodosti jääjärvelle sen ainoan lasku-uoman. Kun jäätikön reuna perääntyi luoteessa ja paljasti samalla siellä alavampia alueita, puhkesi jääjärvelle uusi lasku-uoma noin 10 500 vuotta sitten. Pielisestä muodostui nyt itsenäinen järvi, joka on nykyisen Pielisjärven suora edeltäjä. Uimaharju tosin kuivui taas, mutta kallistumisen jatkuessa, Uimaharjulle muodostui lasku-uoma noin 10 000 vuotta sitten. Uimaharjun takana oli hiekkapohjaisia maa-alueita, jonne vesi virtasi muodostaen aluksi lyhyen joen. Tämä vaihe ajoitetaan 9 600 vuoden ikäiseksi [4]. Se piteni myöhemmin asteittain ja se muodostaa nykyään Pielisjoen, joka laskee Saimaaseen Joensuussa.[5]

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. a b c d Uimaharju, Joensuu (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 11.8.2021.
  2. a b c Rainio, Heikki: Pielisjärven reunamuodostuma Pohjois-Karjalassa (PDF) (Suomen Geologisen Seuran Pohjois-Karjalan retkeilyn opas) 2001. Espoo: Geologinen tutkimuslaitos. Viitattu 11.8.2021.
  3. Rainio, Heikki: ”13. Mahtavat Salpausselät”, Jääkaudet, s. 87–101. WSOY, 2004. ISBN 951-0-29101-3.
  4. Tolvanen, Mattias: Pielisjoki virtaa läpi pitkän historiansa (PDF) (numero 6 / 2013) Tieteessä tapahtuu. 2013. Helsinki: Tieteellisten seurain valtuuskunta. Viitattu 11.8.2021.
  5. Kortelainen, Seppo: Jääkauden jälkeinen muinaisranta sivusto: Saramojärven kylä. 23.6.2017. Viitattu 11.8.2021.