Nykvarnin kunta

kunta Tukholman läänissä Ruotsissa

Nykvarnin kunta (ruots. Nykvarns kommun) on Tukholman läänissä sijaitseva Ruotsin kunta. Maakuntajaossa se kuuluu Södermanlandiin. Kunnan keskustaajama on Nykvarn.[3]

Nykvarnin kunta
vaakuna
vaakuna
Valtio Ruotsi Ruotsi
Lääni Tukholman lääni
Maakunta Södermanland
Keskustaajama Nykvarn
Kuntakoodi 0140
Pinta-ala  ([1])
 – Maa 152,74 km²
Väkiluku (31.12.2021)  ([2]) 11 500
 – Väestötiheys 75,3 as./km²









Kunnan maapinta-ala on 152,74 neliökilometriä (1.1.2016)[1] ja asukasluku 11 500 henkeä (31.12.2021).[2] Nykvarnin asukkaista joka neljännen sukujuuret ovat Suomessa[4].

Nykvarnin naapurikuntia ovat Södertälje, Gnesta ja Strängnäs.

Nykvarn sijaitsee Södertäljen ja Strängnäsin kuntien välissä, ja monet Nykvarnin asukkaat käyvät töissä jommassakummassa kunnassa. Södertäljen keskustaan on kunnasta hyvät bussiyhteydet. Tukholmaan ja Eskilstunaan pääsee junalla puolessa tunnissa. Kunnassa toimi paperitehdas vuodesta 1848 vuoteen 1971.

Vuonna 2007 kunnassa oli 17,79 km² peltoa,[5] joten saman ajankohdan maapinta-alaan[6] vertaamalla saadaan peltojen osuudeksi 11,6 prosenttia kunnan maapinta-alasta.

Historia

muokkaa

Arkeologiset löydöt todistavat, että alue on ollut asuttu noin 5 000 vuotta eli yhtä kauan kuin ympäröivät kunnat Mälaren-järven rannoilla. Kivikautisten hautojen lisäksi Nykvarnissa on myös kiinnostava riimukivi. Se sijaitsee Turingen kirkossa, jonka historia ulottuu noin vuoteen 1100. Riimukivessä on verrattain pitkä kaiverrusteksti.

Nuorempi nähtävyys on Taxingen linna, jonka Bo Jonsson Grip rakennutti 1300-luvun tienoilla. Linnan nykyinen empire-tyylinen julkisivu on peräisin vuodelta 1813. Monet kuuluisat henkilöt ovat vuosisatojen kuluessa vierailleet tai oleskelleet linnassa, esimerkiksi Carl Michael Bellman 1700-luvulla ja August Strindberg 1800-luvulla.

Kuntajaon kehitys

muokkaa

Nykvarnin kunta muodostettiin 1. tammikuuta 1999 erottamalla se Södertäljen kunnasta. Alue muodostuu vanhoista Taxingen ja Turingen pitäjistä, jotka perustettiin vuoden 1862 kuntauudistuksessa Selebon ja Öknebon kihlakuntiin. Turinge säilyi omana kuntana vuosina 1952–1970, mutta Taxinge oli nuo vuodet osa Mariefredin kaupunkia Södermanlandin läänissä. Vuosina 1971–1998 kumpikin pitäjä oli osa Södertäljeä.

Vaakuna

muokkaa

Taxingen seurakunta kuului jonkin aikaa Mariefredin kaupunkiin, jolla oli oma vaakuna.

Väestönkehitys

muokkaa
Nykvarnin kunnan väestönkehitys 1950–2020
Vuosi Asukkaita
1950
  
2 652
1955
  
2 769
1960
  
3 077
1965
  
3 688
1970
  
4 823
1975
  
5 053
1980
  
6 288
1985
  
6 774
1990
  
6 897
1995
  
7 438
2000
  
8 052
2005
  
8 354
2010
  
9 331
2015
  
10 192
2020
  
11 222
Lähde: Statistiska centralbyrån (SCB).[7][2]

Kunnan väestö taustan mukaan on esitetty seuraavassa taulukossa.

Tausta Tarkempi jaottelu Henkilöä
(31.12.2015)[8]
%
Ulkomaalaistaustaiset Ulkomailla syntyneet 1 150 11,3
Ruotsissa syntyneet, joiden molemmat vanhemmat syntyneet ulkomailla 479 4,7
Ruotsalaistaustaiset Ruotsissa syntyneet, joiden vanhemmista toinen syntynyt Ruotsissa ja toinen ulkomailla 950 9,3
Ruotsissa syntyneet, joiden molemmat vanhemmat syntyneet Ruotsissa 7 613 74,7

Hieman vanhempien vuoden 2009 lopun tietojen mukaan kunnassa asui 522 Suomessa syntynyttä,[9] mikä vastasi 5,7 prosenttia kunnan väestöstä.

Vuoden 1984 lopun tietoja ulkomailla syntyneistä ja Suomessa syntyneistä Nykvarnin kunnassa ei ole saatavilla, sillä tuolloin alue kuului vielä Södertäljen kuntaan.

Vuoden 2010 tietojen mukaan 20 vuotta täyttäneiden kuntalaisten mediaaninettotulot olivat 234 295 kruunua.[10] Vuodelta 2007 olevan tiedon mukaan kuntalaisten nettovarallisuuden mediaani oli 68 000 kruunua.[11]

Vuoden 2011 lopussa kunnan väestö jakautui eri ikäryhmiin seuraavasti:[12]

  • 0–17-vuotiaat: 26,5 %
  • 18–64-vuotiaat: 58,1 %
  • 65 vuotta täyttäneet: 15,4 %

Elinkeinot

muokkaa

Seuraava taulukko kuvaa työpaikkojen ja työllisten jakautumista eri elinkeinojen kesken. Luvut on laskettu kahdessa eri Statistiska centralbyrånin tilastossa[13][14] ilmoitettujen perusteellisempien tietojen pohjalta. "Päiväväestö" (ruots. dagbefolkning) kertoo kunnassa sijaitsevista työpaikoista ja "yöväestö" (ruots. nattbefolkning) puolestaan kunnassa asuvien elinkeinosta. Työpaikkaomavaraisuus on laskettu päivä- ja yöväestön suhteena. Alkutuotanto tarkoittaa maa- ja metsätaloutta sekä kalastusta. Jalostuksen kohdalla on laskettu yhteen tavaranvalmistus- ja kierrätysteollisuus, energia- ja ympäristöyritykset sekä rakennusteollisuus. Muut toimialat on laskettu palveluihin lukuun ottamatta niitä, joiden elinkeino on tuntematon.

Työpaikat ja työlliset vuonna 2010
Elinkeino
Työpaikat
(%)
Työlliset
(%)
  alkutuotanto 1,9 0,7
  jalostus 26,5 35,2
  palvelut 70,2 63,3
  tuntematon 1,4 0,8
  Työpaikkoja ja työllisiä 2 568 4 760
  työpaikkaomavaraisuus 53,9

Taajamat

muokkaa

Kunnassa on 3 taajamaa, joiden osuus kunnan väestöstä vuoden 2010 lopussa oli 75,4 prosenttia.[15] Taajamien ulkopuolella asui tuolloin 2 292 asukasta.[15] Seuraavassa on lueteltu kunnan alueella sijaitsevat taajamat väkilukuineen:[16]

# Taajama Väkiluku
(31.12.2010)
1 Nykvarn 6 497
2 Nygårds hagar 328
3 Finkarby 214

Kunnan keskustaajama on lihavoitu.

Pientaajamat

muokkaa

Yli 200 asukkaan taajamien lisäksi kunnassa on vuoden 2010 tietojen perusteella myös seuraavat 50–199 asukkaan pientaajamat:[17]

Entiset pientaajamat

muokkaa

Ruotsissa on tehty tilastoja pientaajamista aikaisemmin myös vuosina 1990, 1995, 2000 ja 2005. Seuraavat paikkakunnat ovat olleet pientaajamia jonakin tai joinakin vuosina vuosien 1995, 2000 ja 2005 aikana, mutta ne eivät olleet pientaajamia vuonna 2010:[18]

Kunnanvaltuusto

muokkaa

Ruotsissa valitaan joka neljäs vuosi edustajat valtiopäiville, aluevaltuustohini ja kunnanvaltuustoihin. Seuraavassa taulukossa on esitetty valtiopäivillä edustettuina olevien puolueiden saamat valtuustopaikat Nykvarnin kunnanvaltuustossa vuodesta 1973 lähtien. Vuosina 1973–1994 luvut ovat nollia, koska tuolloin Nykvarn oli vielä osa Södertäljen kuntaa.

Kunnanvaltuuston paikkajakauma 1973–2022[19]
Puolue
1973 1976 1979 1982 1985 1988 1991 1994 1998 2002 2006 2010 2014 2018 2022
  Maltillinen kokoomus 0 0 0 0 0 0 0 0 6 5 6 7 7 6 {{{m2022}}}
  Keskustapuolue 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 2 1 2 2 {{{c2022}}}
  Liberaalit 0 0 0 0 0 0 0 0 4 2 2 2 1 1 {{{fp2022}}}
  Kristillisdemokraatit 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 {{{kd2022}}}
  Ympäristöpuolue vihreät 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 2 1 {{{mp2022}}}
  Ruotsin sosiaalidemokraattinen työväenpuolue 0 0 0 0 0 0 0 0 10 9 7 7 7 6 {{{s2022}}}
  Vasemmistopuolue 0 0 0 0 0 0 0 0 2 1 1 1 0 1 {{{v2022}}}
  Ruotsidemokraatit 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 2 3 5 {{{sd2022}}}
  Muut 0 0 0 0 0 0 0 0 7 12 12 9 9 9 {{{övr2022}}}
  Yhteensä[20] 0 0 0 0 0 0 0 0 31 31 31 31 31 31 Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”{”.

Piirit

muokkaa
 
Kartta Nykvarnin kunnan piireistä.

Vuodesta 2016 alkaen kunta on jaettu seuraaviin piireihin:

Seurakunnat

muokkaa

Vuoden 2012 aluejaon mukaan kunnassa on seuraavat Ruotsin kirkon seurakunnat:[21]

  • Turinge-Taxinge

Historialliset seurakunnat

muokkaa

Seuraavassa luettelossa on mainittu kaikki nykyisen kunnan alueella sijainneet seurakunnat.[22] Lähteessä Nykvarnin kunta on vielä osa Södertäljen kuntaa, mutta siihen kuuluvat seurakunnat on jätetty tässä pois. Jos seurakunta on lakkautettu, sen perässä on asteriski (*). Mahdolliset suluissa lukevat nimet ovat seurakunnan vaihtoehtoisia tai vanhempia nimiä. Jos nimen perässä lukee kbfd, niin kyseessä "kirkonkirjapiiri" (ruots. kyrkobokföringsdistrikt), joka ei ole muodostanut omaa seurakuntaa, vaikka ne seurakuntiin rinnastetaankin.

  • Taxinge
  • Turinge

Kirkot

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. a b Kommunarealer den 1 januari 2016 (km²) (XLSX) Statistiska centralbyrån. Viitattu 12.6.2016. (ruotsiksi)
  2. a b c Folkmängden efter region, civilstånd, ålder och kön. År 1968 - 2021 Statistiska centralbyrån. Viitattu 26.4.2022. (ruotsiksi)
  3. Nykvarn Nationalencyklopedin. NE Nationalencyklopedin AB. Arkistoitu 17.8.2016. Viitattu 4.7.2016.
  4. Huokuna, Soili: Odotukset suomenkielisistä palveluista pinnalla Nykvarnissa Sveriges Radio. 23 februari 2015. Viitattu 9.8.2023.
  5. Åkerarealens användning efter kommun och gröda. År 1981, 1985, 1989-1995, 1999-2007 25.11.2011. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
  6. Land- och vattenareal per den 1 januari efter region och arealtyp (uppdateras ej). År 2000-2011 9.3.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
  7. Folkmängden i Sveriges kommuner 1950-2011 enligt indelning 1 januari 2012 (XLS) 20.2.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 4.8.2012. (ruotsiksi)
  8. Antal personer med utländsk eller svensk bakgrund (fin indelning) efter region, ålder i tioårsklasser och kön. År 2002 - 2015 Statistiska centralbyrån. Viitattu 18.6.2016. (ruotsiksi)
  9. Utrikes och inrikes födda kommunvis efter födelseland den 31 december 2009 enligt indelningen den 1 januari 2010 (XLS) Tabeller över Sveriges befolkning 2009. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
  10. Nettoinkomst 2010 (XLS) 25.1.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
  11. Kommuner rangordnade efter störst genomsnittlig nettoförmögenhet per person 2007, korrigerad 2010-03-22 (XLS) 22.3.2010. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
  12. Sveriges befolkning, kommunala jämförelsetal, 31 december 2011 (XLS) 19.4.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
  13. Antal förvärvsarbetande (dagbefolkning) efter näringsgren (SNI 2007) åren 2000-2010 (XLS) 12.12.2011. Statistiska centralbyrån. Viitattu 11.1.2013. (ruotsiksi)
  14. Antal förvärvsarbetande (nattbefolkning) efter näringsgren (SNI 2007) åren 2000-2010 (XLS) 12.12.2011. Statistiska centralbyrån. Viitattu 11.1.2013. (ruotsiksi)
  15. a b Tätortsgrad (inv i och utanför tätort), per kommun 2005 och 2010 28.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 1.9.2012. (ruotsiksi)
  16. Landareal, folkmängd och invånartäthet (inv/km2), per tätort 2005 och 2010 28.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 1.9.2012. (ruotsiksi)
  17. Småorternas landareal, folkmängd och invånare per km2 2005 och 2010 (XLS) 2.10.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 5.10.2012. (ruotsiksi)
  18. Landareal per småort (orter med 50-199 invånare), folkmängd och invånare per kvadratkilometer. Vart femte år 1995-2010 Statistiska centralbyrån. Viitattu 9.11.2012. (ruotsiksi)
  19. Kommunfullmäktigval - erhållna mandat efter region och parti. Valår 1973 - 2018 Statistiska centralbyrån. Viitattu 26.4.2022. (ruotsiksi)
  20. Valtuustopaikkojen kokonaismäärä saatu laskemalla yhteen puolueiden saamien valtuustopaikkojen määrät.
  21. Församlingsfolkmängd efter kön 31 december 2011 (XLS) Statistiska centralbyrån. Viitattu 4.10.2012. (ruotsiksi)
  22. Församlingarna kommunvis Sveriges församlingar genom tiderna. Skatteverket. Viitattu 15.11.2012. (ruotsiksi)

Aiheesta muualla

muokkaa
 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: sv:Nykvarns kommun  –  Kuntajaon kehitys on käännöstä.