Eskilstuna
Eskilstuna ([˘ɛskilstʉːna]) Ruotsissa sijaitseva Eskilstunan kunnan keskustaajama. Eskilstuna kuuluu historialliseen Södermanlandin maakuntaan ja nykyisessä Södermanlandin läänissä. Vuoden 1971 kuntauudistukseen asti Eskilstuna oli itsenäinen kaupunki. Väkiluvultaan Eskilstuna on lääninsä suurin taajama ja myös kunta on koko läänin suurin. Eskilstunassa asuu paljon ruotsinsuomalaisia.
Eskilstuna | |
---|---|
Klosterin kirkko Eskilstunassa. |
|
![]() ![]() Eskilstuna |
|
Koordinaatit: |
|
Valtio |
![]() |
Lääni | Södermanlandin lääni |
Maakunta | Södermanland |
Kunta | Eskilstunan kunta |
Pinta-ala | |
– Maa | 31,05 km² |
Väkiluku | 64 679 |
– Väestötiheys | 2 083,1 as./km² |
Tilastotiedot koskevat taajamaa ja niiden lähteenä on Statistiska centralbyrån (SCB). Väkiluku ja maapinta-ala ovat ajankohdan 31.12.2010 mukaiset.[1]
|
Historia
muokkaaEskilstunan historia ulottuu keskiaikaan saakka, jolloin kylä nimeltä Tunafors luostareineen sijaitsi nykyisen Eskilstunaån-joen rannalla. Kylä ei kuitenkaan saanut kaupunkioikeuksia, sillä lähellä sijaitsi Torshällan kaupunki. Luostari tuhottiin kokonaan protestanttisen reformaation yhteydessä. Paikalle rakennettiin kuninkaallinen Eskilstunahusin linna.
Kaupunkioikeudet annettiin 1659, jolloin kaupunkiin kuuluivat myös Tunafors sekä Karl Gustavs Stad joen länsirannalla. Jälkimmäinen kaupungeista oli rakennettu Kaarle X Kustaan tukeman mestariseppä Reinhold Rademacherin rautatakomoiden ympärille. Takomot tuottivat käsiaseita ja tykkejä.
Karl Gustavs Stad oli vuodesta 1771 vapaakaupunki, jonne valmistajat ja käsityöläiset saivat pystyttää verovapaita työpajoja ja tehtaita. Vapaakaupungissa lisäksi vallitsi uskonnonvapaus, päinvastoin kuin muualla maassa, jossa luterilaisuus määrättiin laissa. Karl Gustavs Stad yhdistettiin Eskilstunaan 1879.
Eskilstuna kasvoi voimakkaasti teollisen vallankumouksen aikana, ja siitä tuli yksi Ruotsin tärkeimmistä teollisuuskaupungeista ja se sai lempinimen Smestan (suom. seppäkaupunki). Aseiden lisäksi kaupungin teollisuus tuotti koneita ja tarkkuusinstrumentteja. Terästeollisuuden kunniaksi kaupungin vaakunassa on alasin ja moukari.
Vuoden 1971 kuntauudistuksessa kaupungista tuli osa Eskilstunan kuntaa. Nykyisinkin Eskilstunassa on tärkeä teollisuuskaupunki, jossa päämajaansa pitävät kansainvälisesti tunnetut yhtiöt kuten Volvo ja ASSA. Kaupungissa on myös yhdistetty eläintarha-huvipuisto Parken Zoo, joka on tunnettu valkoisista tiikereistään.
Liikenne
muokkaaEskilstuna sijaitsee Svealandsbanan-rautatien (Tukholma–Hallsberg) varrella. Eurooppatie E20 kulkee kaupungin ohitse. Eskilstuna sijaitsee noin 120 kilometrin päässä Tukholmasta länteen. Viime aikoina liikenneyhteydet pääkaupungin suuntaan ovat parantuneet huomattavasti, mm. junamatka kaupunkien välillä vie vain tunnin. Eskilstunaan on muuttanut runsaasti ihmisiä, jotka käyvät töissä Tukholmassa.
Media
muokkaaSanomalehti Eskilstuna-Kuriren ilmestyy kuudesti viikossa.
Väestönkehitys
muokkaaKaupunginosat
muokkaa
|
|
|
|
|
|
|
Tunnettuja Eskilstunassa syntyneitä ja kaupungin asukkaita
muokkaa- Kennet Andersson, jalkapalloilija
- Kent Carlsson, tennispelaaja
- Towa Carson, laulaja
- Peter Fröjdefeldt, jalkapallotuomari
- Daniel Gildenlöw, muusikko
- Tomas Gustafson, pikaluistelija
- Nana Hedin, laulaja
- Kjell Johansson, pöytätennispelaaja
- Mika Karppinen, muusikko
- Heikki Kiviaho, muusikko
- Sebastian Larsson, jalkapalloilija
- Christer Lindarw, drag queen -taiteilija
- Fredrik Lindström, kielitieteilijä
- Anni-Frid Lyngstad, ABBA-yhtyeen laulaja
- Markus Pesonen, muusikko
- Yvonne Ryding, valokuvamalli, miss Universum
- André Sjöberg, näyttelijä
- Tomas Svensson, käsipalloilija
- Kerstin Thorvall, kirjailija
- Mika Väyrynen, jalkapalloilija
- Maria Wetterstrand, poliitikko
Ystävyyskaupungit
muokkaa- Bridgeton, New Jersey (Yhdysvallat)
- Erlangen (Saksa)
- Esbjerg (Tanska)
- Fjarðabyggð (Islanti)
- Haapsalu (Viro)
- Hatsina (Venäjä)
- Jūrmala (Latvia)
- Jyväskylä (Suomi)
- Linyi (Kiina)
- Luton (Iso-Britannia)
- Lviv (Ukraina)
- Mysore (Intia)
- Stavanger (Norja)
- Usangi (Tansania)
Lähde:[3]
Lähteet
muokkaa- ↑ Tätorter 2010, korrigerad version 2012-11-14 (PDF) MI38 Småorter och tätorter. 14.11.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
- ↑ a b Befolkning i tätorter 1960-2010 (XLS) 29.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 12.12.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Vänorter Eskilstuna kommun. Viitattu 29.11.2021. (ruotsiksi)
Aiheesta muualla
muokkaaEskilstuna • Flen • Gnesta • Katrineholm • Nyköping • Oxelösund • Strängnäs • Trosa • Vingåker |
Katso myös: Luettelo Ruotsin taajamista • Luettelo Ruotsin kunnista |