Avaa päävalikko

NHL:n varaustilaisuus 2018 oli järjestyksessään 56. NHL:n varaustilaisuus. Se järjestettiin 22.–23. kesäkuuta 2018 American Airlines Centerissä, Dallasissa.[1] Buffalo Sabres varasi odotetusti varaustilaisuuden ensimmäisellä vuorolla ruotsalaisen Rasmus Dahlinin.[2] Dahlin oli maansa ensimmäinen ykkösvaraus sitten vuoden 1989 ja Mats Sundinin.

Varaustilaisuudessa varattiin myös ensimmäistä kertaa englantilaissyntyinen pelaaja, kun Arizona Coyotes varasi Liam Kirkin seitsämännellä kierroksella numerolla 189.[3]

Sisällysluettelo

VarauskelpoisuusMuokkaa

Jääkiekkoilijat, jotka ovat syntyneet 1. tammikuuta 1998 ja 15. syyskuuta 2000 välisenä aikana, olivat varattavissa vuoden 2018 NHL:n varaustilaisuudessa. Lisäksi varattavissa olivat vuonna 1997 syntyneet varaamattomat ei-pohjois-amerikkalaiset pelaajat sekä NHL:n varaustilaisuudessa 2016 varatut pelaajat, jotka eivät olleet allekirjoittaneet sopimusta NHL-joukkueen kanssa ja ovat syntyneet 30. kesäkuuta 1998 jälkeen.[4]

VarauslottoMuokkaa

Kaudesta 2012–2013 lähtien kaikilla joukkueilla, jotka eivät selviä Stanley Cup-pudotuspeleihin, on ”painotettu” mahdollisuus saada varaustilaisuuden ensimmäinen vuoro nimiinsä.[5] Uusimmat painotusarvot ensimmäiseen varaukseen julkaistiin 28. maaliskuuta 2018. Kolmelle viimeiselle sijalle runkosarjassa sijoittuneelle annettiin seuraavanlaiset mahdollisuudet ensimmäiseen varaukseen:

Runkosarjan viimeiseksi sijoittunut joukkue: 18,5 %
Runkosarjan toiseksi viimeiseksi sijoittunut joukkue: 13,5 %
Runkosarjan kolmanneksi viimeiseksi sijoittunut joukkue: 11,5 %[6]

Varauslotto suoritettiin 28. huhtikuuta 2018 Torontossa.

Parhaiten sijoitetut pelaajatMuokkaa

Lähde: NHL.com

Sijoitus Pohjois-Amerikan kenttäpelaajat Euroopan kenttäpelaajat
1   Andrei Svetšnikov (OLH)   Rasmus Dahlin (P)
2   Brady Tkachuk (VLH)   Adam Boqvist (P)
3   Filip Zadina (OLH)   Vitali Kravtsov (OLH)
4   Evan Bouchard (P)   Martin Kaut (OLH)
5   Noah Dobson (P)   Adam Ginning (P)
6   Quinn Hughes (P)   Jesperi Kotkaniemi (KH)
7   Oliver Wahlstrom (OLH)   Grigori Denisenko (VLH)
8   Joe Veleno (KH)   Isac Lundeström (KH)
9   Barrett Hayton (KH)   Jacob Olofsson (KH)
10   Serron Noel (OLH)   Filip Johansson (P)
Sijoitus Pohjois-Amerikan maalivahdit Euroopan maalivahdit
1   Olivier Rodrigue   Lukáš Dostál
2   Kevin Mandolese   Jakub Škarek
3   Alexis Gravel   Amir Miftahov

VarauksetMuokkaa

Kierros 1Muokkaa

# Pelaaja Kansallisuus Varaaja Joukkue
1 Rasmus Dahlin (P)   Ruotsi Buffalo Sabres Frölunda HC (SHL)
2 Andrei Svetšnikov (OLH)   Venäjä Carolina Hurricanes Barrie Colts (OHL)
3 Jesperi Kotkaniemi (KH)   Suomi Montreal Canadiens Ässät (SM-liiga)
4 Brady Tkachuk (VLH)   Yhdysvallat Ottawa Senators Boston Univ. (Hockey East)
5 Barrett Hayton (KH)   Kanada Arizona Coyotes Sault Ste. Marie Greyhounds (OHL)
6 Filip Zadina (OLH)   Tshekki Detroit Red Wings Halifax Mooseheads (QMJHL)
7 Quinn Hughes (P)   Yhdysvallat Vancouver Canucks Univ. of Michigan (Big Ten)
8 Adam Boqvist (P)   Ruotsi Chicago Blackhawks Brynas IF (SHL)
9 Vitali Kravtsov (OLH)   Venäjä New York Rangers Traktor Tšeljabinsk (KHL)
10 Evan Bouchard (P)   Kanada Edmonton Oilers London Knights (OHL)
11 Oliver Wahlstrom (OLH)   Yhdysvallat New York Islanders U.S. NTDP (USHL)
12 Noah Dobson (P)   Kanada New York Islanders (alkup. Calgary) Acadie–Bathurst Titan (QMJHL)
13 Ty Dellandrea (KH)   Kanada Dallas Stars Flint Firebirds (OHL)
14 Joel Farabee (VLH)   Yhdysvallat Philadelphia Flyers (alkup. St. Louis) U.S. NTDP (USHL)
15 Grigori Denisenko (VLH)   Venäjä Florida Panthers Loko Jaroslavl (MHL)
16 Martin Kaut (OLH)   Tshekki Colorado Avalanche HC Pardubice (Extraliga (Tšekki))
17 Ty Smith (P)   Kanada New Jersey Devils Spokane Chiefs (WHL)
18 Liam Foudy (KH)   Kanada Columbus Blue Jackets London Knights (OHL)
19 Jay O’Brien (KH)   Yhdysvallat Philadelphia Flyers Thayer Academy Tigers (USHS)
20 Rasmus Kupari (KH)   Suomi Los Angeles Kings Kärpät (SM-liiga)
21 Ryan Merkley (P)   Kanada San Jose Sharks Guelph Storm (OHL)
22 K’Andre Miller (P)   Yhdysvallat New York Rangers (alkup. Pittsburgh via Ottawa) U.S. NTDP (USHL)
23 Isac Lundeström (KH)   Ruotsi Anaheim Ducks Luleå HF (SHL)
24 Filip Johansson (P)   Ruotsi Minnesota Wild Leksands IF (HockeyAllsvenskan)
25 Dominik Bokk (OLH)   Saksa St. Louis Blues (alkup. Toronto) Växjö Lakers HC (SHL)
26 Jacob Bernard-Docker (P)   Kanada Ottawa Senators (alkup. Boston via NY Rangers) Okotoks Oilers (AJHL)
27 Nicolas Beaudin (P)   Kanada Chicago Blackhawks (alkup. Nashville) Drummondville Voltigeurs (QMJHL)
28 Nils Lundkvist (P)   Ruotsi New York Rangers (alkup. Tampa Bay) Luleå HF (SHL)
29 Rasmus Sandin (P)   Ruotsi Toronto Maple Leafs (alkup. Winnipeg via St. Louis) Sault Ste. Marie Greyhounds (OHL)
30 Joe Veleno (KH)   Kanada Detroit Red Wings (alkup. Vegas) Drummondville Voltigeurs (QMJHL)
31 Aleksandr Aleksejev (P)   Venäjä Washington Capitals Red Deer Rebels (WHL)

Kierros 2Muokkaa

# Pelaaja Kansallisuus Varaaja Joukkue
32 Mattias Samuelsson   Yhdysvallat Buffalo Sabres U.S. NTDP (USHL)
33 Jonatan Berggren   Ruotsi Detroit Red Wings (alkup. Ottawa via NY Rangers)1 Skelleftea AIK J20 (SuperElit)
34 Serron Noel   Kanada Florida Panthers (alkup. Arizona)2 Oshawa Generals (OHL)
35 Jesse Ylonen   Suomi Montreal Canadiens Espoo United (Mestis)
36 Jared McIsaac   Kanada Detroit Red Wings Halifax Mooseheads (QMJHL)
37 Jett Woo   Kanada Vancouver Canucks Moose Jaw Warriors (WHL)
38 Alexander Romanov   Venäjä Montreal Canadiens (alkup. Chicago)3 Krasnaya Armiya (MHL)
39 Olof Lindbom   Ruotsi New York Rangers Djurgardens IF J20 (SuperElit)
40 Ryan McLeod   Kanada Edmonton Oilers Mississauga Steelheads (OHL)
41 Bode Wilde   Yhdysvallat New York Islanders U.S. NTDP (USHL)
42 Jack Drury   Yhdysvallat Carolina Hurricanes Waterloo Black Hawks (USHL)
43 Ruslan Iskhakov   Venäjä New York Islanders (alkup. Calgary)4 Krasnaya Armiya (MHL)
44 Albin Eriksson   Ruotsi Dallas Stars Skelleftea AIK (SHL)
45 Scott Perunovich   Yhdysvallat St. Louis Blues Minnesota–Duluth Bulldogs (NCHC)
46 Martin Fehervary   Slovakia Washington Capitals (alkup. Florida via New Jersey)5 IK Oskarshamn (HockeyAllsvenskan)
47 Kody Clark   Kanada Washington Capitals (alkup. Colorado)6 Ottawa 67's (OHL)
48 Jonathan Tychonick   Kanada Ottawa Senators (alkup. New Jersey via NY Rangers)7 Penticton Vees (BCHL)
49 Kirill Marchenko   Venäjä Columbus Blue Jackets Mamonty Yugry (MHL)
50 Adam Ginning   Ruotsi Philadelphia Flyers Linkopings HC (SHL)
51 Akil Thomas   Kanada Los Angeles Kings Niagara IceDogs (OHL)
52 Sean Durzi   Kanada Toronto Maple Leafs (alkup. San Jose)8 Owen Sound Attack (OHL)
53 Calen Addison   Kanada Pittsburgh Penguins Lethbridge Hurricanes (WHL)
54 Benoit-Olivier Groulx   Kanada Anaheim Ducks Halifax Mooseheads (QMJHL)
55 Kevin Bahl   Kanada Arizona Coyotes (alkup. Minnesota)9 Ottawa 67's (OHL)
56 Jacob Olofsson   Ruotsi Montreal Canadiens (alkup. Toronto)10 Timra IK (HockeyAllsvenskan)
57 Axel Andersson   Ruotsi Boston Bruins Djurgardens IF (SuperElit)
58 Filip Hallander   Ruotsi Pittsburgh Penguins (alkup. Nashville via Colorado)11 Timra IK (HockeyAllsvenskan)
59 Gabriel Fortier   Kanada Tampa Bay Lightning Baie-Comeau Drakkar (QMJHL)
60 David Gustafsson   Ruotsi Winnipeg Jets HV71 (SHL)
61 Ivan Morozov   Venäjä Vegas Golden Knights Mamonty Yugry (MHL)
62 Olivier Rodrigue   Kanada Edmonton Oilers (alkup. Washington via Montreal)12 Drummondville Voltigeurs (QMJHL)

Kierros 3Muokkaa

Kierros 4Muokkaa

Kierros 5Muokkaa

Kierros 6Muokkaa

Kierros 7Muokkaa

LähteetMuokkaa

  1. Stars to host 2018 NHL Draft at American Airlines Center nhl.com. 30.7.2017. NHL Enterprises, L.P.. Viitattu 3.4.2018. (englanniksi)
  2. Rasmus Dahlinista odotetusti NHL:n ykkösvaraus jatkoaika.com. Viitattu 26.6.2018.
  3. NHL Scouting Combine, Day Six: History made by prospect from England NHL. Viitattu 26.6.2018. (englanniksi)
  4. Hockey Operations Guidelines – NHL.com – NHL Headquarters nhl.com. NHL Enterprises, L.P.. Viitattu 3.4.2018. (englanniksi)
  5. 2013 NHL Draft Lottery and NHL Draft information nhl.com. 4.3.2013. NHL Enterprises, L.P.. Viitattu 3.4.2018. (englanniksi)
  6. NHL Draft Lottery odds announced nhl.com. 28.3.2018. NHL Enterprises, L.P.. Viitattu 3.4.2018. (englanniksi)
Edeltäjä:
NHL:n varaustilaisuus 2017
NHL:n varaustilaisuus Seuraaja:
NHL:n varaustilaisuus 2019