Wikipedia

Mongolian talous

Mongolian talous oli vuosikymmenien ajan riippuvainen Neuvostoliiton tuesta ja Neuvostoliiton hajoamisen seurauksena Mongolia joutui syvään taantumaan. Maassa on rikkaat luonnonvarat ja talous on kääntynyt kasvuun teollisuuden ja etenkin kaivosteollisuuden kehittymisen myötä. Perinteinen elinkeino maatalous on edelleen tärkeä osa maan taloutta, sen parissa työskentelee merkittävä osa maan väestöstä. Myös maan merkittävimmät vientituotteet ovat maataloustuotteita.[1][3]

Mongolian talous
Ulaanbaatar on Mongolian talouden keskus
Ulaanbaatar on Mongolian talouden keskus
Valuutta Tugrik
Jäsenyydet WTO, IMF, Maailmanpankki, ADB, SCO
Tilastot
BKT 43,5 mrd USD (2018)[1]
- per asukas 13,7 (2018)[1]
- kasvu 5,1% (2017)[1]
- toimialoittain maatalous 12,1%, teollisuus 38,2% palvelut 49,7% (2017)[1]
Inflaatio 4,6% (2017)[1]
Köyhyysrajan alle
jäävien määrä		 29,6% (2016)[1]
Gini-kerroin 32,7 (2018)[2]
Työvoima 1,241 milj. (2017)[1]
- toimialoittain maatalous 31,1%, teollisuus 18,5% palvelut 50,5% (2016)[1]
Työttömyys 8% (2017)[1]
Merkittävimmät
teollisuusalat		 rakennusteollisuus, kaivosteollisuus, öljyteollisuus, elintarviketeollisuus, eläintuotteiden jalostus[1]
Ulkomaankauppa ja -investoinnit
Vienti 7,012 mrd USD (2018)[1]
Vientituotteet kupari, vaatteet, karja, eläintuotteet, kašmirvilla, fluoriitti, hiili ja raakaöljy
Merkittävimmät
vientimaat		  Kiina 93,3%
 USA 2,5% (2017)[1]
Tuonti 5,834 mrd USD (2018)[1]
Tuontituotteet koneet ja laitteet, polttoaineet, autot, elintarvikkeet, teolliset kulutustavarat, kemikaalit, rakennusmateriaalit, savukkeet, pesuaineet<name="cia"/>
Merkittävimmät
tuontimaat		  Kiina 32,6%
 Venäjä 28,1%
 Japani 8,4%
 USA 4,8%
 Etelä-Korea 4.6% (2017)[1]
Julkinen talous
Julkinen velka 23,55 mrd USD (2017)[1]
Budjetin tulot 3,967 mrd USD (2017)[1]
Budjetin menot 3,681 mrd USD (2017)[1]
Alijäämä -6,4% bkt:sta (2017)[1]

Taloushistoria

muokkaa

Ennen vuoden 1921 vallankumousta, Mongolian talous oli kehittymätöntä. Suurin osa mongolialaisista eli paimentolaiselämää. Maataloutta ja teollisuutta ei ollut, kuljetus- ja viestintäverkostot olivat alkeellisia, pankit, palvelut ja kauppa olivat yksinomaan ulkomaalaisten käsistä. Suurin osa kansasta oli lukutaidottomia paimentolaisia tai buddhalaisia munkkeja. Paimentolaisten hoitamat eläimet olivat usein yläluokan tai luostarilaitoksen omistamia. Vallankumouksen jälkeen maassa ryhdyttiin rakentamaan Neuvostoliiton tuella modernia sosialistista talousjärjestelmää.[4][5]

Vallankumous päätti maan yläluokan sosioekonomiset etuoikeudet[4] ja Mongoliaan yritettiin luoda neuvostotyylinen proletaariluokka.[5] Tämä ei kuitenkaan sujunut ongelmitta, sillä mongolit olivat tottuneet paimentolaiselämään ja maasta puuttuivat tuotantolaitokset.[6] Neuvostoliiton tuella Mongoliaan alettiin rakentaa teurastamoita ja pieniä tehtaita helpottamaan eläintuotteiden jalostusta. 1960-luvulta lähtien maassa alettiin suunnitella maan mineraalivarantojen hyödyntämistä. Maan aroille perustettiin uusia teollisuuskaupunkeja, kuten Sharyn Gol, Darkhan ja Erdenet. Nämä yhdistettiin Ulaanbaatariin ja Siperiaan sekä Kiinaan Trans-Mongolian rautatiellä. Maan ulkomaankauppa kasvoi dramaattisesti sosialistisen ajanjakson kahdella viimeisellä vuosikymmenellä, vaikka käytännössä kaikki kaupankäynti tapahtui Neuvostoliiton ja sen itäeurooppalaisten liittolaisten kanssa.[4]

Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Mongolia menetti tärkeimmän kumppaninsa ja maa ajautui suuriin taloudellisiin vaikeuksiin, kun maa alkoi siirtyä sosialismista markkinatalouteen. Suurin osa Mongolian vuosibudjetista oli Neuvostoliiton myöntämää tukea. Lisäksi Venäjä vaati Mongoliaa maksamaan sille Neuvostoliiton myöntämät tuet. Velka maksettiin lopullisesti vuonna 2010. Kansainvälisen yhteistyön myötä Mongolia on kyennyt vakauttamaan talouttaan. Mongolian bruttokansantuote ja asukasta kohden lasketut tulot ovat kasvaneet huomattavasti vuodesta 2000 lähtien.[4]

Toimialat

muokkaa

Teollisuus

muokkaa

Suuri osa mongolian teollisuudesta keskittyy kotimaisten raaka-aineiden, kuten elintarvikkeiden ja eläinperäisten raaka-aineiden jalostukseen. Merkittävä teollisuudenala on myös rakennusmateriaalien valmistus, sekä kupari- ja sinkkijalosteet. Ulaanbaatar on maan teollisuuden, etenkin kevyemmän teollisuuden keskus. Merkittäviä raskaan teollisuuden yrityksiä toimii Erdenetissä ja Darkhanissa.[4]

Maatalous

muokkaa

Neljä viidesosaa Mongolian maataloustuotannosta koostuu karjataloudesta. Karjankasvatus perustuu miljoonien lampaiden, vuohien, nautojen, hevosten ja kamelien kasvatukseen. Sosialismin aikakaudella suurin osa eläimistä kuului osuuskunnille. Demokratiauudistusten myötä osuuskunnat lakkautettiin ja Mongoliassa alettiin kannustaa yksityisomaisuuteen, vaikka laitumet kuuluivat edelleen valtiolle.[4]

Mongolian pinta-alasta vain noin yksi prosentti on valjastettu maanviljelyyn. Tuotanto on keskittynyt maan pohjoisosiin, etenkin Orhon- ja Selengejokien laaksoihin. Pitkien kylmien talvien vuoksi vain yksi vuotuinen sato on mahdollinen. Pääasiassa maassa kasvatetaan viljaa, sekä lisäksi vihanneksia ja karjan rehukasveja. Sadot ovat suhteellisen pieniä ja sen koko vaihtelee vuosittain. Maan pieni metsätaloussektori tuottaa vuosittain vaatimattoman määrän puutavaraa, joka käytetään pääasiassa polttopuuna.[4]

Palvelut

muokkaa

Maan palvelusektori on laajentunut dramaattisesti vuodesta 1990. Se muodostaa suurimman osan Mongolian työllisyydestä. Aiemmin maatalous oli maan merkittävin työllistäjä, mutta sen osuus työvoimasta on vähentynyt tasaisesti.[4]

Infrastruktuuri

muokkaa

Liikenne

muokkaa

Mongolian tärkein liikenneväylä on Trans-Mongolian rautatie, joka kulkee maan läpi pohjoisesta etelään. Se yhdistää Mongolian Kiinaan ja Venäjään, ja se on lyhin reitti maitse Moskovan ja Pekingin välillä. Trans-Mongolian rautatien haaralinjat ulottuvat Erdenetin kuparikaivosalueelle ja Sharyn Golin kivihiilikaivoksille ja Mardain uraanikaivoksille. Rautateitse kuljetetaan suuri osa maan rahdista, mutta suhteellisen vähän matkustajia. Maanteitse kuljetetaan suurin osa maan muusta tavaraliikenteestä ja lähes kaikki henkilöliikenne. Ulanbaatarin ja läheisten maakuntakeskusten väliset tiet on päällystetty, mutta muualla tiet ovat päällystämättömät. Ulaanbaatarissa sijaitsee Chinggis Khaanin kansainvälinen lentoasema. Matkustajat suosivat monesti mieluummin lentoreittejä, sillä asutuskeskusten väliset etäisyydet ovat suuret ja maareitit hitaita. Säännöllinen lentoliikenne on kuitenkin vähäistä ja matkustajamäärät pieniä. Vesitse ei enää juuri kuljeteta rahtia. Aiemmin Selengejokea ja Hövsgöljärveä käytettiin vesireitteinä, mutta huoli ympäristön pilaantumisesta on vähentänyt vesitse kuljetettavaa rahtia.[4]

Tietoliikenne

muokkaa

Mongolian ensimmäiset puhelinjärjestelmät asennettiin palvelemaan maan keskus- ja paikallishallintoa, ja vain harvoilla oli yksityisiä linjoja. 1990-luvulla maan hallitus harjoitti langattoman puhelinverkon edistämispolitiikkaa ja teleyritykset rakensivat verkkoja. Langattoman puhelimen käyttö tuli pian yleiseksi, ylittäen lankapuhelimien määrän. Langattoman verkon alue kattaa nykyisin kaikki maan maakuntakeskukset. Satelliittipuhelimia käytetään syrjäisillä alueilla ja pelastuspalveluissa. Lisäksi rautateitä pitkin vedetyt valokuitukaapelit palvelevat kansainvälistä puhelin- ja Internet-liikennettä.[4]

Energia

muokkaa

Maan sähköenergia tuotetaan lähes kokonaan kivihiilivoimaloin, jotka tuottavat sähkön lisäksi myös kaukolämpöä. Pohjois-Mongolian keskeisimpiä kaupunkejä yhdistää kansallinen sähkoverkko, mutta syrjäseuduilla ollaan riippuvaisia paikallisista dieselpolttoaineen tuottajista. Maaseudulla monet karjatilalliset ovat alkaneet tuottaa sähköä aurinkopaneeleilla tai tuulivoimalla omaan käyttöön. Maassa on huomattavat uraanivarat ja maan hallitus on viritellyt yhteistyötä ulkomaisten yritysten kanssa varojen hyödyntämiseksi.[4]

Lähteet

muokkaa
  1. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s Mongolia The World Factbook. Washington, DC: Central Intelligence Agency. Viitattu 5.8.2020. (englanniksi)
  2. ↑ GINI index (World Bank estimate) - Mongolia The World Bank. Viitattu 5.8.2020. (englanniksi)
  3. ↑ Wissen Media Verlag GmbH Gütersloh/München: Maailmalla Aasia, s. 26-29. Saksa: WSOY, 2008. ISBN 978-951-0-33474-41
  4. ↑ a b c d e f g h i j k Economy Encyclopædia Britannica. Viitattu 5.8.2020. (englanniksi)
  5. ↑ a b The Economy U.S. Library of Congress. Viitattu 5.8.2020. (englanniksi)
  6. ↑ Purges of the Opposition, 1928-32 U.S. Library of Congress. Viitattu 5.8.2020. (englanniksi)

Aiheesta muualla

muokkaa
Aasian valtioiden talous
  Afganistan   Arabiemiraatit   Armenia   Azerbaidžan   Bahrain   Bangladesh   Bhutan   Brunei
  Etelä-Korea   Filippiinit   Georgia   Indonesia   Intia   Irak   Iran   Israel
  Itä-Timor   Japani   Jemen   Jordania   Kambodža   Kazakstan   Kiina   Kirgisia
  Kuwait   Laos   Libanon   Malediivit   Malesia   Mongolia   Myanmar     Nepal
  Oman   Pakistan   Palestiina   Pohjois-Korea   Qatar   Saudi-Arabia   Singapore   Sri Lanka
  Syyria   Tadžikistan   Taiwan   Thaimaa   Turkki   Turkmenistan   Uzbekistan   Venäjä
  Vietnam
Maailman kauppajärjestön (WTO:n) jäsenet
EU:n jäsenmaat
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Mongolian_talous&oldid=22392738”