Laumanvartija

Laumanvartija (englanniksi livestock guardian dog) on joillekin koiraroduille tyypillinen käyttötarkoitus. Laumanvartijarodut ovat isokokoisia koiria, jotka elävät kotieläinlaumassa suojellen sitä lähinnä suurpedoilta. Joitakin rotuja käytetään myös omaisuuden- ja alueiden vartiointiin.

Laumanvartijat eivät yleensä paimenna, ne eivät siis ole paimenkoiria. Niillä ei myöskään ole juurikaan riista- tai saalisviettiä.

Koirien tulee olla itsenäisiä ja rohkeita, eikä niiltä löydy palveluskoirille tyypillistä miellyttämisenhalua. Koiran hallinta perustuu ennen kaikkea omistajan ja koiran väliseen kunnioitukseen ja luottamukseen. Kovan kuorensa alla laumanvartijat ovat hyvin herkkäluontoisia koiria, ne muistavat ikuisesti niin hyvät kuin huonotkin kokemukset. Tämän piirteen takia kaikenlaista pakottamista ja kovakouraista kohtelua tulee ehdottomasti välttää.

Laumanvartijoilla on äärimmäisen korkealle kehittynyt hoiva-ja suojeluvietti omaa laumaansa kohtaan. Ne ovat yleensä valmiita uhraamaan henkensä puolustaessaan laumaansa ja hyväksyvät omistajaansa mukaillen sen jäseniksi lähes mitä hyvänsä. Suojeluviettiä ei tule koskaan vahvistaa keinotekoisesti. Koirat käyttävät luonnollisia vartioimis- ja suojeluvaistojaan kun tilanne sitä oikeasti edellyttää.

Laumanvartijaroduille on tyypillistä reiiviritietoisuus ja varautuneisuus vieraita kohtaan, joten omistajan on syytä panostaa pentukoiran positiiviseen sosiaalistamiseen niin sen omalla alueella kuin käymällä pennun kanssa ihmisten ilmoilla. Useimmat yksilöt eivät hyväksy omalle alueelleen vieraita eläimiä tai ihmisiä, mikäli omistaja ei ole välittömästi läsnä. Myös perheen autoa ja muuta omaisuutta saatetaan vartioida tarkasti. Omistajan onkin syytä huomioida, että hänen läsnäollessa tai liikuttaessa oman alueen ulkopuolella, koira saattaa suhtautua vieraisiin välipitämättömästi tai jopa avoimen ystävällisesti, mutta yksin aluettaan tai laumaansa vartioidessaan se saattaa käyttäytyä varauksellisesti tai jopa avoimen aggressiivisesti. On omistajan vastuulla huolehtia ja ennakoida, ettei vaaratilanteita pääse syntymään.

Laumanvartijoiden käyttö perustuu ennen kaikkea ennaltaehkäisevään vaikutukseen, yleensä pedot välttelevät näiden koirien vartioimia alueita. Kotieläimiä vartioivat koirat makoilevat päivisin laumansa lähistöllä ja saattavat antaa jopa flegmaattisen vaikutelman. Ne kuitenkin tarkkailevat herkeämättä ympäristön ääniä, hajuja ja liikkeitä. Varsinaisesti laumaa vartioivat aktivoituvat ilta-aikaan, ne partioivat alueellaan, jättävät hajumerkkejä ja ilmoittavat läsnäolostaan syvällä haukulla. Yöpartiossa oleva koira saattaa liikkua helposti 10-20 kilometriä. Koirien aistiessa mahdollisen uhkan kasvaa haukun intensiteetti huomattavasti, ne juoksevat kokoisekseen ällistyttävällä nopeudella uhkaa vastaan ja pyrkivät joko eliminoimaan sen (lähinnä pienpedot) tai asettuvat uhkan ja laumansa väliin pyrkien karkottamaan tunkeilijan tiehensä. Koirat haukkuvat ja murisevat, nostavat häntänsä ylös ja saattavat tehdä valehyökkäyksiä. Nartut saattavat osoittaa susille jopa leikki tai parittelu eleitä, jotta niiden saalistuskäyttäytyminen häiriintyisi. Koirien ei tulisi hakea aktiivisesti yhteenottoja suurpetojen kanssa, mutta ne eivät saa myöskään perääntyä todellisen uhan edessä. Rotujen välillä on jossain määrin eroja reagoinnissa uhkaan ja yleistetysti voidaan sanoa, että Etelä- ja Länsi-Eurooppalaiset rodut ovat hieman pitkämielisempiä, vaikkakin yksilökohtaisia eroja löytyy myös yksittäisen rodun sisältä.

Laumanvartijoita on käytetty perinteisesti usean koirayksilön muodostamana laumana. Tänäkin päivänä ne ovat yleensä onnnellisimmillaan eläessään toisen laumanvartijan työparina tai osana suurempaa koiralaumaa. Työkäyttöön hankittava koira kannattaa hankkia tervettä fysiikkaa ja laumanvartijalle ominaista luonnetta vaalivilta kasvattajilta.

Pennun on päästävä elämään vartioitavan lauman eläinten kanssa jo varhaisella sosiaalistumiskaudella (7–12 viikon iässä). Parhaat yksilöt työkäyttöön kotieläinten pariin ovat yleensä rauhallisia, jopa hieman syrjään vetäytyviä. Nuorta koiraa voi joutua joskus opastamaan, miten vartioitavien eläinten kanssa ollaan, että niitä ei saa jahdata edes leikillään. Parhaiten nuori koira oppii kuitenkin tavoille jos sillä on vanhempia koiria opastamassa miten vartioitavien eläinten kanssa toimitaan ja eletään.

Työkoiraksi tarkoitetun pennun kanssa tulee ehdottomasti välttää sen leimautumista ihmisiin, siksi sen tulee elää vain eläinten parissa, lampolassa tai navetassa, ja siellä aluksi omassa turvallisessa aitauksessaan. Eläinten pitää ehtiä tottua toisiinsa, eikä pentu saa tallautua kotieläinten jalkoihin. Puolivuotisena koiran voi jo ottaa mukaan laitumelle harjoittelemaan.

Laumanvartijoilla on tyypillisesti paksu ja säätäkestävä turkki ja takajaloissa usein kaksoiskannukselliset kynnet. Monet rodut ovat valkoisia väritykseltään, jolloin ne eivät erotu suojeltavasta laumasta ja paimen erottaa ne helpommin sudesta. Joissakin maissa työkoirilta typistetään yhä hännät ja korvat, jotta ne eivät repeytyisi taistelussa susien kanssa.

Alueilla missä susia liikkuu paljon, laumanvartijakoirilla käytetään pitkillä metallipiikeillä varustettua kaulapantaa nimeltään carlanca tai wolf collar. Kaulapannan etuosan leveä nahkapohja suojaa koiran kurkkua ja kaulavaltimoita, takaosan terävät piikit estävät niskan puremat. Joillakin laumanvartijaroduilla, ja varsinkin niiden urospuolisilla yksilöillä, on paksu ja irtonainen kaulapussi jonka tarkoituksena on suojata koiran kurkkua.

Historia

Varhaisimmat todisteet lampaiden kesyttämisestä ja laumanvartijioden käytöstä ovat peräisin noin vuodelta 9 000 eaa. Nykytutkimus ja arkeologiset löydöt osoittavat, että laumanvartijoiden kehitys alkoi siinä vaiheessa, kun paimentolaiskansat siirtyivät lammas- ja vuohilaumojensa kanssa Itä-Aasiasta Euroopan suuntaan. Nykyaikaiset DNA-tutkimukset tukevat tätä teoriaa, sillä ne osoittavat, että kotieläiminä pidettyjen susien suurin geneettinen monimuotoisuus oli saatavilla Itä-Aasiassa. Tämä monimuotoisuus tarjosi perustan laumanvartijoiden jalostamiselle ja valikoitumiselle erikoistuneisiin tehtäviin, kuten lammas- ja vuohilaumojen suojeluun ja hallintaan.^[1]^[2]

Paimentolaiskansojen alkaessa siirtymään elämään kiinteästi asutuille alueilleen, he tarvitsivat vahvoja ja pelottomia koiria suojelemaan karjaansa saalistajilta. Näistä alkuperäisistä molossityyppisistä koirista kehittyi myöhemmin erilaisia mastiffirotuja ja ne muodostivat perustan myös nykyisille laumanvartijoille, jotka ovat tunnettuja vartiointi- ja suojelutaidoistaan.^[1]

Noin 9 000 eaa. ihmiset alkoivat kesyttää villieläimiä, jotka myöhemmin muuttuivat nykyisiksi lampaiksi ja vuohiksi. Tämä kesyttäminen oli tärkeää, koska se tarjosi luotettavan ravinnonlähteen. Nämä alkuperäiset villieläimet olivat sopivia kesytettäviksi monista syistä: ne eivät olleet aggressiivisia, niiden koko oli hallittavissa, ne olivat yhteisöllisiä ja lisääntyivät nopeasti. Niillä oli kuitenkin heikkoutensa, kuten hitaat liikkeet ja puutteellinen puolustusluonne petoeläimiä, kuten susia, karhuja ja villikissoja vastaan. Näin ollen ihmisten kehittämä suuri ja voimakas koiratyyppi, jolla oli leveä suu, syntyi Vähä-Aasian ja Lähi-idän alueilla, erityisesti "hedelmällisen puolikuun" ympärillä, ja sen tarkoituksena oli suojella kotieläimiä näiltä asutuilta alueilta uhkaavilta petoeläimiltä.^[1]^[3]

Turkkilaisissa luolapiirroksissa, jotka on luotu noin 6 300–5 500 eaa., voidaan havaita useita eläimiä, mukaan lukien suuria koiria. Tällä ajanjaksolla lampaat ja vuohet olivat jo kesytettyjä, ja "hedelmällinen puolikuu" oli muuttumassa maanviljelyn ja varhaisten asutusten keskukseksi. Tämä merkitsi sitä, että karjoille käytettävissä oleva maa-ala oli vähenemässä. Tuohon aikaan Mesopotamian asutuksesta tuli tärkeä risteyskohta muinaiseen maailmaan sekä maanteitse että meriteitse. Paimenten ja heidän laumojensa oli näin ollen aloitettava vaelluksensa lähellä oleville asumattomille alueille, sillä karjalle tarvittiin enemmän laidunmaata.^[1]

Laumanvartijoiden rooli

Noin vuoteen 2 000 eaa. mennessä paimentolaiset ja heidän laumansa olivat siirtyneet laajoille alueille, jotka eivät olleet vielä asuttuja. Tämä merkitsi alkua siirtolaiduntamiselle hedelmällisen puolikuun itäpuolella sijaitsevilla vuoristoalueilla. Tässä vaiheessa laumanvartijoiden rooli osoittautui ratkaisevaksi. Koska petoeläimiltä suojautuminen oli välttämätöntä tässä tuntemattomassa ympäristössä, nomadipaimentolaiset luottivat näihin luotettaviin laumanvartijoihin, jotka vaistomaisesti hoitivat seuraavia tehtäviä:

Suojella nomadeja ja elää harmoniassa heidän kotieläinlaumojensa kanssa ilman häiriöitä karkottaen samalla luonnonvaraisia petoeläimiä, kuten karhuja, susia ja suuria villikissoja.
Ohjata eksyksiin joutuneet eläimet takaisin laumaan, jotta ne pysyisivät yhdessä.^[1]

Eri sivilisaatiot kehittivät laumanvartiojiden roolia itsenäisesti eri alueilla, ja tämä kehitysprosessi tapahtui eri aikoina eri paikoissa. Keskiajalla laumanvartijat tulivat laajalti tunnetuiksi Euroopassa niiden käytöstä karjan, kuten lampaiden ja vuohien, kanssa.^[1]

Laumanvartijarodut

FCI tunnustaa seuraavat laumanvartijarodut:

On kuitenkin lukuisia muitakin vanhoja laumanvartiointiin käytettyjä rotuja, kuten akbash, karsinkoira, sarakatsaninkoira, kreikanpaimenkoira, valkoinen kreikanpaimenkoira, epeiroksenmolossi, serbianvuoristokoira ja makedonianvuoristokoira (karaman) ja sarabi dog.

Keskiaasiankoirasta on Keski-Aasian ja Lähi-idän alueilla lukuisia eri paikallismuunnoksia, joita paikalliset pitävät omana kansallisena rotunaan, kuten afganistanilainen koochee, armenialainen gampr, turkmenistanilainen alabai, kazakstanilainen tobet ja uzbekistanilainen torkuz.

Kaukasiankoiran sukulaisina pidetään vastaavasti georgianvuoristokoiraa, eteläkaukasianvuoristokoiraa ja pohjoiskaukasianpaimenkoiraa.

Tiibetinmastiffista on Kiinassa, Intiassa, Bhutanissa, Mongoliassa ja Nepalissa erillisiä muunnoksia jotka ovat eläneet jo pitkään toisistaan eristyksissä, mutta joiden yhdennäköisyys kantarotuunsa on silti huomattava. Kenties tunnetuin muunnos on tiibetiläinen kyi apso, joka on käytännössä karkeakarvainen tiibetinmastiffi.

Laumanvartijarotujen käyttö Suomessa

Suomessa ei ole kauas historiaan ulottuvia perinteitä laumanvartijakoirien työkäytöstä monen Euroopan, Keski-Aasian, Kauko-idän tai Lähi-idän valtion tavoin. Nykyään näitä koiria suositaan työkäytössä myös esimerkiksi Yhdysvalloissa susia vastaan ja Namibiassa gepardeja vastaan. Suomen osalta asiaan ovat vaikuttaneet suurten ja asumattomien vuoristo/aro/syrjäseutujen puute sekä suurpetojen vähäinen lukumäärä sotien jälkeisenä aikana. Maaseudun autioituessa, suurpetokannan kasvaessa ja susien suojelun yleistyessä on kuitenkin havaittu, että laumanvartijakoirien käyttö lieventää kotieläintilallisten kokemaa susivihaa, sillä koiria käyttävät tilat eivät ole kärsineet enää petovahingoista. Laumanvartijakoirien käyttöä voidaankin perustella myös luonnonsuojelullisin näkökulmin. Koiria voidaan hankkia suurpetoalueille myös pitämään pihapiirejä petovapaina vyöhykkeinä.

Näin kohtaat laumanvartijakoiran:

Kun kohtaat maaseudulla laumanvartijan, anna sen jatkaa rauhassa työtään.

Koiralle ei kannata jutella. Ei myöskään kannata alkaa huutamaan tai huitomaan, mikäli koira lähestyy haukkuen.

Jos koira tulee kohti tai jää eteesi seisomaan, palaa rauhallisesti peruuttaen takaisin tulosuuntaasi.

Älä kiinnitä eläimeen huomiota, jos se juoksee aidan takana ja haukkuu. Jatka matkaasi aidan ulkopuolella normaalisti.

Laumanvartija väistää, jos se huomaa, että ihminen ei uhkaa sen laumaa.

Älä laske omaa koiraasi laumanvartijan reviirille kuten lammaslaitumelle. Pyri välttämään liikkumista oman koirasi kanssa lähellä laumanvartijan vartioimaa aluetta.

Monilla laumanvartijoilla on taipumusta laajentaa reviiriään omatoimisesti, varsinkin jos ne elävät ilman vartioitavaa kotieläinlaumaa. Lukuunottamatta syrjäseutuja, jolloin naapurit, yleiset tiet ja muut kulkureitit ovat riittävän etäällä, tulisi koirien vartioiman alueen olla aina huolellisesti aidattu. Suositus on noin 2 metriset aidat, jotta ne toimivat myös lumisena vuodenaikana.

Petopaine-alueella suositellaan vähintään kahden laumanvartijakoiran käyttöä, käytännössä 2-3 koiraa suojaa 50-100 lampaan katraan ja tositilanteessa koirat toimivat yhteistyössä. Kannattaa tosin huomioda myös alueella elävän susilauman koko laumanvartijoiden lukumäärää mietittäessä. Rotujen kyvykkyyksissä vastata mittavaan petouhkaan on siinäkin jonkin verran eroavaisuuksia. Laumanvartija ei myöskään ole nopea ratkaisu peto-ongelmaan, sillä ne ovat parhaimmillaan vasta 2-3 vuoden ikäisinä kun ovat fyysisesti ja henkisesti täysin kehittyneitä.

Yleisesti ottaen laumanvartijarotuiset koirat eivät sopeudu elämään taajama- ja kaupunkialueille niiden voimakkaan vahti- ja etenkin haukkuherkkyyden takia. Tiiviissä asuinympäristössä vartiointivietti saattaa yliampuva, koska ärsykkeitä on jatkuvasti liian paljon, näin voi käydä etenkin silloin, kun koiran huolellisesta sosiaalistamisesta ei ole huolehdittu riittävästi pentu-ja nuoruusaikana. Tästäkin huolimatta vartiointivietin aktivoituminen saattaa yllättää omistajan. Laumanvartija saattaa aikuistuttuaan mieltää "omaksi alueekseen" rappukäytävän, rivitalon piha-alueet tai lähikorttelit. Jotkut yksilöt eivät myöskään tule aikuistuttuaan toimeen samaa sukupuolta olevien koirien kanssa, varsinkaan vieraiden.

Laumanvartijakoirien ominaisuudet huomioon ottaen ne tarvitsevat Suomessakin työtehtävän kotieläinlaumojen vartijoina maatiloilla tai suuren aidatun kotitontin rauhallisesta maalaisympäristöstä, missä ne saavat toteuttaa vartiointiviettiään sen häiritsemättä naapurisopua. Ne siis sopivat elämään omakotitaloihin haja-asutusalueille ja maaseudulle.

Laumanvartijarodut viihtyvät yleensä hyvin ulkokoirina, osa jopa kokoaikaisestikin siellä eläen. Rotujen kylmän ja kuuman siedossa on jonkin verran eroavaisuuksia johtuen ihan siitä, että niitä on jalostettu hyvinkin erilaisiin sääolosuhteisiin. Ulkokoiralla täytyy olla lämpöeristetty koppi, ja koiransa hyvinvoinnista huolehtiva omistaja hankkii koppiin myös lämmityksen kovempia talvipakkasia varten. Suotavaa olisi myös, että koiralla olisi tiluksillaan sateensuojainen tarkkailupaikka, mistä se voi vartioida reviiriään tai laumaansa.

Ulkonäöllisesti asiaan perehtymätön erehtyy helposti sekoittamaan laumanvartijarotuiset koirat esimerkiksi hyvin saman näköisiin, mutta käyttötarkoitukseltaan ja luonteeltaan erilaisiin leonberginkoiraan tai newfoundlandinkoiraan. Monien rotujen ulkonäkö on kieltämättä hämäävä, koska esimerkiksi kuvasz tai pyreneittenkoira vaaleine turkkeineen näyttävät lähinnä hellyttäviltä perhekoirilta.

Etymologia

Moni laumanvartijarotu kulki ennen nimen ”paimenkoira” alla, jollaisina ne vielä nykyisinkin monilla muilla kielillä, kuten englanniksi, tunnetaan. Rotujen harrastajat olivat kuitenkin toivoneet jo pitkään nimimuutosta väärinkäsitysten välttämiseksi, ja halusivat nimien kuvastavan paremmin rotujen käyttötarkoitusta. Vuonna 2012 Suomen Kennelliitto alkoi työstää asiaa, ja niin luovuttiin nimistä ”anatolianpaimenkoira”, ”etelävenäjänpaimenkoira”, ”kaukasianpaimenkoira” ja ”keskiaasianpaimenkoira”, minkä lisäksi alkuperäiseltä nimeltään ”karpaattienpaimenkoirana” ja ”bukovinanpaimenkoirana” tunnetut rodut käännettiin suomeksi jättäen ”paimen”-osan suoraan pois. Enää ainoastaan karstinpaimenkoira ja romanianpaimenkoira tunnetaan virallisesti virheellisillä nimityksillä, ja niistäkin jälkimmäinen osittain sen takia, että se luokitellaan virallisesti FCI-ryhmään 1 eli ”Lammas- ja karjakoirat”.

Lähteet

↑ ^a ^b ^c ^d ^e ^f Early Livestock Guardian Dogs » JaneDogs janedogs.com. Viitattu 10.10.2023.
↑ Peter Savolainen, Ya-ping Zhang, Jing Luo, Joakim Lundeberg, Thomas Leitner: Genetic Evidence for an East Asian Origin of Domestic Dogs. Science, 1.11.2002, 298. vsk, s. 1610–1613. doi:10.1126/science.1073906 ISSN 0036-8075 Artikkelin verkkoversio.
↑ Wendorf, Fred; Schild, Romuald: The Archaeology of Nabta Playa, s. 619-620. Kluwer Academic Publishers, 2001. ISBN 978-1-4613-5178-8 Teoksen verkkoversio.

Aiheesta muualla

Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Laumanvartija Wikimedia Commonsissa

WWF Laumanvartijahanke [[1]]
Suuret laumanvartijat [[2]]

[:0-1] ↑ ^a ^b ^c ^d ^e ^f Early Livestock Guardian Dogs » JaneDogs janedogs.com. Viitattu 10.10.2023.

[2] Peter Savolainen, Ya-ping Zhang, Jing Luo, Joakim Lundeberg, Thomas Leitner: Genetic Evidence for an East Asian Origin of Domestic Dogs. Science, 1.11.2002, 298. vsk, s. 1610–1613. doi:10.1126/science.1073906 ISSN 0036-8075 Artikkelin verkkoversio.

[3] Wendorf, Fred; Schild, Romuald: The Archaeology of Nabta Playa, s. 619-620. Kluwer Academic Publishers, 2001. ISBN 978-1-4613-5178-8 Teoksen verkkoversio.

[1]

[2]

[3]