Newfoundlandinkoira
Newfoundlandinkoira (engl. Newfoundland, ransk. chien de Terre-Neuve) eli nöffi on kanadalainen koirarotu, joka on kehittynyt maan itärannikolla Newfoundlandin saarella. Tieteelliseksi nimeksi on aikoinaan esitetty Canis terras novae[2].
| Newfoundlandinkoira | |
|---|---|
 |
|
| Avaintiedot | |
| Alkuperämaa |
Newfoundland,  Kanada |
| Määrä | Suomessa rekisteröity 9 327[1] |
| Rodun syntyaika | 1100–1600-luvulla |
| Alkuperäinen käyttö | laivakoira, pelastuskoira |
| Nykyinen käyttö | seurakoira, vetokoira, pelastuskoira |
| Muita nimityksiä | Newfoundland, nöffi, nöfikoira, terranova, chien de Terre-Neuve, Neufundländer, newfoundlandi koer |
| FCI-luokitus |
ryhmä 2 Pinserin ja snautserin tyyppiset, molossikoirat ja sveitsinpaimenkoirat alaryhmä 2.2 Vuoristotyyppiset molossikoirat #50 |
| Ulkonäkö | |
| Paino |
uros 64–69 kg narttu 50–54,5 kg |
| Säkäkorkeus |
uros yli 70 cm narttu noin 66 cm |
| Väritys | musta, ruskea tai valkomusta |
Ulkonäkö muokkaa
Newfoundlandinkoira on suurikokoinen, ja sillä on paksu ja tuuhea turkki. Uroksen säkäkorkeus on yli 70 cm ja nartun noin 66 cm. Uroksen keskimääräinen paino on 64–69 kg ja nartun 50–54,5 kg. Karvapeitteen tulisi olla kaksinkertainen, rungonmyötäinen, tiheä ja vettähylkivä. Varpaiden välissä on räpylöitä muistuttavat ihopoimut. Suomessa sallitut newfoundlandinkoiran värit ovat musta, ruskea tai valkomusta. Newfoundlandinkoiralla esiintyy myös harvinainen sinertävä värimuunnos. Suomessa tämä sävy ei kuitenkaan ole näyttelykoirille sallittu. Valkoinen täplä rinnassa, hännänpäässä ja tassuissa hyväksytään.
Luonne ja käyttäytyminen muokkaa
Rodulle ominaisia luonteenpiirteitä ovat rauhallisuus ja lempeys. Ensimmäiset newfoundlandinkoirat haukkuivat laivoilla hiekkasärkkiä ja pelastivat veden varaan joutuneita merimiehiä. Nykyäänkin ne pitävät uimisesta. Ne ovat myös hyvin rauhallisia, mutta kuitenkin leikkisiä. Aggressiivisia newfoundlandinkoiria ei juurikaan ole. Lisäksi ne ovat hyvin kekseliäitä ja seurallisia sekä pitävät leikkimisestä. Nöffi on nykyään hyvin arvostettu seurakoira ystävällisyytensä ja kiltteytensä ansiosta.
Suloisista, pehmeistä, nallemaisista pennuista kasvaa suuria ja vaikuttavia jättiläisiä. Silti ne pysyvät hyväluonteisina. Newfoundlandinkoirat ovat erittäin lapsirakkaita.
Alkuperä muokkaa
Newfoundlandinkoiran tarkka alkuperä on epäselvä. Nimensä rotu on saanut Newfoundlandin saaresta Kanadan itärannikolla. Newfoundlandinkoiran arvellaan kehittyneen intiaanien suurista koirista, viikinkien 1000-luvulla Newfoundlandin saarelle tuomista koirista ja myöhemmin Euroopasta tulleista koirista. Norjalaisen saagan mukaan viikingit veivät saarelle suuria mustia karhukoiria, todennäköisesti nykyisten lapinkoirien ja karjalankarhukoirien edeltäjiä.
Kun Pohjois-Amerikan asutus levisi 1500-luvulla Newfoundlandin saarelle, eurooppalaisten kalastajien tuomat koirat antoivat rodulle oman panoksensa. Alun perin kalastajat käyttivät sitä veto- ja vesipelastuskoirana. Viimeistään 1600-luvulla rotu oli jo kehittynyt ominaisuuksiltaan käyttötarkoitukseensa sopivaksi: suureksi koiraksi, joka pystyy työskentelemään äärimmäisen ankarissa oloissa. Newfoundlandinkoirat vetivät painavia taakkoja, kuten kalaverkkoja, ja toimivat vesipelastuskoirina. Rotua käytettiin myös maalla raskaiden taakkojen vetäjänä esimerkiksi metsätöissä. Suuria, karhumaisia pelastuskoiria tuotiin melko pian Eurooppaan, missä niistä tuli hyvin nopeasti suosittuja. Englantilaiset kehittivät rotua 1800-luvulla ja saivat aikaan yhtenäisen tyypin. Myöhemmin mustavalkoisista newfoundlandinkoirista kehittyi oma rotunsa, landseer.
Terveystilanne muokkaa
Rodulle ominainen ja krooninen sairaus on lonkkaniveldysplasia. Yhä useampia yksilöitä on jouduttu lopettamaan lonkkavian vuoksi. Tämän takia on ennen astutusta tärkeää kuvata isän ja emän lonkat. Sairaus on periytyvä, eikä sen etenemistä voida täysin estää. Nykyään newfoundlandinkoirat tutkitaan myös kystinuria-nimisen perinnöllisen sairauden varalta.
Katso myös muokkaa
Lähteet muokkaa
Viitteet muokkaa
- ↑ KoiraNet -jalostustietojärjestelmä (Arkistoitu – Internet Archive) (Suomen Kennelliitto, 11.8.2016)
- ↑ Hamilton Smith, Charles. The Naturalist’s Library: Vol. XIX, Mammalia: Dogs, Vol. II, s. 132. Chatto & Windus: Piccadilly.