Keskiaasiankoira

koirarotu

Keskiaasiankoira (ven. среднеазиатская овчарка, sredneaziatskaja ovtšarka) on Keski-Aasian alueelta kotoisin oleva suurikokoinen laumanvartijarotu, joka tunnettiin pitkään nimellä keskiaasianpaimenkoira. Vuonna 2012 Suomen kennelliitto muutti nimen keskiaasiankoiraksi, mikä kuvaakin rotua paremmin, sillä se ei ole perinteinen paimenkoira vaan luetaan laumanvartijoihin.[2]

Keskiaasiankoira
Avaintiedot
Alkuperämaa  Venäjä
Määrä Suomessa rekisteröity 692[1]
Rodun syntyaika hyvin vanha rotu
Alkuperäinen käyttö laumanvartija, vahtikoira
Nykyinen käyttö laumanvartija, vahtikoira
Elinikä +10 vuotta
Muita nimityksiä CAO (Central Asian Ovtcharka), Central Asia Shepherd Dog, berger d'Asie centrale, Mittelasiatischer Schäferhund, perro pastor de Asia Central, kesk-aasia lambakoer, Alabai, Tobet, Torkuz, Volkodav
FCI-luokitus ryhmä 2 Pinserin ja snautserin tyyppiset, molossikoirat ja sveitsinpaimenkoirat
alaryhmä 2.2 Vuoristotyyppiset molossikoirat
#335
Ulkonäkö
Paino

uros 50-79 kg

narttu 40-65 kg
Säkäkorkeus

uros väh. 70 cm

narttu väh. 65 cm
Väritys useita värejä

Ulkonäkö

muokkaa

Keskiaasiankoira on suurikokoinen, raskasrakenteinen ja vahva. Urokset ovat narttuja massiivisempia. Korvat ovat riippuvat, melko pienet ja kolmion muotoiset. Häntä on riippuva. Suomessa ja monissa muissa maissa korvien ja hännän typistäminen on kielletty, mutta muualla keskiaasianpaimenkoirien typistäminen on edelleen useimmiten tapana.

Rodulla on kaksinkertainen karvapeite: suoran päällyskarvan alla on tuuhea pohjavilla. Keskiaasiankoirissa on sekä pitkä- että lyhytkarvaisia yksilöitä. Pitkäkarvaisen koiran karvan pituus on 7–8 cm, lyhytkarvaisen 3–5 cm. Päässä ja raajojen etupuolella karva on lyhyttä, korvissa, kaulassa, raajojen takapuolella ja hännässä taas pidempää erityisesti pitkäkarvaisilla koirilla. Väreinä hyväksytään valkoinen, musta, harmaa, oljenvärinen, kellanpunainen (ruosteenvärinen), harmaanruskea, juovikas, kirjava tai läikikäs.

Luonne ja käyttäytyminen

muokkaa

Luonteeltaan keskiaasiankoiran kuuluu olla rauhallinen, suojeleva, reviiritietoinen ja hyvin rohkea. Vieraita kohtaan se on epäluuloinen, vain omistajan hyväksymät ja koiralle esitellyt ihmiset ovat tervetulleita koiran reviirille, muita kohdellaan tunkeilijoina. Keskiaasiankoira voi olla tunkeilijoita kohtaan hyvin aggressiivinen. Keskiaasiankoirat eivät väistä yhteenottoa ja erityisesti urokset voivat olla dominoivia ja vahvaluontoisia. Keskiaasialaiset kiintyvät helpommin ihmiseen (omistajaan) kuin useimmat muut laumanvartijat.

Aikuiset yksilöt harvemmin ovat sosiaalisia toisia saman sukupuolen koiria kohtaan joka tulee huomioida jo pentua miettiessä.

Keskiaasiankoirat ovat hyvin älykkäitä eläimiä ja tarvitsevat omistajan, joka kohtelee koiraa oikeudenmukaisesti sekä ymmärtää sen ominaisuuksia, alkuperää ja käyttäytymistä.

Keskiaasiankoiria on käytetty myös taistelukoirina. Tämän vuoksi on tärkeää selvittää, millaisista oloista myytävä koira on lähtöisin, etenkin jos koira hankitaan ulkomailta. Laumanvartijaksi aiottu koira ei voi olla lähtöisin taistelukoiralinjoista, koska niiden luonne ei todennäköisesti sovellu laumanvartijan työhön. Hyvistä, laumanvartiointi käytössä olevista linjoista tulevat keskiaasiankoirat ovat rohkeita, rauhallisia ja tasapainoisia. Ne ovat useimmiten aktiivisimmillaan öisin ja karkottavat lähestyvät pedot pois ensisijaisesti äänellään.

Rodun kasvattaminen Tanskassa on ollut kiellettyä vuodesta 2010.[3]

Alkuperä

muokkaa
 
Keskiaasiankoira uzbekistanilaisessa postimerkissä.
 
Keskiaasiankoira venäläisessä postimerkissä.

Vaikka Keskiaasiankoira nykyisin mielletään rotumääritelmänsä perusteella venäläiseksi roduksi, se on todellisuudessa kotoisin entisen Neuvostoliiton Aasian puoleisista maista, kuten Kazakstanista ja Turkmenistanista, sekä Lähi-idästä. Rodun alkuperäisessä ympäristössä on hyvin vaihtelevia elinolosuhteita aina paahteisista aavikoista kylmiin aroihin, ylänköihin ja vuoristoseutuihin asti. Ympäristö on myös kulttuurisesti rikas. Pitkään keskiaasiankoiria pidettiin perinteisessä työkäytössä eikä niistä juuri tiedetty oman alueen ulkopuolella. Viime vuosikymmenien aikana ne ovat vähitellen levinneet muuallekin Eurooppaan sekä laajemmin Venäjälle.

Keskiaasiankoiran alkuperästä on muutama eri teoria. Erään mukaan se, kuten moni muukin molossikoira, on saattanut polveutua tiibetinmastiffista. Toinen teoria näkee asian päinvastoin: sen mukaan keskiaasiankoira olisi tiibetinmastiffin esi-isä. Mikäli jälkimmäinen pitää paikkansa, tämä rotu olisi yksi kaikkein varhaisimpia edelleen olemassa olevia. Erään venäläisen asiantuntijan mukaan se olisikin maailman vanhin laumanvartija.[4]

Keskiaasiankoiria on käytetty vuosituhansia vartioimaan kaikkea vartioimisen arvoista karjaeläimistä muuhun omaisuuteen. Usein keskiaasialaisia kulki erilaisten kauppakuljetusten mukana vartioimassa kuormaa. Paimentolaiskulttuurissa ryhmä keskiaasiankoiria kulki paimenen ja lauman mukana turvaamassa telttoja ja kotieläimiä. Rotu suojeli omiaan sekä petoeläimiä, varkaita ja muita tunkeilijoita vastaan. Peto saattoi olla pieni tai suuri, kuten sakaali, susi tai lumileopardi. Koirat jätettiin usein oman onnensa nojaan suojautumaan raa`alta ilmastolta ja elinolosuhteilta. Lisäksi koirilta vaadittiin lempeyttä omia ihmisiä ja etenkin lapsia kohtaan.

Tänäkin päivänä nämä koirat soveltuvat erinomaisesti samanlaiseen työkäyttöön, vaikka 2000-luvulla aluevartiointi onkin tämän rodun suhteen yleisemmin käytetty tarkoitus.

Muunnokset

muokkaa

Keskiaasiankoira tunnetaan eri valtioissa erilaisilla paikallisnimillä. Venäjällä näitä muunnoksia kutsutaan nimellä volkodav, "susikoira".

  • Tobet (Kazakh IT, Kazakh Mastiff) on kazakstanilainen variaatio. Tämä muunnos on noin 70–75 cm säkäkorkeudeltaan, vaikkakin koira voi kasvaa 80 cm korkuiseksi. Painoa on noin 50–60 kg. Koiran liikkuvuus on erinomainen ja se on ketterä, vaikka ulkomuoto saattaa antaakin hieman harhaanjohtavan kuvan.

Lisäksi omaksi rodukseen on eriytynyt armenialainen gampr.

Terveys

muokkaa

2000-luvulla keskiaasiankoira on terveempi kuin moni muu rotu, mutta suurena koirana sillä on riski lonkka- ja kyynärongelmien suhteen.

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa

Viitteet

muokkaa
  1. KoiraNet-jalostustietojärjestelmä (Suomen Kennelliitto, luettu 11.8.2016)
  2. Uusi rotumääritelmä nimimuutoksineen[vanhentunut linkki] (Suomen Kennelliitto, luettu 11.7.2012)
  3. Tässä on koirarotujen musta lista Tanskasta - miten siihen pitäisi suhtautua Suomessa? Ilta-Sanomat. Arkistoitu 2.2.2014. Viitattu 24.1.2014.
  4. Morris, Desmond. Dogs - The Ultimate Dictionary of Over 1000 Dog Breeds, s. 400. Trafalgar Square, 2008: North Pomfret, Vermont.

Aiheesta muualla

muokkaa