Leonberginkoira
Leonberginkoira (saks. Leonberger) on suurikokoinen saksalainen seura-, perhe- ja vahtikoira.
| Leonberginkoira | |
|---|---|
 |
|
| Avaintiedot | |
| Alkuperämaa |
 Saksa |
| Määrä | Suomessa rekisteröity 6 399[1] |
| Rodun syntyaika | 1800-luvun loppupuoli |
| Alkuperäinen käyttö | vahtikoira, vetokoira |
| Nykyinen käyttö | vahtikoira, seurakoira |
| Elinikä | n. 10 vuotta |
| Muita nimityksiä | Leonberger, Leonberg, leo, chien de Leonberg |
| FCI-luokitus |
ryhmä 2 Pinserin ja snautserin tyyppiset, molossikoirat ja sveitsinpaimenkoirat alaryhmä 2.2 Vuoristotyyppiset molossikoirat #145 |
| Ulkonäkö | |
| Paino |
uros 60–100kg narttu 40–60kg |
| Säkäkorkeus |
uros 72–80 cm narttu 65–75cm |
| Väritys | vaihtelee kullankeltaisesta punaruskeaan |
Ulkonäkö muokkaa
Yleisvaikutelma: Alkuperäistä käyttötarkoitustaan vastaavasti leonberginkoira on hyvin suuri, voimakas ja lihaksikas mutta silti tyylikäs koira. Sille on tunnusomaista tasapainoinen ruumiinrakenne ja itsevarma rauhallinen, mutta valpas luonne.
Uroksen säkäkorkeus on 72–80 cm, nartun 65–75 cm. Runko on säkäkorkeutta jonkin verran pidempi. Pää mieluummin pitkänomainen kuin lyhyt, leveyttään korkeampi. Kuono ja kallo yhtä pitkät. Päässä ei ryppyjä. Kallo hiukan kupera, ei takaosastaan oleellisesti leveämpi kuin silmien kohdalta. Otsapenger selvä, mutta ei liioiteltu. Kuononselkä leveä, vähän kupera. Huulet tiiviit väriltään mustat. Kirsu musta. Säännöllinen. tasainen ja täydellinen leikkaava purenta, tasapurenta sallittu. Silmät ruskeat, soikeat, luomet eivät roiku. Korvat korkealle kiinnittyneet, riippuvat, melko isot ja paksut. Kaula pitkähkö, kaareva, ei löysää kaulanahkaa. Säkä korostunut. Selkä suora ja leveä. Lantio melko pitkä. Rintakehä syvä ja leveä. Raajaluusto huomattavan vahva. Käpälät tiiviit, melkein pyöreät. Kulmaukset voimakkaat. Liikunta pitkällä askeleella ja hyvällä takaraajojen työnnöllä.lähde?
Luonne ja käyttäytyminen muokkaa
Leonberginkoira on itsevarma, rauhallinen, oppivainen, keskittymiskykyinen ja peloton, eikä sen kuulu olla arka eikä aggressiivinen. Sillä on kohtalainen temperamentti, ja se on erittäin leikkisä. Tottelevaisuutensa vuoksi se on helppo kouluttaa, ja se tulee hyvin toimeen lasten kanssa. Vaikka se onkin herkkä, eloisa, lempeä ja ystävällinen, niin samalla myös toimelias ja voimakastahtoinen: sillä on taipumus vahtia omaa aluettaan. Rotu nauttii lenkkeilystä, jota se siksi myös vaatii.lähde?
Nykyään koiraa voi käyttää paitsi seura- ja vahtikoirana, myös vesipelastuksessa.lähde?
Alkuperä muokkaa
Leonbergin kaupungista kotoisin oleva Heinrich Essig astutti 1830- ja 1840-luvun vaihteessa mustavalkoisen newfoundlandinkoiranartun (myöhemmin landseer) St. Bernhardin luostarista hankitulla Barry-nimisellä bernhardinkoirauroksella. Myöhemmin risteytyksiin käytettiin myös pyreneittenkoiraa.lähde? Desmond Morriksen mukaan jalostuksessa olisi käytetty myös kookasta itävaltalaista, brienpaimenkoiraa muistuttanutta karjakoirarotua nimeltä jagdgriffon.[2]
Parissakymmenessä vuodessa rotu oli saavuttanut huiman suosion, ja oikein komeista koirista maksettiin suuria summia. Leonberginkoira oli tuohon aikaan statussymboli; kuuluisien taiteilijoiden, ruhtinaitten ja jopa kuninkaitten seuralainen. 1800-luvun loppupuolella leonberginkoira oli Baden-Württembergin alueella pääasiassa maatilojen koira, koska se tunnettiin vartio- ja vetotaidoistaan. Maailmansotien jälkeen koirien määrä väheni.lähde?
Terveys muokkaa
Leonberginkoiralla esiintyy mm. seuraavia perinnöllisiä sairauksia ja vikoja:lähde?
- lonkkanivelen kasvuhäiriö HD eli nk. lonkkavika
- osteokondroosi OD eli kyynärnivelen kasvuhäiriö
- perinnöllinen harmaakaihi HC
- kivesvika
- purentavika (ala- tai yläpurenta)
Lähteet muokkaa
- ↑ KoiraNet-jalostustietojärjestelmä (Suomen Kennelliitto. Viitattu 11.8.2016)
- ↑ Morris, Desmond. Dogs - The Ultimate Dictionary of Over 1000 Dog Breeds, s. 704. Trafalgar Square, 2008: North Pomfret, Vermont.
Aiheesta muualla muokkaa
