Kives

koiraan sukupuolirauhanen

Kives eli testikkeli (lat. testis) on urospuolisen selkärankaisen eläimen sukupuolielimiin kuuluva parillinen sukupuolirauhanen. Kivekset tuottavat miehen sukusoluja eli siittiöitä, joita tarvitaan munasolun hedelmöityksessä ja siten lisääntymisessä. Lisäksi kivekset tuottavat mieshormoneja eli androgeeneja, joista tärkein on testosteroni. Ihmisessä testosteroni saa aikaan miehiset kehonpiirteet ja ominaisuudet.

Miehen sukuelinten anatomiaa.
1. Virtsarakko. 2. Häpyliitos. 3. Siitin. 4. Paisuvaiskudos. 5. Terska. 6. Esinahka. 7. Virtsaputki. 10. Rakkularauhanen. 11. siemenheittotiehyt (lat. ductus ejaculatorius). 12. Eturauhanen. 13. bulbouretraalirauhanen / Cowperin rauhanen (lat. glandula bulbourethralis). 15. Siemenjohdin. 16. Lisäkives. 17. Kives. 18. Kivespussi.

Kivekset sijaitsevat muun elimistön ulkopuolella kivespussissa (lat. scrotum), koska ne tarvitsevat muuta elimistöä alemman lämpötilan toimiakseen.

Anatomiaa

muokkaa
 
Kivekset sijaitsevat kivespussissa muusta elimistöstä erillään lämpötilan pitämiseksi alhaisempana, mikä on tärkeää siittiötuotannon kannalta.

Kivekset ovat muodoltaan soikeat. Ne roikkuvat kivespussissa, jotka ihmisellä sijaitsevat vartalon etupuolella jalkojen välissä siittimen alla. Tavanomaisesti vasen kives roikkuu alempana kuin oikea,[1] lisäksi ne voivat olla hieman eri kokoiset. Kiveksen pinnalla ja osittain sen takana on sykkyräinen elin, lisäkives (lat. epididymis), johon siittiöt varastoituvat. Kives ja lisäkives ovat tunnusteltavissa kivespussin läpi.

Kiveksen kudos on rakenteeltaan pehmeähköä ja kimmoisaa. Kiveksen pinnalla on vaalea kovakalvo (tunica albuginea), joka osittain painuu kiveksen sisään jakaen sen lohkoihin. Nämä lohkot ovat edelleen jakautuneet lohkoihin (lobuli testis), joista jokaisessa on 1–3 tiehyttä, joissa siittiöt kehittyvät. Tiehyet yhtyvät verkoksi (rete testis), josta siittiöt kulkeutuvat lisäkivekseen, jossa ne kypsyvät ja varastoituvat. Tiehyiden välissä on interstitiaalisoluja eli Leydigin soluja, jotka erittävät testosteronia.

Kivesten koko vaihtelee paljon yksilöittäin. Aikuisen ihmisen kivekset ovat tavallisesti noin 3,5–5,5 senttimetrin pituiset, 2–3 senttimetrin levyiset ja parinkymmenen grammaan painoiset. Ennen murrosikää kiveksen normaali enimmäispituus on 2 cm. Kivekset kasvavat murrosiässä nopeasti täyteen mittaansa. Kivesten kehittymisestä vastaa SRY-geeni.[2][vanhentunut linkki]

Kivesten epäsymmetrisyys saattaa huolettaa kehittyvää nuorta ja aikuistakin miestä.[3][4] Epäsymmetrisyys ihmisen vasemman ja oikean kehonpuolen välillä on yleistä, minkä näkee esimerkiksi kasvoista.[5][6] Kivesten keskinäiselle epäsymmetrialle on myös muita normaaleja syitä. Yksi syistä liittyy lämmönsäätelyyn: kun toinen kives on toista ylempänä, niiden välille jää vähemmän pinta-alaa, eivätkä ne näin lämmitä toisiaan niin paljon. Samalla kivekset mahtuvat pienempään tilaan.[7][8] Kummallakin kiveksellä on itsenäinen verenkierto ja eripituiset verisuonet, joka vielä helpottaa lämpötilan säätelyä.[9][10][11][12]

Hormonit

muokkaa

Kiveksen tuottamia hormoneita ovat mieshormonit eli androgeenit. Näistä tärkein on testosteroni. Androgeenit saavat aikaan miehiset piirteet murrosiässä. Androgeenit ovat myös steroidihormoneja; ne parantavat suorituskykyä. Androgeeneja syntyy myös lisämunuaisen kuorikerroksessa, minkä takia niitä on myös naisilla, vaikkakin huomattavasti pienempinä pitoisuuksina. Suorituskykyä parantavan vaikutuksensa vuoksi ylimääräisen testosteronin käyttö luokitellaan urheilussa doping-käytöksi.

Androgeenit lisäävät paitsi suorituskykyä, myös seksuaalista halukkuutta. Niille herkillä henkilöillä tai suurina pitoisuuksina ne voivat aiheuttaa aggressiivisuutta. Testosteronipitoisuudet alkavat kasvamaan erittäin nopeasti lapsuustasosta noin 12–13-vuotiaana, ja aikuisen nuoren miehen testosteronitasot ovat yli kymmenkertaiset verrattuna lapseen. Muutaman vuoden päästä murrosiän alkamisesta poika on kehittynyt fyysisesti mieheksi, ja saavuttaa aikuisen mittasuhteet. Testosteronitasot ovat noin 20-vuotiaana vain enää muutaman prosentin alle lopullisen maksimitasonsa. Pitoisuudet saavuttavat hitaasti huippunsa noin 24–25-vuotiaana, ja laskevat sen jälkeen hitaasti prosentin vuosivauhtia hieman yli 30-vuotiaaksi, jolloin ne ovat laskeneet takaisin noin 19–20-vuotiaan nuoren miehen tasolle. Kolmenkymmenen ikävuoden jälkeen testosteronitasot laskevat loppuelämän ajan hieman nopeammin, noin 1,5–2 % vuodessa. Tällöin suorituskyky, riskinotto, luontainen lihasmassa ja seksuaalinen halukkuus vähenevät. Tyypillistä testosteronituotannon vähentyessä ovat myös impotenssi, luiden haurastuminen ja rasvaprosentin kasvu. Elämäntavoilla on suuri vaikutus miehen testosteronitasoihin ja niiden laskuun keski-iässä. Ylimääräinen rasvakudos minimoi testosteronin vaikutuksia miehessä, aiheuttaen gynekomastiaa ja seksuaalisen halukkuuden vähenemistä. Sen sijaan aktiiviset elämäntavat lisäävät testosteronin eritystä sekä sen aiheuttamia ilmiöitä.

Alkoholi hajottaa testosteronia. Tämän vuoksi laskuhumalassa mielialat saattavat vaihdella, ja humalatilan jälkeen keho lisää testosteronituotantoaan korvatakseen hajonneen testosteronin, aiheuttaen seksuaalisen halukkuuden tilapäistä kasvua.

Sukusolut

muokkaa

Kivekset tuottavat taukoamatta siittiöitä, joiden tehtävänä on hedelmöittää munasolu ja siirtää isältä tuleva geeniperimä lapselle. Siittiöt ovat pitkiä, siimamaisen häntänsä avulla liikkuvia soluja. Siittiön DNA sijaitsee sen pääkappaleessa. Siittiöt elävät siemennesteessä eli spermassa ja vapautuvat orgasmissa siittimen päästä siemensyöksyssä. Siittiöt ovat niin pieniä, etteivät ne näy paljaalla silmällä. Siemennesteessä niitä on yleensä satoja miljoonia. Siittiöiden vähäisyys voi johtaa lapsettomuuteen. Siittiöitä muodostuu murrosiästä vanhuuteen asti, vaikka niiden määrä pieneneekin iän myötä. Mies voi olla hedelmällinen vielä hyvinkin vanhana.

Vaikka siittiöiden tuotanto on jatkuvaa, siinä on vaihtelua kehon vuorokausirytmistä johtuen, ja siihen vaikuttaa koko joukko muitakin tekijöitä. Esimerkiksi siemensyöksyn jälkeen siittiöiden tuotanto tehostuu. Vaikka kivekset tuottavat siittiöitä keskimäärin 200 miljoonaa päivittäin, ei kivesten kapasiteetti lopu, eikä "vanhoista" siittiöistä tarvitse hankkiutua erikseen eroon ejakuloimalla. Tietyn ajan kuluttua keho sulauttaa itseensä käyttämättä jääneet siittiöt ja tuottaa uusia niiden tilalle. Jos mies saa yöllisen siemensyöksyn, se ei ole merkki siitä kiveksissä on liikaa siittiöitä, joista täytyy hankkiutua eroon.[13]

Kivesten lämpötilan säätely

muokkaa

Kivekset roikkuvat kivespusseissa muun elimistön ulkopuolella, koska ne tarvitsevat muuta elimistöä alemman lämpötilan voidakseen tuottaa siittiöitä. Täten miehen hedelmällisyys voi heikentyä, jos kivekset ovat pitkään liian lämpimässä. Cremaster-lihakset säätelevät kivesten nousemista ja laskeutumista sekä kivespussin kireyttä. Tämän tarkoituksena on säädellä kivesten lämpötilaa. Jos kivekset ovat lämpimät, ne roikkuvat alhaalla ja kivespussi on löysä. Jos taas kivekset ovat liian kylmät, ne nousevat ylös ja kivespussi kiristyy, jolloin kivekset ovat lähempänä elimistöä ja lämpenevät. Kivekset voivat nousta ylös ja kivespussi kiristyä myös seksuaalisen kiihottumisen vuoksi.

Kivesten lämpötilateoria on peräisin biologi Joseph Griffithiltä, joka teki vuonna 1890 testin: hän tunki terrierin kivekset viikoksi sen ruumiin sisään. Kun Griffith viikon kuluttua tutki kiveksiä, hän havaitsi niiden surkastuneen.[14]

Seksuaaliterveys

muokkaa

Säännölliset siemensyöksyt puhdistavat eturauhasta, joka auttaa vähentämään eturauhassyöpään sairastumisen riskiä. Eturauhasen syöpä on yleisin syöpäsairaus suomalaisilla miehillä. Mies voi ehkäistä kyseistä syöpää sekä terveillä elämäntavoilla että itsetyydytyksellä muun seksuaalisen elämän ohessa ja etenkin sen puuttuessa.[15]

Kiveksissä saattaa tuntua kipua ja ne voivat aiheuttaa epämukavan tunteen silloin, kun miehen seksuaalinen kiihotustila jatkuu pitkään ilman orgasmia. Erektio lisää veren määrää peniksessä ja kiveksissä. Kivekset tuntuvat raskaammilta ja saattavat jopa sinertää runsaasta veren määrästä sekä kasvaneesta verenpaineesta johtuen. Tilan nimi on englanniksi epididymal hypertension, ja se tunnetaan myös nimellä blue balls eli "siniset pallit". Kipu helpottaa, kun verentungos sukuelimissä loppuu eli kun mies ejakuloi tai kun seksuaalinen kiihottuneisuus vähenee. Useimmat miehet eivät säännöllisesti kärsi tällaisesta kiputilasta.[16][17]

Jos edellä kuvattua kipua esiintyy silloin, kun ei ole seksuaalisesti kiihottunut, on kysymys jostakin muusta, mahdollisesti hoitoa vaativasta tilasta tai sairaudesta.[16]

Isku kiveksille

muokkaa

Tahaton tai tarkoituksella aiheutettu isku kiveksille aiheuttaa kovaa mutta yleensä tilapäistä kipua. Esimerkiksi tietyissä urheilulajeissa käytetään alasuojaa kivesten suojana. Kipu on elimistön tapa kertoa, että kivesten satuttamista tulee varoa. Kova osuma kiveksiin saa helposti voimaan pahoin, jopa oksentamaan. Kiveksissä olevat hermot lähettävät aivoille käskyn tuottaa kipua lievittävää endorfiinia, ja aivot tuottavatkin sitä reilusti. Liian suuri määrä endorfiinia saa hapen määrän aivoissa kuitenkin laskemaan, ja tämä aiheuttaa pahoinvoinnin. Myös alavatsassa voi tuntua kipua, sillä sen alueen ja kivesten kipureseptorit ovat yhteisiä. Kova kipu aiheuttaa hikoilua, koska sydämen lyöntitiheys kasvaa ja kehon lämpö nousee.[18]

Tyypillisessä loukkaantumisessa kipu ja pahoinvointi helpottuvat noin tunnissa. Yleensä osuma ei vahingoita kivesten kykyä tuottaa spermaa tai miehen kykyä yhdyntään. Vakavat vauriot eivät ole kovin yleisiä. Sairaalahoito voi olla tarpeen, jos kivespussi lävistyy, kipu ei ala hellittää tunnin sisällä, pahoinvointi tai oksentelu jatkuu tai nousee kuumetta. Hoitoa saattaa tarvita myös, jos kivespussit ovat mustelmilla, turvonneet tai täyttyvät nesteellä. Myös silloin jos tulee virtsaamisvaikeuksia tai virtsassa on verta. Vakavimmat vammat voivat olla kiveksen kiertyminen tai repeytyminen.[19]

Jos kiveksille saa osuman, voi helpottaa oloa erilaisilla tavoilla. Ensiavuksi voi ottaa särkylääkettä. Kipua voi helpottaa ja turvotusta ehkäistä laitamalla alueelle kylmäpakkauksen, mutta ei suoraan iholle. Maassa maatessa voi kivesten alle laittaa taitellun pyyhkeen. Pari päivää on hyvä ottaa rauhallisesti ja välttää rasitusta. Kiveksiä tukevista alusvaatteista voi myös olla apua.[19][18]

Sairaudet

muokkaa

Retentio testis on tila, jossa kives ei syntymässä laskeudu kivespussiin, vaan jää piilokivekseksi. Tämä voidaan hoitaa hormonihoidolla tai leikkauksella. Murrosiän jälkeen sairastettu sikotauti saattaa johtaa lapsettomuuteen, koska sen usein aiheuttama kivestulehdus eli orkiitti tyypillisesti aiheuttaa siittiöiden määrän vähenemistä ja laadun heikkenemistä. Kivessyövän osuus kaikista syöpätyypeistä ei ole kovin suuri; nuorilla miehillä se kuitenkin on niistä yleisin. Raja on noin 30 ikävuodessa, jota vanhemmat sairastuvat nuorempia selkeästi harvemmin. Kivessyöpä voi olla seminooma tai ei-seminooma.

Lisäksi muut syövät voivat lähettää kivekseen etäpesäkkeitä, mutta tämä on erittäin harvinaista. Kirjallisuudessa tapauksia on kuvattu kolmattasataa. 32 prosentissa näistä tapauksista primaarinen kasvain on ollut eturauhasen adenokarsinooma.[20]

Lapsettomuutta voi aiheuttaa myös kiveksissä joissakin tapauksissa esiintyvä primääri vajaatoiminta.

Vesikives eli hydrocele scrotalis on kivestä ympäröivä nestekertymä, joka voi kasvaa hyvinkin suureksi. Sairaus ei ole vakava. Lisäksi se on helposti hoidettavissa, jos se on haitallinen. Kiveksen kiertyminen eli testistorsio on harvinainen, mutta kiireellistä hoitoa vaativa sairaus. Siihen liittyy voimakas kiputila, joka johtuu kiveksen verenkierron pysähtymisestä. Tämä puolestaan aiheutuu kivekseen verta johtavan siemennuoran kiertymisestä mutkalle. Jos kiertymää ei hoideta kirurgisesti kuuden tunnin sisällä, kives voi kuolioitua.

Kiveskohju eli varicocele sijaitsee kivespussin yläosassa. Se on laajentunut laskimo, joka aiheuttaa kipua ja harvoin myös hedelmättömyyttä.

Anorkiaksi kutsutaan kivesten synnynnäistä puuttumista kokonaan. Tilaa, jossa toinen kives puuttuu, kutsutaan monorkiaksi eli yksikiveksisyydeksi. Hyvin harvinaista on, että kiveksiä on kolme tai useampia. Tällöin on kyseessä polyorkidismiksi nimitetty häiriö, monikiveksisyys. Tavallisimmin polyorkidismista kärsivillä on kolme kivestä. Kolmikiveksisyydestä usein käytettävä täsmällisempi ilmaus on triorkidismi.[21]

Kivekset gastronomiassa

muokkaa
 
Kiveksiä viipaloidaan indonesialaista satay-ruokalajia varten.

Eläinten kiveksiä käytetään useiden ruokalajien valmistuksessa; niillä onkin vakiintunut asema usean maan ruokaperinteessä. Sonnin ja pässin kivekset kuuluvat yleisimmin käytettyihin.[22]

Lähteet

muokkaa

Viitteet

muokkaa
  1. Harold Ellis: Clinical anatomy, 11. painos, s. 119. Wiley-Blackwell, 2006. ISBN 9781405138048 (englanniksi)
  2. http://www.lastenendokrinologit.net/kirja/fr-sukupuolinenkehitys.html
  3. Onko kivesten eriparisuus normaalia? Hyvä Terveys. 10.4.2013. Viitattu 7.8.2017.
  4. Kysy.fi: Toinen kivekseni on toista pienempi, onko normaalia? Kysy.fi. 3.9.2002. Viitattu 7.8.2017.
  5. Miksi näytät valokuvissa aina niin hirveältä? yle.fi. Viitattu 7.8.2017.
  6. Tältä näyttävät täysin symmetriset kasvot Me Naiset. 12.2.2014. Viitattu 7.8.2017.
  7. What Do My Testicles Do All Day? DSC Original Content. Viitattu 7.8.2017. (englanniksi)
  8. Yvette Caster for Metro.co.uk: 12 fascinating facts you never knew about balls Metro. 31.8.2015. Viitattu 7.8.2017.
  9. Varicose Veins in the Scrotum: What's the Deal? Male Health - A blog about male fertility, potency and health by Craig Niederberger MD FACS.. 16.6.2010. Viitattu 7.8.2017. (englanti)
  10. Julian Maingard: Gonadal vein | Radiology Reference Article | Radiopaedia.org radiopaedia.org. Viitattu 7.8.2017. (englanniksi)
  11. Varicocele | Causes of Male Infertility | Don't Cook your Balls www.dontcookyourballs.com. Viitattu 7.8.2017. (englanti)
  12. Why does your left testicle hang lower? Science of Love, Sex, and Babies. 19.4.2009. Viitattu 7.8.2017.
  13. What Do My Testicles Do All Day? DSC Original Content. Viitattu 8.8.2017. (englanniksi)
  14. Tiede 11/2013 sivu 44. Artikkelin otsikko: Miehen kivekset pakenivat painetta
  15. Nyt.fi: Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis Helsingin Sanomat. 19.7.2017. Viitattu 3.8.2017.
  16. a b Guide to Epididymal Hypertension (Blue Balls) Healthline. Viitattu 3.8.2017. (englanniksi)
  17. Testicular pain – a sensitive issue Netdoctor. 14.1.2014. Viitattu 3.8.2017. (englanniksi)
  18. a b Ah, Nuts: The Science of Getting Hit in the Balls DSC Original Content. Viitattu 7.8.2017. (englanniksi)
  19. a b The Facts About Testicle Injuries WebMD. Viitattu 7.8.2017. (englanti)
  20. Testicular Metastasis From Adenocarcinoma Of The Prostate
  21. Polyorchidism General Electric Company. Viitattu 8.2.2008. (englanniksi)
  22. Blandine Wié: Testicles: Balls in Cooking and Culture. Prospect Books, 1/9/2011. ISBN 1903018838