Etelävenäjänkoira
Etelävenäjänkoira (ven. южнорусская овчарка, južnorusskaja ovtšarka) on Venäjältä kotoisin oleva koirarotu, joka kuuluu FCI:n roturyhmään 1. Se on kaukasiankoiran ja keskiaasiankoiran ohella yksi Venäjän kolmesta ovtšarka-rodusta.
| Etelävenäjänkoira | |
|---|---|
 |
|
| Avaintiedot | |
| Alkuperämaa |
alun perin  Ukraina, NLnykyisin  Venäjä |
| Määrä | Suomessa rekisteröity 285[1] |
| Rodun syntyaika | 1898 |
| Alkuperäinen käyttö | karjan vartiointi ja suojeleminen, kodin ja pihan vartiointi |
| Nykyinen käyttö | laumanvartija -, palvelus- ja seurakoira |
| Muita nimityksiä | SRO, South Russian Shepherd, berger de Russie meridionale, Südrussischer Ovtcharka, pastor de Rusia meridional |
| FCI-luokitus |
ryhmä 1 Lammas- ja karjakoirat alaryhmä 1 Lammaskoirat #326 |
| Ulkonäkö | |
| Paino |
uros vähintään 35 kg narttu vähintään 30 kg |
| Säkäkorkeus |
uros vähintään 66 cm narttu vähintään 62 cm |
| Väritys | valkoinen, kellertävän valkoinen, norsunluunvärinen, harmaa, valko-harmaa, valko-norsunluu tai valko-vehnä |
Ulkonäkö muokkaa
Silmät ovat eteenpäin suuntautuneet, mantelinmuotoiset ja etäällä toisistaan. Sävyiltään ne vaihtelevat vaalean ruskeista tummiin, jälkimmäisen ollessa toivotumpi. Korvat ovat riippuvat, keskikokoiset, matalalle sijoittuneet ja kolmiomaiset. Karvapeite on pitkä (vähintään 10 cm), karhea, pörröinen ja paksu sekä hieman laineikas tai aaltoileva. Päässä pitkä ja paksu karva muodostaa viikset, parran ja kulmakarvat sekä uroksilla niskaan myös kauluksen. Pohjavilla on pitkää, paksua, pehmeää ja sävyltään peitinkarvaa vaaleampaa. Sallitut värit ovat valkoinen, kellertävän valkoinen, norsunluunvärinen, harmaa sekä valkoinen harmain, vaalean norsunluunvärisin tai vehnänvärisin (keksinväri) merkein. Musta, punainen, ruskea, sininen ja kolmivärinen luokitellaan virheiksi. Kooltaan urokset ovat vähintään 66 cm ja vähintään 35 kg, nartut vastaavasti vähintään 62 cm ja vähintään 30 kg. [2]
Luonne ja käyttäytyminen muokkaa
Etelävenäjänkoira on sopeutuvainen, säänkestävä ja helppohoitoinen. Näiden ominaisuuksien vuoksi se sopeutuu varsin hyvin erilaisiin ilmastoihin.[2] Luonteeltaan se on itsenäinen, itsevarma, älykäs, omapäinen ja tasapainoinen. Sillä on hyvin vähän miellyttämishalua, mutta se voi silti olla perhettään kohtaan hyvin uskollinen, omistautuva, kiintynyt, rakastava ja hellä. Vieraita kohtaan se on sitä vastoin usein varautunut ja epäluuloinen, ja puolustaakin tarpeen tullen isäntäänsä ja tämän omaisuutta.[2] Se ei sopeudu kerrostaloelämään, vaan tarvitsee vahdittavan alueen kuten omakotitalon pihan. Myös nuorena sosiaalistaminen ja kunnon tapakasvatus ovat ehdottoman tärkeitä.
Rodun kasvattaminen Tanskassa on ollut kiellettyä vuodesta 2010.[3]
Alkuperä muokkaa
Rodun esi-isien uskotaan olleen karkeakarvaisia, parrakkaita espanjalaisia laumanvartijoita, jotka kulkeutuivat Etelä-Venäjän aromaille lampaiden mukana 1700-luvun lopulla.[4] Kyseiset koirat olivat katalonianpaimenkoiran näköisiä, ja niitä käytettiin lammaslaumojen kokoamisessa ja suojelemisessa. Uudessa asuinmaassaan ne risteytyivät muinaisten venäläisten vinttikoirien ja laumanvartijoiden kanssa. Risteytysten lopputuloksena syntynyt rotu tunnettiin alun perin Länsi-Euroopassa nimellä "venäjänpaimenkoira". Vinttikoiraristeytysten vuoksi se oli alkuperäisiä iberialaisia paimenkoiria kookkaampi, kevytrakenteisempi, rintakehältään litteämpi, vatsalinjaltaan kuroutuneempi, takakulmauksiltaan voimakkaampi ja väriltään valkovoittoinen. Varsinainen jalostuksen aloitti kuitenkin vasta vuonna 1898 Krimin Askania-Novan alueella nykyisessä Ukrainassa asunut saksalainen paroni Friedrich von Falz-Fein, jota on kiittäminen rodun nykyisestä ulkonäöstä. Hän myöskin antoi sille nimen "etelävenäjänpaimenkoira". 1930-luvun alussa Neuvostoliitossa hyväksyttiin ensimmäinen rotumääritelmä, jonka myötä rodun tyypillinen rakenne ja nimi vakiinnutettiin.[2]
Etymologia muokkaa
Sananmukaisesti ovtšarka tarkoittaa "paimenkoiraa", mutta käytännössä on kuitenkin kyse laumavartijarodusta. Tämän vuoksi Suomen Kennelliitto muutti alkuperäisen "etelävenäjänpaimenkoira"-nimen muotoon "etelävenäjänkoira". Sen roturyhmä "lammas- ja karjakoirat" on kuitenkin säilytetty ennallaan, sillä FCI päättää alaistensa rotujen virallisista luokitteluista.
Lähteet muokkaa
- Venäläiset Owzarkat Ry. (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Suomen Kennelliitto. Etelävenäjänkoira. Koiranet Jalostustietojärjestelmä, 2016. Haettu 11.8.2016.
- ↑ a b c d Etelävenäjänkoira. Suomen Kennelliitto, 21.8.2018. Viitattu 31.1.2020.
- ↑ Tässä on koirarotujen musta lista Tanskasta - miten siihen pitäisi suhtautua Suomessa? Ilta-Sanomat. Arkistoitu 2.2.2014. Viitattu 24.1.2014.
- ↑ Morris, Desmond. Dogs - The Ultimate Dictionary of Over 1000 Dog Breeds, s. 401. Trafalgar Square, 2008: North Pomfret, Vermont.
Aiheesta muualla muokkaa
- Rotumääritelmä (Suomen Kennelliitto, pdf)