Lambert Grönroos
Johan Lambert Grönroos (19. marraskuuta 1890 Akaa[1] – ?) oli suomalainen sekatyömies, joka vuoden 1918 sisällissodan aikana toimi Viialan punakaartin päällikkönä. Hän tuli tunnetuksi Kuhmoisten taistelusta, jolloin Grönroos rintamapäällikkönä toimiessaan jätti joukkonsa ja pakeni taistelupaikalta.[2]
| Lambert Grönroos | |
|---|---|
 Lambert Grönroos naisystävänsä Suoman kanssa. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 19. marraskuuta 1890 Akaa |
| Kuollut | kadonnut 29. kesäkuuta 1919, Tammisaari |
| Ammatti | sekatyömies, renki |
| Titteli | komppanianpäällikkö |
| Puoliso | naimaton |
| Muut tiedot | |
| Järjestö | Viialan punakaarti |
Elämä muokkaa
Venäjän armeijassa muokkaa
Akaassa syntynyt Grönroos työskenteli ennen ensimmäistä maailmansotaa muun muassa renkinä Konhon kartanossa. Viialan suojeluskunnan antaman lausunnon mukaan hän oli kotiseudullaan myös irtolaisena. Syyskuussa 1914 Grönroos lähti vapaaehtoisena Venäjän armeijaan ja osallistui sotilaskomppanian aliupseerina itärintaman taisteluihin Galitsiassa. Kesäkuussa 1915 hän sai rintamalta siirron rykmentin leipomoon Kišinjovin lähistölle. Tammikuussa 1916 Grönroos saapui lomalle Suomeen ja sai Hämeenlinnassa vapautuksen sotaväestä venäläiseltä sotilaskomissaarilta. Tämän jälkeen hän oli töissä muun muassa Viialan lasitehtaalla. Myös Grönroosin veli Brynolf (s. 1882) palveli Venäjän armeijassa.[1][3] Hän kaatui Galitsiassa joulukuussa 1916.[4]
Toiminta sisällissodan aikana muokkaa
Helmikuun vallankumouksen jälkeen syntyneen yhteiskunnallisen kuohunnan aikana Grönroos osallistui lakkoihin ja lokakuussa 1917 hänet valittiin Vihtori Lehtosen johtaman Viialan punakaartin apulaispäälliköksi. Grönroos toimi ”iskukomppaniaksi” kutsutun osaston päällikkönä, joka marraskuun yleislakon aikana hoiti Viialassa järjestyksenvalvontaa. Se suoritti myös elintarviketakavarikoita ja pakko-ottoja, joiden kohteena oli muun muassa Lempäälässa sijaitseva Sotavallan kartano. Sisällissodan sytyttyä 35-miehinen komppania siirrettiin Tampereen kautta Kuhmalahden Vehkajärvelle, jossa Grönroosista tehtiin sotilaskokemuksensa johdosta koko Kuhmalahden rintaman ylipäällikkö. Hän alaisuudessaan oli noin 750 miestä[1][3]
Maaliskuun alussa Grönroos sai punaisten läntisen rintaman ylipäälliköltä Hugo Salmelalta tehtäväksi vallata Kuhmoisten kirkonkylän. Taistelun aikana valkoiset iskivät punaisten selustaan, josta tiedon saatuaan Grönroos lähti ottamaan tilanteesta selvää. Hän kuitenkin pakeni paikalta Päijänteen jäätä pitkin ja jätti joukkonsa jatkamaan taistelua.[3] Valkoisten vangiksi jouduttuaan Grönroos kertoi paenneensa kahden Valkeakosken punakaartin miehen kanssa Padasjoen kautta Hämeenlinnaan.[1] Grönroosin on tulkittu toimineen tilanteessa tavallisen rivimiehen tapaan, jollainen hän Venäjän armeijassa palvellessaan olikin. Vailla upseerikoulutuksen tuomaa kunniakäsitystä Grönroos keskittyi vain pelastamaan oman henkensä, koska tiesi rintamapäällikkönä kohtalonaan olevan lähes varman kuoleman.[3]
Puolentoista viikon kuluttua Grönroos palasi kotiinsa Viialaan, josta punaiset pidättivät hänet 22. maaliskuuta. Grönroosin hallusta löydettiin naisten rannekello, sormus ja 2 215 markkaa rahaa. Summa vastasi tavallisen työmiehen usean kuukauden palkkaa. Kuulusteluissa hän kertoi saaneensa ne viideltä tuntemattomalta mieheltä, mutta Grönroosin väitettiin jopa myyneen omat miehensä valkoisille. Myöhemmin valkoisten tekemissä kuulusteluissa hän väitti saaneensa rahat Kuhmoisten taistelussa kunnostautuneelta 16-vuotiaalta Arvo Järviseltä, joka Grönroosin mukaan oli ottanut ne neljän muun pojan kanssa jostakin talosta. Kellon ja sormuksen hän väitti ostaneensa tamperelaisesta kultasepänliikkeestä. Erään punakaartilaisen todistuksen mukaan Grönroos olisi ryöstänyt rahat Kuhmoisissa sijainneesta talosta.[1][3]
Vankeustuomio ja pako muokkaa
Grönroos oli punaisten vankina Tampereen yhteiskoululla, kunnes hän jäi 6. huhtikuuta Tampereen taistelun aikana valkoisten vangiksi. Grönroos vältti teloituksen ja hänet siirrettiin Kalevankankaan vankileirille. Heinäkuussa Grönroos tuomittiin maanpetoksesta ja ryöstöistä elinkautiseen kuritushuonerangaistukseen, jota hän suoritti Tammisaaren vankileirillä. Hän oli myös epäiltynä erään isännän murhasta, mutta luotettavia todistajia ei löytynyt.[1] 29. kesäkuuta 1919 Grönroos onnistui pakenemaan yhdessä toisen punakaartilaisen kanssa, eikä miehiä etsinnöistä huolimatta saatu kiinni.[5] Grönroosin myöhemmät vaiheet eivät ole tiedossa, mutta hänen perheensä kerrotaan saaneen postikortin Viipurista, jonka perusteella Grönroosin arvellaan paenneen Neuvosto-Venäjälle.[3] Hänet julistettiin kuolleeksi 22. huhtikuuta 1982.[6]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e f Grönroos, Juho Lambert - Valtiorikosylioikeuden akti (5981) 1918-1918 Valtiorikosylioikeus. 31.7.1918. Kansallisarkisto. Arkistoitu 21.8.2017. Viitattu 21.8.2017.
- ↑ Lappalainen, Jussi T.: Punakaartin sota 2, s. 56–58. Helsinki: Valtion painatuskeskus, 1981. ISBN 951-85907-1-0.
- ↑ a b c d e f Hell, Juha-Pekka: Viialan punapäällikön kaikki yhdeksän henkeä 15.1.2014. Akaan Seutu. Viitattu 21.8.2017.
- ↑ Grönroos, Brynolf Suomen sotasurmat 1914–1922. 2001. Valtioneuvoston kanslia. Arkistoitu 21.8.2017. Viitattu 21.8.2017.
- ↑ Förrymda rödgardister. Hangö, 1.7.1919, nro 70, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 21.8.2017. (ruotsiksi)
- ↑ Juho Lambert Grönroos Finna. Kansalliskirjasto. Viitattu 21.8.2017.