Hugo Salmela
Hugo Salmela (13. kesäkuuta 1884 Kivennapa – 30. maaliskuuta 1918 Tampere)[1][2] oli punakaartin kyvykkäimpiä johtajia Suomen sisällissodassa. Hän toimi pohjoisen rintaman ylipäällikkönä Mihail Svetšnikovin jälkeen helmikuun lopusta 1918 aina kuolemaansa asti.[3] Hän johti Tampereen puolustusta Tampereen taistelun aikana, mutta kuoli räjähdysonnettomuudessa. Salmelalla ei ollut minkäänlaista sotilaskoulutusta.
| Hugo Salmela | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 13. kesäkuuta 1884 Kivennapa |
| Kuollut | 30. maaliskuuta 1918 (33 vuotta) Tampere |
| Ammatti | sekatyömies |
| Muut tiedot | |
| Järjestö | punakaarti |
Elämä muokkaa
Aiemmat vaiheet muokkaa
Salmelan vanhemmat olivat sahatyöntekijä Matti Salmela (entinen Sikanen) ja Carolina Pellis,[1] jotka olivat molemmat talollisperheistä. Salmela oli vanhempiensa kahdeksasta lapsesta nuorin. Hän kävi kansakoulun Raivolassa.[2] Hän oli vuodesta 1913 naimisissa kotkalaisen Hilma Siiderin kanssa. Heille syntyi kaksi poikaa.[2][1]
Salmela oli ammatiltaan sekatyömies ja vapaa-aikanaan harrastelijanäyttelijä.[4] Hän työskenteli lautatarhatyömiehenä Kotkassa vuodesta 1903 alkaen. Hän näytteli Kotkan työväenteatterissa ja toimi Kymin seuranäyttämön johtajana vuonna 1917.[5] Hän asui Kotkan työväentalolla.[2]
Toiminta punakaartissa muokkaa
Salmela nousi syksyllä 1917 punakaartin Kotkan rykmentin III pataljoonan eli Kymin punakaartin päälliköksi.[4][1] Hän osallistui punakaartien edustajana Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen (SDP) puoluekokoukseen marraskuussa 1917 Helsingissä, mutta ei käyttänyt siellä puheenvuoroja. Sisällissodan puhjetessa hän kuului punakaartin Kotkan piiriesikuntaan.[1] Sodan alussa Salmela komensi Kotkan, Haminan ja Pyhtään punakaarteja niiden miehittäessä Loviisan osana ruotsinkielisen Itä-Uudenmaan valtausta.[6] Kotkalaiset Ali Aaltonen ja Eero Haapalainen panivat merkille Salmelan johtamistaidot ja nostivat hänet pian Kotkan piiriesikunnasta Savon rintamaesikuntaan.[4][1]
Salmela nimitettiin punaisten pohjoisen rintaman komentajaksi 18. helmikuuta 1918, ja kaksi päivää myöhemmin määrättiin punaisten ensimmäinen yleishyökkäys. Hän saapui Tampereelle 23. helmikuuta.[1] Hänen sotilaallisena neuvonantajanaan toimi venäläinen everstiluutnantti Georgi Bulatsel. Salmela yritti parantaa punakaartin organisaatiota, mutta oli tyytymätön huonoon sotamenestykseen ja joukkojen kurittomuuteen ja uhkasi jättää paikkansa.[4] Helmikuun yleishyökkäys epäonnistui, kuten myös 9. maaliskuuta käynnistetty toinen yleishyökkäys. Sotasuunnitelman oli laatinut Bulatsel, kun taas Salmela yritti turhaan ehkäistä karkuruutta julistuksilla ja uhkauksilla. Valkoisten aloitettua vastahyökkäyksen kohti Tamperetta punaiset ajautuivat hetkeksi sekasortoon, mutta Salmela onnistui organisoimaan kaupungin puolustuksen. Miehistön parissa liikkuneiden petoshuhujen hälventämiseksi häntä valvomaan asetettiin kolmihenkinen diktatorio, mutta Tampereen jäätyä saarroksiin hän jäi lähes yksin johtamaan kaupungin puolustusta.[1] Myös Ali Aaltonen pysyi Tampereella, mutta keskittyi juopottelemaan taistelun aikana.[4]
Tampere oli julistettu 20. maaliskuuta sotatilaan, mikä merkitsi kaikille asekuntoisille miehille velvollisuutta liittyä punakaartiin. Silti monet punakaartilaiset piiloutuivat välttääkseen taistelun. Salmela korosti kuria ja määräsi miliisejä toimittamaan piilottelijat kaarteihin ankarien rangaistusten uhalla, mikä vahvisti hänen auktoriteettiaan. Salmela kykeni arvioimaan taitavasti vihollisen toimia ja niiden edellyttämiä vastatoimia, vaikka edellytyksiä kaupungin pitkäaikaiselle puolustukselle ei ollutkaan. Tampereen punaiset eivät antautuneet edes jouduttuaan täydellisesti saarroksiin ja onnistuivat pysäyttämään valkoisten etenemisen muutamaksi päiväksi Kalevankankaan verisessä taistelussa 28. maaliskuuta.[1]
Kuolema muokkaa
Salmela haavoittui 28. maaliskuuta 1918 kuolettavasti punaisten päämajassa tapahtuneessa räjähdyksessä Tampereen teknillisellä opistolla osoitteessa Pyynikintie 2. Usein esitetyn kertomuksen mukaan punaisten läntisen rintaman entinen komentaja, 31-vuotias maalari Kustaa Salminen viritti ilmeisesti vahingossa käsikranaatin ja heitti sen takaisin käsikranaattien säilytyskoriin, joka räjähti. Salmela oli juuri astumassa ovesta huoneeseen, kun räjähdys paiskasi hänet takaisin portaikkoon. Räjähdyksessä kuoli useita punaisten esikunnan jäseniä.[2] Salmela, jonka alaruumis oli lähes katkennut, vietiin Aleksanterin koululla toimineeseen sairaalaan, jossa hän kuoli vammoihinsa 30. maaliskuuta.[7] Toisinaan on väitetty, että Salminen olisi aiheuttanut räjähdyksen tahallisesti raivatakseen pois epäpätevinä tai pettureina pitämänsä Tampereen esikunnan jäsenet. Tätä selitystä pidetään epätodennäköisenä, varsinkin kun Salmela astui puhtaasti sattumalta huoneeseen juuri räjähdyshetkellä. Salminen selvisi räjähdyksestä hengissä.[2]
Kimmo Lehtimäki ja Timo Malmi ovat tutkineet Salmelan kuolemaa käsitteleviä kirjoituksia, ja he ovat selvittäneet, että alun perin Salmelan kerrottiin kuolleen esikuntaan lentäneestä valkoisten tykistön kranaatista. Kanava-lehden artikkelissa he kirjoittavat, että kertomus Kustaa Salmisen aiheuttamasta Salmelan kuolemasta perustuu kansanedustaja Emil Saarisen salanimellä Arvid Luhtakanta 1938 julkaisemaansa teokseen Suomen punakaarti kirjoittamaan tarinaan. Sen liitti J. O. Hannula samana vuonna ilmestyneeseen teoksensa Suomen vapaussodan historia täydennettyyn laitokseen, ja sen jälkeen kertomusta on esitetty eri versioin tapahtuman kuvauksena.[8]
Salmelan seuraajaksi punaisen Tampereen puolustuksen johtajana valittiin Verner Lehtimäki.[9] Salmela haudattiin punaisten sankarihautaan Pyynikinharjulle.[4] Myöhemmin valkoiset kaivoivat ruumiin ylös ja hautasivat sen Kalevankankaan joukkohautaan.[4] Salmelan vaimo pakeni lasten kanssa Pietariin, jossa he nuorempaa poikaa Taistoa lukuun ottamatta kuolivat seuraavana vuonna pilkkukuumeeseen.[2]
Muistaminen muokkaa
Suomen puolustusvoimat hankki vuonna 1975 Salmelan muotokuvan, joka on ollut sen jälkeen esillä Sotamuseon perusnäyttelyssä.[1]
Veikko Lavi on levyttänyt laulun ”Punakenraali Hugo Salmelan kunniaksi” vuonna 1980 julkaisemalleen albumille Punaiset ja valkoiset – Lauluja vaikeilta ajoilta.
Lähteet muokkaa
- Haapala, Pertti & Hoppu, Tuomas (toim.): Sisällissodan pikkujättiläinen. Helsinki: WSOY, 2009. ISBN 951-0-35452-0.
- Ylikangas, Heikki: Tie Tampereelle – Dokumentoitu kuvaus Tampereen antautumiseen johtaneista sotatapahtumista Suomen sisällissodassa. yhdeksäs painos. Helsinki: WSOY, 2004 (1993). ISBN 978-951-0-18897-2.
Viitteet muokkaa
- ↑ a b c d e f g h i j Soukola, Timo: Salmela, Hugo (1884 - 1918) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 18.6.1999 (päivitetty 10.7.2006). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 12.5.2019.
- ↑ a b c d e f g Ylikangas 2004, s. 351–353.
- ↑ Haapala & Hoppu, s. 167, 194.
- ↑ a b c d e f g Haapala & Hoppu, s. 190.
- ↑ Kuka kukin oli – henkilötietoja 1900-luvulla kuolleista julkisuuden suomalaisista, ”Salmela, Hugo”. Otava, Helsinki 1961.
- ↑ Olli Korjus: Kuusi kuolemaantuomittua. Atena, Jyväskylä 2014. Google Books
- ↑ Joakim Nordström: Punaisten komentaja Hugo Salmela taistelee hengestään Aleksanterin koulun sairaalassa Aamulehti 30.3.2018. Viitattu 14.5.2019.
- ↑ Kimmo Lehtimäki ja Timo Malmi: Punaisen ylipäällikön kuolema. Kanava, 1/2020, s. 49–51. Otavamedia.
- ↑ Jorma Keränen ym. (toim.): Suomen itsenäistymisen Kronikka, s. 118. Jyväskylä: Gummerus, 1992. ISBN 951-20-3800-5.