Mihail Svetšnikov
Mihail Stepanovitš Svetšnikov (ven. Михаил Степанович Свечников; 30. syyskuuta (J: 18. syyskuuta) 1881 Ust-Medveditskaja, Donin kasakoiden alue, Venäjän keisarikunta – 26. elokuuta 1938 Kommunarka, Neuvostoliitto)[1][2][3] oli venäläinen eversti, joka toimi Suomen sisällissodan aikana punaisten pohjoisen rintaman ensimmäisenä komentajana ja punaisten sotilasjohdon neuvonantajana. Hän oli korkea-arvoisin Suomen punaisia avustaneista venäläisistä sotilaista ja hänen toimintansa vaikutti ratkaisevalla tavalla sodan kulkuun. Svetšnikov palveli myöhemmin puna-armeijassa. Hänet teloitettiin Stalinin vainoissa.
| Mihail Svetšnikov | |
|---|---|
 Mihail Svetšnikov vuonna 1917. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 30. syyskuuta 1881 Ust-Medveditskaja |
| Kuollut | 26. elokuuta 1938 (56 vuotta) Moskova |
| Sotilashenkilö | |
| Palvelusmaa(t) | Venäjän keisarikunta, Neuvosto-Venäjä, Suomen punainen kaarti, Neuvostoliitto |
| Taistelut ja sodat | boksarikapina, Venäjän–Japanin sota, ensimmäinen maailmansota, Suomen sisällissota, Venäjän sisällissota |
| Sotilasarvo | prikaatinkomentaja |
Elämänvaiheet muokkaa
Ura ennen Venäjän vallankumousta muokkaa
Svetšnikov syntyi kasakkaperheeseen Donin kasakoiden alueen Ust-Medveditskajassa (nyk. Serafimovitš). Hänen isänsä oli entinen kasakkaupseeri, arvoltaan sotnik eli sadanpäämies.[2][3] Svetšnikov valmistui 17-vuotiaana Donin kadettikoulusta ja aloitti uransa Venäjän keisarillisessa armeijassa vuonna 1899. Hän valmistui Pietarissa toimineesta Mihailin tykistökoulusta nuoremmaksi tykistöupseeriksi vuonna 1901. Transbaikalin kasakkajoukoissa palvellut Svetšnikov osallistui vuosien 1900–1901 Kiinan-sotaretkeen ja vuosien 1904–1905 Venäjän–Japanin sotaan. Hän kävi Nikolain yleisesikunta-akatemian vuosina 1908–1911 ja sai sen jälkeen kapteenin arvon.[1][3]
Svetšnikov palveli vuosina 1911–1913 1. Donin kasakkarykmentissä ja vuodesta 1913 alkaen Osowiecin linnoituksessa Puolassa.[3] Ensimmäisen maailmansodan aikana hän jatkoi Osowiecissa vuoteen 1916, vuodesta 1915 linnoituksen esikuntapäällikkönä. Vuoden 1916 aikana hän palveli Venäjän 44., 38. ja 47. armeijakuntien esikunnissa ja sai everstiluutnantin arvon.[1][3] Toiminnastaan Osowiecissa hänelle myönnettiin Pyhän Yrjön ritarikunnan 4. luokan risti ja miekka nauhoilla.[3][2]
Toiminta Suomessa 1917–1918 muokkaa
Svetšnikov nimitettiin Suomeen sijoitetun 106. jalkaväkidivisioonan esikuntapäälliköksi helmikuussa 1917, noin kuukautta ennen helmikuun vallankumouksen puhkeamista. Divisioonan tehtävänä oli läntisen Suomen turvaaminen mahdolliselta Saksan hyökkäykseltä ja sen esikunta oli Tampereella.[3][2] Se oli alistettu Viipuriin sijoitetulle 42. armeijakunnalle.[1] Ennen vallankumousta Svetšnikov ei osoittanut kiinnostusta vasemmistolaisiin aatteisiin ja oli keisarinvallan uskollinen kannattaja, mutta vallankumouksen jälkeen hän alkoi esiintyä armeijan ”demokratisoimista” kannattavana poliittisena puhujana ja lehtikirjoittajana sekä lähentyä sosialistivallankumouksellista puoluetta eli ”eserriä”. Kyse saattoi olla vakaumuksen sijaan itsesuojelusta, sillä vastavallankumouksellisia upseereita oli murhattu. Maine ”edistyksellisenä” oli myös hyödyksi urakehitykselle.[1][2]
Svetšnikov ylennettiin everstiksi huhtikuussa 1917.[3][2] Kun 106. jalkaväkidivisioonan komentaja pidätettiin Kornilovin kapinan tukijana, valitsi divisioonan komitea 22. (9.) syyskuuta 1917 Svetšnikovin uudeksi komentajaksi.[1][2] Everstiä ei olisi normaalisti valittu divisioonankomentajaksi.[2] Svetšnikov kääntyi näihin aikoihin Venäjän väliaikaista hallitusta vastaan eli vasemmistososialistivallankumouksellisten kannalle.[1] Hän tuki lokakuun vallankumousta lähettämällä vallankumouksen alettua Pietariin divisioonastaan ensin kaksi komppaniaa ja sitten kokonaisen rykmentin.[2] Hän vakuuttui pian siitä, että Suomen punakaarteja oli tuettava aseellisesti, ja ryhtyi yhteistyöhön sotilasneuvostojen Suomen aluekomitean sotaosaston puheenjohtajan Mihail Glazunovin kanssa.[1]
Kenraali Gustaf Mannerheimin komentamien suomalaisten valkoisten aloitettua venäläisten varuskuntien aseistariisunnan Etelä-Pohjanmaalla 42. armeijakunnan esikunta määräsi 106. divisioonan perääntymään läntisestä Suomesta Riihimäki–Viipuri-linjalle turvaamaan Pietaria, mutta Svetšnikov kieltäytyi noudattamasta käskyä ja päätti pitää joukkonsa Tampereella. Näin hän varmisti strategisesti tärkeän Tampereen pysymisen punaisten käsissä, sillä punakaartien järjestäytyminen ja aseistaminen olivat vielä sodan ensimmäisinä päivinä kesken eivätkä ne olisi luultavasti kyenneet puolustamaan kaupunkia ilman venäläisten tukea. Sotahistorioitsija Ohto Mannisen mukaan ”Svetšnikovin jääräpäisyys oli varsin ratkaiseva sodan kulun kannalta”.[1]
Glazunov määräsi 28. tammikuuta 1918 Svetšnikovin lähettämään joukkoja Vaasan venäläisen varuskunnan avuksi suojeluskuntia vastaan. Koska venäläiset sotilaat eivät totelleet määräyksiä, Svetšnikov onnistui kokoamaan vain vahvistetun komppanian verran miehiä, joiden tueksi saatiin tamperelaisia ja turkulaisia punakaartilaisia. Svetšnikov lähetti vänrikki A. Stolbovin komentaman osaston 1. helmikuuta kohti Seinäjokea, mutta Pohjanmaalta tulleet valkoiset pysäyttivät sen seuraavana päivänä Vilppulassa, johon rintama muodostui.[4] Tampereen ja Turun punakaartit alistettiin pian Svetšnikovin komentoon, jolloin hänestä tuli Länsi-Suomen punakaartien ja punaisten pohjoisrintaman komentaja. Hän luotti enemmän koulutettuihin venäläisiin joukkoihin kuin punakaarteihin ja jatkoikin edelleen myös 106. jalkaväkidivisioonan komentajana, mutta pääosa divisioonasta poistui pian Suomesta ja jäljelle jäi vain kaksi pataljoonaa.[1] Hänen päätavoitteenaan oli Haapamäen risteysaseman valtaus, joka ei kuitenkaan onnistunut.[4]
Svetšnikov toimi pohjoisrintaman komentajana 23. helmikuuta 1918 asti, jolloin hänen seuraajakseen nimitetty Hugo Salmela saapui Tampereelle. Tämän jälkeen Svetšnikov siirtyi Helsinkiin punakaartien ylipäällikön Eero Haapalaisen neuvonantajaksi toimien samalla punaisten puolella taistelleiden venäläisten vapaaehtoisten komentajana. Hän suunnitteli punaisten operaatioita, kuten 10. maaliskuuta alkaneen yleishyökkäyksen.[1][4] Hän työskenteli ja huhujen mukaan myös asui Senaatintalossa. Svetšnikov jatkoi samassa tehtävässä myös punaisen Suomen diktaattoriksi 10. huhtikuuta nimetyn Kullervo Mannerin esikunnassa Viipurissa. Hän pakeni Mannerin ja muiden punaisten johtajien kanssa höyrylaivalla Viipurista Pietariin 25. huhtikuuta.[1]
Myöhemmät vaiheet muokkaa
Toukokuusta 1918 alkaen puna-armeijan palveluksessa ollut Svetšnikov osallistui Venäjän sisällissotaan. Hänet nimitettiin elokuussa 1918 1. Petrogradin jalkaväkidivisioonan ja marraskuussa etelärintaman Kaspian–Kaukasuksen sota-alueen komentajaksi. Joulukuusta 1918 maaliskuuhun 1919 Svetšnikov oli etelärintamasta erotetun Kaspian–Kaukasuksen rintaman komentaja, maaliskuusta heinäkuuhun 1919 Kazanin linnoitusalueen esikuntapäällikkö, heinäkuusta syyskuuhun 1919 Kurskin linnoitusalueen komendantti sekä syys–lokakuussa 1919 divisioonankomentaja.[3] Hän oli syksyllä 1919 yli kuukauden pidätettynä, sillä puna-armeijan Kurskin seudulla kärsimien tappioiden epäiltiin johtuneen hänen ”petollisesta käyttäytymisestään”. Hänen lapsensa asuivat tuohon aikaan valkoisten puolella ja hänen poikansa kävi valkoisen armeijan kadettikoulua. Kun todisteita petoksesta ei löytynyt, Svetšnikov vapautettiin marraskuun 1919 lopulla, mutta hänet siirrettiin vähempiarvoisiin tehtäviin.[2]
Svetšnikov oli talvella 1919–1920 Tulan linnoitusalueen komentajan apulaisena ja Petrogradin linnoitusalueen esikuntapäällikkönä, maaliskuusta heinäkuuhun 1920 johtotehtävissä Donin alueella sekä heinäkuusta syyskuuhun 1920 Kubanin–Mustanmeren alueen sotakomissariaatin palveluksessa. Syyskuussa 1920 hänet nimitettiin Azerbaidžanin neuvostotasavallan sota-asiain kansankomissariaatin esikuntapäälliköksi ja myöhemmin Neuvosto-Venäjän sotilasasiamiehen apulaiseksi Teheraniin Iraniin. Vuodesta 1923 Svetšnikov oli reservissä ja toimi Frunzen sotilasakatemian opettajana. Vuosina 1934–1937 hän oli sotilasakatemian sotataidon historian laitoksen johtaja. Hän sai vuonna 1935 prikaatinkomentajan sotilasarvon.[3] Svetšnikov kirjoitti muistelmakirjan, joka julkaistiin vuonna 1925 suomeksi.[1]
Svetšnikov pidätettiin Stalinin puhdistusten aikana 31. joulukuuta 1937. Sotilastuomioistuin tuomitsi hänet 26. elokuuta 1938 kuolemaan osallisuudesta fasistiseen salaliittoon. Hänet teloitettiin samana päivänä Kommunarkan teloituspaikalla ja haudattiin sinne. Hänet rehabilitoitiin Neuvostoliiton korkeimman oikeuden päätöksellä joulukuussa 1956.[3]
Myyttejä muokkaa
Monissa lähteissä ja teoksissa mainitaan, että Svetšnikov olisi liittynyt bolševikkipuolueeseen toukokuussa 1917 ja ollut Suomen sisällissodan puhjetessa ”vakaumuksellinen bolševikki”. Väite esiintyy myös hänen muistelmissaan.[1] Neuvostoliitossa ja Venäjällä jäi elämään myytti, että Svetšnikov olisi ollut ensimmäinen bolševikkeihin liittynyt divisioonatason komentaja ja ainoa puolueeseen ennen lokakuuta 1917 liittynyt keisarillisen armeijan esikuntaupseeri. Todellisuudessa Svetšnikov kuitenkin liittyi puolueeseen vasta vuonna 1919. Hän pyysi vuonna 1920 Eino Rahjalta valheellista todistusta, jonka mukaan hän olisi liittynyt Suomen Sosialidemokraattiseen Puolueeseen keväällä 1917, ja ilmoitti sitten tämän bolševikkeihin liittymisen ajankohtanaan, sillä varhaisempi liittymisaika näytti hänen uratiedoissaan edullisemmalta.[2]
Joissain venäläisissä teoksissa on väitetty myös, että Svetšnikov olisi tuntenut bolševikkijohtaja Vladimir Leninin ja ollut turvaamassa Leninin junamatkaa Suomen halki tämän palatessa maanpaosta Venäjälle huhtikuussa 1917 tai että Svetšnikovin lokakuun vallankumouksen päivinä Pietariin lähettämät joukot olisivat olleet Talvipalatsin valtauksen kärjessä. Nämä ovat Svetšnikovin lapsilta saatuja epäluotettavia perimätietoja, joita ei mainita aikalaislähteissä eikä edes Svetšnikovin omissa kirjoituksissa. Lisäksi ensimmäisetkin Svetšnikovin Pietariin lähettämät joukot lähtivät matkaan vasta 7.–8. marraskuuta (25.–26. lokakuuta) välisenä yönä, eivätkä olisi voineet ehtiä samana yönä tapahtuneeseen Talvipalatsin valtaukseen.[2]
Omelämäkerrassaan Svetšnikov salasi myös kasakkasyntyperänsä ja väitti olleensa työläis-talonpoikaisperheestä.[2]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n Aleksi Mainio: ”Sisällissodan suuri tuntematon”, Historiallinen aikakauskirja 2/2020, s. 221–224. Artikkelin verkkoversio
- ↑ a b c d e f g h i j k l m A. V. Ganin: ”Eversti Mihail Svetšnikov – myytit ja todellisuus”, Historiallinen aikakauskirja 2/2020, s. 225–232. Artikkelin verkkoversio
- ↑ a b c d e f g h i j k Свечников Михаил Степанович (venäjäksi) Grwar.ru (Alexey Likhotvorik). Viitattu 14.3.2022.
- ↑ a b c Tuomas Hoppu: ”Helmikuun rintamataistelut” ja ”Punaisten maaliskuun hyökkäys”, s. 145–146, 164, 173 teoksessa Sisällissodan pikkujättiläinen (toim. Pertti Haapala & Tuomas Hoppu). WSOY, Helsinki 2010.
Teokset muokkaa
- M. S. Svetshnikov: Oborona kreposti Osovets (Osovetsin linnoituksen puolustus, ei suom.). Petrograd: , 1917.
- M. S. Svetshnikov: Vallankumous ja kansalaissota Suomessa. Helsinki: Otava, 1925. Teoksen verkkoversio.
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Mihail Svetšnikov Wikimedia Commonsissa
