Avaa päävalikko
Tämä artikkeli kertoo kylästä Kuhmalahdella. Järvestä Kuhmalahdella katso Vehkajärvi.

Vehkajärvi on Kangasalaan kuuluva entisen Kuhmalahden kunnan kylä itäisellä Pirkanmaalla, samannimisen järven pohjoisrannalla. Se on nykyään myös Kangasalan osa-alue. Vehkajärvi on noin 65 kilometriä Tampereelta itään seututie 325:ttä pitkin. Kylä sijaitsee Kymijoen ja Kokemäenjoen vesistöjen välisellä vedenjakajalla, jonka korkeimmat kohdat, Kivelänkangas ja Karinvuori, ovat noin 160 metriä merenpinnasta. [1]

Vehkajärvellä asuu vakinaisesti noin 120 henkeä, mutta kesäisin kylän väkimäärä kaksinkertaistuu vapaa-ajan asuntojen ansiosta.[1] Vehkajärven nuorisoseura on perustettu 1917 ja sen juhlatalo Touhula on valmistunut 1927. Vehkajärven vanha koulu toimii kesäisin kesäkuun alusta elokuun alkuun nuorisoseuran kesäkahviona.[2]

Vuosina 2005–2008 kylässä ilmestyi ilmaisjakelulehti Vehkajärven Sanomat, jonka päätoimittajana toimi Ritva Tähkä ja kustantajana Esa Kylänlahti. Kylän verkkosivusto jatkaa lehden vanhalla nimellä.[3]

Suomen sisällissodan aikana 26. helmikuuta 1918 kylässä käytiin Vehkajärven taistelu.

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. a b Vehkajärvi eilen, tänään, huomenna, Vehkajärven ja Pajulan kylien kyläsuunnitelma, kolmas korjattu painos, Vehkajärven kylätoimikunta 5.6.2000. Viitattu 16.11.2015.
  2. Vehkajärven nuorisoseura ry, vehkajarvi.info. Viitattu 16.11.2015.
  3. Vehkajärven Sanomat 2005–2008, vehkajarvi.info. Viitattu 16.11.2015.

Aiheesta muuallaMuokkaa