Wikipedia

Laitilan kirkko

kirkko Laitilassa

Laitilan Pyhän Mikaelin kirkko on Laitilassa sijaitseva keskiaikainen harmaakivikirkko, joka on pääosin rakennettu vuosina 1460–1483. Hyvin alkuperäisessä asussaan säilynyt kirkko tunnettaan värikkäistä koristemaalauksistaan, jollaisia ei muualla maassa ole juurikaan säilynyt. Erityisesti holvien maalaukset ovat Suomen keskiaikaisissa kivikirkoissa ainutlaatuiset, sillä ne käsittävät ihmiskasvoisia hybridiolentoja sekä fantasiaeläimia, joille ei löydy suoria vastaavuuksia Suomen kirkkotaiteesta.[1] Laitilan kirkko on myös kesäisin avoinna oleva tiekirkko.[2]

Laitilan kirkko
Pyhän Mikaelin kirkko
Laitilan kirkko eteläpuolelta.
Laitilan kirkko eteläpuolelta.
Sijainti Keskuskatu 7, Laitila
Koordinaatit 60.878296°N, 21.693012°E
Seurakunta Laitilan seurakunta
Rakentamisvuosi 1460–1483
Materiaali harmaakivi
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla

Historia

muokkaa
 
Länsipäädyn koristelua.

Laitila on Turun ohella manner-Suomen vanhinta kristillistä seutua, jonka varhaiset kirkkopitäjät organisoitiin 1000-luvun jälkipuoliskolla. Aikaisemmin Laitilan oletettiin toimineen Untamalan kappelina, kunnes seurakunnat yhdistettiin 1400-luvulla. Laitilan emäseurakunta kuitenkin perustettiin todennäköisesti jo 1200-luvun alussa, vaikka ensimmäinen kirjallinen maininta löytyykin vasta 1420-luvulta. Emäkirkon lisäksi seurakunnalla oli kappelikirkot eri puolilla Valkojärveä Untamalassa sekä Soukaisten Valkossa.[3][4][5]

Nykyisen kivikirkon paikalla on sijainnut yksi tai useampia puukirkkoja 1200-luvulta lähtien. Kivikirkkohankkeen käynnistäjänä pidetään Hartikkalan kartanon isäntää Hartikka Jaakonpoika Garpia. Rakentaminen alkoi 1460-luvun alussa ja lopullisesti kirkko oli valmis koristemaalausten myötä 1483. Merkkivuodeksi on kuitenkin valittu 1468, minkä perusteella vietettiin kirkon 500- ja 550-vuotisjuhlia. Vanhemmissa lähteissä rakentamisajankohdaksi on mainittu 1483, kun taas varhaisempi ajankohta vakiintui vasta 1800-luvulla. Sakasti on runkohuonetta vanhempi, sillä se on rakennettu puukirkon kylkeen jo mahdollisesti 1300-luvun jälkipuoliskolla. Asehuone puolestaan valmistui hieman runkohuonetta myöhemmin aivan 1400-luvun lopussa. Kirkon länsipuolelle rakennettiin myös erillinen kellotapuli.[5][6]

Vuonna 1655 kirkkoa korjattiin Palttilan kartanon omistaneen J. G. von Falkenbergin kustannuksella.[7] Kirkko vaurioitui ensimmäisen kerran tulipalossa vuonna 1785. Seuraava tulipalo raivosi keväällä 1793, jolloin salama sytytti myös kellotapulin.[8] 1850-luvulla suunniteltiin kirkon laajentamista rakentamalla kuori itäpäätyyn, mutta hanke ei toteutunut. Vuosina 1860–1864 kirkkoa modernisoitiin aikakauden ihanteiden mukaiseksi lääninarkkitehti G. T. Chiewitzin suunnitelmien pohjalta, joita toteutti hänen seuraajansa N. M. Weckström.[7][9] Viimeisin tulipalo sattui keväällä 1880, jolloin kirkon katto ja kellotapulin yläosa tuhoutuivat. Tapauksesta on G. W. Gustafssonin laatima arkkiveisu Laitilan kirkon hirweästä palosta.[8] Tulipalon seurauksena pärekaton tilalle vaihdettiin peltikatto.[7]

Vuosina 1924–1927 suoritettiin laaja restaurointi arkeologi Juhani Rinteen ja arkkitehti A. W. Ranckenin johdolla. Kirkossa tehtiin muun muassa maalaustöitä ja asennettiin sähkövalaistus.[9] Professori Esko Järventauksen suunnittelemassa vuosien 1967–1968 restauroinnissa kirkko pyrittiin palauttamaan mahdollisimman lähelle keskiaikaista asuaan.[10][11] Samalla sen perustuksia vahvistettiin, sisätiloissa tehtiin arkeologisia kavauksia ja lattian alle asennettiin sähkölämmitys.[12][13]

Arkkitehtuuri

muokkaa

Kirkon kolmilaivaisen runkohuoneen ulkomitat ovat 32×16,5 metriä. Pääsisäänkäynti on länsipäädyssä. Tiilestä muurattujen päätykolmioiden koristeluina on risti sekä erimuotoisia komeroita.[5][6] Länsipäädyn koristelu on vastaava kuin Porvoon tuomiokirkossa.[14] Itäpäädyssä sijaitsevasta koristekomerosta on löydetty Suomessa ainutlaatuinen jäännös noin metrin korkuisesta tiiliveistoksesta. Kyseessä on kirkkoherra Nils Hedeenin 1700-luvun puolivälissä mainitsema päätön patsas, jonka kerrottiin esittävän kirkon rakennusmestaria. Tarinan mukaan hänet mestattiin, koska kirkko oli jäänyt Mynämäen kirkkoa pienemmäksi. Todennäköisesti patsas kuitenkin esitti kirkon suojeluspyhimystä Pyhää Mikaelia. Sakasti sijaitsee runkohuoneen pohjoispuolella ja asehuone eteläpuolella. Asehuoneen ulko-oven yläpuolella on ikkunalla peitetty ulkosaarnastuolin aukko.[5][6]

Runkohuoneen kahdeksan pilaria ovat poikkileikkaukseltaan ristin muotoisia. Laivojen holvaus on viisitraveinen. Keskilaivan holvit ovat 12-jakoisia tähtiholveja ja kapeampien sivulaivojen ristiholveja. Myös sakastissa on ristiholvi ja asehuone on katettu tynnyriholvilla. Runkohuoneen koilliskulmauksessa on ullakon kierreportaille johtava ovi. 1960-luvulla tehdyissä arkeologisissa kaivauksissa löydettiin itäseinällä sijainneen pääalttarin sekä neljän sivualttarin jäännökset. Yksi sivualttareista on nykyään käytössä konservoituna. Kaivauksissa löydettiin myös sakastin oven vieresssä sijaitseva kellarikomero, joka on ilmeisesti kirkon ensimmäinen viinikellari. Sakastin alla sijaitseva viinikellari on peräisin 1700-luvulta.[5][6] Kuorin lattian alla on muun muassa Falkenbergin ja Garpin sukujen hautakammiot. Kirkkosalin lattian alle haudattujen vainajien jäännökset siirrettiin kirkkomaalle vuonna 1967.[11][15]

Koristemaalaukset

muokkaa
 
Holvimaalauksia.

Vuonna 1483 valmistuneet sisäseinien ja kattoholvien kalkkimaalaukset on tehnyt niin sanottu Taivassalon ryhmä, jonka töitä löytyy useista Varsinais-Suomen kirkoista. Sen ainoa nimeltä tunnettu maalari oli Petrus Henriksson, mutta 2000-luvun tutkimukset ovat paljastaneet myös toisen mestarin jälkiä. Koristemaalaukset uusittiin ainakin osittain 1650-luvulla Palttilan kartanon kustannuksella.[5] Vuoden 1793 tulipalon jälkeen seinämaalaukset peitettiin ja 1864 holvimaalausten päälle maalattiin ajalle tyypilliset sapluunakuvioinnit.[16] Maalaustöistä vastasi turkulainen maalarimestari Ernst Söderstrand. Vuosina 1924–1927 keskiaikaiset maalaukset otettiin jälleen esille ja restauroitiin. Paljastustyöstä vastasi Iikka Kronqvist ja konservoinnin hoiti taidemaalari Oskari Niemi.[9] Holvimaalaukset ovat säilyneet paremmin kuin seinämaalaukset, joista on jäljellä vain rippeitä.[5]

Maalausten joukossa on Suomen kirkkotaiteessa ainutlaatuisia hybridiolentoja ja fantasiaeläimia. Vastaavia sekoitelmahahmoja esiintyi runsaasti muun muassa keskiaikaisten käsikirjoitusten marginaalikuvituksissa. Arkkitehti A. W. Rancken arveli maalausten olevan vertauskuvallinen esitys kuolemansynneistä ja taidehistorioitsija Ludvig Wennervirta piti niitä paheiden vertauskuvina.[16]

 
Holvimaalauksia vuoden 1924 restauroinnin aikana. Alhaalla poistettavaa 1860-luvun koristekuviota ja ylhäältä paljastuu keskiaikainen maalaus.

Seinämaalaukset

muokkaa

Kuorin kaksi säilynyttä maalauskokonaisuutta ovat itäseinän Viimeinen tuomio ja pohjoisseinän Jeesuksen syntymä ja Marian ilmestys.[1] Viimeisen tuomion keskiössä on Kristus rinnallaan Neitsyt Maria ja Johannes Kastaja. Alapuolella on kolmiosainen maalaus, jonka laidoilla kuvataan Pyhää Pietaria johdattelemassa pelastettuja taivaan porteista sisään sekä helvetin kitaa, jonne paholaiset syöksevät kadotettuja. Keskellä on haudoista tähtitaivaalle nousevia vainajia ja latinankielinen teksti ”Venite benedicti patris mei – ite maledicti in ignem aeternam” eli ”Tulkaa te isäni siunatut – menkää te kirotut siihen iankaikkiseen tuleen”. Pohjoisseinällä sakastin oviaukon länsipuolella on katkelmallinen esitys Jeesuksen syntymäkertomuksesta, jonka perusteella seiniä on alun perin kiertänyt Kristuksen elämänvaiheita havainnollistava kuvasarja. Vastaava kokonaisuus löytyy Taivassalon kirkosta. Itäseinään on ollut maalattuna myös kirkon rakentamiseen vaikuttaneiden piispa Konrad Bitzin ja Hartikka Jaakonpoika Garpin vaakunat sekä roomalaisilla numeroilla merkitty vuosiluku 1483.[16][17]

Holvimaalaukset

muokkaa

Keksilaivaa reunustavissa holvikaarissa on itäseinältä alkava kuvasarja. Ensimmäisessä holvissa on neljän evankelistan tunnuskuvat sekä kirkkoisien Ambrosiuksen, Gregoriuksen, Hieronymuksen ja Augustinuksen puolivartalokuvat. Niihin liittyvän kirjoitusnauhan teksti on hävinnyt. Toisessa keskiholvissa ovat Kristuksen kasvot sekä Maria Magdalena ja Pyhä Margareeta. Seuraavaan holviin on kuvattu Aatami ja Eeva, sorkkaeläimen alaruumiin omaava naishybridi, feenikslintu, kurki, lohikäärme sekä yksisarvinen. Aatami ja Eeva osoittavat myös miesten ja naisten istumajärjestyksen. Lisäksi pohjoisen holvikaaren itäosassa ovat Pyhän Dorothean ja Pyhän Gertrudin hahmot. Läntisimmässä holvissa on fantasiahahmo, jolla on parrakkaan miehen kasvot ja sorkkaeläimen alaruumis sekä ilmeisesti mestari Henrikssonin puumerkki. Markus Heikkasen mukaan kyseessä on maalarimestarin omakuva, mutta Laitilan historiaa tutkinut Olavi Koivisto on tulkinnut hahmon profeetaksi.[5][16][17] Kuvien joukossa on myös kuusi värittämätöntä miesten kasvoa, jotka on tulkittu oppipoikien mestaristaan maalaamiksi pilakuviksi.[18] Holvien ruoteissa sekä kuoriholvissa on kasviaiheista ornamentiikkaa ja holvivaipoissa enkelien kannattelemia tekstinauhoja.[16][17] Sakastin holvissa on kuvattu evankelistojen symboleja.[5]

Muut

muokkaa

Sisätilojen lisäksi kirkon rakennusvaiheessa tehtyjä koristemaalauksia on pääsisäänkäynnin viereisissä komeroissa, joihin on kuvattu taivaan valtakunnan avaimia pitelevä Pyhä Pietari sekä pahuutta vastaan taisteleva arkkienkeli Mikael.[16] Alttarin yläpuolella on 1927 valmistunut arkkienkeli Mikaelia kuvaava lasimaalaus. Sen on suunnitellut arkkitehti A. W. Rancken ja toteuttanut Salomo Wuorion maalausliike. Urkuparven koristelut on maalannut Gabriel Prychtén vuonna 1774.[9][11] Muun muassa Jeesuksen hautaamista ja ristiltäottoa esittävät maalaukset olivat 1900-luvun alussa joutuneet Hämeen museoon, mutta ne palautettiin paikoilleen 1927.[19]

Sisustus ja esineistö

muokkaa
 
Kellotapuli.

Kirkossa oli pitkään pölisevä maalattia, kunnes kuoriin asennettiin Kalmarista hankittuja kalkkikivilaattoja 1690-luvulla ja muualle kirkkoon lattialaudoitus isonvihan jälkeen 1720-luvulla. Ensimmäiset penkit rakennettiin uskonpuhdistuksen jälkeen 1600-luvun vaihteessa.[15] Rakennusmestari David Lönnroth valmisti uudet 1860-luvun alussa ja nykyiset penkit ovat 1960-luvun lopusta, jolloin vanhat siirretiin Soukaisten Pyhän Perttelin kirkkoon.[9][20]

Kirkon alttarilaite on vuodelta 1638 ja saarnastuoli 1600-luvun puolivälistä.[5] 1920-luvun restauroinnin yhteydessä saarnastuolista paljastui Jeesusta ja neljää evankelistaa esittävät maalaukset.[19] Ensimmäinen alttaritaulu oli turkulaisen Johan Saltbergin 1688 maalaama, mutta se katosi jouduttuaan Poukan taloon.[15] Nykyinen Johan Georg Geitelin 1758 maalaama alttaritaulu on eteläseinällä asehuoneen ovenpielessä. Pääalttarin takana on kuori-ikkuna. Sakastin oven pielessä on 1738 maalattu kirkkoherra Johannes Montinin muotokuva.[11] Tuntemattoman tekijän maalaus oli vuosikymmeniä ullakolla, kunnes taidemaalari Oskari Niemi restauroi sen 1920-luvulla.[21] Kattokruunuista vanhin on hankittu Tukholmasta 1748.[11] Kuorissa oleva kaappikello on Merikarvialla syntyneen Henrik Lindqvistin (1770-1846) valmistama.[22]

Kirkossa on säilynyt kolme keskiaikaista puuveistosta. Kuorin triumfikrusifiksi on tehty Varsinais-Suomessa 1400-luvun alussa ja asehuoneen Neitsyt Maria Pohjois-Saksassa noin 1400. Kansallismuseossa säilytetään pahoin vaurioitunutta apostolia esittävää gotlantilaistyylistä puuveistosta, joka on peräisin 1300-luvun alkupuolelta. Lisäksi Kansallismuseon kokoelmiin kuuluvat Hinnerjoen kirkon keskiaikaiset puuveistokset Kristus ja Pyhä Yrjänä ovat mahdollisesti alun perin Laitilan kirkosta. Keskiaikaista esineistöä ovat myös rikkoutunut kalkkikivinen kastemalja noin vuodelta 1300 sekä mahdollisesti ehtoolliskalkki ja öylättirasia. Katolisen ajan esineistä tiedetään muun muassa arkussa lepäävä Kristus-veistos, joka on kuitenkin kadonnut ja se tunnetaan ainoastaan 1874 tehdystä piirroksesta. Arvoesineet takavarikoitiin kruunulle uskonpuhdistuksen aikana.[5][23]

Pohjoisseinällä on kolme Falkenbergin suvun hautavaakunaa. Eversti Gottfrid von Falkenbergin vaakunaan kuului myös miekka, joka on Kansallismuseossa. Elias Brennerin 1600-luvulla tekemien piirrosten mukaan kirkossa oli aikaisemmin muun muassa Niilo Kijlin, Bengt Johansson Görtzhagenin, Karin Björnsdotter Stiernsköldin sekä Sparre-suvun vaakunat.[15]

Urut

muokkaa

Kirkon ensimmäiset urut olivat Jens Zachariassenin 1880-luvun alussa valmistamat.[24] Toukokuussa 1880 tapahtunut tulipalo sai alkunsa urkujen rakennustyöstä lähteneestä kipinästä.[7] Kangasalan Urkutehdas uusi Zachariassenin urut fasadia lukuun ottamatta vuonna 1926.[25] Nykyiset tehtaan rakentamat 19-äänikertaiset urut ovat vuodelta 1975.[11]

Kirkkomaa ja ympäristö

muokkaa

Kirkon länsipuolella sijaitseva kellotapuli rakennettiin uudelleen vanhan kivijalan päälle 1697–1702.[15] Vuonna 1814 valmistui uusi Turun kaupunginarkkitehdin Johan Sundstenin piirtämä kellotapuli, joka korvattiin uudella jo 1840-luvulla.[26] Se puolestaan tuhoutui tulipalossa vuonna 1880. Nykyisen kellotapulin puinen yläosa on rakennettu Konstantin Kiseleffin ja Elia Heikelin arkkitehtitoimiston suunnitelmien mukaan 1883. Graniittinen alaosa on suurimmaksi osaksi perua vanhemmasta tapulista.[12] Tapulissa on kaksi kelloa, joista pienempi Juutilan valimon valama on vuodelta 2017.[27] Kirkkomaan eteläpuolella ovat harmaakivinen kirkkomakasiini vuodelta 1866 sekä seurakunnan kokoontumistilana toimiva Kirkkokoti.[12]

Hautausmaa ympäröitiin kiviaidalla 1700-luvun vaihteessa.[15] Se toimi Laitilan päähautausmaana vuoteen 1960, jolloin Laessaaren hautausmaa otettiin käyttöön.[28] Sankarihautausmaan on suunnitellut kirkkoherra J. E. Kallas. Vuonna 1951 paljastettu sankaripatsas Hyvästit vaimolle ja lapselle on kuvanveistäjä Jussi Vikaisen suunnittelema.[29] Hautausmaan muita muistomerkkejä ovat kirkon alta siirrettyjen vainajien muistomerkki (1967), joka toimii myös muualle haudattujen muistomerkkinä, Kirsti Liimataisen Karjalaan jääneiden muistomerkki (1955), jääkäri Paavo Teukun muistomerkki (1918) sekä talvisodan evakkomatkalla menehtyneiden nuijamaalaisten muistomerkki (1974).[11][30] Kirkkopuistossa ovat Jussi Vikaisen suunnittelema piispa Eerik Sorolaisen patsas (1968) sekä Aarne Ehojoen suunnittelema Kollaan ja Loimolan taistelijoiden muistomerkki (1998).[31]

Kirjallisuutta

muokkaa
  • Rancken, A. W.: Finlands kyrkor II : Letala. Helsingfors: Finska Fornminnesföreningen, 1930.

Lähteet

muokkaa

Viitteet

muokkaa
  1. ↑ a b Kallio, Liisa: Laitilan kirkon holvimaalausten joukosta voi bongata hybridieläimiä ja lohikäärmeen 26.10.2021. Turun Seutusanomat. Viitattu 22.5.2022.
  2. ↑ Pyhän Mikaelin kirkko (Laitila) Tiekirkot. Viitattu 22.5.2022.
  3. ↑ Vehmas, Jukka: Vanhin kristillisyys 2006. Laitilan kylien varhaisvaiheet. Viitattu 22.5.2022.
  4. ↑ Koivisto 1969, s. 134–138.
  5. ↑ a b c d e f g h i j k Hiekkanen 2014, s. 76–79 .
  6. ↑ a b c d Koivisto 1969, s. 138–148.
  7. ↑ a b c d Winter, Helmer: Laitilan kirkko. Turun Sanomat, 15.7.1930, s. 6. Kansalliskirjasto. Viitattu 10.6.2022.
  8. ↑ a b Laitila 16.6.2020. Suomen Sukututkimusseura. Viitattu 22.5.2022.
  9. ↑ a b c d e Kallas, J. E.: Laitilan kirkon korjaustyöt vv. 1924–1927. Laitilan Sanomat, 16.9.1927, s. 1. Kansalliskirjasto. Viitattu 23.5.2022.
  10. ↑ Ellonen, Leena (toim.): Suomen professorit 1640–2007, s. 248. Jyvskylä: Gummerus, 2008. ISBN 978-952-99281-1-8
  11. ↑ a b c d e f g Pyhän Mikaelin kirkko Laitilan seurakunta. Viitattu 22.5.2022.
  12. ↑ a b c Laitilan kirkko (rakennusperintörekisteri) Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. Museovirasto. Viitattu 3.7.2009.
  13. ↑ Laitilan vaakuna kertoo kanapitäjästä. Helsingin Sanomat, 29.7.1968, s. 7. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 27.5.2022.
  14. ↑ Taiteen pikkujättiläinen, s. 364. Helsinki ; Porvoo: WSOY, 1995. ISBN 951-01644-7-X
  15. ↑ a b c d e f Koivisto 1969, s. 460–467.
  16. ↑ a b c d e f Mättö, Vilma: Epämuotoiset kehot maan ja taivaan rajalla: hybridieläimet Laitilan kirkon keskiaikaisessa kuvaohjelmassa. Tahiti, 2020, nro 2–3, s. 71–94. Artikkelin verkkoversio. (PDF) Viitattu 22.5.2022.
  17. ↑ a b c Koivisto 1969, s. 148-154.
  18. ↑ Nyström, Ossi: Laitilan Pyhän Mikaelin kirkko: Saarnatuolin alle kätkeytyi keskiaikainen alttari (vain tilaajille) 13.9.2021. Laitilan Sanomat. Viitattu 22.5.2022.
  19. ↑ a b Laitilan kirkon restaurointi päättymässä. Helsingin Sanomat, 25.7.1927, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 25.5.2022.
  20. ↑ Perttelin kirkko Laitilan seurakunta. Viitattu 26.5.2022.
  21. ↑ Unhosta uuteen maineeseen. Suomen Kuvalehti, 19.3.1927, nro 12, s. 426. Kansalliskirjasto. Viitattu 23.5.2022.
  22. ↑ Laitilan Pyhän Mikaelin kirkko – Kello (video) YouTube. 13.11.2019. Laitilan seurakunta. Viitattu 27.5.2022.
  23. ↑ Koivisto 1969, s. 154–157.
  24. ↑ Urut Laitilan kirkkoon. Sanomia Turusta, 22.2.1879, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 22.5.2022.
  25. ↑ Lausunto Laitilan kirkon uusista uruista. Rauman Lehti, 2.9.1926, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 22.5.2022.
  26. ↑ Gardberg, C. J.: Sundsten, Johan (1743–1813) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 14.6.2002. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 26.5.2022.
  27. ↑ Kauppi, Iida: Hii-op! Pyhän Mikaelin kirkko sai uuden kirkonkellon 15.8.2017. Laitilan Sanomat. Viitattu 10.6.2022.
  28. ↑ Uitto, Teija: Kappeli kurkottelee kohti taivasta (maksullinen artikkeli) 19.9.2021. Laitilan Sanomat. Viitattu 26.5.2022.
  29. ↑ Laitila, Laitilan hautausmaa Sotasampo. Viitattu 25.5.2022.
  30. ↑ Grönberg, Raimo: Sodan 1939–1945 muistomerkit Laitilassa. Laitila: Laitilan sotaveteraanit, 2017.
  31. ↑ Julkiset taideteokset Laitilan kaupunki. Arkistoitu 12.4.2020. Viitattu 25.5.2022.

Aiheesta muualla

muokkaa
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Laitilan_kirkko&oldid=22615927”