Kaappikello

lattialla seisova kaappimainen heilurikello

Kaappikello eli lattiakello on lattialla seisova kaappimainen heilurikello.[1][2] Kaappikello sai alkunsa, kun Englannissa ja Hollannissa tehtiin 1600-luvun puolivälin jälkeen heiluriin ja käyntimekanismiin liittyviä innovaatioita ja uuden mekanismin, heilurin ja painojen suojaksi alettiin valmistaa korkeita kellokoteloita. Käyntitarkkuutensa ansiosta kaappikellosta tuli nopeasti suosittu, ja sen suosio jatkui 1800-luvun puoliväliin saakka.[2][3]

Kaarevalinjainen Mora-kaappikello 1800-luvulta, Söderlångvikin kartano.

Historia muokkaa

 
Naisen hahmoinen mamsellikello Alavetelin Alakylästä, Suomen kansallismuseo.

Kaappikellon varhaisena muotona pidetään hollantilaisen tähtitieteilijän Christiaan Huygensin vuonna 1656 kehittämää heilurikelloa, jossa heiluri sääti viisarien pyörimiesnopeutta ns. ”pintelin” välityksellä. Tarkimmat Hyugensin rakentamat kellot heittivät alle minuutilla vuorokaudessa. Englantilainen tiedemies Robert Hooke paransi heilurikellojen käyntitarkkuutta korvaamalla pintelin ankkurihillikkeellä, minkä ansiosta heilurin heilahduskulma pieneni 2–5 asteeseen ja käynninvaihtelu muutamaan sekuntiin vuorokaudessa. Lontoolainen kelloseppä William Clement paranteli Hooken kelloa entisestään pidentämällä heiluria, ja pitkälti hänen ansiostaan kaappikelloista tuli Englannissa hyvin suosittuja 1670-luvulta lähtien.[3]

Ruotsissa kaappikellojen valmistus aloitettiin 1700-luvun alussa Taalainmaalla Stjärnsundin pitäjässä, jonne Englannissa oppinsa saanut keksijä Christopher Polhem perusti konetekniikan verstaan.[2][4] Saman vuosisadan puolessavälissä kelloja alettiin valmistaa myös Morassa, jossa toimintaan osallistui koko kylän väki. Sekä Stjärnsundin että Moran kaappikelloja levisi Suomeen saakka.[2]

Kaappikellot olivat arvoesineitä, joihin oli varaa aluksi vain kirkoilla, raatihuoneilla ja aateliskartanoilla, myöhemmin myös varakkaimmilla porvareilla. Suomessa niiden koneistoja valmistivat myös maaseudun kellonrakentajat, joista tunnetuimpia olivat Könnin mestarit. Yleensä kellonrakentajat myivät kellot ilman kaappia, jonka ostaja rakensi itse tai teetti puusepällä.[2]

Kaappikellojen suosio oli huipussaan 1800-luvun alussa, mutta alkoi hiipua 1850-luvulla, kun Eurooppaan perustettiin kellotehtaita, jotka valmistivat sarjatuotantona pöytä- ja seinäkelloja.[2]

Lähteet muokkaa

  1. Kaappikello Kielitoimiston sanakirja. Viitattu 28.1.2023.
  2. a b c d e f Lattiakellot eli kaappikellot Kellomuseo. Viitattu 28.1.2023.
  3. a b The invention of the pendulum clock The Seiko Museum Ginza. Viitattu 28.1.2023. (englanniksi)
  4. Polhemsmuseet Husbyringen Visit Dalarna. Viitattu 28.1.2023. (ruotsiksi)

Aiheesta muualla muokkaa