Suomen keskiaika

Suomen historian ajanjakso
(Ohjattu sivulta Keskiaika Suomessa)

Suomen keskiaika tarkoittaa 1100-luvulta 1520-luvulle kestänyttä ajanjaksoa, jolloin katolinen kirkko vakiinnutti asemansa Suomen alueella, ja Länsi- ja Etelä-Suomi kasvoivat osaksi Ruotsin kuningaskuntaa. Suomi muodosti Ruotsin itäisen osan, jota kutsuttiin 1300- ja 1400-luvuilla nimellä Österland ("Itämaa").[1] Nykyisen Suomen alueella vaikutti keskiajalla karkeasti kolme kulttuuripiiriä: Keski- ja Pohjois-Suomen saamelainen kulttuuripiiri, Laatokan Karjalan ortodoksinen kulttuuripiiri ja Etelä- ja Länsi-Suomen katolinen, Ruotsin vallan alle kuulunut talonpoikainen kulttuuripiiri. Keskiajalla maallinen hallinto jakoi Suomen linnalääneihin, jotka vastasivat pitkälti maakuntia.[2]

Keskiaika oli Suomessa katolisen kirkon aikaa, ja keskiajalla Ruotsin valtakunnan itäiselle puolelle rakennettiin tai alettiin rakentaa yli sataa kivikirkkoa. Kuvassa Tyrvään Pyhän Olavin kirkko.

Suurin osa keskiajan suomalaisista oli omia peltojaan viljelleitä ja kylissä asuneita talonpoikia, joten keskiaikaa voi pitää talonpoikaiskulttuurin aikana. Yhteiskunta muodostui neljästä säädystä, jotka olivat talonpoikien lisäksi asepalvelusta suorittanut rälssi, papisto ja kaupankäynnistä ja ammattimaisesta käsityöstä vastanneet porvarit. Keskiajalla Suomeen perustettiin ensimmäiset kaupungit Turku, Porvoo, Viipuri, Ulvila, Rauma ja Naantali.[2]

Keskiajalla Suomeen levisi myös iso joukko innovaatioita, kuten kivirakentaminen, vesi- ja tuulimyllyt ja monet maatalouden uudistukset, kuten kaksivuoroviljely ja sarkajako. Suurimpia muutoksia oli kuitenkin kirjallinen kulttuuri, joka levisi erityisesti katolisen kirkon mutta myös maallisen hallinnon ja kaupankäynnin tarpeisiin. Mahdollisesti varhaisin Suomessa laadittu kirjallinen teos on 1200-luvulla kirjoitettu latinankielinen Pyhän Henrikin legenda.[3] Varhaisin nimeltä tunnettu kirjailija keskiajan Suomesta on Naantalin luostarissa 1400-luvun jälkipuolella elänyt birgittalaisveli Jöns Budde, joka tunnetaan laajasta kirjakäännöstuotannosta.[4]

Keskiaika päättyi reformaatioon 1520-luvulta alkaen.

Keskiajan Suomen maantiede muokkaa

 
Vallitsevan käsityksen mukaan Pähkinäsaaren rauhan rajalla oli kaksi haaraa.[5][6] Punaisella kiistaton rajan kulku, katkoviivalla rajan molemmat haarat ja harmaalla 1500-luvulla käytössä ollut aluejako Jarl Gallénin ja John Lindin mukaan.[7][6]

Keskiajan Suomella tarkoitetaan nykyisen maantieteellisen alueen sijaan yleensä paljon suppeampaa, Karjalan kannakselta Keminmaalle yltänyttä aluetta, jonka itäraja määriteltiin ensimmäisen kerran vuonna 1323 Pähkinäsaaren rauhassa. Rajan tarkka kulku on ollut vilkkaan keskustelun aiheena. Tämä aikalaislähteissä Itämaana tunnettu alue jaettiin keskiajalla kahdeksaan linnalääniin, ja se kuului kirkollisessa hallinnossa Uppsalan arkkihiippakunnan alaisuudessa toimineeseen Turun hiippakuntaan.[8]

Keskiajan ajankohta muokkaa

Keskiaika alkoi Suomessa määritelmästä riippuen 1100- ja 1200-lukujen kuluessa, kun Suomi siirtyi hitaasti esihistoriasta historialliseen aikaan. Usein keskiajan alku Länsi-Suomessa liitetään tarunomaiseen ensimmäiseen Suomeen tehtyyn ristiretkeen, jonka on arvioitu tapahtuneen 1150-luvulla. Tapahtumasta kertovat lähteet ovat kuitenkin peräisin vasta 1200-luvun lopulta. Vanhin tunnettu Suomea koskeva asiakirjalähde on Gravis admodum -nimellä kutsuttu paavi Aleksanteri III:n kirje Uppsalan arkkipiispalle vuodelta 1171 tai 1172. Karjalassa keskiajan alku sijoitetaan noin vuoteen 1300, kolmannen ristiretken yhteyteen. Suomen keskiajan katsotaan päättyvän 1500-luvulla. Käytettyjä takarajoja ovat esimerkiksi vuosi 1523 tai 1570-luku. Suomen Lapissa kirjallisten lähteiden valaisemaa keskiaikaa ei varsinaisesti ole, vaan siellä historiallinen aika alkaa kunnolla vasta 1500-luvulla.

Manner-Euroopassa keskiajan määritellään alkavan jo noin vuodesta 400, mutta Suomessa aika vuodesta 400 aina 1100- tai 1200-luvulle lasketaan vielä esihistoriaksi, tarkemmin sanottuna keski- ja myöhäisrautakaudeksi.

Suomen keskiajasta säilyneet lähteet muokkaa

 
Ruotsin kuningas Birgerin naisrauhakirje vuodelta 1316 on Suomen vanhin alkuperäisenä säilynyt asiakirja.

Vaikka esimerkiksi Turun tuomiokapitulin, luostareiden ja keskiaikaisten kaupunkien alkuperäiset arkistot ovat valtaosaltaan tuhoutuneet vuosisatojen mittaan, tunnetaan keskiajan Suomesta noin 6800 asiakirjalähdettä. Suurin osa näistä on säilynyt niin sanottuihin kopiokirjoihin tehtyinä myöhäiskeskiaikaisina kopioina. Valtaosa tunnetuista lähteistä on julkaistu alun perin Reinhold Hausenin toimittamassa sarjassa Finlands medeltisurkunder vuosina 1910–1935. Nämä asiakirjalähteet on 2000-luvulla julkaistu myös Diplomatarium Fennicumissa, joka on Kansallisarkiston ylläpitämä Suomen keskiaikaisten asiakirjojen tietokanta. Lisäksi Diplomatarium Fennicumia on täydennetty Hausenin ajan jälkeen tehdyillä lähdelöydöillä.[9] Finlands medeltidsurkunder ja Diplomatarium Fennicum sisältävät myös pienen määrän aineistoa, joka ei ole luonteeltaan asiakirjoja. Näitä ovat esimerkiksi suomalaisia koskevat varhaisen keskiajan kronikkamaininnat.

Vertailun vuoksi koko Ruotsin kattava (ja myös paljon Suomen alueen lähteitä sisältävä) Svenskt Diplomatarium sisältää noin 44 000 asiakirjalähdettä. Keskiajan Suomi muodosti yhden Ruotsin alueen seitsemästä hiippakunnasta, ja tämä heijastaa karkeasti myös sen osuutta koko valtakunnan väestöstä. Suomen alueelta näyttäisi siis säilyvän suhteessa suurin piirtein saman verran lähteitä kuin muistakin keskiajan Ruotsin valtakunnan osista.

Arkeologiset lähteet keskiajalta muokkaa

Suurin osa (yli 5700) Suomen keskiajan säilyneistä kirjallisista lähteistä on peräisin 1400- ja 1500-luvuilta. Tästä syystä erityisesti Suomen varhaisemman keskiajan tutkimus on esihistorian tavoin paljolti arkeologian tutkimusalaa. Arkeologialla on huomattava merkitys myös keskiajan lopun ja uuden ajan alun tutkimuksessa. Erityisesti Turku on Suomen vanhimpana kaupunkina ollut pitkäaikaisen ja laajan arkeologisen tutkimuksen kohde. 1990-luvun laajojen arkeologisten kaivausten pohjalta Turkuun perustettiin keskiajan kaupungin arkeologiaa esittelevä Aboa Vetus Ars Nova -museo. Jo 1800-luvulta alkaen arkeologit ovat tutkineet myös linnojen ja luostareiden raunioita, ja 2000-luvulla myös laivanhylyt, keskiaikaiset kylätontit ja pappilat ovat olleet arkeologisen mielenkiinnon kohteita. Kirjallisten ja arkeologisten lähteiden ohella myös paikannimistö on tärkeää lähdeaineistoa Suomen keskiajan tutkijoille.

Keskiajan rakennusperintö muokkaa

Keskiajan näkyviä muistoja ovat Turun tuomiokirkko ja Suomen 72 muuta säilynyttä keskiaikaista kirkkoa, kuten Hattulan Pyhän Ristin kirkko ja Hollolan keskiaikainen kivikirkko. Kirkkojen rakennusmateriaali oli usein kivi. Keskiajalta on myös jäänyt perinnöksi useita linnarakennelmia kuten Turun linna, Hämeen linna, Olavinlinna, Kastelholman linna, Raaseporin linna ja Kuusiston linnanraunio sekä lukuisat pikkulinnojen jäännökset. Suomen kaupungeista Turulla, Porvoolla, Raumalla, Ulvilalla ja Naantalilla on keskiaikaiset juuret. Myös Viipurin keskiaikainen historia katsotaan osaksi Suomen keskiaikaa.

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  • Aalto, Ilari & Helkala, Elina: Vuosi keskiajan Suomessa. Jyväskylä: Atena Kustannus, 2023. ISBN 9789511424925.
  • Kallioinen, Mika: Kirkon ja kruunun välissä: Suomalaiset ja keskiaika. Kleio-sarja. Helsinki: Edita, 2001. ISBN 951-37-3374-2.
  • Lamberg, Marko & Lahtinen, Anu & Niiranen, Susanna (toim.): Keskiajan avain. SKS:n toimituksia 1203. Helsinki: Statsarkivet. ISBN 978-951-746-953-1.
  • Hausen, Reinhold: Finlands medeltidsurkunder. Helsinki: Statsarkivet, 1910–1933.

Viitteet muokkaa

  1. Kari Tarkiainen: Ruotsin itämaa, s. 155–156. Svenska litteratursällskapet i Finland, 2010.
  2. a b Aalto & Helkala 2023, 17–19.
  3. Tuomas Heikkilä: Pyhän Henrikin Legenda, s. 235. Suomalaisen kirjallisuuden seuran toimituksia 1039 (2.painos), 2006.
  4. Reijo Pitkäranta: Budde, Jöns Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 6.6.2003. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  5. Georg Haggrén, Petri Halinen, Mika Lavento, Sami Raninen ja Anna Wessman: Muinaisuutemme jäljet, s. 376. Gaudeamus, 2015.
  6. a b Kurt Villads Jensen: Ristiretket, s. 280. Turun Historiallinen Yhdistys, 2019.
  7. Pirjo Uino: Ancient Karelia, s. 201. Suomen muinaismuistoyhdistyksen aikakausikirja 104, 1997.
  8. Aalto & Helkala 2023, 17–18.
  9. Leinonen, Lauri & Salminen, Tapio & Salonen, Kirsi: Lisänäkökohtia Diplomatarium Fennicum -tutkimustietokantahankkeen toteutukseen. Historiallinen Aikakauskirja, 2020, 118. vsk, s. 387–390.

Aiheesta muualla muokkaa