Pyhän Henrikin legenda

Piispa Henrik ja murhamies Lalli hänen jaloissaan. Piirros 1400-luvun lopulta.

Pyhän Henrikin legenda (lat. Legenda sancti Henrici) on keskiajalla Turun hiippakunnassa laadittu pyhimyslegenda. Piispa Henrikin kanonisoinnissa käytetty legenda käsittää selostuksia piispan elämästä ja ihmeteoista.[1] Se on laadittu noin vuosina 1270–1290, yli sata vuotta piispa Henrikin oletetun kuoleman jälkeen.[2]

Legendan mukaan Pyhä Henrik seurasi kuningas Eerik Pyhää tämän ristiretkelle Varsinais-Suomeen aikaisintaan vuonna 1155 ja jäi maahan saarnaamaan, kastamaan ja järjestämään kirkollisia oloja. Hänen saarnamatkansa ulottuivat kansanperinteiden mukaan Kokemäelle saakka. Pyhä Henrik ei ollut ensimmäinen kristinuskon julistaja näillä seuduilla, mutta kirkollisen järjestyksen luomisen on katsottu alkaneen hänen toiminnastaan. Pyhän Henrikin surmasi jo seuraavana talvena murhamies, jonka nimeä legenda ei mainitse.[3] Legenda kuvaa Pyhän Henrikin kuoleman seuraavasti:

»Mutta kun hän viisaudella ja uutteruudella ahkeroitsi Suomen kirkon perustamista ja vahvistamista, tapahtui, että hän tahtoi rangaista kirkkokurilla erästä miehentappajaa teon kauheuden tähden, jotta ei liian helppo anteeksisaanti yhä yllyttäisi rikoksiin. Mainittua autuuden apukeinoa tuo onneton verenvikainen halveksi ja lisäsi vain lopullista tuomiotaan, vihaa pitäen sille, joka häntä terveellisesti ojensi. Niinpä kelvoton karkasi oikeudenpitäjän ja hänen oman autuutensa innostelijan kimppuun, jonka julmasti surmasi. Niin kaatui Jumalan palvelija oikean asian puolesta ja astui kunniakas voitonpalmu kädessä Jerusalemin korkeaan temppeliin.»

[4]

Varhaisin versio Pyhän Henrikin legendasta on peräisin 1200-luvun lopulta, jolloin hänen luunsa luultavasti siirrettiin Nousiaisista Turkuun. Uudempi laajennettu versio laadittiin 1400-luvun jälkipuoliskolla.[1][3] Kertomus koostuu yhdeksästä lyhyestä luvusta. Neljä ensimmäistä käsittelee hänen elämäänsä (vita), loput kertovat Henrikiin liittyvistä ihmeistä (miracula), joita luetellaan yhteensä yksitoista.

Pyhän Henrikin legenda on yksi kolmesta piispa Henrikin toiminnasta kertovasta lähteestä. Muut ovat 1600-luvulla ensimmäisen kerran muistiin kirjoitettu Piispa Henrikin surmavirsi sekä satakuntalainen ja varsinaissuomalainen kansanperinne. Yksikään Henrikin aikainen lähde ei mainitse piispaa, joten hänen olemassaolostaan ei ole täyttä varmuutta.[1]

Pyhän Henrikin LegendaMuokkaa

VitaMuokkaa

Ensimmäinen lukukappale

Kuuluisan kuninkaan pyhän Erikin hallitessa Ruotsissa johti Upsalan kirkkoa kunnioitettava piispa, Englannista lähtöisin olut autuas Henrik, elämän pyhyyden vuoksi huomattava ja tapojen kunniallisuudesta maineikas mies. He valaisivat ikään kuin kaksi suurta valoa tuon maan kansaa yhä enemmän oikean Jumalan tuntemiseen ja palvelemiseen ja kasvattivat heitä siinä. Mutta pyhä kuningas kohteli sisäisen rakkauden tuntein erinomaista, elämänsä, tapojensa ja korkeimman kirkollisen arvonsa vuoksi vaikutusvaltaista piispaa ja kunnioitti häntä suuresti hänen erikoisen ystävällisyytensä vuoksi. Onnellinen isänmaa, jota jumalallinen majesteetti oli sallinut kahden sellaisen johtajan hallita samaan aikaan! Ei ollut sitä pelkoa, että valtakunta hävittäisi itseään sisäisesti jakautuneena, kun kansan johtajat niin yksimielisesti sopivat toimimisesta Jumalan kunniaksi ja alamaisten oikeamieliseksi ja rauhalliseksi hallitsemiseksi.

Toinen lukukappale

Siihen aikaan rakennettiin Jumalan pelossa kasvavaa kirkkoa, oikaistiin lakeja, joita vanhempi aika oli säätänyt väärin tai ihmisten nurjamielisyys väärentänyt. Harjoitettiin alamaisten kesken rauhaa ja oikeamielisyyttä. Raatelevat suden eivät rohjenneet teroittaa myrkyllisiä hampaitaan viattomia vastaan, kun kuningas istui valtaistuimellaan ja hajotti katseellaan kaiken pahuuden ja hyvä paimen valvoi laumaansa miehuullisesti vartioiden.

Mutta kun Suomen silloin sokea ja julma pakanakansa aiheutti usein Ruotsin asukkaille raskaita vahinkoja, pyhä Erik-kuningas otti mukaansa Upsalan kirkosta autuaan Henrikin, kokosi sotajoukon ja suuntasi sotaretken Kristuksen nimen ja oman kansansa vihollisia vastaan. Kun hän oli pakottanut nämä voimallisesti kristinuskoon ja oman valtansa alaisuuteen sekä kastanut suuren joukon ja perustanut noille seuduille kirkkoja, hän palasi Ruotsiin kunniakkaana voittajana.

Kolmas lukukappale

Autuas Henrik, joka arveli olevansa ylhäältä määrätty Herran viinitarhan hoitajaksi ja vartijaksi, jäi rohkeasti noille seuduille kostuttaakseen taivaallisen opin kasteella vastakäännytettyjen nuoria taimia ja vahvistaakseen Jumalan palvelemista, pelkäämättä asettua alttiiksi millekään vaaroille voidakseen levittää Jumalan kunniaa. Oi kuinka suuri uskon hehku, kuinka suuri jumalallisen rakkauden palo olikaan sytyttänyt hartaan piispaan kultaisen alttarin, hänen, joka väheksyttyään aineellista rikkautta ja ystävien lohdutusta sekä Upsalan piisuuden ylhäistä istuinta asettui alttiiksi monille kuolemanvaaroille harvojen ja köyhien lampaiden pelastuksen tähden. Hän seurasi sen paimenen esimerkkiä, joka jätettyään 99 lammasta erämaahan etsi yhtä ainoaa eksynyttä ja löydettyään nosti sen omille olkapäilleen ja kantoi lammastarhaan.

Neljäs lukukappale

Kun hän ahkeroi viisaasti ja uskollisesti rakentaakseen ja vahvistaakseen Suomen seurakuntaa, sattui, että hän halusi ojentaa kirkollisella kurilla erästä murhamiestä, jottei anteeksisaannin liiallinen helppous olisi tälle yllykkeenä rikkomiseen. Tuo murhamies halveksi tätä pelastuksen lääkettä ja käänsi sen tuomionsa lisäykseksi vihaten sitä, joka nuhteli häntä terveellisesti. Niin hän hyökkäsi vanhurskauden palvelijan ja hänen oman pelastuksensa puolesta kiivailevan piispan kimppuun ja tappoi tämän julmasti. Siten Herran pappi kaatui vanhurskauden puolesta Jumalan kasvojen eteen tarjottuna otollisena uhrina ja kävi sisälle taivaallisen Jerusalemin temppeliin kantaen kunniakkaan voiton palmua.[5]

MiraculaMuokkaa

Viides lukukappale

Ihme I: Sen jälkeen tuo rikollinen murhaaja nosti pyhän piispan päästä lakin, jota ällä oli tapana käyttää, ja asetti sen omaan päähänsä. Palattuaan kotiin hän kerskaili tekemästään rikoksesta kertoen kaataneensa karhun, tarkoittaen tällä pyhän miehen tappamista, ja iloitsi tehtyään pahoin sekä riemuitsi pahoissa menoissansa. Kun hän yritti ottaa päähänsä panemansa lakin pois, päänahka ja liha tarttuivat kiini lakkiin ja hän veti nekin päälaeltaan. Oli jumalallisen kostolle sopivaa, että häntä, joka ei pelännyt törkeästi hyökätä Herran voidellun kimppuun ja tapettuaan ryöstää häntä, rangaistiin tuollaisella piinalla.

Kuudes lukukappale

Ihme II: Kunniakkaan marttyyrin sormi, joka oli leikattu talvella irti, löydettiin yhdessä hänen sormuksensa kanssa keväällä, kun jää oli jo sulanut kaikkialta muualta, eräältä jäänkappaleelta jonka päällä korppi raakkui.

Ihme III: Kun isä ja äiti hankkiutuivat Kaisalan kylässä pukemaan kuolleen poikansa ruumista, he huusivat avukseen pyhän Henrikin suojelusta. Heidän tehtyään pyhimykselle lupauksensa pojan puolesta, kuolleena maannut palasi kohta elämään.

Ihme IV: Kun vanhemmat itkivät vehmaalaisen Anton tyttären Lucian kuolemaa, niin tämä palasi äkkiä pyhää Henrikiä avukseen huudettaessa elämään ja terveyteen.

Ihme V: Kun eräs Sastamalasta oleva nainen, joka oli kolmen vuoden ajan ollut raskaassa taudissa, huusi avukseen pyhää Henrikiä ja antoi hänelle lupauksen, hän sai pian takaisin täyden terveytensä.

Seitsemäs lukukappale

Ihme VI: Eräs fransiskaani, tehtävältään pappi ja saarnaaja ja nimeltään Erlend, kärsi kuuden vuoden, kärsi kuuden ajan ankarasta päänsärystä. Hän antoi autuaan Henrikin juhlan aattona lupauksen, että jos hän vapautuisi tuosta kärsimyksestä pyhimyksen avulla, hän ripustaisi pyhimyksen ruumiin eteen kiitollisuutensa merkiksi vahasta tehdyn pään ja pitäisi marttyyria aina suurimmassa kunniassa. Hän vapautui pian pitkästä vaivastaan.

Ihme VII: Muuan kyröläinen nainen kärsi vuoden ajan ankarasta sokeudesta. Luvaten tehdä pyhiinvaelluksen ja huutaen avuksi pyhää Henrikiä hän sai jälleen näkönsä takaisin.

Ihme VIII: Eräs kyröläinen mies, jonka toinen jalka oli halvaantunut, antoi lupauksen käydä jalkaisin katsomassa autuaan Henrikin pyhäinjäännöksiä, jos saisi pyhimyksen ansioiden avulla osakseen parantumisen hyväntyön. Arvokas marttyyri paransi hänet laupiaasti pian säälittävästä halvauksestaan.

Kahdeksas lukukappale

Ihme IX: Kun erään kirkon palvelijan Ingon esikoistytärtä vaivasi kuolemantauti, isä teki eri pyhimyksille lupauksia tyttärensä paranemiseksi, mutta niistä ei ollut apua. Ja kun hän laskenut tyttärensä maahan kuin kuolleen, hän vaipui uupumuksesta ja surusta kuin uneen, jossa eräs loistava hahmo sanoi hänelle: "Miksi et kutsu avuksi pyhää Henrikiä?" Kun hän havahtui, myös muuan vanha vaimo, joka oli avustamassa, sanoi: "Tee lupaus pyhälle Henrikille, sillä hän tahtoo saada lupauksesi." Mies lupasi, että hänen tyttärensä paastoaisi vuosittain marttyyrin juhlan aattona ja kävisi lahjoja mukaan tuoden katsomassa pyhimyksen ruumista ja että hän itse ja tytön äiti täyttäisivät lupauksen kunnes tyttö olisi täysikasvuinen. Tämän lupauksen jälkeen tyttö nousi täysin parantuneena.

Ihme X: Eräät kokemäkeläiset miehet olivat hylkeenpyynnissä keskellä merta joutuneet liian kovan myrskyn kouriin. Kun he henkensä menettämistä ja omaisuutensa kadottamista peläten huusivat avuksi pyhää Henrikiä, merelle tuli välittömästi tyyntä ja he selvisivät kuolemanvaarasta.

Ihme XI: Kun Gudmund, Turun piispan palvelija, oli tullut Länsi-Götanmaalle Sandhemin papin luo ja oli juonut myöhään illalla aterian jälkeen pyhän Henrikin muistomaljan, pappi nauroi tämän kuullessaan ja sanoi: "Jos hän on pyhä, suuttukoon minulle, jos voi." Seuraavana yönä häntä alkoi vuoteessa maatessaan vaivata liiallinen ruumiin turvotus ja tuska, ja ymmärtäen pilkalla pyytämänsä vihan tulleen ylleen hän kutsui parantuakseen mainittua Gudmundia, katui pilkkaansa ja huusi pyhää Henrikiä avuksi parantuakseen sekä lupasi koko elämänsä paastota hänen juhlansa aattona. Pyhän Henrikin avulla hän vapautui välittömästi vaivastaan.

Näiden ja monien muiden merkkien ja ihmetekojen kautta Herra teki ihmeelliseksi pyhimyksensä ja osoitti, että kaikkien on häntä kunnioitettava ja palveltava.[5]

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. a b c Tapio Salminen: Joki ja sen väki – Kokemäen ja Harjavallan historia jääkaudesta 1860-luvulle. Viitattu 15.1.2013.
  2. Tuomas Heikkilä: Pyhän Henrikin Legenda, s. 235. Suomalaisen kirjallisuuden seuran toimituksia 1039 (2.painos), 2006.
  3. a b Otavan iso tietosanakirja, osa 3, palsta 630. Helsinki: Otava, 1962.
  4. Seppo Zetterberg (toim.): Suomen historian pikkujättiläinen, s. 52. Porvoo-Helsinki-Juva: WSOY, 1987. ISBN 951-0-14253-0.
  5. a b Tuomas Heikkilä: Pyhän Henrikin Legenda, s. 399–419. Suomalaisen kirjallisuuden toimituksia 1039 (2.painos), 2006.
Tämä historiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.