Wikipedia

Kvenland

vanhoissa lähteissä mainittu maa-alue Pohjanlahden ympäristössä

Kvenland on muinainen maa, joka on sijainnut jossain Pohjanlahden ympäristössä. Kainuunmaa ja Kainuu ovat historioitsijoiden Jouko Vahtolan ja Kyösti Julkun mukaan suomenkielisiä synonyymeja germaaniselle sanalle Kvenland.[1][2][3]

Kvenland mainitaan muinaisissa norjalaisissa ja islantilaisissa lähteissä. Sitä ei ole tavattu tällä tavauksella ruotsalaisissa teksteissä, mikä todennäköisesti johtuu siitä, että varhaisin ruotsalaisperäinen kirjallinen teos, Eerikinkronikka, ilmestyi vasta vuosien 1320 ja 1340 välillä, jolloin keskiaikaisten kuvausten mukaisena ja kuninkaiden hallitsemana maana Kvenlandin ajan uskotaan pääosiltaan jo päättyneen. Nimi Kven kuitenkin löytyy mm. ruotsalaisen Olaus Magnuksen 1539 julkaisemasta Carta marina -kartasta, tavauksella Berkara Qvenar (pirkkalaisia kveenejä). Nimi löytyy myös samoihin aikoihin julkaistuista Norjan ensimmäisistä verotiedoista, jotka ovat tallennettuina Norjan valtakunnan arkistossa (Riksarkivet) Oslossa.[4]

Historiantutkija Kyösti Julkun mukaan, myöhempiin vanhoihin vastineisiin termille Kvenland lukeutuu Caienska Semla[5], jota näin tavattuna on käytetty mm. vuosina 1570[6] ja 1595[7] julkaistuissa kartoissa.

Historiallisia lähteitä muokkaa

Englannin kuninkaan Alfred Suuren Orosious-mukaelmaan sisältyy norjalaisen Ottarin matkakertomus Fennoskandian pohjoisosista noin vuodelta 890. Kertomus sisältää kuvausta Kvenlandin maantieteellisestä sijainnista sekä kveenien hyökkäyksistä ja/tai heidän perinteisten alueittensa puolustamisestaan. Maininta Kvenlandista on myös vuoden 1170 tienoilta olevassa Historia Norvegiæ -tekstissä, joka sisältää melko tarkkaa kuvausta Pohjoismaiden maantieteestä.[8]

Kvenland-niminen alue esiintyy useissa islantilaisissa ja norjalaisissa lähteissä, osassa ainoastaan sivumainintana, mutta joissain teksteissä on myös tarkempia kuvauksia. 1200-luvulla kirjoitettu Egillin, Kalju-Grimrinpojan saaga kuvaa Pohjolan maantiedettä, Kvenlandia ja Karjalaa myöten, sekä mainitsee kveenien kuninkaan. Tämä kuningas Faravid kenties oli todellinen päällikkö 1100-luvun Kvenlandissa. Norna-Gestrin tarinassa (Norna-Gests þáttr) puolestaan kerrotaan kveenien hyökänneen Svíþjóð-nimiselle (Sveanmaa), nykyisen Ruotsin eteläisessä puolikkaassa sijainneelle alueelle yhdessä kuurilaisten kanssa. Saagassa tanskalaisen Sigurðr hringr-kuninkaan kerrotaan puolustaneen Svíþjóð-aluettaan tätä hyökkäystä vastaan. Tiedetään, että Sigurðr hringr hallitsi Svea-kansaa/heimoa 700-luvun puolivälissä.[9]

Alueen suomalaista väestöä kutsuttiin keskiaikaisissa kirjoituksissa kveeneiksi ja heidän maataan Kvenlandiksi islantilaisen Níkulás Bergssonin Leiðarvísir og borgarskipan -nimisessä kuvauksessa pohjoisen kansoista vuodelta 1157. Kvenland mainitaan myös mm. 1100-luvun lopulla tai 1200-luvun alussa kirjoitetussa tekstissää Fundinn Noregr, vuoden 1200 paikkeilla kirjoitetussa Orkneylaisten saagassa sekä Egillin, Kalju-Grímrinpojan saagassa, joka on kirjoitettu noin vuoden 1230 paikkeilla. Näissä saagoissa esitellään joukko legendaarisia Finnlandin ja Kvenlandin kuninkaiksi ja hallitsijoiksi nimettyjä hahmoja. Egillin, Kalju-Grímrinpojan saaga esimerkiksi väittää Faravidin olleen "Kvenlandin kuningas".[10]

Orkneylaisten saaga toteaa, että "kuningas" Fornjótr "hallitsi Gotlantia, jonka nyt tunnemme Finlandina ja Kvenlandina". Keskiaikainen kirjoituksen Hversu Noregr byggðist (suom. "Miten Norja asutettiin") mukaan Fornjótrin Snær-nimisellä (suom. "lumi") lapsenlapsella oli Thorri-niminen poika, joka kirjoituksen kuvauksen mukaan "hallitsi Gothlandia, Kvenlandia (Kænlandi) ja Finlandia."

Keskiaikaisia tekstejä, jotka kuvaavat Fornjótrin jälkeläisten niitä sukulinjoja – pääasiassa Fornjótrin jälkeläisistä Nórr and Górr eteenpäin –, jotka johtavat "Ruotsinmaan" ja muiden maiden hallitsijoihin, ovat mm. seuraavat:[11]

Tutkimusta muokkaa

Usein esitetyn teorian mukaan Kvenland-nimi on samaa kantaa kuin pohjoissuomalaisen alueen nimi Kainuu ja pohjalaisten vanha itämurteinen[13][14] nimi kainulaiset. Muun muassa nimien yhtäläisyyden ja saagojen maantieteellisten kuvausten perusteella Julku ja useat muut historiantutkijat ovat olettaneet, että Kvenlandin sydänmaa sijaitsi jossain Pohjanlahden rannikkoalueella.

Professoreiden Seppo Zetterberg ja Allan Tiitta mukaan karjalaiset alkoivat nimittää kveenejä ("Kven") suomenkielisellä nimellä kainulainen (myös kainuulainen) sen alueen mukaan missä kveenit asuivat, eli Kainuussa.[14] Myös Jouko Vahtolan mukaan termi Kainuu on itäsuomalaista perua [13]

Ensimmäinen Kvenlandiin uudenaikaisilla menetelmillä paneutunut henkilö oli ruotsalainen kielentutkija Johan Ihre väitöskirjassaan Dissertatio de Qvenlandia Antiqua vuonna 1767. Hänen tutkimuksensa mukaan Kvenland käsitti koko pohjoisen Ruotsin Medelpadista Länsipohjaan saakka ja hän piti kveenejä kansallisuudeltaan saamelaisina.[15] 1784 saksalainen tutkimusmatkailija Johann Reinhold Forster julkaisi teoksensa matkoistaan Pohjolassa ja esitti siinä näkemyksensä Kvenlandista. Hänen ja Daines Barringtonin teorioissa "Kveenien meren" (Kven Sea) sijainti oli ydinkysymyksenä, ja sen he tulkitsivat Itämerestä itään päin sijaitsevaksi Vienanmereksi.[16] Täten Forster piti kveenejä suomalaisina, joilla olisi ollut aluksi hallussa maata Hälsinglandiin asti kunnes svealaiset ja göötit olivat ajaneet heidät kauemmas. Hän piti selvänä, että vanhat pohjoiset kansat erottivat kveenit lappalaisista ja pitivät heitä suomalaisina.[17]

Tanskalainen kielentutkija Rasmus Rask esitti vuonna 1815 hypoteesin, että kveenit olivat suomalaisia, jotka olivat asuneet Ruotsin puolella kunnes joutuivat vetäytymään 1200- ja 1300-luvuilla. Hän piti "Kveenien merta" (Qwaensae) Pohjanlahtena. Idea kveenien suomalaisuudesta sai tukea suomalaiselta kielimieheltä ja historioitsijalta Anders Johan Sjögrenilta. Sjögrenin mukaan kveenit olivat ikivanha suomalainen heimo, jolla oli välillä ystävällisiä ja välillä vihamielisiä kontakteja karjalaisiin, kunnes ruotsalaiset ja norjalaiset ajoivat heidät Pohjanlahden itäpuolelle. Ajatus kveenien suomalaisuudesta sai tässä vaiheessa kannatusta myös Ruotsissa, muun muassa Erik Gustaf Greijeriltä vuonna 1825.[18] Myös norjalainen historioitsija Peter Andreas Munch piti kveenejä yhtenä Suomen heimona ja kirjoitti Kvenlandin käsittäneen Suomen rannikkoseudun sekä Ruotsin Länsipohjan.[19]

Kvenlandia ruotsalaisena etujoukkona tai helsinglantilaisina pitivät puolestaan ruotsalainen arkeologi Hans Hildebrand ja historioitsija Harald Hjärne. Uppsalan yliopiston suomalais-ugrilaisen kielitieteen professori Karl Bernhard Wiklund myöhemmin myös puolusti linjaa, jonka mukaan kveenien suomalaisuus ei ole varmaa, ensimmäisen kerran artikkelillaan vuonna 1895.[20]

Perusteellisen esityksen Kvenlandista rakensi Johan Fredrik Cajan, joka esitti vuonna 1846 kveenien asuneen Pohjanlahden molemmilla puolilla. Myös Helsingin yliopiston professori Matti Klinge on esittänyt vuonna 2006 julkaistussa teoksessaan Kvenlandin sijainneen koko Pohjanlahden rannikkoalueella sekä sen ympäristössä, niin nykyisen Ruotsin kuin myös Suomen puolella. Klingen mukaan Kvenland oli eräänlainen suomalaisruotsalainen Itämeren alueen merimahti.[21]

1900-luvun alkupuolella Kvenlandia tutkineet Artturi H. Virkkusen ja J. V. Ruuthin linja oli, ettei enää edes keskusteltu mahdollisuudesta, että kveenit olisivat jotain muuta kansallisuutta kuin suomalaisia. Samalla linjalla jatkoi muun muassa tarkemman tutkimuksen aiheesta tehnyt Kustavi Grotenfelt vuonna 1909[22] ja Carl Schybergson vuonna 1918.[23]

Helsingin yliopiston professori Jalmari Jaakkola esitti 30-luvulla pitkälle menevän hypoteesin Kvenlandista. Kielitieteilijä ja historioitsija Kustaa Vilkuna otti kantaa Kvenlandiin vuonna 1957. Hän piti kveenejä suomalaisina, mutta torjui Jaakkolan näkemykset Kainuu-sanan alkuperästä.[24] Viime vuosikymmeninä aihetta ovat tutkineet Kyösti Julku, Pentti Virrankoski, ruotsalainen Gösta Holm sekä Jouko Vahtola. Vahtola tutki kainulaiskysymystä nimistöntutkimuksen näkökulmasta, jolla paikannettiin Kainuu-nimiä Pohjanlahden ympäristöstä.[13]

Kvenland historiallisena ongelmana muokkaa

Kvenlandin väitetään ulottuneen Pohjanlahden ympäristöstä Pohjoiseen Jäämereen sekä Kuolan niemimaalle saakka. 1150-luvun loppupuolella islantilainen Þverá-nimisellä (Munkaþverá) paikkakunnalla Islannissa sijainneen luostarin apotti Níkulás Bergsson mainitsee Kvenlandin teoksessaan Leiðarvísir og borgarskipan. Teos on pyhiinvaeltajille kohdennettu ohjekirja reiteistä Pohjois-Euroopasta Roomaan ja Jerusalemiin. Bergsson luettelee Norjan lähellä sijaitsevat maat ja/tai alueet seuraavaan tapaan:

"Lähinnä Tanskaa on pieni Sveanmaa (Svíþjóð), siellä on Öland (Eyland); sitten on Gotland (Gotland); sitten Hälsingland (Helsingaland); sitten Värmland (Vermaland); sitten kaksi Kvenlantia (Kvenlönd), ja ne ulottuvat Bjarmian pohjoispuolelle. Bjarmiasta asumattomat maat ulottuvat pohjoiseen Grönlannin (Grænland) rajoille.[25]

Kansainvaellusajan (n. 400–550) jälkeen arkeologisia hautalöytöjä tunnetaan Vaasan seudun (Etelä-Pohjanmaa) pohjoispuolelta vain vähän, mutta sitä edeltävältä ajalta niitä on enemmän. Vaasankin seudulla 800-luvun jälkeiselle ajalle ajoittuvat arkeologiset löydöt ovat hyvin vähäisiä. Tutkijoiden keskuudessa ei tällä hetkellä ole yksimielisyyttä siitä, tarkoittaako tämä alueen autioitumista vai ei. On myös tuotu esille arkeologisiin etsintöihin varattujen määrärahojen niukkuus.

Elokuun alussa, 2015, Kainuun Suomussalmella alustavasti tutkitun, noin vuodelle 1000 eaa. ajoittuvan polttohautauspaikan löysi Suomessa vieraillut metallinpaljastinharrastelija. Kohteesta toistaiseksi löydetyt esineet kertovat "laajamittaisista yhteyksistä, sillä polttohaudan esineistöön kuuluu muun muassa Lähi-idästä ja nykyisen Saksan alueelta peräisin olevia rahoja."[26]

Perämeren alueen asutukseen liittyvät tutkimukset jatkuvat, samoin kuin sen tutkiminen mikä on asutuksen yhteys tarunomaiseen Kvenlandiin. Oulun Kaakkurin kaupunginosassa sijaitsevan Välikankaan röykkiökalmisto on "Oulun alueella tutkittu varmuudella rautakautinen hautalöytö. Kohteen neljä röykkiötä sisälsivät 13 hautausta, joista kolme polttohautausta. Hauta-antimina oli muun muassa useita rautakautisia aseita – keihäitä, nuolenkärkiä, kirveitä –, vyön osia, erilaisia heloja sekä joitakin koruja ja keramiikkaa. Välikankaan kalmisto on ajoitettu vuosiin 150–500 jaa. Sen voi katsoa jatkaneen vanhaa röykkiöhautausperinnettä."[27]

Vanhimpiin toistaiseksi tutkimusten alla olleisiin muinaisiin asuinalueisiin Perämeren pohjoisosaan laskevien jokien varsilla lukeutuu Oulun Kierikki, missä esimerkiksi kesällä 2015 suoritetuissa etsinnöissä löydettiin mm. meripihkakoru ja koivuntuohitervasta valmistettu purukumi. Löydekset ajoittuvat noin vuodelle 3500 eaa. Alueella on sijainnut suuri kivikautinen kylä.[28]

Erityistä mielenkiintoa Oulun löydöksiin tuo mm. se, että Orkneylaisten saagassa muinaisen Kvenlandin kerrotaan sijainneen Perämeren itäpuolella: "... sen meren itäpuolella, joka sijaitsee vastapäätä Valkoista merta (Gandvík); kutsumme tätä merta Perämereksi (Helsingjabotn)."[29] Kyösti Julku ei ole esittänyt, että Kvenland olisi sijainnut ainoastaan Perämeren ja/tai Pohjanlahden itäpuolella, mutta hän on todennut, että Orkneylaisten saagasta ei ole löydetty yhtään maantieteellistä virhettä.[30]

Eräät tutkijat uskovat Kvenlandin väen, kveenien, olleen mahdollisesti osittain lounaissuomalaisia eräjoukkoja, jotka tekivät metsästys-, kauppa- ja ryöstöretkiä nautinta-alueilleen. 1000- ja 1100-luvuilla Lounais-Suomesta alkoi nähtävästi levitä uutta asutusta Perämereen laskevien jokien varsille. Alueelle saapui myös karjalaista ja myöhemmässä vaiheessa ruotsalaistakin asutusta.

Katso myös muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa

Lähteet muokkaa

  • Julku, Kyösti: Kvenland - Kainuunmaa. Kustannusosakeyhtiö Pohjoinen, 1986. ISBN 9517490143.
  • Virrankoski, Pentti: Kainu-Pohjanmaan rautakautinen kansa. Faravid, 2/1978. Pohjois-Suomen historiallisen yhdistys.
  • Holm, Gösta: Kväner, Kvänland och kainulaiset. Kungl. Skytteanska Samfundets Handlingar, 26/1982.
  • Simek, Rudolf & Hermann Pálsson. 2007. Lexikon der altnordischen Literatur. Kröners Taschenausgabe 490. Stuttgart: Kröner.

Viitteet muokkaa

  1. ↑ Julku 1986, s. 113.
  2. ↑ Julku, Kyösti: Kvenland - Kainuunmaa, s. 113, 115, 118. Kustannusosakeyhtiö Pohjoinen, 1986. ISBN 9517490143.
  3. ↑ Vahtola, Jouko: Tornionjoki- ja Kemijokilaakson asutuksen synty. Nimistötieteellinen ja historiallinen tutkimus, s. 459-88. Pohjois-Suomen Historiallinen Yhdistys, 1980.
  4. ↑ Niemi, E. (1994): Kvenene og staten – et historisk riss. I: Torekoven Strøm (ed.). Raportti seminaarista ”Kvenene – en glemt minoritet?”, marraskuun 14, 1994, Tromsøn yliopisto / Tromsøn museo.
  5. ↑ "Caienska Semla" on termin Kvenland synonyymi. Kvenland - Kainuunmaa. Kyösti Julku. Kustannusosakeyhtiö Pohjoinen, 1986. ISBN 9517490143.
  6. ↑ Julku 1986, s. 114.
  7. ↑ Julku 1986, s. 115.
  8. ↑ Julku 1986, s. 52–83.
  9. ↑ Julku 1986, s. 81.
  10. ↑ Faravid esitellään Kvenlandin kuninkaana. Egillin, Kalju-Grimrinpojan saaga. Vanhin säilynyt transkriptio noin vuodelta 1240.
  11. ↑ Kvenland - Kainuunmaa. Kyösti Julku. Kustannusosakeyhtiö Pohjoinen, 1986. ISBN 9517490143.
  12. ↑ Simek & Hermann Pálsson 2007, 201.
  13. ↑ a b c Vahtola, Jouko: Tornionjoki- ja Kemijokilaakson asutuksen synty. Nimistötieteellinen ja historiallinen tutkimus, s. 459-88. Pohjois-Suomen Historiallinen Yhdistys, 1980.
  14. ↑ a b Zetterberg, Seppo; Allan Tiitta: Suomi kautta aikojen, s. 31. Otava, Helsinki, 1997. ISBN 951-1-11078-0.
  15. ↑ Julku 1986, s. 15
  16. ↑ Julku 1986, s. 16.
  17. ↑ Julku 1986, s. 17; Forster, Johann Reinhold: Geschichte der Entdeckungen und Schiffahrten im Norden. 1784.
  18. ↑ Julku 1986, s. 18–19.
  19. ↑ Julku 1986, s. 26.
  20. ↑ Julku 1986, s. 30.
  21. ↑ Klinge, Matti. Muinaisuutemme merivallat. 1983. Kirja julkaistu myös ruotsiksi, nimelläÖstersjövärlden (1984), sekä englainniksi nimellä Ancient Powers of the Baltic Sea (2006).
  22. ↑ Grotenfelt, Kustavi: Über die alten Kvänen und Kvänland. Suomalaisen Tiedeakatemian toimituksia B I. Helsinki, 1909.
  23. ↑ Schybergson, Carl Magnus: Frågan om kvänerna. Historisk Tidskrift För Finland, 3/1918.
  24. ↑ Vilkuna, Kustaa: Kainuu-Kvenland. Missä ja mikä. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1957.
  25. ↑ Carl Christian Rafn: Antiquités Russes d'apres les Monuments historiques des Islandais et des Anciens Scandinave, s. 404–405. Teos julkaistu ranskaksi, 1980. Teoksen verkkoversio.
  26. ↑ Laukkanen, Hanna: Suomussalmelta löytyi lisää harvinaisia aarteita. Ylä-Kainuu, 3.9.2015. Artikkelin verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
  27. ↑ Oulun kaupungin rakennussuojelutyöryhmä 2013: Rautakausi (300–1300 jKr.) – Välikankaan röykkiökalmisto. Oulun kulttuuriympäristöohjelma, 2013. Artikkelin verkkoversio.
  28. ↑ Risto Degerman: Hampaan jäljet todistavat muinaisen koivuntuohitervapurkan olleen lapsen suussa. Yle uutiset, 9.7.2015. Artikkelin verkkoversio.
  29. ↑ Julku 1986, "Kvenland Helsingjabotn"-meren itäpuolella".
  30. ↑ Julku 1986, "Orkneylaisten saagasta ei ole löydetty yhtään maantieteellistä virhettä".
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kvenland&oldid=21702231”