Jalmari Jaakkola
Kaarle Jalmari Jaakkola (1. tammikuuta 1885 Eurajoki – 12. helmikuuta 1964 Helsinki)[1] oli suomalainen historiantutkija ja filosofian tohtori, joka toimi Suomen historian professorina Helsingin yliopistossa vuosina 1932–1954. Jaakkola tunnetaan ennen kaikkea Suomen keskiajan tutkijana, joka pyrki osoittamaan Suomen olleen jo tuolloin oma kokonaisuutensa. Nykyään monia Jaakkolan hypoteeseja ja kansallismielisyyden värittämiä teorioita pidetään vanhentuneina, mutta hänen vaikutuksensa omana aikanaan on kiistaton.
| Jalmari Jaakkola | |
|---|---|
 Jalmari Jaakkola, "Suomen varhaishistorian näkijä". |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 1. tammikuuta 1885 Eurajoki |
| Kuollut | 12. helmikuuta 1964 (79 vuotta) |
| Kansalaisuus | suomalainen |
| Koulutus ja ura | |
| Instituutti | Helsingin yliopisto |
| Tutkimusalue | historia |
| Tunnetut työt |
Suomen varhaishistoria (1935) Suomen varhaiskeskiaika (1938) Suomen sydänkeskiaika (1944) Suomen myöhäiskeskiaika I-II (1950, 1959) |
Jaakkola tutki erityisesti keskiaikaisen Suomen poliittista historiaa, Satakunnan keskiaikaa, kalevalamittaisen sankarirunouden historiallista taustaa sekä kainulaisten ja pirkkalaisten alkuperää.
Elämä ja työt muokkaa
Jaakkolan vanhemmat olivat eurajokelainen maanviljelijä Markus Jaakkola ja Johanna Fredrika Nuorante. Hän kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1905, opiskeli Helsingin yliopistossa historiaa ja suomen kieltä, teki opintomatkoja Ruotsiin ja Saksaan, valmistui filosofian kandidaatiksi 1909 sekä lisensiaatiksi 1921 ja väitteli tohtoriksi 1923. Hänen väitöskirjansa aiheena oli Eerik Pyhän legenda ja sen todenperäisyys. Jaakkola työskenteli Rauman yhteislyseon opettajana sekä Kallion yhteiskoulun rehtorina, kunnes hänet 1923 nimitettiin Helsingin yliopistoon Pohjoismaiden historian dosentiksi ja 1932 vasta perustettuun Suomen historian professorin virkaan.[1]
Jaakkola keskittyi tutkijantyössään Suomen keskiaikaan, sillä hän halusi kirjoittaa vasta itsenäistyneelle maalle ja kansalle kauas muinaisuuteen ulottuvan historian. Hän halusi myös sitoa Suomen historiallisessa idän ja lännen kamppailussa läntiseen kulttuuripiiriin sekä toisaalta korostaa Länsi-Suomen ja kotiseutunsa Satakunnan merkitystä. Jaakkola käytti usein teorioidensa todisteina historiallisten lähteiden ohella paikannimiä, eeppisiä kertomuksia ja kansanrunoutta. Kaarle Krohnin tavoin hän uskoi niiden antavan luotettavaa tietoa todellisesta menneisyydestä. Hän käytti tarvittaessa myös mielikuvitusta paikkaamaan puuttuvia lähteitä. Monet Jaakkolan johtopäätöksistä on myöhemmässä tutkimuksessa osoitettu virheellisiksi.[1] Emeritusprofessori Osmo Jussilan mukaan Jaakkolan tuotanto edustaa suurelta osin "kansallista mytologiaa" eikä uskottavaa historiallista tulkintaa.
Jaakkola julkaisi vuosina 1935–1959 laajan viisiosaisen teossarjan, joka sisälsi hänen näkemyksiinsä pohjautuvan synteesin Suomen keskiajasta aina viikinkiajalta 1500-luvulle.[1] Kyseessä on laajin aihepiiristä koskaan julkaistu työ.lähde? Varsinkin varhaisimman, 1300-lukua edeltävän historian osalta teos on pitkälti spekulatiivinen ja sisältää paljon teorioita, joiden pohjana ovat toinen toisiaan tukevat hypoteesit. Vaikka tutkimukseen sisältyy lähes kaikki saatavilla oleva Suomen keskiajan lähteistö, on faktoja myös istutettu sopimaan Jaakkolan ennakkokäsityksiin. Teos sai jo ilmestyessään kritiikkiä muun muassa arkeologeilta. Saamastaan runsaasta ja perustellusta kritiikistä huolimatta Jaakkola ei tehnyt teoksen uusintapainoksiin käytännössä lainkaan muutoksia.[1] Nykyisessä tutkimuksessa kirjasarjaa on usein kritisoitu kansallismielisistä ylitulkinnoista, sotaisuuden ihannoinnista ja hataran lähdeaineiston pohjalta vedetyistä, liian pitkälle menevistä johtopäätöksistä.
Jaakkola painottui esityksessään rautakaudesta alkaen poliittiseen historiaan ja hänen on sanottu luoneen Suomelle "muinaisen itsenäisyyden ajan", johon kuului itsenäisten intressien ajaminen. Hän korosti Suomen kehityksen ja aseman omintakeisuutta ja esitti muun muassa Suomen olleen Kalmarin unionin aikana suoraan tanskalaisen kuninkaan alaisuudessa pikemminkin neljäs unionimaa kuin osa Ruotsia. Kestävimpiä Jaakkolan esittämistä uusista päätelmistä oli Suomen ristiretkiajan näkeminen pikemminkin vähittäisenä rauhanomaisena siirtymisenä Ruotsin ja katolisen kirkon alaisuuteen kuin sotaisana valloituksena – saman oli tosin esittänyt Arvi Korhonen jo 1920-luvulla. Jaakkola olisi halunnut jatkaa Suomen historian yleisesitystään ulottumaan 1900-luvulle saakka. Hänen oppilaansa jatkoivatkin työtä parilla Ruotsin vallan aikaa käsittelevällä osalla, mutta Jaakkolan kuoltua vuonna 1964 sarjaa ei enää jatkettu.[1]
Talvisodan jälkeen Jaakkola kirjoitti Suomen historiaa ulkomaisille esittelevän suppean esityksen Suomen historian ääriviivat, joka käännettiin useille kielille, sekä jatkosodan aikana presidentti Risto Rytin pyynnöstä niin ikään ulkomaille suunnatun esitelmän Suomen idänkysymys, jossa pyrittiin historiallisella argumentoinnilla perustelemaan Suomen aluevaatimukset Itä-Karjalaan ja Kuolan niemimaahan.[1]
Kaikkiaan Jaakkolan tutkimuksilla on vaikeatajuisinakin katsottu olleen suuri vaikutus aikansa käsityksiin. Hän valitsi muistomitaliinsa lauseen "Suomen varhaishistorian näkijä", mitä on pidetty kuvaavana. Jaakkola oli Historiallisen aikakauskirjan päätoimittaja 1935–1959. Hänet vihittiin kunniatohtoriksi Helsingin yliopiston teologisesta ja Turun yliopiston filosofisesta tiedekunnasta.[1]
Keskeiset julkaisut muokkaa
- Pyhän Eerikin pyhimystraditsionin, kultin ja legendan synty (1921).
- Pirkkalaisliikkeen synty (1923).
- Suomen muinaiset valtarajat vuoteen 1323 (1926).
- Kuningas Maunu Eerikinpojan unionipolitiikasta (1928).
- Vanhimmat historialliset kopiokirjamme (1931).
- Suomen varhaishistoria: Heimokausi ja ”kalevala-kulttuuri”. Suomen historia 2. Porvoo Helsinki: WSOY, 1935, uusi laitos Porvoo 1956: Suomen varhaishistoria: Heimokausi ja ”Kalevalakulttuuri”.
- Suomen varhaishistoria (1935).
- Suomen varhaiskeskiaika (1938).
- Suomen historian ääriviivat (1940).
- Suomen idänkysymys (1941)
- Suomen sydänkeskiaika (1944).
- Suomen myöhäiskeskiaika I - II (1950, 1959.)
- Satakunnan varhaiskauppa ja Porin edeltäjät. Sisältyy kirjaan Porin historia I - II (1958).