Jukka Salo

Jukka Sakari Salo (s. 12. helmikuuta 1958 Pori) on suomalainen eläintieteilijä ja professori.[1] Salo väitteli filosofian tohtoriksi eläinekologian alalta vuonna 1988.[2] Salo on toiminut biodiversiteettitutkimuksen ja ympäristötieteen professorina (1995-2007) ja biologian laitoksen johtajana Turun yliopistossa (1996–1998) sekä johtajana ja tutkijana lukuisissa kansainvälisissä biologisen monimuotoisuuden suojeluun liittyvissä hankkeissa ja organisaatioissa.[3] Salo opettaa vierailevana professorina (profesor visitante) Perun Amazonian valtionyliopistossa (UNAP) ja trooppisen biologian dosenttina Itä-Suomen yliopistossa.[3]

Salo on julkaissut yli sata tieteellistä julkaisua erityisesti Amazonian alueen sademetsien kehityshistoriasta ja monimuotoisuudesta ja saanut suomenkielisistä tiedekirjoistaan muun muassa Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon (yhdessä Martti Soikkelin kanssa) kirjasta Eläinten käyttäytyminen vuonna 1984[4] ja Tieto-Finlandia-palkinnon (yhdessä suurlähettiläs Mikko Pyhälän kanssa) kirjasta Amazonia[5] vuonna 1992.

Salo on johtanut Turun yliopiston eläin- ja kasvimuseota, Ruissalon kasvitieteellistä puutarhaa ja Korkeasaaren eläintarhaa ja toiminut Andien yhteisön (Peru, Kolumbia, Ecuador ja Bolivia) Amazonian ja Andien alueen biodiversiteettihankkeen asiantuntijana ja kansainvälisenä koordinaattorina vuosina 2008-2009. Salo on toiminut Perun kunniakonsulina sekä asiantuntijana ja neuvottelijana YK:n biodiversiteettisopimuksen eri tehtävissä.[6]

Salo johtanut useita metsien- ja biodiversiteetin suojeluun liittyviä hankkeita Kiinassa. Vuodesta 2014 lähtien Salo on toiminut Suomen ja Kiinan kansantasavallan välisessä isopandan (Ailuropoda melanoleuca) ja sen sen elinympäristön suojeluun tähtäävässä yhteishankkeessa.[7]

Elämä ja teotMuokkaa

Jukka Salo syntyi Porissa. Hän kävi Cygnaeuksen kansakoulua ja Porin Lyseota. Porin seudun aktiivinen luontoharrastus ja Porin lyseon luontokerho Kaktus suuntasivat Salon kiinnostuksen lintuihin, kaloihin ja ekologiaan. Erityisesti Salo kiinnostui Kokemäenjoen suiston, Yyterin lietteiden ja Preiviikinlahden maankohoamisesta ja kasvillisussukkessiosta.[8] Turun yliopiston eläintieteen professori Martti Soikkeli oli väitöskirjaansa varten selvittänyt ranta-alueiden linnuston muutoksia 1950- ja 1960-luvulla.[9] 1970-luvulla lukioaikanaan Salo toisti samat lintulaskennat Soikkelin ohjauksessa, ja he julkaisivat tulokset myöhemmin yhdessä.[10] Linnuston ja kasvillisuuden muutokset geologisen maankohoaman seurauksena vaikuttivat suuresti Salon myöhempään uraan Amazonian sademetsien evoluutiohistorian tutkijana.[11]

OpinnotMuokkaa

Salo valmistui Turun yliopistosta filosofian kandidaatiksi ja lisensiaatiksi vuonna 1982. Hän perehtyi opiskeluaikana erityisesti evoluutiobiologiaan ja seksuaalisen lisääntymisen evoluutioon ja kirjoitti aiheesta yhdessä Pasi Laihosen ja Timo Vuorisalon kanssa evoluutiobiologian oppikirjan.[12]

Biologian opintojen alkuvaiheessa Salo kiinnostui Amazonian sademetsäalueen eliömaantieteestä ja keskeytti syksyllä 1980 opintonsa kolmannen opiskeluvuoden talvikaudeksi matkatakseen Perun ja Brasilian sademetsiin. Matkalla Perun Pucallpasta Brasilian Manausiin hän havaitsi Amazonjoen rannoilla laajoja metsäalueita, joissa vanha sademetsä oli tuhoutunut uomaansa uurtavan joen kuluttamana. Sivuttain liikkuvan joen suojarannalla alkoi uusien nuorten metsien kehitysvaihe, hieman samaan tapaan kuin kasvillisuussukkessio Porin maankohoamarannoilla.[13]

Amazonia ja AnditMuokkaa

Suomeen palattuaan Salo haki professori Arne Rousin ohjauksessa tieteellisen rahoituksen FAO:n kansainvälisen geenipankin IPGRI:n[14] pohjoismaiselta instituutilta uudelle Andeille ja Amazoniaan kohdistuvalle tutkimusmatkalle, johon osallistui 11 muuta Turun yliopiston opiskelijaa ja tutkijaa. Hanke sai laajaa julkisuutta; esimerkiksi Helsingin Sanomat julkaisi matkasta 6-osaisen juttusarjan sunnuntainumeroissaan.[15] Salo toimi tutkimusmatkan jälkeen vuosina 1983–1985 Suomen Akatemian rahoittaman Andien alueen perinteisten mukulakasvien tutkimuksen johtajana. Hankkeen tuloksena kuvattiin tieteellisesti ensimmäisen kerran ullukon kukka, hedelmä ja siemen,[16][17][18][19]

Turun yliopiston Amazon-tutkimusryhmäMuokkaa

Vuoden 1982 matkan tuloksena Salo perusti ja kokosi Suomen Akatemian ja Ulkoministeriön silloisen kehitysyhteistyöosasto Finnidan rahoituksella opiskelijoidensa kanssa Turun yliopiston Amazon-työryhmän[20][21].

Salo on julkaissut työtoveriensa kanssa noin 50 kansainvälistä julkaisua Amazonian alueen geoekologiasta, eliömaantieteestä, evoluutiohistoriasta ja erityisesti biodiversiteettiin vaikuttavista tekijöistä. Tärkeimmät julkaisut ovat vuoden 1988 väitöskirja[22] ja Naturessa ja Sciencessä julkaistut artikkelit[23] [24] läntisen Amazonian jokiliikunnoista ja Andien poimuttumiseen liittyvistä Amazoniaan yltävistä geologisista prosesseista.[25]. Salo kutsuttiin vuonna 2005 Amazonian yhteistyöjärjestön ACTO/OTCA:n[26] ja EU:n JRC-tutkimusorganisaation[27] hankkeeseen, joka määritti Amazonian alueen biologiset, maantieteelliset ja geologiset rajat[28].

BiodamazMuokkaa

Perun hallitus teki 1999 esityksen Suomelle Turun yliopiston Amazon-tutkimuksen laajentamisesta soveltavaksi, koko Perun Amazonian alueen[29] kattavaksi hankkeeksi yhdessä Perun Amazonian tutkimusinstituutin (Instituto de Investigación de la Amazonía Peruana, IIAP[30]) kanssa. Hanke toteutetiin vuosina 1999-2008 (Proyecto Biodamaz[31]). Biodamazin puitteissa laadittiin kaikille Perun Amazonian maakunnille biodiversiteetin suojelun ja kestävän käytön strategiat. Hanke aloitti myös Perun Amazonian kaavoitushankkeen,[32]joka on edelleen alueen maankäytön pohjana[33].

Salo toimi Biodamaz-hankkeen tieteellisenä koordinattorina vuosina 1999-2008 ja sen suomalaisena koordinaattorina Perun Iquitosissa (2004-2007).[34].

Allpahuayo-MishanaMuokkaa

Iquitosin kaupungin liepeillä sijaitsevan Allpahuayo-Mishanan sademetsäaluetta uhkasi 1990-luvun lopulla tuhoutuminen kasvavan Iquitosin kaupungin ja kaskiviljelyn puristuksessa[35]. Jukka Salo, Risto Kalliola ja Suomen Perun suurlähettiläs Mikko Pyhälä vetosivat suoraan Perun presidentti Alberto Fujimoriin ja esittivät suunnitelman alueen suojelemiseksi ja rajaukseksi[36]. Fujimori hyväksyi hankkeen, ja Perun hallitus päätti suojelualueen perustamisesta paikallisväestön konsultaatioiden jälkeen vuonna 1999[37].

HelsinkiMuokkaa

Salo jatkoi Turun yliopistossa tutkijana vuoteen 1990, jolloin hän siirtyi Helsinkiin Korkeasaaren eläintarhan intendentiksi, ja 1995 hänet kutsuttiin biodiversiteettitutkimuksen ja ympäristötieteiden professoriksi Turun yliopistoon.lähde?

Turun yliopiston professorina ja Andien yhteisössäMuokkaa

Turun yliopiston professorina toimiessaan hän johti useita tutkimushankkeita Amazonian alueella[38], Keski-Amerikassa ja Aasiassa. Hän osallistui Nicaraguan biologista monimuotoisuutta selvittäneen maatutkimuksen toteutukseen vuosina 1998-2000[39], oli mukana perustamassa kansainvälistä biodiversiteettitietoa keräävää tietojärjestelmää (Global Biodiversity Information Facility GBIF)[40] ja johti Suomen kansallista biodiversiteettiutkimusohjelmaa (FIBRE)[41] vuosina 1997-1999. Hänen laitosjohtajakaudellaan Turun yliopiston biologian laitos peruskorjattiin ja rakennettiin Ruissalon kasvitieteellisen puutarhan ja kasvimuseon uudet tilat.lähde?

Vuonna 2008 Salo siirtyi Andien yhteisön päämajaan Perun Limaan valmistelemaan Perun, Bolivian, Kolumbian ja Ecuadorin yhteistä Andien ja Amazonian suojelustrategiaa (BIOCAN)[42], jonka asiantuntijana ja kansainvälisenä koordinaattorina hän toimi vuoden 2009 loppuun.lähde?

KorkeasaariMuokkaa

Andien yhteisön jälkeen Salo toimi Korkeasaaren eläintarhan johtajana vuosina 2010-2014. Hänen kaudellaan eläintarhalle laadittiin kehittämissuunnitelma vuoteen 2020 ja avattiin loukkaantuneiden luonnonvaraisten eläinten hoitoa varten Villieläinsairaala Palosaareen[43]. Salo piti Korkeasaaren hallintomallia Helsingin kaupungin virastona epäonnistuneena tapana hallinnoida eläintarhaa ja irtisanoutui riitaisten vaiheiden jälkeen keväällä 2014. Hän siirtyi työskentelemään Suomen ja Kiinan väliseen biodiversiteetin suojeluhankkeeseen[44].

Kiina ja jättiläispandaMuokkaa

Salo on johtanut vuodesta 1999 useita Suomen ja EU:n sekä Kiinan kansantasavallan välisiä metsien ja biodiversiteetin suojeluun tähtääviä hankkeita yhteistyössä Kiinan metsäakatemian (CAF) ja Kiinan metsähallinnon (SFA) kanssa (Asemforest[45]). Salo on ollut mukana selvittämässä Aba-Tiibetin ja Sichuanin Hengduan[46] ja Qionglai-Minshan -vuoristoalueiden[47] metsä- ja suojelukysymyksiä[48]. Nämä vuoristoalueet ovat maailman keskeisimpiää biodiversiteetin "hot-spot"-alueista[49] ja tunnettuja jättiläispandan viimeisinä asuinalueina[50]. Vuonna 2014 käynnistyneessä hankkeessa selvitetiin maiden välistä yhteistyötä vuoristometsien ja jättiläispandan suojelemiseksi[51]. Suomi ja Kiina solmivat 5.4.2017 presidenttien Xi Jinpingin ja Sauli Niinistön läsnä ollessa 15-vuotisen jättiläispandoja koskevan tutkimus- ja suojelusopimuksen[52].

Fredrik II hohenstaufilaisen kakaduMuokkaa

Heather Dalton, Jukka Salo, Pekka Niemelä ja Simo Örmä julkaisivat kesäkuussa 2018 Parergon-julkaisusarjassa artikkelin, jossa ratkaistiin tunnettu lintutieteellinen ja kulttuurihistoriallinen arvoitus[53][54]. 1240-luvulla laaditussa Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisarin Fredrik II haukkametsästystä käsittelevässä käsikirjoituksessa on neljä kuvaa valkoisesta kakadusta[55]. Linnun tiedettiin olleen ristiretkiin liittynyt diplomaattinen lahja Egyptin (Babylonian) aijubidi-sulttaanilta al Malik Muhammad al-Kamililta (Meleddin)[56] Fredrik II:lle.[57]. Tutkijaryhmä selvitti Suomen Rooman-instituutissa (Villa Lante) Vatikaanin kirjaston alkuperäiskäsikirjoituksen avulla kakadun lajimäärityksen. Lintu on todennäköisimmin kultatöyhtökakadun Uudesta Guineasta ja Australian pohjoispuolen lähisaarilta kotoisin oleva alalaji Cacatua galerita triton.lähde?

Wallacen linjan itäpuolen varhaisista kulttuuryhteyksistä Europpaan on aiemmin ollut kauppaan liityviä viitteitä vain Maustesaarille (Molukit), mutta ilman tarkempia lähtöpaikkatietoja[58]. Kakadua käsittelevä julkaisu osoittaa, että keskiaikainen kauppareitti yhdisti Australaasian ja Euroopan. Koska erityisesti länsimaisessa kirjallisuudessa painottuu se, että Australian löysivät englantilaiset ja hollantilaiset tutkimusmatkailijat, sai Parergon-julkaisu heti maailmanlaajuisen huomion[59][60][61][62].

Palkinnot ja tunnustuksetMuokkaa

  • Tiedonjulkistamisen valtionpalkinto 1984 teoksesta Eläinten käyttäytyminen - merkitys ja evoluutio (Otava). Yhdessä Martti Soikkelin kanssa.
  • Suomalaisen tiedeakatemian palkinto 1989 parhaasta väitöskirjasta.
  • Tieto-Finlandia 1992 teoksesta Amazonia (Otava). Yhdessä Mikko Pyhälän kanssa.
  • Annual Outstanding Young Person TOYP World Award 1997[63] in the category Academic Leadership, Honolulu Hawaii November 18, 1997 (Junior Chamber International JCI, TOYP1997 Prize).
  • Fellow, Zoological Society of London, ZSL 2018

LähteetMuokkaa

  1. Ellonen, Leena (toim.): Suomen professorit 1640–2007, s. 640. Helsinki: Professoriliitto, 2008. ISBN 978-952-99281-1-8.
  2. Salo, J.: Rainforest diversification in the western Amazon basin: the role of river dynamics.. Väitöskirja. Reports from the Department of Biology, 16. Turun yliopisto, 1988.
  3. a b ”Salo, Jukka”, Kuka kukin on 2009. Otava, 2009.
  4. Salo, J. & Soikkeli, M.: Eläinten käyttäytyminen: Merkitys ja evoluutio. Otava, Helsinki, 1984.
  5. Salo, J. & Pyhälä, M.: Amazonia. Otava, Helsinki, 1991.
  6. Salo, J.: Biodiversiteettisopimus. Tieteessä tapahtuu, 1994, nro 2, s. 9–12. Tieteellisten seurain valtuuskunta.
  7. Antti Kivimäki: Lumi Pyry. Suomen Kuvalehti, Numero 12/2019, 22.3.2019. Otava Media.
  8. Miten Salo kiinnostui Amazoniasta? hs.fi.
  9. Soikkeli, M.: Väitöskirja. Turun yliopisto, 1965.
  10. Martti Soikkeli ja Jukka Salo: The bird fauna of abandoned shore pastures. Ornis Fennica, 1979, 56. vsk, s. 124-132.
  11. Salo, J. & Pyhälä, M.: Amazonia, s. 304 sivua. Otava, 1991.
  12. Laihonen, P., Salo, J. & Vuorisalo, T.: Evoluutio: Miten elämä kehittyy?. Helsinki: Otava, 1985.
  13. Sukkessio, Pori ja Amazon hs.fi.
  14. IPGRI fao.org.
  15. Peru expedition 1982: Turun yliopiston opiskeiljat Amazonian sademetsissä 1-6. Helsingin Sanomat, talvi 1983.
  16. Rousi, A. ym.: The fruit of Ullucus (Basellaceae), an old enigma. Taxon 37(1):71-75, 1988.
  17. Pietilä. L., Jokela, P. & Salo, J.: Seed of Ullucus tuberosus- An apomict or not?. Euphytica 47:117-120, 1990.
  18. Terttu Lempiäinen: Germination of the Seeds of Ulluco (Ullucus tuberosus, Basellaceae). Economic Botany, 1989, 43. vsk, nro 4, s. 456-463.
  19. How to grow Ulluco cultivariable.com.
  20. [www.utu.fi/amazon Amazon-työryhmä]
  21. Turun yliopiston Amazon-tutkimusryhmä utu.fi.
  22. Salo, J. (väitöskirja): Rainforest diversification in the western Amazon basin: the role of river dynamics. Reports from the Department of Biology, University of Turku, Vol. 16., 1988. University of Turku.
  23. Salo, J., Kalliola, R., Häkkinen, I., Mäkinen, Y., Niemelä, P., Puhakka, M. & Coley, P.D.: River dynamics and the diversity of Amazon lowland forest.. Nature 322:254-258, 1986.
  24. Räsänen, M., Salo, J. & Kalliola, R.: Fluvial perturbance in the Western Amazon basin: Regulation by long-term Sub-Andean tectonics. Science 238:1398-1401., 1987.
  25. Salo, J. & Räsänen, M: Hierarchy of Landscape Patterns in Western Amazon. In Holm-Nielsen, L.B., Nielsen, I. & Balslev, H. (Eds.) Tropical forests: Botanical dynamics, Speciation and Diversity, pp. 35-45., 1989. Academic Press, London,.
  26. OTCA otca-oficial.info.
  27. Joint Research Centre ec.europa.eu.
  28. Achard, F. ym.: A Proposal for Defining the Geographical Boundaries of Amazonia .. Official Publications of the European Communities, 2005. Office for Official Publications of the European Communities.
  29. Peruvian Amazon macrounits BIODAMAZ google.fi.
  30. [www.iiap.org.pe/ IIAP]
  31. Proyecto Biodamaz finlandia.org.pe.
  32. ZEE minam.gob.pe.
  33. Ordenamiento territorial Amazonia Peruana minam.gob.pe.
  34. Juvonen, S.-K., Salo, J., Alonso, J.A. & L. Finer (Eds.): Proyecto Biodamaz. Folia Amazónica 14(1), 2003. IIAP Iquitos, Peru.
  35. Maco, J. ym.: 2004: Bases biofísicas y propuestas de zonificación y de programas para el plan maestro de la Zona Reservada Allpahuayo-Mishana.. Documento Técnico No 10, 2004. Serie IIAP-BIODAMAZ, Iquitos, Peru.
  36. Perusasioiden äärellä issuu.com.
  37. Allpahuayo Mishana sernanp.gob.pe.
  38. Biodamaz revistas.iiap.org.pe.
  39. PANIF: National Strategy and Action Plan of Biological Diversity in Nicaragua: National Biodiversity Strategy and Country Study. PANIF and Nicaraguan Ministry of Environment, Marena, 2001.
  40. [http:// www.gbif.org/ GBIF] www.gbif.org.
  41. FIBRE aka.fi.
  42. BIOCAN comunidadandina.org.
  43. Palosaaren Villieläinsairaala korkeasaari.fi.
  44. Salo lähtee Helsingin Sanomat.
  45. Asemforest cordis.europa.eu.
  46. Hengduan Mountains subalpine conifer forests worldwildlife.org.
  47. Panda Habitat of Giant Panda Bears in China Minshan Qionglai Liangshan Daxiangling Xiaoxiangling Qinling Mountains chinagiantpanda.com.
  48. Mykrä, S. & J. Salo: A review on the role of afforestation and other land-use practices in river catchment hydrology and soil erosion control. Reports from the Department of Biology, University of Turku No 52, 2000. Turun yliopisto.
  49. Biodiversity Hot Spots Conservation Intrnational cnrs.fr.
  50. Giant Panda IUCN iucnredlist.org.
  51. Jättiläispanda Iltalehti.
  52. Kiina luovuttaa jättiläispandat Suomeen yle.fi, uutiset.
  53. Heather Dalton, Jukka Salo, Pekka Niemelä & Simo Örmä: Frederick II of Hohenstaufen's Australasian cockatoo. Australian and New Zealand Association for Medieval and Early Modern Studies, 2018. (englanniksi)
  54. Heather Dalton, Jukka Salo, Pekka Niemelä & Simo Örmä: > ISSN: 0313-6221 Frederick II of Hohenstaufen's Australasian cockatoo Parergon 35(1): 35-60. 2018. Australian and New Zealand Association for Early Medieval and Early Modern Studies.
  55. Frederick II of Hohenstaufen: De Arte Venandi cum Avibus, Codex Ms. Pal. Lat. 1071. , c. 1240.
  56. Al-Malik al-Kāmil britannica.com.
  57. Casey A. Wood & F. Marjorie Fyfe: The Art of Falconry. Stanford University, 1943.
  58. Cloves, Cinnamon, Mace And Nutmeg: The Spice Islands Spices factsanddetails.com.
  59. Rauhan kakadu matkasi kaukaa liennytystehtäviin hs.fi.
  60. Cockatoo identified in 13th Century European book bbc.com.
  61. 700-year-old Vatican drawing of Australian bird rewrites medieval trade route history reuters.com.
  62. 13th century drawing of cockatoo sparks rethink on ancient trade routes edition.cnn.com.
  63. TOYP World Awards 1997 nuorimenestyja.fi.