Kunniakonsuli

henkilö, joka hoitaa toisen maan diplomaattisia asioita asuinmaassaan ilman palkkaa
Tämä artikkeli käsittelee ulkomaanedustajaa. Kunniakonsuli voi tarkoittaa myös Graham Greenen kirjaa tai siihen perustuvaa elokuvaa.

Kunniakonsuli on henkilö, joka hoitaa toisen maan diplomaattisia asioita asuinmaassaan ilman palkkaa. Kunniakonsulin ei tarvitse olla edustamansa maan kansalainen, mutta yleensä näin on. Kunniakonsulit ovat yhteiskunnallisesti huomattavia henkilöitä, joille konsulin työ on vain sivutoimi. Kunniakonsulaatteja perustetaan yleensä varsinaisen suurlähetystön lisäksi ympäri maata. Monilla kehitysmailla on vain kunniakonsuli pienimmissä maissa. Vastaavasti myös esimerkiksi Suomella on kunniakonsuleita kaikkein pienimmissä valtioissa sekä muun muassa joissakin Yhdysvaltain osavaltioissa. Kunniakonsulit valvovat työssään edustamansa maan kansalaisten oikeuksia ja edistävät maiden välistä kanssakäymistä ja kaupankäyntiä. Kunniakonsuleita ohjaavat maan suurlähetystö ja/tai pääkonsulaatti, jos sellainen maassa on.

Kunniakonsulit Suomessa muokkaa

Itsenäistymisen jälkeen Helsingin konsulikunta aloitti toimintansa vuonna 1925. Nykyään kunniakonsulit ovat edustamiensa maiden virallisia edustajia Suomessa ja hoitavat sivutoimisesti mitä erilaisimpia edustamaansa maihin liittyviä asioita ilman korvausta. Kunniakonsuleita toimii Suomessa yhteensä noin kaksi sataa, näistä pääkonsuleita on 16, konsuleita 179 ja varakonsuleita yhdeksän. Kunniakonsulijärjestelmä on maailmanlaajuinen ja sitä säätelee yksityiskohtaisesti ns. Wienin konventio vuodelta 1963.[1]

Katso myös muokkaa

Lähtee muokkaa

  1. Tervetuloa – Honorary Consuls in Finland honoraryconsulates.fi. Viitattu 18.5.2024. (englanniksi)
Tämä yhteiskuntaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.