Jerevanin kaanikunta

Jerevanin kaanikunta oli nykyisen Armenian alueella sijainnut autonominen kaanikunta 1700-luvun puoliväliltä vuoteen 1828. Sen pääkaupunki oli Jerevan. Alueen kaanit olivat alisteisia milloin muille kaaneille ja Persian qajareille. Persia luovutti alueen Venäjälle vuoden 1828 Turkmantšain rauhassa, mikä merkitsi kaanikunnan loppua.

Jerevanin kaanikunta
1747–1828

Jerevanin kaanikunnan alueet 1800-luvun alussa.
Jerevanin kaanikunnan alueet 1800-luvun alussa.

Pääkaupunki Jerevan
Edeltäjä Afšaridien Persia
Seuraaja Venäjä

Kaanikunnan väestön enemmistö oli muslimeja. Etenkin Etšmiadzin oli kuitenkin armenialaisten huomattava poliittinen ja uskonnollinen keskus. Armenialaisia hallitsivat kaanin alaisena omat ruhtinaansa (melik). Väestösuhteet alueella muuttuivat Venäjän vallan alettua.

HistoriaMuokkaa

 
Kaanikunnan kaudella rakennettu Jerevanin sininen moskeija.
 
Fath Ali Šahin Jerevanissa lyöttämä kolikko.

Kaukasian autonomiset kaanikunnat olivat perua Persian safavidien vuoden 1722 romahduksen jälkeiseltä ajalta.[1] Alue oli jonkin aikaa Osmanien alaisuudessa, kunnes Nadir Šah valtasi alueen afšarideille.[2] Nadir Šahin kuolema vuonna 1747 johti jälleen kaoottiseen kauteen, jolloin Persiassa vallasta kamppailivat esimerkiksi zandit ja qajarit.[3] Jerevanin kaanikunta oli syntynyt Persian hallitsijoiden nimittäessä kuvernöörejä eli kaaneja (beglerbegi tai persialaisittain sardar). 1700-luvun jälkipuoliskolta alkaen Jerevanin kaanit olivat ajoittain alisteisia Gerogian kuningaskunnalle ja Karabahin kaanikunnalle.[2] Agha Muhammad Khanin ylitettyä Araksjoen sotaretkellään Kaukasiaan Jerevanin kaani tapui qajarien ylivaltaan.[4]

Jerevan oli Jerevanin kaanikunnan keskus. Jerevanin kaanikunnan naapureita olivat Nahitševanin kaanikunta ja Azerbaidžanin maakunta etelässä, Karabahin ja Gandžan kaanikunta idässä, sekä Georgia pohjoisessa. Kaanikunta jaettiin 15:ta hallinnolliseen alueeseen nimeltä mahall. Alueen armenialaisilla oli oma hallinnollinen järjestelmänsä kaanikunnan alapuolella, jossa heitä johtivat armenialaiset melik-arvonimen saaneet ruhtinaat.[2]

 
Venäläiset valtaavat Jerevanin vuonna 1827.

Qajarien Persia ajautui sotaan Venäjää vastaan vuonna 1804. Persialaisten kannalta Jerevan oli strategisesti tärkeä tukikohta. Jerevanin kaupungissa oli voimakas linnoitus. Venäläisten komentaja Pavel Tsitsianov joutui vetäytymään kaupungin luota vuonna 1804. Fath Ali Šah nimitti kaanikunnan johtoon Hossein Qoli Khan Qajarin vuonna 1807. Hossein Qoli Khan kehitti kaanikunnastaan persialaista mallimaakuntaa. Venäläiset yrittivät jälleen epäonnistuen vallata Jerevania vielä vuonna 1808. Sodan päättänyt Golestanin rauha antoi Venäjälle suuren osan Persian Kaukasiaa, mutta Jerevan jäi Persialle. Maiden välille syttyi uusi sota vuonna 1826. Jerevanin kaanikunnan joukot osallistuivat persialaisten iskuihin venäläisiä tukikohtia vastaan. Ivan Paskevitšin johdolla venäläiset pääsivät lopulta kuitenkin yliotteeseen persialaisista. Jerevan vallattiin 2. lokakuuta 1827. Persia joutui pyytämään rauhaa ja Jerevanin kaanikunta menetettiin Venäjälle vuoden 1828 Turkmantšain rauhassa. Rauha merkitsi kaanikunnan kauden loppua.[2]

VäestöMuokkaa

Jerevanin kaanikunnan väestön enemmistön muodostivat muslimit, kuten azerit, kurdit ja persialaiset. Kristityt armenialaiset muodostivat väestöstä noin 20 %. Kaanikunnassa sijainnut Etšmiadzin tunnettiin kuitenkin tuolloin armenialaisten merkittävänä uskonnollisena ja poliittisena keskuksena. Armenialaisilla oli myös huomattava rooli alueen taloudessa.[2] Venäläiset siirsivät entisen kaanikunnan alueelle huomattavan määrän armenialaisia Persiasta Turkmantšain rauhan jälkeen. Monet alueen sittemmistä armenialaisista polveutuivat näistä persialaisista siirtolaisista.[5]

LähteetMuokkaa

  1. Thomas de Wall: The Caucasus - An Introduction, s. 229. Oxford Univeristy Press, 2010. ISBN 978-0-19-539976-9. (englanniksi)
  2. a b c d e Erich Kettenhofen, George A. Bournoutian ja Robert H. Hewsen: EREVAN Encyclopædia Iranica. Viitattu 12.11.2020. (englanniksi)
  3. Michael Axworthy: Iranin historia, s. 175-178. alkuteos: Iran: Empire of the Mind. A History from Zoroaster to the Present Day. Suomentanut Tapani Kilpeläinen. Into Kustannus Oy, 2007. ISBN 978-952-264-191-5.
  4. George A. Bournoutian: EBRĀHĪM ḴALĪL KHAN JAVĀNŠĪR Encyclopædia Iranica. Viitattu 11.11.2020. (englanniksi)
  5. Thomas de Wall: Black garden : Armenia and Azerbaijan through peace and war, s. 151. New York University Press, 2003. ISBN 0-8147-1944-9. (englanniksi)

Aiheesta muuallaMuokkaa