Karabahin kaanikunta
Karabahin kaanikunta oli Kaukasiassa sijainnut kaanikunta, jonka hallitsijat olivat ajoittain itsenäisiä, alisteisia Persian hallitsijoille tai liittoutuneita Venäjän kanssa. Ensimmäinen Karabahin kaani Panah Khan itsenäistyi vuonna 1747 ja viimeinen pakeni Persiaan vuonna 1822. Kaanikunta lakkautettiin ja liitettiin Venäjään viimeisen hallitsijan paettua. Kaanikunnan pääkaupunki oli Panah Khanin perustama nykyinen Şuşa. Sen ydinalue käsitti maita Araks ja Kurajokien välillä[1].
| Karabahin kaanikunta |
|
|---|---|
1747–1822 |
|
|
|
|
| kaani |
Panah Khan (1747–1760) Ibrahim Khalil Khan (1760–1806) Mehdigulu Khan (1806–1822) |
| Pääkaupunki | Şuşa |
| Edeltäjä | Afšaridien Persia |
| Seuraaja | Venäjä |
Historia
muokkaa
Tausta
muokkaaTurkkilaiset heimot olivat alkaneet asettua Karabahin alueelle seldžukkien vallattua sen Alp Arslanin johdolla. Myöhemmin se päätyi Persian Safavidien alaisuuteen.[2] Safavidien kaudella alue oli oma provinsinsa, jota johti kuvernööri.[3] Safavidien kaudella alueella alkoivat vaikuttaa ghuzz-turkkilaisiin afšarideihin kuuluneet Javanširit, joihin sittemmät kaanit kuuluivat.[2]
Perustaminen
muokkaa
Persian šaahi Nadir Šahin kuolemaa vuonna 1747 seurasi sekasorto. Persiassa vallasta alkoivat kilpailla useat tahot, kuten zandit ja qajarit.[4] Karabahin kaanikunta itsenäistyi Nadir Šahin kuolinvuonna Panah Ali Khanin johdolla.[1] Panah Ali Khan avioitui paikallisen armenialaisen ruhtinaan (melik) Šahnazarin tyttären kanssa ja perusti Şuşan linnoituksen.[5] Tuolloin paikka tunnettiin nimellä Panahabad.[2] Linnoituksesta tuli kaanikunnan pääkaupunki. Karabahin kaanikunnasta tuli yksi Kaukasian voimakkaimmista.[5]
Karim Khan Zandin vallattua suuren osan Persiaa hän pakotti Panah Khanin saapumaan Širaziin, jossa hänet otettiin panttivangiksi. Panah Khanin kuoltua vuonna 1760 hänen seuraajakseen nousi hänen poikansa Ibrahim Khalil Khan. Ibrahimin kaudella Karabahille alisteisia olivat myös Jerevanin, Gandžan ja Nahitševanin kaanikunnat. Ibrahimin naapurihallitsija Kartli-Kakhetin kuningas (Persiassa kaani) Erekle II:n solmittua suojelusopimuksen Venäjän keisarikunnan kanssa myös Ibrahim harkitsi vastaavaa sopimusta. Tällä välin Persiassa olivat nousseet valtaan qajarit ja uusi hallitsija Agha Muhammad Khan määräsi Kaukasian kaanit vannomaan valaa itselleen. Erekle ja Ibrahim kieltäytyivät, mitä seurasi Agha Muhammadin sotaretki alueelle vuonna 1795. Ibrahimin joukot voitettiin taistelussa, mutta hän pakeni Şuşan muurien sisään. Lopulta solmitun aselevon mukaan Ibrahim sai jatkaa asemassaan Karabahin kaanina.[6]
Itsenäisyyden päättyminen
muokkaa
Agha Muhammad jatkoi sotaretkään Georgiaan, jossa hän valtasi Tbilisin ja toteutti joukkoineen verilöylyn. Venäjän Katariina Suuri puuttui tilanteeseen lähettäen armeijansa Kaukasiaan vuonna 1796. Ibrahim neuvotteli yhteistyöstä venäläisten kanssa. Heidän yllättäen vetäytyessään Katariinan kuollessa Agha Muhammad päätti kostaa. Persialaiset valtasivat Şuşan vuonna 1797 ja kaani pakeni Dagestaniin. Agha Muhammad kuoli vain muutama päivä myöhemmin ja kaani palasi pääkaupunkiinsa. Persiassa valtaan nousi Fath Ali Šah, jonka kanssa Ibrahim pyrki ensin tekemään yhteistyötä naittamalla tälle muun muassa tyttärensä. Venäjän ja Persian välillä syttyi kuitenkin uusi sota. Ibrahim alkoi taas lähestyä venäläisiä, joiden komentaja Pavel Tsitsianov lupasi tämän voivan jatkaa Karabahin kaanina venäläisten alaisuudessa. Venäläiset saapuivat Şuşaan, jonne asetettiin venäläinen varuskunta vuonna 1805. Tsitsianov kuoli vuonna 1806 ja Ibrahim vaihtoi taas puolia pyytäen persialaisilta apua venäläisten karkottamiseksi. Persialaisen armeijan lähestyessä venäläiset hyökkäsivät Ibrahimin leiriin ja surmasivat hänet 2. kesäkuuta.[6]
Persialainen armeija vetäytyi alueelta ja Karabah jäi venäläisten käsiin. Ongelma oli vihamielinen muslimiväestö, jota lepytelläkseen venäläisten uusi komentaja Ivan Gudovitš nimitti Ibrahimin pojan Mehdigulu Khanin Karabahin kaaniksi. Mehdigulu Khan teki yhteistyötä venäläisten kanssa vuoteen 1822 saakka, jolloin hän pakeni Karabahista Persiaan. Kaanikunta lakkautettiin ja sen alue liitettiin Venäjään. Mehdigulu palasi Karabahiin vuonna 1836. Hän ei noussut enää hallitsijaksi, vaan nautti venäläistä eläkettä.[6]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b Tadeuz Swietochowski: ”Karabagh khanate”, Historical dictionary of Azerbaijan. Scarecrow Press, 1999. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste (englanniksi)
- ↑ a b c C.E. Bosworth, E. van Donzel, B. Lewis and Ch. Pellat, Assisted by C. Dumont ja M. Paterson: Encyclopaedia of Islam, Volume IV (Iran-Kha), s. 573. BRILL, 1998. ISBN 9789004057456 (englanniksi)
- ↑ C. E. Bosworth: AZERBAIJAN iv. Islamic History to 1941 Encyclopædia Iranica. Viitattu 11.11.2020. (englanniksi)
- ↑ Michael Axworthy: Iranin historia, s. 175-178. (alkuteos: Iran: Empire of the Mind. A History from Zoroaster to the Present Day) Suomentanut Tapani Kilpeläinen. Into Kustannus Oy, 2007. ISBN 978-952-264-191-5
- ↑ a b Thomas de Wall: The Caucasus - An Introduction, s. 102-104. Oxford Univeristy Press, 2010. ISBN 978-0-19-539976-9 (englanniksi)
- ↑ a b c George A. Bournoutian: EBRĀHĪM ḴALĪL KHAN JAVĀNŠĪR Encyclopædia Iranica. Viitattu 11.11.2020. (englanniksi)
Aiheesta muualla
muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Karabahin kaanikunta Wikimedia Commonsissa
