Avaa päävalikko

Jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut 1934

Vuoden 1934 Jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut pelattiin Italiassa. Kyseessä oli MM-historian toiset jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut. Halukkaiden osallistujamaiden määrä oli kasvanut 32:een, joten ensimmäistä kertaa oli järjestettävä myös karsinnat. Karsinnoista lopputurnaukseen selviytyi 16 maata. Hallitseva mestari Uruguay ei osallistunut Italiassa pidettävään MM-turnaukseen protestiksi eurooppalaisten joukkueiden poissaololle vuoden 1930 kisoista.[1]

1934 FIFA World Cup
World's Cup
Campionato Mondiale di Calcio
Fifalogo.jpg
Joukkueet 16
  32 karsijasta
Isäntämaa  Italia
Ajankohta 27. toukokuuta
7. kesäkuuta 1934
Mitalistit
Gold medal blank.svg Kulta  Italia
Silver medal blank.svg Hopea  Tšekkoslovakia
Bronze medal blank.svg Pronssi  Saksa
Ottelut 17
Maalit 70 (4,12 per ottelu)
Yleisö 363 000 (21 353 per ottelu)
Maalintekijä Oldřich Nejedlý (5 maalia)
1930
1938

Italian isännöimän turnauksen taustalla toimi vahvasti fasistipuolueen johtaja Benito Mussolini, jolle kisat olivat poliittisen propagandan näytös. Italia voitti turnauksessa maailmanmestaruuden, jolloin Mussolinin propagandavoitto oli täydellinen.[1][2] Mussolinin on väitetty painostaneen otteluiden tuomareita, jotta nämä olisivat tuominneet italialaisten eduksi. Etenkin Italian ja Espanjan välinen tasatulokseen päättynyt puoliverierä ja sitä seurannut uusintaottelu jäivät historiaan useista räikeistä tuomarivirheistä, jotka koituivat Italian eduksi. Samanlaisia viitteitä oli myös Italian välieräottelussa Itävaltaa vastaan ja loppuottelussa Tšekkoslovakiaa vastaan.[3][4] Kiistanalaisista tapahtumista huolimatta Italia oli ennen turnausta yksi voittajasuosikeista, mutta epäiltäväksi jäi miten turnaus olisi päättynyt ilman poliittista vaikutusta.[5]

Sisällysluettelo

JärjestelytMuokkaa

Italian ja Benito Mussolinin halukkuus järjestää MM-turnaus ei johtunut pelkästään urheilullsista syistä, ennen kaikkea kyse oli politiikasta. Mussolini itse ei jalkapallosta perustanut, mutta hän ymmärsi MM-turnauksen arvon poliittisen propagandan välineenä.[1][3][6] Mussolini oli kiinnostunut järjestämään jo vuoden 1930 MM-turnauksen, mutta kun kisat myönnettiin Uruguayn järjestettäväksi, Italia ei osallistunut koko turnaukseen.[4] Kisaisännän valinta oli täynnä poliittisia juonitteluja, huhuja pelottelusta ja laittomista maksuista. Italian jalkapalloliitto ryhtyi kisat saadakseen lobbaustyöhön Italian fasistisen hallituksen puolesta ja varmistaakseen hallituksen tuen, mikäli kisat tuottaisivat taloudellista tappiota. Tämä lopulta teki vaikutuksen valiokuntaan joka myönsi kisaisännyyden Italialle.[3] Ainoa varteenotettava kilpailija oli Ruotsi, joka kuitenkin vetäytyi kisaisännyyden tavoittelusta ennen äänestystä. FIFA päätti kisaisännän toukokuussa 1932.[7][3]

KarsinnatMuokkaa

Halukkaita MM-turnaukseen osallistuvia maita oli 32, jolloin oli järjestettävä karsinnat. Karsinnat järjestettiin ensimmäistä kertaa, sillä ensimmäiseen vuoden 1930 MM-turnaukseen joukkueet tulivat kutsuttuina ja osa maista piti taivutella osallistumaan. Myös kisojen isäntämaa Italia joutui osallistumaan karsintaan, jolloin oli teoriassa mahdollista että isäntämaa ei edes selviytyisi turnaukseen.[1] Italia kuitenkin selvitti karsinnat helposti voittamalla Kreikan Milanossa pelatussa ottelussa 4-0.[1][8] Karsinnan oli tarkoitus olla kaksiosainen, mutta sovittua korvausta vastaan Kreikka luopui toisesta osaottelusta. Tšekkoslovakia selviytyi myös kisoihin vain yhden ottelun perusteella, sillä Puolan hallitus ei päästänyt maan joukkuetta matkustamaan Tšekkoslovakiaan. Tšekkoslovakia voitti Puolassa pelatun ensimmäisen ja ainoaksi jääneen ottelun.[1]

Etelä-Amerikassa ei ollut lopulta tarvetta pelata ainoatakaan karsintaottelua. Maanosan maista Italian kisoihin osallistuivat Brasilia ja Argentiina; muut maanosan maat eivät osallistuneet tai vetäytyivät karsinnoista. Hallitseva maailmanmestari Uruguay boikotoi kisoja vastineeksi eurooppalaisten poisjäännille maan isännöimistä vuoden 1930 kisoista. Afrikan ja Aasian yhdistetyssä karsinnassa pelasivat vain Egyptin ja Palestiinan brittiläisen mandaatin maajoukkueet. Karsinnat voitti Egypti.[1][9] Pohjois- ja Keski-Amerikan karsinnoissa Meksiko päihitti Kuuban ja eteni toiselle kierrokselle Yhdysvaltoja vastaan. Meksikon ja Yhdysvaltain välinen ottelu pelattiin Roomassa kolme päivää ennen kisojen alkua. Yhdysvallat voitti ottelun 4-2, ja Meksiko joutui näin matkustamaan Eurooppaan pääsemättä itse turnaukseen.[1][10][9]

Turnaukseen selviytyi karsinnoista 16 joukkuetta:[1][8][10]

JoukkueetMuokkaa

 
MM-turnaukseen osallistuneet maat kartalla.

Italian MM-turnaukseen selviytyneistä 16 maasta 12 tuli Euroopasta. Euroopan maista ensiesiintymisen MM-turnauksessa teki yhdeksän maata. Euroopan maista ensimmäiseen MM-turnaukseen olivat osallistuneet vain Ranska, Belgia, Romania ja Jugoslavia, joka ei ollut Italian kisoissa mukana.[11][12] Ensimmäisenä afrikkalaisena maana kisoissa oli mukana Egypti.[13] Pitkän matkan tehneistä eteläamerikkalaisista Argentiina ja Brasilia eivät osallistuneet turnaukseen parhailla kokoonpanoillaan.[1] Argentiinasta puuttui muiden muassa edellisten kisojen maalikuningas Guillermo Stabile, sekä Italiaan muuttanut ja sen maajoukkueeseen siirtynyt Luis Monti.[14] Montin lisäksi Italian joukkueessa olivat argentiinalaissyntyisiä Raimundo Orsi ja Enrique Guaita. Säännöt kielsivät ulkomaalaispelaajien värväämisen, mutta heidät nähtiin italialaisten maahanmuuttajien jälkeläisinä. Isäntämaa Italian poliittinen tilanne oli samankaltainen kuin Saksassa. Saksassa suhtauduttiin yhä nihkeästi jalkapalloammattilaisuuteen ja maan joukkue koostui amatööreistä, vaikkakin pelaajat olivat kansallissosialistisessa hengessä eräänlaisia valtionammattilaisia.[15] Ennen turnauksen alkua koviksi maiksi ja mahdollisiksi mestarikandidaateiksi tiedettiin isäntämaa Italian lisäksi Itävallan wunderteam, sekä Unkari ja Tšekkoslovakia.[16]

StadionitMuokkaa

Maailmanmestaruuskilpailujen otteluita pelattiin kahdeksalla eri paikkakunnalla. Tämän vuoksi piti parantaa myös kaupunkien välistä infrastruktuuria.[1] Torinoon rakennettiin kisoja varten uusi stadion ja Napolin stadionia parannettiin.[3] Kisat olivat fasistisen Italian voimannäyte ja tämän piti näkyä myös stadionien nimissä, Rooman stadionin nimen PNF tulee sanoista Partito Nazionale Fascista.[17][1]

Bologna Firenze Genova Milano
Stadio Littoriale Stadio Giovanni Berta Stadio Luigi Ferraris Stadio San Siro
Kapasiteetti: 50 100 Kapasiteetti: 47 290 Kapasiteetti: 36 703 Kapasiteetti: 55 000
       
Torino Trieste
Stadio Benito Mussolini Stadio Littorio
Kapasiteetti: 28 140 Kapasiteetti: 8 000
   
Napoli Rooma
Stadio Giorgio Ascarelli Stadio Nazionale PNF
Kapasiteetti: 40 000 Kapasiteetti: 47 300
   

OttelutMuokkaa

 
Hollannin ja Sveitsin välinen ottelu.
 
Ruotsin Nils Axelsson jallittaa Argentiinan puolustusta.

Ensimmäinen kierrosMuokkaa

Ensimmäisestä MM-turnauksesta poiketen kisat pelattiin vuonna 1934 cup-järjestelmällä, jolloin tappion myötä hävinneen joukkueen kisat olivat ohi. Ensimmäisellä kierroksella hävinneiden joukkueiden ottelut jäivät näin ollen yhteen. Neljä vuotta aikaisemmin pelatuissa Uruguayn kisoissa eteläamerikkalaiset olivat lähettäneet parhaat kokoonpanonsa kisoihin parhaiden eurooppalaisten loistaessa poissaolollaan. Italian kisoissa tilanne oli päinvastainen, sillä argentiinalaiset seurat eivät päästäneet parhaita pelaajiaan kisoihin pelätessään että heidät houkutellaan jäämään Italiaan. Brasiliassa taas kärsittiin sisäisistä kiistoista, minkä vuoksi maan joukkue koostui lähes yksinomaan Botafogon pelaajista. Molempien eteläamerikkalaisten kisat päättyivät ensimmäisellä kierroksella. Argentiina hävisi Ruotsille maalein 3-2 hukattuaan johtoasemansa kaksi kertaa.[1] Ruotsi-tappion jälkeen Argentiinan seuraava MM-ottelu pelattiin vasta 24 vuoden jälkeen.[14] Espanja taas jyräsi Brasilian 3-1, johdettuaan peliä jo puolen tunnin jälkeen 3-0.[1] Myös muiden Euroopan ulkopuolelta tulleiden joukkueiden kisat päättyivät ensimmäiselle kierrokselle. Yhdysvallat hävisi reservipitoisenakin pelanneelle isäntämaa Italialle 7-1.[15] Turnaukseen yhtenä suosikeista lähtenyt Unkari säästeli myös parhaita pelaajiaan avausottelussa. Se onnistui kuitenkin varamiehistölläänkin voittamaan Egyptin 4-2.[16]

Muissa ensimmäisen kierroksen otteluissa Saksa kohtasi avauskierroksella Belgian. Saksaan vaikutti voimakkaasti valtion harjoittama kansallissosialismi, joka kontrolloi myös maan jalkapalloa. Saksan mahdollisuuksiin ennen turnausta ei juuri uskottu, mutta se kukisti kuitenkin avausottelussa Belgian 5-2.[15] Itävallan joukkue oli yksi aikakauden parhaista maajoukkueista. Ranska laittoi sen kuitenkin tiukille avausottelussa ja ensimmäisen kierroksen tasaväkisin ottelu päättyi Itävallan hyväksi vasta jatkoajalla. Myös Tšekkoslovakia tiedettiin ennen kisoja vahvaksi. Sen joukkue koostui lähes kokonaan maan jalkapalloa hallitsevien Spartan ja Slavian pelaajista. Se voitti ensimmäisessä ottelussaan Romanian 2-1.[16] Hollantia pidettiin mahdollisena yllättäjäjoukkueena ennen kisoja, mutta sen tie nousi pystyyn ensimmäisellä kierroksella kun Sveitsi kaatoi sen 3-2.[18] Ensimmäistä ja toistaiseksi ainoaa kertaa MM-kilpailujen kahdeksan parasta joukkuetta tulivat yksinomaan Euroopasta.[19]

PuolivälierätMuokkaa

 
Gianpiero Combi ja Ricardo Zamora ennen Italian ja Espanjan välisen ottelun alkua.

Puolivälierissä yksi mielenkiintoisimmista ja tasokkaimmista ottelupareista oli Itävallan ja Unkarin kohtaaminen. Entisen Itävalta-Unkarin perillismaat olivat kohdanneet toisensa perinteisesti vuosittain, viime vuosina itävaltalaiset olivat olleet niskan päällä. Unkari lähti otteluun vaihtamalla puolet edellisen ottelun kokoonpanostaan, mutta Itävalta hallitsi kuitenkin kamppailua ja johti puoliajalla 2-0. Unkari tuli kavensi kuitenkin György Sárosin rangaistuspotkumaalilla. Pian tämän jälkeen Unkarin Imre Markos ajettiin ulos kentältä ja tämän lisäksi István Avar joutui jättämään pelin kesken loukkaannuttuaan. Itävalta pystyi puolustamaan 2-1 johtoaan vajaamiehistä Unkaria vastaan ottelun loppuun asti.[19]

Tšekkoslovakia joutui omassa puolivälierässään tiukoille Sveitsiä vastaan. Tšekkoslovakian joukkue koostui nimekkäistä pelaajista, kirkkaimpina tähtenään muiden muassa Oldřich Nejedlý ja maalivahti František Plánička. Sveitsi siirtyi alussa ottelussa johtoon, mutta Tšekkoslovakia oli lopulta liian kova vastus Sveitsille. Ottelu ratkesi Nejedlýn voittomaaliin vasta viimeisen 10. minuutin aikana.[18] Saksa ja Ruotsi pelasivat oman puolivälieräottelunsa Milanossa rankkasateessa. Ensimmäiset maalit nähtiin 60. minuutin jälkeen, kun Saksan Karl Hohmann iski kolmessa minuutissa kaksi maalia. Ruotsi onnistui vielä kaventamaan ottelun loppulukemat 2-1:een, mutta Saksa eteni välieriin Tšekkoslovakiaa vastaan.[18]

Puolivälierien tiukin koitos nähtiin Italian ja Espanjan välillä. Italia oli ennakkosuosikki, mutta Espanja oli viime vuosien aikana kirinyt kiinni Euroopan huippumaiden tasoa.[19] Isäntämaa Italia oli kotikisoissaan ehdottoman pakkovoiton edessä, olihan kyseessä myös poliittinen propaganda, jolla tuotiin ilmi fasistisen järjestelmän ylivertaisuutta.[19][1] Italialaisten kauhistukseksi Espanja meni puolen tunnin pelin jälkeen johtoon. Espanjan yksi tukipilareista oli loistava maalivahti Ricardo Zamora, joka torjui ottelussa useat italialaisten yritykset. Italia onnistui maalinteossa kerran, kun Zamoraa estettiin pääsemästä palloon erotuomarin näkemättä ja Giovanni Ferrari onnistui tasoittamaan ottelun. Espanja onnistui vielä maalinteossa, mutta erotuomari hylkäsi maalin kyseenalaisesti paitsiona, vaikka hylätyn maalin tekijä la Fuente oli itse harhauttellut itsensä maalintekotilanteeseen. Ottelun päättyessä tasan ratkaisua yritettiin hakea jatkoajalta. Jatkoajalla italialaiset jyräsivät Zamoran yli, tämä pelasi kuitenkin ottelun loppuun asti pitäen päätöslukemat 1-1:ssä. Seuraavan päivän uusintaottelussa hän ei kuitenkaan enää pystynyt pelaamaan.[19] Zamoran lisäksi moni muukin espanjalaispelaaja oli loukkaantuneena sivussa uusintaottelusta. Espanja joutui vaihtamaan edellisen ottelun avauksesta seitsemän pelaajaa. Uusintaotteluun tuomaria vaihdettiin, mutta kyseenalaisia ratkaisuja ja rumia otteita nähtiin silti.[3][19] Espanjalaispelaaja telottiin heti alussa pelikyvyttömksi ja 11.minuutilla Giuseppe Meazza puski pallon kiistanalaisesti Espanjan maaliin. Espanjalta sen sijaan hylättiin kaksi selvältä näyttänyttä maalia ja Italia eteni välieriin.[19] Otteluita tuominneet sveitsiläinen ja belgialainen erotuomari hyllytettiin tuomaritoiminnasta kotimaissaan.[19] Italialaisten kyseenalainen voitto ei ollut joukkueen omissa käsissä, sillä taustalla vaikuttaneen Mussolinin väitettiin lahjoneen tuomarit.[4]

VälierätMuokkaa

Italia sai vain kaksi päivää aikaa palautua uusintaottelusta, kun se jo kohtasi Milanon San Sirolla pelattavassa välierissä Itävallan. Itävalta oli lisäksi joukkueiden välisissä aiemmissa otteluissa selvästi niskan päällä, sillä Italia oli voittanut vain yhden maiden 13 viimeisestä kohtaamisesta. Ottelu olikin tasainen, mutta jo alussa saatiin viitteitä Espanja-ottelusta, kun Itävallan maalivahti pudotti pallon Meazzan häiritsemänä käsistään, minkä seurauksena Enrique Guaita pisti pallin maaliin. Osuma oli kyseenalainen ja itävaltalaiset syyttivät tuomaria Italian suosimisesta. Ottelussa ei enää nähty muita maaleja ja Italia eteni loppuotteluun.[5] Toisessa välierässä Tšekkoslovakia oli Saksaa parempi maalein 3-1. Ottelussa maalivahtipeli oli hyvin suuressa roolissa, siinä Tšekkoslovakian Plánička osoittautui Saksan Willibald Kreßiä vahvemmaksi. Tšekkoslovakian kaikista maaleista vastasi turnauksen maalikuninkuuden voittanut Oldřich Nejedlý.[18]

PronssiotteluMuokkaa

Itävallalle pronssiotteluun joutuminen oli suuri pettymys. Myöskään pronssiottelu ei alkanut hyvin, sillä saksalaiset siirtyivät jo puolen minuutin kohdalla johtoon. Saksa halusi voittoa Itävaltaa enemmän ja voitti ottelun maalein 3-2.[5] Itävallalle Italian kisat olivat suuri pettymys, kun taas pelkästään amatööreistä koostunutta Saksan joukkuetta juhlittiin kotimaassaan maailman parhaana amätöörijoukkueena.[5][15]

LoppuotteluMuokkaa

 
Angelo Schiavio viimeisteli voittomaalin jatkoajalla.

Italian ja Tšekkoslovakian välisen loppuottelun pelipaikka oli Stadio Nazionale del PNF Roomassa. Ottelua oli seuraamassa myös il Duce Benito Mussolini, joka sai kunnian ojentaa ottelun voittajajoukkueelle Jules Rimet -pokaalin. Italia oli päässyt loppuotteluun hyvin kyseenalaisin keinoin, vaikkakin se oli osoittanut olevansa iskukykyinen joukkue. Italian pelaajat kohottivat ennen ottelua kätensä fasistitervehdykseen. Myös ottelun ruotsalaisen erotuomarin Ivan Eklindin väitettiin käyneen tapaamassa Mussolinia ennen ottelua, mutta tästä ei ole todisteita.[2]

Pelillisesti ottelussa ei nähty hienouksia. Tšekkoslovakia loi paremmat maalintekopaikat, mutta Giampiero Combi Italian maalilla torjui tšekkoslovakialaisten yritykset. Molempien maiden puolustukset olivat vahvoja omassa päässään ja ottelu eteni pitkään maalittomana. Kun ottelua oli pelaamatta parikymmentä minuuttia, Antonín Puč antoi kulmapotkun, jonka jälkeen pallo ajautui uudelleen hänelle. Hänen onnistui pienestä kulmasta yllättää maalilla pelannut Combi, ja Tšekkoslovakia siirtyi johtoon. Pian tämän jälkeen Tšekkoslovakia oli jo kasvattaa johtoaan Jiří Sobotkan osuttua tolppaan. Italian maailma oli romahtamaisillaan, mutta yhdeksän minuuttia ennen ottelun loppua Raimundo Orsi rakensi itselleen maalintekotilanteen ja laukaisi kierteisen pallon Tšekkoslovakian maaliin. Ottelu eteni lopulta tasatilanteessa jatkoajalle.[2] Jatkoajalla Italia löysi kotiyleisön tukemana uusia voimia itsestään. Jatkoajan alussa Italia keskitti Tšekkoslovakian maalille, keskitykseen ehti ensin Angelo Schiavio joka iski pallon maaliin. Italia oli maailmanmestari.[2]

Italia ja Mussolini saivat kotikisoissaan haluamansa, mutta muualla maailmassa jälkipuheet jatkuivat tavasta jolla Italiaa oli autettu tavoitteisiinsa. Osa syytöksistä ei ole totta, mutta joka tapauksessa yksittäiset tapahtumat pelaajista jotka eivät saaneet pelata ja tuomareista jotka eivät olisi saaneet tuomita, sekä kyseenalaiset maalit, yhdistyvät manipulaatioketjuksi ja Italian eduksi. Syytöksistä huolimatta Italialla oli kisoissa loistava joukkue joka oli ennen turnausta yksi suosikeista. Joka tapauksessa Mussolini saavutti kisoissa omille tavoitteilleen fasismin propagandavoiton.[2] Symbolisesti neljän päivän kuluttua turnauksen päättymisestä Mussolini tapasi Adolf Hitlerin Venetsiassa historiallisessa tapaamisessa. Kokous toimi akselivaltojen liittouman alkuna ja tapahtumat johtivat lopulta toiseen maailmansotaan.[3]

TuloksetMuokkaa

Ensimmäinen kierrosMuokkaa








PuolivälierätMuokkaa




Uusinta

VälierätMuokkaa


PronssiotteluMuokkaa

LoppuotteluMuokkaa

MaalintekijätMuokkaa

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. a b c d e f g h i j k l m n o Kuin taivasta koskettaisi, s. 36-38
  2. a b c d e Kuin taivasta koskettaisi, s. 49-51
  3. a b c d e f g WHEN THE WORLD CUP ROLLED INTO FASCIST ITALY IN 1934 27.7.2016. thesefootballtimes.co. Viitattu 9.7.2018. (englanniksi)
  4. a b c Fascism and Football: How Italy won the 1934 and 1938 World Cup footballhistory.org. Viitattu 30.8.2018. (englanniksi)
  5. a b c d Kuin taivasta koskettaisi, s. 46-48
  6. The best and worst World Cup hosts goal.com. Viitattu 9.7.2018. (englanniksi)
  7. FIFA World Cup Host Announcement Decision (pdf) FIFA. Viitattu 31.8.2018. (englanniksi)
  8. a b World Cup 1934 Qualifying RSSSF. Viitattu 9.7.2018. (englanniksi)
  9. a b Delight for the Azzurri as home advantage tells 22.3.2007. FIFA. Viitattu 9.7.2018. (englanniksi)
  10. a b World Cup 1934 Qualifying RSSSF. Viitattu 9.7.2018. (englanniksi)
  11. a b World Cup 1934 Finals RSSSF. Viitattu 31.8.2018. (englanniksi)
  12. World Cup 1930 Finals RSSSF. Viitattu 31.8.2018. (englanniksi)
  13. FIFA World Cup 1934 historicalkits.co.uk. Viitattu 31.8.2018. (englanniksi)
  14. a b Limbering up for Italy 1934 12.4.2018. FIFA. Viitattu 30.8.2018. (englanniksi)
  15. a b c d Kuin taivasta koskettaisi, s. 38-40
  16. a b c Kuin taivasta koskettaisi, s. 41-42
  17. World Cup 1934 footballhistory.org. Viitattu 9.7.2018. (englanniksi)
  18. a b c d Kuin taivasta koskettaisi, s. 44-46
  19. a b c d e f g h Kuin taivasta koskettaisi, s. 43-44
  20. Awards FIFA. Viitattu 31.8.2018. (englanniksi)
  21. Statistics FIFA. Viitattu 31.8.2018. (englanniksi)