Avaa päävalikko

Jääkärietappi, usein lyhyesti vain etappi, tarkoitti laajassa merkityksessä yhtä jääkäriliikkeen toimintamuotoa, verkostoa, joka auttoi jääkäritarjokkaita ja komennustehtävissä olevia jääkäreitä liikkumaan Suomen eri osien ja Saksan Lockstedter Lagerin koulutuskeskuksen välillä. Suppeammin etapilla viitattiin verkoston yksittäisiin osiin.[1] Nimityksen taustalla oleva saksan etappe on tukialuetta tai huoltoelimiä tarkoittava sotilastermi.[2]

EtappitietMuokkaa

Jääkärikirjallisuudessa Itäiseksi etapiksi kutsutaan Nurmeksen ja Ylitornion välistä reittiä.[3] Läntinen etappi alkoi Pyhäjärven ja Kärsämäen rajalla olevasta torpasta ja ulottui Tervolaan.[4] Läntisen etapin toiminnan katkettua päätettiin perustaa Pohjoinen etappi, jonka ainut varsinainen etappiasema sijaitsi Posiolla. Reittiin kuului levähdyspaikkoina yhden talon ohella kaksi tukkilaisten kämppää ja niittysauna.[5]

Ruotsin rajan yli etappitiet johtivat useista kohdista, pohjoisesta alkaen Muoniossa, Kangosjärvellä, Pellossa, Tengeliössä, Palovaarassa, Karungissa, Torniossa ja Haaparannalla. Merenkurkun yli kuljettiin Jepualta ja Voltista alkavilla etapeilla, joiden kohtaamispiste oli Holmön saarella. Kulkijoiden määrällä mitattuina tärkeimmät ylityspaikat olivat Kemin-Haaparannan sekä Tornion reitit. Kemin etapin paljastuttua ja Merenkurkun ollessa yhtenäisessä jäässä muodostui Etelä-Pohjanmaalta Uumajaan johtavan reitin merkitys suureksi.[6]

Etapin henkilökuntaan kuului huoltohenkilökuntaa, vapaaehtoisia paikallisoppaita ja pitempiä matkoja liikkuvia palkattuja oppaita. Saksasta komennettiin jääkäreitä etappien perustajiksi ja hoitajiksi.[7] K. A. Wegelius esittelee läntisen etapin henkilöstön ja siihen kuuluneet 'etappiasemat' teoksessa Aseveljet I ja itäisen etapin vastaavasti teoksessa Aseveljet II. Etappiasemien lisäksi tai sijasta matkan aikana yövyttiin niittysaunoissa, ladoissa ja tilanteen salliessa kestikievareissa.[8][9]

Etapin oli kyettävä varustamaan matkan vaativuuteen ja olosuhteisiin nähden heikosti varustautuneita rekryyttejä esimerkiksi hiihtäen tapahtuvaa jäänylitystä varten.[7] Etapilla kuljetettiin myös postia venäläisen postisensuurin ohi Helsingistä etappiteitä pitkin Ruotsiin johtavalla reitillä.[10]

Tornion etappiMuokkaa

 
Torniolaisia etappimiehiä ja salaisen postin kuljettajia. Vasemmalta Valfrid Ellilä, Arvi Aikomus, Vilho Jääskeläinen

Tornion etapin oli perustanut Eero Heickell (Kuussaari) jo vuoden 1915 alussa pfadfinder-kurssilaisten rajanylityksen tukemiseksi.[11] Ensimmäisiä etapin henkilöstöön kuuluneita olivat Heickellin itsensä lisäksi veljekset Jonne ja Ossi Sundell sekä Tornion poliisilaitoksen ylikonstaapeli Toivo Jernstedt.[12] Kemin etapin perustamisen jälkeen Tornio oli toissijainen, ja sitä käytettiin enimmäkseen vain Kemin reitin ollessa eri syistä pois käytöstä.[13]

Kemin etappiMuokkaa

Kemin etappi perustettiin 3. syyskuuta 1915, jolloin Heickell neuvotteli asiasta mm. Konstu Pietilän ja Arvi Hällforsin kanssa. Kemissä etappi sijaitsi Juho Heiskasen omistamassa matkustajakoti Osulassa. Kemin poliisilaitoksella oli suuri merkitys etapin toiminnan suojelijana. Kemin poliisipäällikkö komisario Linderoos kuului aktivisteihin ja myös muu henkilökunta "paria poikkeusta lukuunottamatta" oli toiminnalle myötämielistä. Etapin toiminnan keskeinen vastustaja puolestaan oli kaupungin rajavartio-osasto.[14] Kemin etappia hoiti 1916–1917 Taavi Kahra, opettaja, sanomalehtimies ja sittemmin Kuopion kaupunginkirjaston johtaja.[15]

Hyrynsalmen Halla etappitalonaMuokkaa

Pääartikkeli: Hallan talo

Hallan talo Hyrynsalmella oli Itäisen etapin reitin päätepiste.[16] Halla kytkeytyi toisiin reitin etappitaloihin etelässä Ristijärvellä, pohjoisessa Taivalkoskella ja koillisessa Suomussalmella. Hallan isäntä rakennutti tilansa läheisen Saarijärven saareen kämpän, jonka mukaan saartakin nimitettiin ensin vain aktivistipiireissä ja myöhemmin virallisestikin Jääkärisaareksi. Itse Hallassa saattoivat jääkärit majoittua tilanteen mukaan muun väen joukkoon pirttiin tai yläkerran vinttikamariin, "salaisuuksien kopperoon".

Etapin johtajaksi saapui 1. lokakuuta 1916 johtaviin jääkäreihin ja pfadfindereihin kuulunut Friedel Jacobsson.

Aktivistit ja jääkärit etappimiehinäMuokkaa

Etapit oli käynnistetty ja toimineet aktivistien voimin jääkärien värväyksen laajamittaiseen paljastumiseen saakka. Värväys keskeytettiin jääkäriliikkeen keskuskomitean päätöksellä vuoden 1916 vapun tietämissä venäläisten vangittua kymmeniä aktivisteja ja osa heistä oli paennut pidätystä Ruotsiin. Värväyksen keskeyttäminen huolestutti jääkäripataljoona 27:n komentajaa, majuri Bayeria, joka suunnitteli jo toisenkin suomalaispataljoonan perustamista.[17]

Elo-syyskuussa 1916 Suomeen lähetettiin kahta etappireittiä hoitamaan yhteensä 27 jääkäriä. Tarkoitus oli ollut tehdä värväyksestä ja etapeista jääkärivetoisia sekä siirtää jääkärien puheissa aroiksi moititut siviiliaktivistit syrjään. Aktivisti Kai Donner kuitenkin esitti mallia, jossa aktivistit rahoittaisivat toiminnan ja värväisivät Saksaan menijät, kun taas jääkärit huolehtisivat etappilinjoista.[18]

Marraskuun 1916 puoliväliin tultaessa osa etappijääkäreitä oli joutunut väistymään Ruotsiin, missä pidettiin etapin uudelleenorganisointia käsittelevä kokous, jonka tuloksena syntyi lakanneiden itäisen ja läntisen etapin tilalle näitä pienimuotoisempi ns. pohjoinen etappi.[19] Kuuluisa Simon kahakka jääkäreiden ja heidän pidättäjiensä välillä käytiin joulukuussa. Helmikuun vallankumous Venäjällä 1917 muutti jälleen olosuhteita: aktiivinen värväys ei enää jatkunut, vaikka yksittäisiä tarjokkaita hakeutui pataljoonaan vielä n. 50.[20]

LähteetMuokkaa

  • Lauerma, Matti (toim. Markku Onttonen ja Hilkka Vitikka): Jääkärien tie. Helsinki: WSOY, 1984. ISBN 951-0-12588-1.
  • Lauerma, Matti: Kuninkaallinen Preussin Jääkäripataljoona 27: Vaiheet ja vaikutus. Helsinki: WSOY, 1966.
  • Wegelius, K. A.: Aseveljet I: Läntinen etappi ja Simon kahakka. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1924.
  • Wegelius, K. A.: Aseveljet II: Itäinen etappi ja Peräpohjalan vapaustaistelu. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1926.

ViitteetMuokkaa

  1. Lauerma 1966, 218 alaviite 3
  2. Katara, Pekka & Schellbach-Kopra, Ingrid: Suomalais-saksalainen opiskelusanakirja, s. 158, Etappe. Porvoo: WSOY, 1979. ISBN 951-99211-9-2. (suomeksi)(saksaksi)
  3. Wegelius 1926, 22-23
  4. Wegelius 1924, 84-85
  5. Wegelius 1924, 110-11
  6. Kartta etappipaikoista ja -reiteistä: Lauerma 1984, 46
  7. a b Lauerma 1966, 220-221
  8. Wegelius 1924, 78-85
  9. Wegelius 1926, 40-122
  10. Wegelius 1926, 121-127
  11. Lauerma 1966, 218
  12. Wegelius 1926, 60-61
  13. Lauerma 1966, 220
  14. Lauerma 1966, 219
  15. Kuolleita. Helsingin Sanomat, 25.7.1971, s. 9.
  16. Wegelius 1924, 118
  17. Lauerma 1966, 700
  18. Lauerma 1966, 702
  19. Lauerma 1966, 704
  20. Lauerma 1984, 50

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Suomalainen, Jaakko ym. (toim.): ”Piirteitä Hyrynsalmen etapista (Oskari Juntusen mukaan)”, Suomen jääkärit: elämä ja toiminta sanoin ja kuvin (I osa), s. 415-421. Kuopio: Osakeyhtiö Sotakuvia, 1933. (suomeksi)
  • Wegelius, K.A.: Routaa ja rautaa: Peräpohjolassa ja Kainuussa jääkäriliikkeen vuosina suoritettu itsenäisyystyö: I Tornion etappi. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1926.

Aiheesta muuallaMuokkaa