Avaa päävalikko

HF (engl. high frequency) on radiotaajuusalue välillä 3–30 MHz. HF-alueen erikoisuus on lyhyen kantaman (noin 50 km, meren yli pidempi) pinta-aallon lisäksi alueella esiintyvä avaruusaalto. Ilmakehässä on 100–300 kilometrin korkeudessa ionisoituneita kerroksia, jotka heijastavat HF-alueen radioaaltoja. Tällöin muutaman watin teholla saadaan yhteyksiä jopa maapallon toiselle puolelle.

KäyttöMuokkaa

SähkötysradiokäyttöMuokkaa

Taajuusalue on tämän vuoksi käytössä sähkötysradiotaajuutena niin kymmenien kilometrien kuin satojenkin kilometrien etäisyyksillä esimerkiksi sissiradiotoiminnassa. Sotilaallisina ongelmina on kaukoyhteyksien herkkyys ilmakehän ydinräjähdyksille sekä heijastavien kerrosten vaihtelut vuorokauden, vuodenajan sekä auringonpilkkurytmin mukaan. Tämä tekee yhteyden varman saannin kahden pisteen välillä ammattitaitoa vaativaksi tehtäväksi. Lisäksi avaruusaalto tarkoittaa, että periaatteessa kaikki maailman samalla taajuudella olevat HF-radiot ovat kuultavissa lähes joka paikkaan. HF-alue on siis globaalissa mittakaavassa täynnä.

Tutka-aaltokäyttöMuokkaa

HF-alueen erikoiskäyttö on ns. OTH-tutka eli yli-horisontin-tutka. Lähettämällä HF-alueen radiopulssin tutkan kantama voidaan kasvattaa muutamaan tuhanteen kilometriin. Ongelmina on suuren antennin ja tehon tarve sekä kansainväliset häiriöt HF-alueella. OTH-tutkia on kokeiltu pitkään muun muassa Yhdysvalloissa, Neuvostoliitossa ja Australiassa.

YleisradiokäyttöMuokkaa

Tällä alueella on myös ääniyleisradiolähetyksiä (AM-lyhytaaltolähetyksiä).

Kuunteluolosuhteisiin vaikuttavat yleensä suuresti Maan ilmakehässä tapahtuvat radioaaltojen heijastumiset, vuorokaudenaika ja vuodenaika ja mm. auringonpilkut, mikä tekee harrasteesta vaativaa. Pienitehoinenkin lähetyssignaali saattaa suotuisissa olosuhteissa kuulua maapallon toiselle puolelle.

Tähtitieteen harrastusta haittaavaa ”valosaastetta” vastaa DX-kuuntelussa erilaisten radiolähettimien voimakkuuden ja määrän kasvu, mikä on johtanut siihen, että pienitehoisemmat signaalit pyrkivät hukkumaan ”taustakohinaan” ja saattavat jäädä lähes samalla taajuudella lähettävien voimakkaampien lähetysten jalkoihin.

Kuuluvuuteen voi vaikuttaa käyttämällä suuntaavampia antenneja, joilla voidaan vaimentaa muista suunnista tulevia lähetteitä tai suodattimia, joilla voidaan tarkalla vastaanottimella suodattaa vastaanotettavan lähetyksen ympäriltä kohinaa tai muita lähetyksiä pois.

Lyhyet aallotMuokkaa

Lyhyet aallot tulivat yleisradiokäyttöön pitkien ja keskipitkien aaltojen jälkeen. Lyhyiden aaltojen 120 metrin aaltoalue sijoittuu MF-taajuusalueelle (0,3–3 MHz), kun taas kaikki loput 90 metrin radioaalloista 11 metrin radioaaltoihin HF-taajuusalueelle.

  • Lyhyet aallot 2 300–26 100 kHz (lyh. SW; engl. short waves)
    • 120 metrin aallot 2 300–2 495 kHz nk. tropiikkiaallot
    • 90 metrin aallot 3 200–3 400 kHz tropiikkiaallot
    • 75 metrin aallot 3 900–4 000 kHz tropiikkiaallot
    • 60 metrin aallot 4 750–5 060 kHz tropiikkiaallot
    • 49 metrin aallot 5 900–6 200 kHz
    • 41 metrin aallot 7 100–7 350 kHz
    • 31 metrin aallot 9 400–9 900 kHz
    • 25 metrin aallot 11 600–12 100 kHz
    • 22 metrin aallot 13 570–13 870 kHz
    • 19 metrin aallot 15 100–15 800 kHz
    • 16 metrin aallot 17 480–17 900 kHz
    • 15 metrin aallot 18 900–19 020 kHz
    • 13 metrin aallot 21 450–21 850 kHz
    • 11 metrin aallot 25 600–26 100 kHz