Avaa päävalikko

Harry Martinson (6. toukokuuta 190411. helmikuuta 1978) oli ruotsalainen runoilija. Hän sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon 1974 yhdessä Eyvind Johnsonin kanssa.[1] Hänen tunnetuin työnsä on runoelma Aniara vuodelta 1956. Se on kuvaus avaruusaluksesta, joka kulkee Aurinkokunnasta pois päin ilman toivoa paluusta.

Harry Martinson
Harry Martinson 001.tiff
Henkilötiedot
Syntynyt 6. toukokuuta 1904
Jämshög, Ruotsi
Kuollut 11. helmikuuta 1978 (73 vuotta)
Tukholma, Ruotsi
Kansalaisuus ruotsalainen
Ammatti kirjailija
Kirjailija
Äidinkieli ruotsi
Tuotannon kieli ruotsi
Aikakausi 19271978
Tyylilajit draama, essee, lyriikka, proosa
Palkinnot

Nobelin kirjallisuuspalkinto 1974 Nobel-palkinto

Aiheesta muualla
www.harrymartinson.org
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta
Martinsonin hautakivi.

Sisällysluettelo

ElämäMuokkaa

NuoruusMuokkaa

Harry Martinson syntyi Jämshögissä, Blekingessä vuonna 1904. Isä Martin Olsson kuoli Harryn ollessa kuusivuotias. Äiti jätti perheen ja häipyi Yhdysvaltoihin. Näin Martinsonista tuli orpo huutolainen, joka lähti 16-vuotiaana merille.[2] Martinson toimi kuusi vuotta erilaisissa töissä merillä ja maissa. Hän asui jonkin aikaa Etelä-Amerikassa ja Intiassa.

KulkurinaMuokkaa

Martinson sairastui merillä pölykeuhkoon, joutui jäämään maihin ja palasi Ruotsiin vuonna 1927.[3] Tämän jälkeen Martison vietti vuosia kiertelevää kulkurin elämää. Hän liittyi myöhemmin nuorten runoilijoiden ryhmään. Ryhmä kirjoitti 1929 merkittävän runoteoksen Fem unga. Näin Martinsonista tuli kuuluisa. Samana vuonna Martinson avioitui tunnetun kirjailijan Moa Swartzin kanssa. 30-luvulla Martinson innostui sosialismista. Mutta käydessään Neuvostoliitossa Martinson pettyi siellä vallitsevaan totalitaariseen sosialismiin[3]. Lopullinen Martinsonin läpimurto oli hänen lapsuudenkokemuksiinsa perustuva romaani Nässlorna blomma vuonna 1935.

Perhe ja Nobelin kirjallisuuspalkintoMuokkaa

Martinson osallistui vapaaehtoisena Suomen talvisotaan ja kirjoitti kokemuksiinsa pohjautuvan romaanin Verklighet till döds. Vuonna 1941 Martinson erosi ensimmäisestä vaimostaan Moasta. Vuonna 1942 Martinson avioitui Ingrid Lindcrantzin kanssa[3], josta liitosta syntyi kaksi tytärtä. Vuonna 1949 Martinson valittiin Ruotsin akatemiaan[4] ja 1954 Martinsonista tuli Göteborgin yliopiston kunniatohtori. Martinson sai yllättäen Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1974 Eyvind Johnsonin kanssa. Martinsonin valinta kirjallisuuden nobelistiksi herätti kovaa kiistelyä, sillä hän oli itse palkinnon myöntäneen akatemian jäsen.[5]

Vasemmistolaisten kritiikkiMuokkaa

Martinsonin ja Johnsonin palkitsemista kohtaan kohdistettiin kovaa kritiikkiä sanomalehdissä[6]. Muutamat nuoremmat vasemmistolaiset arvostelivat Martinsonia siitä ettei tämä ottanut oikealla tavalla kantaa politiikkaan.

Masennus ja itsemurhaMuokkaa

Martinson masentui arvostelusta syvästi ja joutui masennuksensa takia sairaalahoitoon. Martinson teki itsemurhan Karoliinisessa yliopistosairaalassa 11. helmikuuta 1978 leikkaamalla saksilla vatsansa auki, mitä kuvailtiin harakiri-tyyliseksi rituaaliteoksi.[6]

UskontoMuokkaa

Martinson määritteli itsensä buddhalaiseksi, ”...ei uskonnollisesti, mutta moraalisfilosofisesti”. Buddhalaisuutta ei otettu huomioon ruotsalaisessa yhteiskunnassa; Martinson on kirjoittaunut yhden virren, joka on Ruotsin kirkon virsikirjassa. Se on vuodenaikavirsi 202, "De blomster som i marken bor", suomeksi Anna-Maija Raittilan käännöksenä "Kun talven unta nukkuu maa" vuodelta 1973[7]. Sen on säveltänyt Erland von Koch 1974. Ruotsin virsikomitea oli pyytänyt Martinsonia kirjoittamaan virsiä, mutta vasta 1973 hän toimitti komitealle tekstejään. Eräille säveltäjille lähetettiin uusia virsitekstejä sävellettäväksi ilman että he tiesivät, kenen kirjoittamia tekstit olivat. Von Koch, joka tunsi Martinsonin ja oli säveltänyt joitain hänen tekstejään, kiinnostui tästä tekstistä ja teki siihen sävelmän. Siitä on tullut pidetty virsi Ruotsissa.[8]

Martinsonille järjestettiin kristilliset hautajaiset.[9]

TeoksetMuokkaa

Martison aloitti kirjallisen tuotantonsa lyyrikkona vuonna 1929. Samana vuonna hän julkaisi esikoisromaaninsa Spökskepp. Läpimurto tapahtui vuoden 1931 kokoelmalla Nomad. Taustansa ja elämänvaiheidensa perusteella Martinson laskettiin aluksi työläiskirjailijaksi, varsinkin kun hän teoksissaan julisti irrottautumista porvarillisesta elämästä kiertolaisen ja paimentolaisen elämään. Nämä Martisonin ajatukset hän oli itse elänyt todeksi merimiehen työssään. Hän ei kuitenkaan jättäytynyt pelkäksi tapahtuneen kirjaajaksi, vaan yhdisteli kirjoissaan todellisuutta, mielikuvitusta ja mietiskelevän lyyristä aineistoa.[10]

Toisen maailmansodan jälkeen alkoi Martisonin tuotannon mestarikausi. Hänen teksteihinsä nousi keskeiseksi teemaksi kriittinen suhde tekniikkaan ja ihmisen julmuudesta varoittaminen. Näihin teemoihin kietoutuu myös hänen kuuluisin teoksensa, runoelma Aniara (1956).[10] Aniaran pohjalta ruotsalainen Karl-Birger Blomdahl sävelsi myös oopperan.

RomaanejaMuokkaa

  • Hyvästi, meri (Kap farväl! 1933)
  • Nokkoset kukkivat (Nässlorna blomma, 1935; suom. Väinö Hämeen-Anttila)
  • Tie maailmalle (Vägen ut, 1936)
  • Verklighet till döds (1940)
  • Kulkijan pilvilinnat (Vägen till Klockrike, 1948; suom. 1949 Annamari Sarajas)

RunokokoelmiaMuokkaa

  • Spökskepp (1929)
  • Passad (1945)
  • Cikada (1953)
  • Aniara (1956, suom. Aila Meriluoto)
  • Gräsen i Thule (1958)
  • Vagnen (1960)
  • Dikter om ljus och mörker (1971)
  • Tuvor (1973)

EsseitäMuokkaa

  • Svärmare och harkrank
  • Midsommardalen
  • Det enkla och det svåra
  • Utsikt från en grästuva
  • Verklighet till döds
  • Den förlorade jaguaren
  • Resor utan mål

LähteetMuokkaa

  1. The Nobel Prize in Literature 1974, viitattu 29.2.2012
  2. Biography (From Nobel Lectures, Literature 1968-1980, Editor-in-Charge Tore Frängsmyr, Editor Sture Allén, World Scientific Publishing Co., Singapore, 1993) 1974. The Nobel Foundation. Viitattu 30.8.2009. (englanniksi)
  3. a b c Liukkonen P: Harry Martinson (1904-1978) Pegasos Author's Calendar. 2008. Kuusankosken kaupunginkirjasto. Viitattu 30.8.2009. (englanniksi)
  4. Otavan kirjallisuustieto, s. 480. Otava, 1990. ISBN 951-1-09209-X.
  5. Jarmo Wallenius: Nykyihmisen oloinen kulkuri maailmankaikkeudessa. Turun sanomat 17.1.2005.
  6. a b Martinson begick harakiri Aftonbladet 31.8.2000 (uutinen Lars Gyllenstenin muistelmista)
  7. Ruotsin kirkon virsikirja, s. 340. Verbum förlag AB, Stockholm, 2003.
  8. Per Olof Nisser, Inger Selander, Hans Bernsiöld: Psalmernas väg. Kommentarer till text och musik i Den svenska psalmboken. Band 1, s. 522. Wessmans musikförlag AB. ISBN 978-91-8771-034-6, 2014.
  9. Forerunners Swedish Electronic & Concrete Music 1955-65 Sono Loco
  10. a b Otavan suuri ensyklopedia 6, osa Malaijit-Oppiminen, s. 4152. Otava, 1979. ISBN 951-1-05122-9.

Aiheesta muuallaMuokkaa