Aila Meriluoto
Aila Marjatta Meriluoto (vuodesta 1980 Meriluoto-Paakkanen; 10. tammikuuta 1924 Pieksämäki – 21. lokakuuta 2019 Helsinki) oli suomalainen runoilija, prosaisti ja suomentaja.[1][2][3][4]
| Aila Meriluoto | |
|---|---|
 Aila Meriluoto vuonna 1963. |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Aila Marjatta Meriluoto-Paakkanen |
| Syntynyt | 10. tammikuuta 1924 Pieksämäki |
| Kuollut | 21. lokakuuta 2019 (95 vuotta) Helsinki |
| Kansalaisuus | Suomi |
| Ammatti | runoilija, prosaisti, suomentaja |
| Kirjailija | |
| Esikoisteos | Lasimaalaus (1946) |
| Aiheesta muualla | |
 Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Lapsuus ja nuoruus
muokkaaAila Meriluodon lapsuudenperheeseen kuuluivat vanhemmat, Pieksämäen yhteiskoulun rehtori, filosofian maisteri Kaarlo Meriluoto (ent. Willman) ja lehtori, filosofian maisteri Hilja o.s. Kerppola sekä vanhempi sisar Sirkka. Kaarlo Meriluodon serkku oli kirjailija Elvira Willman-Eloranta.lähde?
Aila Meriluoto valmistui ylioppilaaksi Pieksämäen yhteiskoulusta vuonna 1943. Hän julkaisi ensimmäisen runokokoelmansa Lasimaalaus (1946) 22-vuotiaana. Teos sai kriitikkojen kiitokset ja oli myös kaupallinen menestys. Se osui suoraan sodasta selvinneen sukupolven sydämeen ja oli yhtä aikaa illuusioton ja optimistinen, uhmakas ja suora. Siitä tuli kaikkien aikojen suosituimpia suomalaisia runokokoelmia, ja vuonna 2007 siitä otettiin 16. painos[5].
Lasimaalaus ja seuraava kokoelma Sairas tyttö tanssii (1952) ovat perinteistä runoutta, mitallista ja loppusoinnullista. Perinteinen on myös runojen naiskuva, ja Meriluoto joutuikin kantamaan unelmoivan runotytön imagoa vuosikausia vaikka vastusti sitä itse aktiivisesti.lähde?
Äänekkäimmin kokoelmaa ylisti aikansa merkittävin kirjallinen vaikuttaja, akateemikko V. A. Koskenniemi, joka myös rakastui itseään 40 vuotta nuorempaan Meriluotoon. Koskenniemen vaikutus haittasi Meriluodon uraa pitkään, sillä hänet leimattiin Koskenniemen suosikiksi. Lisäksi uusia kokoelmia verrattiin Lasimaalaukseen. Hän koki kritiikissä olleen kaunaista suhtautumista hänen teoksiinsa ja persoonaansa. Modernismin läpilyönnin jälkeen syrjään joutuneen Koskenniemen palvonnasta oli haittaa.[6]
Avioliitto Lauri Viidan kanssa
muokkaaMeriluoto solmi 1948 kirjailija Lauri Viidan kanssa avioliiton, joka kesti kahdeksan vuotta.[7] Viidalle avioliitto oli toinen. Meriluoto ja Viita saivat neljä lasta, Ursulan[8], Petrin, Samulin ja Aijan. Avioliitto oli myrskyisä, sillä Viita oli luonteeltaan hallitseva. Samassa perheessä ei tuntunut olevan tilaa kahdelle kirjailijalle. Meriluodolta ilmestyi avioliiton aikana Sairas tyttö tanssii -runokokoelman (1952) lisäksi lastenkirja Pommorommo (1956). Viita sairastui 1950-luvun alussa skitsofreniaan, mikä häiritsi sekä perhe-elämää että molempien luomistyötä.[7]
Meriluodon ja Viidan taiteilija-avioliitosta on tehty myös dramatisointi, Heikki Kujanpään ohjaama näytelmä Putoavia enkeleitä. Kujanpää ohjasi myös samannimisen elokuvan, jonka ensi-ilta oli 5. joulukuuta 2008. Elokuvassa Meriluotoa näyttelee Elina Knihtilä, Viitaa Tommi Korpela ja fiktiivistä tytärtä Helenaa Elena Leeve.[9]
Meriluoto siirtyi 1970-luvulla tunnustukselliseen proosaan, mutta se ei saanut kriitikkojen hyväksyntää ennen kuin 1990-luvulla, jolloin vastaanotto oli suorastaan ylistävää.[6]
Muutto Ruotsiin
muokkaa
Avioeron jälkeen vuonna 1962 Meriluoto muutti neljän lapsensa kanssa Ruotsiin. Hän asui ensin Ruotsin Lapissa Nilivaarassa 1962–1964. Ruotsissa syntyi proosan ja käännösten lisäksi neljä runokokoelmaa. Kahdessa ensimmäisessä, kokoelmassa Asumattomiin (1963) ja Tuoddaris (1965) siirtyminen toiseen kieli- ja kulttuuripiiriin ei vielä näy selvästi, ja niissä voimakkaimpia ovat Lapin luonnosta ammentavat runot. Ne ovat runokieleltään jo modernimpia kuin kaksi ensimmäistä kokoelmaa.lähde?
Jonkin ajan kuluttua Meriluoto tunsi näivettyvänsä pohjoisen yksinäisyydessä ja muutti etelämmäksi Enköpingiin, josta saattoi matkustaa Göteborgiin ja muihin suurempiin kaupunkeihin kirjallisiin tapahtumiin. Meriluoto teki Ruotsissa asuessaan paljon käännöstöitä. Hän halusi kirjoittaa suomeksi, ettei menettäisi suomalaista identiteettiään.lähde? Todellinen syväsukellus ruotsin kieleen oli Nobel-kirjailija Harry Martinsonin Aniara: Katsaus ihmiseen ajassa ja tilassa -teoksen suomentaminen (1963).[10]
Ruotsissa ollessaan Meriluoto kirjoitti ensimmäisen proosateoksensa Peter – Peter: Erään rakkauden asiapaperit, julkaisu myöhemmin nimellä Peter–Peter (1971). Se kuvaa kahden emigrantin, Ruotsissa asuvan suomalaisen Sannan ja balttilaisen Peterin kirjeenvaihdosta eroottiseksi suhteeksi muotoutuvaa yhteyttä ja sen päättymistä. Romaani pohdiskelee yksin jäävän naisen epävarmuutta ja maahanmuuttajan asemaa Ruotsissa. Meriluodon myöhemmin ilmestynyt päiväkirjateos paljastaa, että romaanin päähenkilöiden esikuvina ovat hän itse ja kirjailija-lääkäri Mart Sarneti. Meriluodon mukaan romaani oli pakon synnyttämää kamppailua eroon Mart-suhteesta.lähde? Teoksen pohjalta Matti Kassila on ohjannut elokuvan Haluan rakastaa Peter (1972).[11]
Paluu Suomeen
muokkaaMeriluoto palasi Suomeen vuonna 1974 ja hän kirjoitti WSOY:n pyynnöstä Viidan elämäkerran Lauri Viita, legenda jo eläessään. Meriluoto määrittelee entisen miehensä: ”Lauri Viita ei ollut kirjailija, hän oli luonnonmullistus.” Vuonna 1977 ilmestyi romaani Kotimaa kuin mies.[12]
Suomeen paluun jälkeen 1970–1980-luvuilla Meriluodon runokieli vapautui, ja hän alkoi käyttää runoissaan puhekieltä. Runokokoelmat Varokaa putoavia enkeleitä (1977), Talvikaupunki (1980) ja Ruusujen sota (1988) sisältävät runsaasti taaksepäin katsovia runoja, joita on suuri kiusaus lukea omaelämäkerrallisina. Meriluodon päiväkirjat ja runoteokset limittyvät toisiinsa ja tulkitsevat toinen toisiaan.lähde?
Vuonna 1986 ilmestyi Lasimaalauksen läpi. Päiväkirja vuosilta 1944–47, jossa Meriluoto kuvaa runoilijaminänsä kehitystä ja elämänkokemusten heijastumista runoissa. Myöhemmin 1996 julkaistiin toinen päiväkirjakokoelma Vaarallista kokea. Päiväkirja vuosilta 1953–1975, jossa Meriluoto tietoisesti tekee yksityiselämänsä julkiseksi. Vuonna 2010 julkaistiinTältä kohtaa. Päiväkirja vuosilta 1975–2004. Päiväkirjat ovat dokumentteja naiseudesta ja kirjoittamisesta, ja ne ovat tekstiltään kaunista ja suorasukaista proosaa.lähde?
Vuonna 2001 ilmestyi muistelmateos Mekko meni taululle, joka kertoo Meriluodon lapsuudesta Pieksämäellä, perheestä, varhaisista eroottisista unelmista ja kirjallisista vaikutteista. Kirja kuvaa myös hänen sodanaikaisia kokemuksiaan opiskelijatyttönä Helsingin pommituksissa.lähde?
Aila Meriluoto asui viimeksi Helsingissä. Hän avioitui vuonna 1979 kansantaloustieteilijä, professori Jouko Paakkasen (1928–2004) kanssa. Meriluodon viimeiset runokokoelmat olivat Kimeä metsä (2002), Miehen muotoinen aukko (2005) ja Tämä täyteys, tämä paino (2011).[12]
Meriluoto seurasi runouden kentän muutoksia valppaasti eikä tyytynyt toistamaan joskus taannoin menestyksen tuonutta kaavaa. Yli puolen vuosisadan läpäisevän runotuotannon lisäksi Aila Meriluoto kirjoitti proosaa, romaaneja ja lastenkirjoja, kaikki runoilijan otteella. Hän teki myös merkittävän palveluksen suomalaiselle kirjallisuudelle suomentaessaan muun muassa Martinsonia, Rainer Maria Rilkea ja Johann Wolfgang von Goethea.lähde?
Meriluoto kuoli 95-vuotiaana hoitokodissa Helsingissä 21. lokakuuta 2019.[3][13]
Tuotanto
muokkaaRunokokoelmia
muokkaa- Nuoret runoilijat 1943, WSOY 1943. Sisältää runoja seuraavilta kirjoittajilta: Kalervo Hortamo, Hilkka-Helinä Hyvärinen, Veikko Kolula, Lauri Lamminmäki, Elisabet Laurila, Aila Meriluoto, Yrjö Oinonen ja Kerttu Rukala.
- Lasimaalaus, WSOY 1946
- Sairas tyttö tanssii, WSOY 1952
- Pahat unet, WSOY 1958
- Portaat, WSOY 1961
- Asumattomiin, WSOY 1963
- Tuoddaris, WSOY 1965
- Silmämitta, WSOY 1969
- Elämästä, WSOY 1972
- Kootut runot, WSOY 1976 (sisältää kokoelmat Lasimaalaus, Sairas tyttö tanssii, Pahat unet, Portaat, Asumattomiin, Tuoddaris, Silmämitta ja Elämästä)
- Varokaa putoilevia enkeleitä, WSOY 1977
- Talvikaupunki, WSOY 1980
- Ruusujen sota, WSOY 1988
- Kimeä metsä, WSOY 2002
- Kootut runot, WSOY 2004 (sisältää kokoelmat Lasimaalaus, Sairas tyttö tanssii, Pahat unet, Portaat, Asumattomiin, Tuoddaris, Silmämitta, Elämästä, Varokaa putoilevia enkeleitä, Talvikaupunki, Ruusujen sota ja Kimeä metsä)
- Miehen muotoinen aukko, WSOY 2005
- Tämä täyteys, tämä paino, WSOY 2011
Elämäkerrallisia teoksia
muokkaa- Lauri Viita, legenda jo eläessään, WSOY 1974
- Lasimaalauksen läpi. Päiväkirja vuosilta 1944–47, WSOY 1986
- Vaarallista kokea. Päiväkirja vuosilta 1953–1975, WSOY 1996
- Mekko meni taululle, WSOY 2001
- Tältä kohtaa. Päiväkirja vuosilta 1975–2004, Kustannusosakeyhtiö Siltala 2010. Toim. Anna-Liisa Haavikko.
- En minä vielä pääty. Päiväkirja vuosilta 2008-2010. Kustannusosakeyhtiö Siltala 2022. Toim. Anna-Liisa Haavikko.
Romaaneja
muokkaa- Peter-Peter : Erään rakkauden asiapaperit, myöhemmin nimellä Peter-Peter, WSOY 1971
- Kotimaa kuin mies, WSOY 1977
- Sisar vesi, veli tuli, WSOY 1979
Lasten- ja nuortenkirjoja
muokkaa- Pommorommo, WSOY 1956
- Ateljee Katariina, WSOY 1965
- Meidän linna, WSOY 1968
- Vihreä tukka. WSOY, 1982. ISBN 951-0-11368-9
Palkinnot ja tunnustukset
muokkaa- Valtion kirjallisuuspalkinto 1947, 1953 ja 1959
- Kalevi Jäntin palkinto 1947
- F. E. Sillanpää -palkinto 1958
- V. A. Koskenniemi -palkinto 1960
- Pro Finlandia -mitali 1962
- Valtion kirjallisuuspalkinto kääntäjälle 1975
- Valtion taiteilijaeläke 1986
- Suomen Kirjailijaliiton tunnustuspalkinto 1998
- Savonia-kirjallisuuspalkinto 2002
- Yleisradion Tanssiva karhu -palkinto 2002
- Aleksis Kiven palkinto 2002
Lähteet
muokkaa- ↑ Kuka kukin on 2007. Otava 2006.
- ↑ Polkunen, Mirjam: ”Meriluoto, Aila (1924–)”, Suomen kansallisbiografia, osa 6, s. 665–667. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2005. ISBN 951-746-447-9 Teoksen verkkoversio.
- ↑ a b Runoilija Aila Meriluoto on kuollut Helsingin Sanomat. 22.10.2019. Viitattu 22.10.2019.
- ↑ Ahola, Suvi: Aila Meriluoto 1924–2019 Helsingin Sanomat. 22.10.2019. Viitattu 16.12.2019.
- ↑ Lasimaalaus Finna.fi. Viitattu 18.8.2023.
- ↑ a b Aila Meriluoto, ylistetty ja väheksytty runoilija Yle Kulttuuriuutiset. 15.4.2010. Yleisradio (Yle). Viitattu 15.1.2024.
- ↑ a b Uutuuskirja valottaa kirjailija Lauri Viidan hurjaa elämää – salamarakastuminen runoilija Aila Meriluotoon suisti perhe-elämän raiteiltaan Ilta-Sanomat. 8.11.2020. Viitattu 17.1.2024.
- ↑ Aila Meriluodon tytär Ursula Viita-Leskelä: "8-vuotiaana aloin huolehtia äidistä ja pikkusisaruksista" ET. 21.3.2023. Viitattu 17.1.2024.
- ↑ Putoavia enkeleitä, Lauri Viidan ja Aila Meriluodon myrskyisä rakkaussuhde elokuvana Yle Teema. 19.12.2023. Yleisradio (Yle). Viitattu 15.1.2024.
- ↑ Etusivu kansallisbiografia.fi. Viitattu 16.1.2024.
- ↑ Aila Meriluoto Elonet.
- ↑ a b Lindfors, Jukka: Aila Meriluodon lipsahdus lyriikkaan Yle Elävä arkisto. 8.9.2006. Yleisradio (Yle). Viitattu 15.1.2024.
- ↑ Kirssi, Elina: Runoilija Aila Meriluoto on kuollut 95-vuotiaana Seura. 22.10.2019. Otavamedia. Viitattu 22.10.2019.
Kirjallisuutta
muokkaa- Rajala, Panu: Lasinkirkas, hullunrohkea: Aila Meriluodon elämästä ja runoudesta. Helsinki: WSOY, 2010. ISBN 978-951-0-35488-9.
- Tontti, Jarkko: ”Raivokkaasti läheltä, oman rytmini mukaan.” Aila Meriluodon Kootuista runoista. Tuli & Savu 2/2004.
Aiheesta muualla
muokkaa- Sanojen aika -artikkeli Aila Meriluodosta. Kirjasampo.
- Meriluoto, Aila hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)