Taiteilijaeläke

valtion myöntämä tunnustus ansiokkaasta urasta taiteen parissa

Valtion taiteilijaeläke eli valtion ylimääräinen taiteilijaeläke voidaan myöntää tunnustukseksi ansiokkaasta toiminnasta luovana tai esittävänä taiteilijana taiteilijalle, joka asuu tai on asunut pysyvästi Suomessa. Vuoden 2013 lopussa elinikäistä taiteilijaeläkettä sai 1 056 taiteilijaa.[1]

J. L. Runebergille myönnettiin taiteilijaeläke 1830-luvulla. Kuvassa runoilijan pojan Walter Runebergin tekemä veistos Porvoossa (1885).

Eläkettä ei ilman erityistä syytä myönnetä 60 vuotta nuoremmalle henkilölle. Taiteilijaeläke voidaan myöntää valtion talousarvioon tarkoitusta varten otetusta määrärahasta. Eläke on veronalaista tuloa, ja se voidaan myöntää täytenä eläkkeenä tai osaeläkkeenä. Eläkkeen suuruus on 1.1.2022 alkaen 1 419,41 euroa kuukaudessa ja osaeläke siitä puolet. Eläkettä myönnettäessä otetaan huomioon hakijan varallisuus sekä hänen toimeentulomahdollisuutensa.[2]

Eläkettä ei myönnetä hakijalle, jonka eläketulot kansaneläketuloa lukuun ottamatta ovat korkeammat kuin kaksi kertaa täysi taiteilijaeläke. Enintään osaeläkettä on myönnetty hakijalle, jonka eläketulot kansaneläketuloa lukuun ottamatta ylittävät täyden taiteilijaeläkkeen tason. Eläkkeiden jakaminen perustuu vertaisarviointiin, jossa valtion taidetoimikuntien jäsenet arvioivat hakijoiden taiteellista toimintaa. Eläkkeistä päättää Taiteen edistämiskeskus.[2]

Taiteilijaeläkkeen historiaMuokkaa

Taiteilijaeläkkeitä jaettiin Suomessa ensimmäisen kerran jo 1830-luvulla, kun alettiin maksaa eläkettä kansallisesti merkittäville taiteilijoille. Silloin taiteilijaeläkkeet muistuttivat nykyisiä taiteilija-apurahoja, eivätkä ikä tai varallisuus vaikuttaneet eläkkeen saantiin. Ensimmäisiä saajia olivat muun muassa kirjailija J.L. Runeberg sekä taidemaalari Magnus von Wright.[3]

Taiteilijaeläkkeiden apurahaluonne säilyi Suomen itsenäisyyden alkuvuosikymmeniin saakka.[3] Vuonna 1923 Suomen taiteilijaseura teki esityksen valtion ylimääräisten eläkkeiden saamiseksi taiteilijoille. Kuudesta anotusta eläkkeestä taiteilijaeläke myönnettiin taidemaalari Maria Wiikille.[4]

Eläkettä nauttivat 1920–1940-luvulla monet kansallisesti merkittävät taiteilijat, kuten kirjailija Toivo Pekkanen ja kuvataiteilija Tyko Sallinen.[3]

Nykyisin voimassa oleva apurahajärjestelmä luotiin pääosin niin sanotun Ahon komitean eli Valtion taidekomitean mietinnön ehdotusten perusteella vuonna 1965. Silloin muutettiin taiteilijaeläkejärjestelmääkin siten, että myönnettävissä olevien eläkkeiden eläkeluonteisuus korostui.[5]

Mihin taiteilijaeläke perustuu?Muokkaa

Taiteilijaeläkkeet perustuvat säädöksiin:

  • Valtioneuvoston päätös ylimääräisistä taiteilijaeläkkeistä 75/1974 (muut. 929/1984, muut. 974/1992)
  • Laki taiteilijaprofessorin viroista ja valtion taiteilija-apurahoista (734/28.11.1969)
  • Laki taiteilijaprofessorin viroista ja valtion taiteilija-apurahoista annetun lain muuttamisesta (947/18.12.1981)
  • Laki taiteilijaprofessorin viroista ja valtion taiteilija-apurahoista annetun lain muuttamisesta (143/1.1.1995) [6]

LähteetMuokkaa

  1. 59 uutta taiteilijaeläkettä 30.6.2014. Opetusministeriö. Viitattu 1.7.2014.
  2. a b Tietoa taiteilijaeläkkeestä | www.taike.fi www.taike.fi. Viitattu 15.4.2022.
  3. a b c Mertanen, Tomi: Apurahasta vanhuudenturvaksi. Valtion ylimääräiset taiteilijaeläkkeet vuosina 1970-2011 Taike. 2012. Taike.
  4. Historia Suomen Taiteilijaseura. Viitattu 15.4.2022.
  5. Tytti Isohookana-Asunmaa, Vastaus kysymykseen Taiteilijaeläkkeiden määrän säilyttämisestä nykyisellään, Valtiopäivät 15.12.1992. Viitattu 29.11.2008.
  6. Taiteilijaeläkkeet, Valtiokonttori. Viitattu 29.11.2008.