Wikipedia

Indus-kulttuuri

muinainen korkeakulttuuri Indusjoen laaksossa
(Ohjattu sivulta Harappan sivilisaatio)
 Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä Wikipedian laatuvaatimuksia.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia tai merkitsemällä ongelmat tarkemmin. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.
Tarkennus: Artikkelissa on käytetty paljon lähteitä, joiden luotettavuus on epäilyttävä, esim. keskustelupalstoja ja blogeja. Lähteiden pitäisi olla luotettavien tahojen julkaisemia eikä kuka tahansa asiasta bloggaava kelpaa lähteeksi

Indus-kulttuuri eli Harappa-kulttuuri vallitsi nykyisessä Pakistanissa Indusjoen laaksossa, Intiassa noin 2600–1800 eaa. Se oli maailman kolmanneksi vanhin kaupunkisivilisaatio, joka muistutti Mesopotamiaa ja faaraoiden Egyptiä. Kulttuuri syntyi ennen indo­eurooppalaisten arjalaisten tuloa.

Mohenjo-Daron kylpylän rauniot.

Kulttuuri rakensi ajan mittapuulla suuria kymmenien tuhansien asukkaiden kaupunkeja, joista tunnetuimmat ovat Mohenjo-Daro, Harappa, Lothal ja Dholavira. Ruutukaavan mukaan rakennetuissa kaupungeissa oli muun muassa viemäriverkosto, eli ne olivat varsin kehittyneitä. Kaupungit oli jaettu eri väestöluokkien asuma-alueisiin. Kaupunkeja johtava ylimystö asui omalla linnoitetulla alueellaan. Uskonnolla oli suuri merkitys. Indusjoen kaupungeista on löydetty sinettejä, joissa on meille tuntematonta kirjoitusta. Kaupungit kävivät kauppaa kauas, Mesopotamiaan asti. Ilmeisesti kulttuuripiiri kuului ainakin suurelta osalta samaan valtioon.

Indus-kulttuurin luojista ei tiedetä paljoakaan. On esitetty, että he olisivat olleet tamilien sukuisia dravidoja. Myös Indus-kulttuurin tuhon syyt ovat hämärän peitossa. Varhaisemman teorian mukaan sanskritin esiastetta puhuneet arjalaiset tuhosivat Indus-kulttuurin. Nykyään useammat uskovat äkilliseen luonnonkatastrofiin, joka saattoi olla tulva, maanjäristys tai jokien kulun muutos. Historiantutkijoiden mukaan nyky-Intian kulttuurissa ja uskonnossa näkyy monia varhaisen Indus-kulttuurin piirteitä. Monet nykyajan hindunationalistit eivät hyväksy ajatusta siitä, että Indus-kulttuuri olisi ei-arjalaisten dravidojen luoma[1].

Jotkut väittävät Indus-jokilaakson ilmaston olleen muinoin kosteamman, ja kuivumisen aiheuttaneen Indus-kulttuurin tuhon[2]. Toisaalta tiedetään Egyptin ja Mesopotamian sivilisaatioiden syntyneen kuivien alueiden ympäröimiin jokilaaksoihin.

Historia

muokkaa

Muodostuminen

muokkaa
 
Indus-kulttuurin alue on suunnilleen nykyisen Pakistanin alueella ja sen ympäristössä.

Indus-kulttuuri syntyi kauan edenneen kehityksen ja ulkoisten vaikutteiden ansiosta. Ajan mukana kauppa laajeni sekä maanviljely ja käsityötaidot kehittyivät.

Lähi-idässä kesytettiin eläimiä ja opittiin viljelemään kasveja jo noin vuonna 10 000 eaa. Sieltä taidot levisivät vähitellen jokaiseen ilmansuuntaan. Pakistanin rajaseudun vuoristolaaksoihin taidot pääsivät viimeistään 7000 eaa. Tämän jälkeen alueen neoliittiset ja sen jälkeen kalkoliittiset kyläyhteisöt kehittyivät edelleen. Indus-kulttuurin varhaisvaihe tunnetaan Bhirranan ja Mehrgarhin asutuskeskuksesta, joilla on pitkä neoliittinen historia. Mehrgarhista on löytynyt todisteita turkoosin ja kuparin kaupasta jo vuodelta 5000 eaa. Arkeologisten todisteiden perusteella kaupankäynti alueella laajeni, ja siellä alettiin tehdä saviastioita, joiden valmistaminen kukoisti jo 4000–3500 eaa.[3]

Noin 4000–3500 eaa. alkaen kuparikautiset maanviljelykylät levittäytyivät muutamassa sadassa vuodessa Induksen tasangolle. Myös Gangesin yläjuoksulla ja Deccanin ylängöllä oli joitakin maanviljely-yhteisöjä, mutta ne eivät olleet yhtä kehittyneitä kuin Induksen alueen vastaavat.[4]

Ravijoen mukaan nimetty Ravi-vaihe kesti noin vuodesta 3300 eaa. vuoteen 2800 eaa. Kauppareitit ulottuivat mereltä pitkin Indusjokea pohjoiseen ja lännen vuorille. Tunnettuja keskuksia olivat muun muassa Amri ja Rehman Dheri, jossa oli yli 10 000 asukasta. Tuon ajan Hakra-keramiikkaa pidetään monesti Indus-kulttuurin edeltäjänä.

Vuonna 2800 eaa. alkanut Kot Diji -vaihe puolestaan johti varhaisharappalaisesta kulttuurista varsinaiseen Indus-kulttuuriin. Kot Diji -vaiheen aikana kaupunkeihin alkoi kehittyä keskushallintoa ja elämisen taso alkoi nousta.[5]. Monet esiharappalaiset keskukset paloivat ennen Indus-kulttuurin nousua. Harappa-kulttuuri alkoi noin vuonna 2600 eaa.[4]

Kukoistuskausi

muokkaa

Klassisen Indus-kulttuurin synty tapahtui pohjoisessa Kot Dijin, Rehman Dheri ja Banawalin kolmiossa välillä noin 2800/2700–2600 eaa. ns Kot Diji -vaiheessa. Tällöin yksi keskus lienee valloittanut laajan alueen, ja perustanut Indus-kulttuurin asutuskeskuksia. Indus-kirjoitus syntyi jo 1700 eaa. Noin 2400 eaa. alkoi merikauppa Mesopotamiaan.[6] Noin 2350 eaa. Akkadin kuningas Sargon suuri mainitsee Meluhhan, kaukaisen idässä olevan maan kirjoituksissaan. Monien mielestä Meluhha oli muinainen Intia ja Pakistan[7].

Kot Dijistä on löydetty tuhkaa ja hiiltä sisältävä kerros, jonka ala- ja yläpuolelta löytyneet esineet ovat keskenään erilaisia. Tämä viittaa siihen, että kaupungissa oli suuri tulipalo ennen kukoistuskauden alkua.[8] Indus-kulttuurin aikana väkeä muutti maalta kaupunkeihin.

Niin sanottuja Indus-sinettejä on löydetty laajalta alueelta Lähi-idästä ja Keski-Aasiasta.[9] On mahdollista, että Indus-kulttuuriin viitataan sumerilaisten teksteissä nimellä Meluhha (toinen vaihtoehto nimelle Meluhha on Egypti).

Kaupungit kasvoivat nopeasti ja muuttuivat epäsäännöllisemmiksi kukoistuskauden lopuilla noin 2200–1900 eaa.[10]

Romahdus

muokkaa
Tapahtumat
muokkaa
 
Mustat ristit: harappalainen, punaiset pisteet myöhäis- tai jälkiharappalainen.

Indus-kulttuuri romahti noin vuosina 1900–1700 eaa. laajalla alueella. Indus-kulttuurin alue hajosi moneen paikalliskulttuuriin, Nämä jatkoivat vanhoja, mutta hiljalleen muuttuvia kulttuuriperinteitä. Suurimmat kaupungit autioituivat yksi toisensa jälkeen, ja ihmiset jatkoivat elämäänsä maaseutukylissä[11]. Kulttuuri taantui suunnilleen sitä edeltäneeseen vaiheeseen[12]. Kauppa länteen romahti noin 1800–1700 eaa.

Varsinkin yhtenäinen kaupunkisuunnittelu hävisi. Monin paikoin myös mitat, painot ja kirjoitus. Intian valtameren kotiloita ei enää tuotu pohjoiseen. Tämä viittaa keskushallinnon romahtamiseen, ylimystön katoamiseen tai ainakin vallan menetykseen. Harappassa on merkkejä eliittiin kohdistuneen väkivallan kasvusta, muttei Mohenjo-Darossa. Mohenjo-Darossa rakennettiin ensin uusia taloja vanhojen talojen tiilistä noin 1900 eaa. alkaen. Tällöin kaupunki supistui puoleen entisestä, ja noin 1700 eaa. kymmenekseen siitä mitä oli ollut suurimmillaan. Mohenjo-daro hylättiin kokonaan 1300 eaa. Harappa kutistui pieneksi noin 1800 eaa. ja hylättiin 1300 eaa. Tiilien poltto lakkasi monin paikoin 1900–1600 eaa., mutta yhä käytettiin mutatiiliä ja kiveä.[13]

Lähes kaikki Indus-asutus hävisi Belutsistanista ja Sindhistä ja uutta asutusta ilmestyi Gangesin latvoille[14]. Asutuksen painopiste siirtyi kaakkoon ja itään[15][16][17][18], kun Mohenjo-Daron ja Harappan seutu harveni asukkaista[19]. Riisin viljely yleistyi huomattavasti ja siirsi asutusta Gangesin tasangolle[20][21]. Sinne syntyi aiempaa enemmän aiempaa pienempiä asutuskeskuksia. Kiinalainen japonica riisi saapui noin 2000 eaa. mennessä Silkkitietä pitkin Pohjois-Pakistanin sateisille vuorille. Sieltä se levisi noin 2000–1200 eaa. itään ja etelään Etelä-intian pohjoisosiin asti. Jo 1750 eaa. Punjabissa viljeltiin kiinalaista riisiä.[22].

Yhteys pohjoisen ja etelän välillä näyttää katkenneen. Pisimpään Indus-kulttuuri säilyi etelässä, ja viimeiset merkit Indus-kirjoituksesta on Daimabadista vuoden 1700 eaa. tienoilta[23].Itä-Iraniin ja Mohenjo-daroon ilmestyi Namazga VI/Margianakulttuurin esineistöä[24]. Indoiranilaista välineistöä käyttänyt Kalmisto H-kulttuuri levittäytyi Punjabissa 1900–1300 eaa. Idempänä Indus-kulttuuri heikkeni, ja vuoteen 1400 eaa. mennessä arjalaisten keramiikat levittäytyivät sinne valloitussotien mukana. Harappan heikkenevä perinne säilyi siellä satoja vuosia arjalaisen kulttuurin rinnalla. Samaan aikaan etelässä oli Rangpurin kulttuurin uusi vaihe[25], joka jatkoi suurelta osin Indus-sivilisaatiota, vaikkei kirjoitusta enää käytettykään.

Veda-kulttuurin luoneet arjalaiset levittäytyivät maahan vasta noin 1700–1400 eaa. Mohenjo-Daro, Rakhigarhi ja Harappa hylättiin lopullisesti 1300 eaa. Näihin aikoihin jäljelle jäänytkin Indus-asutus harveni huomattavasti Gangesin tasangollakin.

Arkeologisen aineiston perusteella merkkejä Indus-kulttuurista löytyy vielä noin vuosilta 1000–900 eaa., jolloin se on saattanut olla osittain päällekkäin maalattuun harmaaseen keramiikkaan ja pohjoiseen kiillotettuun mustaan keramiikkaan liitettyjen kulttuurien kanssa.[5] Uusi arjalaisten aalto saapui noin 800 eaa. maahan.

Selitysehdotuksia
muokkaa

Perinteisimmän selityksen mukaan indoiranilaiset arjalaiset tuhosivat hyökkäyksellään Indus-kulttuurin, kun saapuivat maahan kahdessa aallossa vuosien 1900–1400 eaa. välillä. Arjalaisten nopea levittäytyminen perustui luultavasti sotaretkiin. Arjalaiset ilmeisesti voittivat taistelut ratsujen ja hevosen vetämien nopeiden puolapyöräisten sotavaunujen ansiosta[26][27].

Toisen selityksen mukaan nälkä autioitti kaupungit ja/tai tuhosi näiden eliitin. Nälkä on osaltaan saattanut laukaista kapinoita ja/tai poismuuttoa. Sato on saattanut jäädä pieneksi. Tämä on voinut johtua jokien kuivumisesta tai ilmaston tilapäisestä kuivuudesta, tai tulvista, kasvitaudeista, tuholaisista jne.

Induslaakson viljely perustui monsuunin tuomiin kesätulviin.

Ilmasto Indusjoen laaksossa viileni ja kuivui noin vuonna 1800 eaa.[5][28][29] Monsuuni heikkeni ja vaihtoi paikkaansa[30][31][32][33][34][35]. Tämä tapahtui monena aaltona[36][37][38]. Näihin aikoihin oli Bondin tapahtuma 3.[39] Ilmeisesti jo 2200 eaa. tapahtunut suuri kuivuus vaikutti kulttuuriin[40][41]. Erään tutkimuksen mukaan kuivuus autioitti Dholaviran välillä 2200–1800 eaa. Noin 2020 eaa alkoi pitkä, 90 vuoden kuivuus, jakson pahin.[42] Useimmat Indus-keskukset hävisivät tämän mukaan noin 2000 eaa.[43] Toisten mukaan juuri talvisateet vähenivät, mikä vähensi jokien vesimäärää talvella, ja viljely jäi enemmän kesämonsuunien varaan[44]. Mutta joidenkin meilestä kesäsademäärä väheni, talvisateet lisääntyivät[21]. Viljelystä tuli laajoilla alueilla mahdotonta. Näin tiedot ilmastonmuutoksesta ovat ristiriitaisia[45]. Nykyään Mohenjo- daron ja Harappan seutu on melko kuivaa aluetta[46].Joidenkin mukaan tektoniset tai monsuunin muutokset olisivat kuivattaneet Chaggar-Hakra-joen ja/tai Indus-joen. Väestö siirtyi Gangesin tasangon länsiosaan, minne syntyi vain pieniä keskuksia.

Jokien tulviminen saattoi tuhota maanviljelyn.[47] Tuhoisista tulvista onkin löytynyt todisteita muun muassa Mohenjo-Darosta ja Lothalista.Toisaalta kaikista kaupungeista, kuten Kalibanganista ei ole viitteitä tulvista.[48] Kulkutautia on ehdotettu kulttuurin häviämisen syyksi. Myös maaperän köyhtyminen ja metsien hakkaaminen on voinut johtaa nälkään ja tarvikepulaan. Maanjäristys tai pyörremyrsky on myös mahdollinen.

Löytyminen

muokkaa

1920-luvulla nykyisen Pakistanin alueella, Mohenjo-Daron ja Harappan kaupunkien läheisyydessä, tehtiin kaksi maailman mitassakin merkittävää arkeologista löytöä. Alueilta, jotka ovat 600 kilometrin etäisyydellä toisistaan, löydettiin merkkejä vanhasta kaupunkikulttuurista. Nämä rauniot olivat löytyneet jo 1800-luvulla, muttei niitä osattu kytkeä ikivanhaan kulttuuriin. Kaivauksissa kävi ilmi, että alueilla on ollut samankaltaista, esiintymisaikaansa nähden hyvin kehittynyttä kaupunkiasutusta yli 4 000 vuotta sitten. Kulttuurin kukoistuskausi ajoitettiin ajalle noin 2600–1900 eaa.

Nimitys

muokkaa

Löytynyt kaupunkikulttuuri nimettiin alueiden halki virtaavan Indus-joen eli Sindhun mukaan ”Indus-kulttuuriksi” eli ”Indus-sivilisaatioksi”. Toiset kutsuvat kulttuuria ”Harappan sivilisaatioksi” tai ”Harappa-kulttuuriksi”.[49] Alueen suurten jokien mukaan kulttuuria on nimitetty myös Indus-Ghaggar-Hakran sivilisaatioksi tai ”Sarasvatin sivilisaatioksi”.[50][51]

Levinneisyys

muokkaa
 
Kypsän Indus-kulttuurin löytöpaikkoja kartalla.

Indus-kulttuuri oli neljästä varhaisimmasta urbaanista sivilisaatiosta (Intia, Egypti, Mesopotamia, Kiina) kaikkein laajimmalle levinnyt ja kattoi yli miljoonan neliökilometrin alueen. Alueella on asunut viitisen miljoonaa ihmistä. Indus-kulttuurin alue ulottui Pakistanin Balochistanin provinssista Intiaan Uttar Pradeshin osavaltioon idässä ja pohjoisessa Afganistanin eteläosista sekä Himalajan rinteiltä etelään Mumbaihin Intiaan.[52]

Indus-kulttuurin ydinalue ulottui Pakistanissa ja Intiassa melko sateisesta Punjabista laajalle alueella Kashmirista Indusjokea alaspäin kuivaan Sindhiin. Perustamisensa jälkeen kulttuuri laajeni kaakossa Gujaratiin Intiaan Lothaliin. Indus-asutusta oli myös lännessä Balochistanin vuorilla ja eteläisen Iranin Arabianmeren rannoilla. Läntinen rannikkohaara Iranin rajalle, muun muassa Sutkagan Doriin. Suurissa kaupungeissa oli yli kymmeniätuhansia asukkaita. Mohenjo-Darosta ja Harappasta on löydetty linnavuori ja Harappasta kaupungin muuria, joka on vahvistettu neliskulmaisin tornein. Linnoittaminen saattaa liittyä kulttuurin alkuvaiheisiin. Indus-asutukset ovat usein jokien ja meren rannoilla tai saarilla.[53]. Nykyään Indus-asutuksia tunnetaan yli 1 050. Suuri osa asutuksista oli muinaisen Saraswatin joenuoman varrella.

Koillisessa Indus-kulttuuri ulottui Rupariin Jhelumin varrella ja Sutlejin yläjuoksulle. Indus-asutuksia oli jopa Delhissä ja Mumbaissa asti sekä Himalajalla ja Iranissa. Kulttuuri loi eristyneitä siirtokuntia Afganistaniin ja Iraniin, jopa Turkmenistaniin asti. Afganistanin Shortugai Oxus-joen varrella oli yhteen aikaan Indus-kulttuurin siirtokunta. Kulttuurin asutuskeskuksia on Gomal-joen laaksossa Luoteis-Pakistanissa, Mandassa lähellä Beasjokea Jammussa, Alamgirpur Hindon-joella vain 28 km:n päässä Delhistä.

Indus-kulttuurin jako kahteen ryhmään

muokkaa

Indus-kulttuuri ei ollut niin yhtenäinen kuin sen löydyttyä kuviteltiin. Kypsä Indus-kulttuuri jaetaan kahteen alaryhmään: Sorath ja Sindhi. Sindhille ovat tyypillisiä poltetut tiilet, säännöllinen arkkitehtuuri, ja sylinterisinetit sekä viemärit, tarkat painot ja mitat, mustavalkeat vaatteet, metallin työstö sekä massiiviset tiilitasanteet.

Sindhiä on löydetty Gujaratista, Kutchista, Punjabista, Haryanasta ja Uttar Praheshista. Sindhiin liittyvät Mohenjo-daro, Lothal, Rangpur, Harappa, Desalpur, Shirkotada, Manda, Ropar(Rupar), Kalibangan ja Chanhudaro.

Sorathista taas puuttuvat sylinterisinetit, ornamentit ja tarkka arkkitehtuuri. Sorathia on Saurashtrassa, Kullissa, sekä Belutsistanissa ja Gujaratissa.

Yhteiskunta ja talous

muokkaa

Yhteiskuntajärjestelmä

muokkaa

Indus-kulttuurin kaupungeissa ei ole yhtä hallitsevaa rakennusta, joka olisi ollut kuninkaan palatsi tai hautakammio. Sen sijaan niissä on useita suuria asuinrakennuksia, joissa asui eliitti. Ihmiset eriytyivät ammattikunnittain. Yhteiskuntaluokilla oli selvät erot, mutta syntyperään perustuvasta kastilaitoksesta ei ole todisteita. Dholaviran kaupunki poikkesi muista. Siinä oli muurien erottamat kolme osaa, linnoitus ja kaksi muuta kaupunginosaa, joka viittaa kolmeen väestökerrokseen, joiden välinen kanssakäyminen oli säänneltyä.[54]

Talous ja kaupankäynti

muokkaa

Indus-kulttuurin talous perustui maanviljelyyn, jota tuki kehittynyt kaupankäyntijärjestelmä. Viljely pohjautui monsuunin tuomaan joen tulvimiseen. Merkittävimmät viljelykasvit olivat vehnä ja ohra. Muita viljelykasveja olivat muun muassa peltoherne, taateli, sinapinsiemen ja seesami.[55]

Indus-kulttuuri kävi laajaa kauppaa maitse ja meritse. Kauppayhteyksiä oli muualle Intian niemimaan alueella sekä Niilin, Eufratin ja Tigrisin alueille. Ilmeisesti erityisen kukoistavaa oli kaupankäynti Sumerin kanssa. Yksi merkittävimmistä elinkeinoista oli tekstiilien valmistus. Indus-kulttuurin aikana kehitettiin ensimmäisen kerran menetelmä puuvillan kehräämiseksi langaksi. Puuvilla onkin todennäköisesti ollut merkittävä kauppatavara Indus-kulttuurin ja Mesopotamian välillä. Lisäksi vientiin meni viljaa, keramiikkaa ja ylellisyysesineitä, kuten puolijalokiviä, norsunluuta, helmiä ja jalopuuta.[55]

Alueen laajasta kauppaverkostosta antaa viitteitä erityisesti erilaisten kivien ja metallien alkuperä. Turkoosin ja lapis lazuli tuli todennäköisesti joko Persiasta tai Afganistanista, samoin suurin osa hopeasta. Persiasta tuotiin lisäksi kultaa, lyijyä ja tinaa. Gujaratin alueelta tuotiin kotilonkuoria, Kashmirilta ja Himalajalta Setripuuta ja Tiibetistä jadea. Lisäksi maahan tuotiin muun muassa onyksia ja kalsedonia.[55]

Terveys, väkivalta

muokkaa

Yleensä on ajateltu, että Indus-kulttuuri olisi ollut rauhanomainen ja melko tasa-arvoinenkin[56]. Mutta yhtenäisen Harappa-kulttuurin synty, ylläpito ja loppukaan on tuskin ollut rauhanomainen[57]. Indus-kulttuurin taide ei yleensä esitä sota-aiheita. Suuria määriä aseita ei ole löydetty. Ei myöskään ole löydetty viitteitä järjestyneestä armeijasta. Rauha lienee yleensä vallinnut Indus-laaksossa. Silti Kalibanganista on löydetty taisteluaiheita esittäviä kuvia. Etelän monet pienet keskukset on linnoitettu vahvasti. Monissa muissakin Indus-keskuksissa on muureja jotka ympäröivät ainakin ylimystön linnoitusta. Indus-kaupungeista on löydetty nuijia, pronssisia keihäänkärkiä, nuolenkärkiä ja savipalloja, jotka ovat luultavasti lingon ammuksia[58]. Esimerkiksi kirveitä pystyttiin käyttämään puutöissä, mutta myös aseina. Lisäksi poliisin tai vastaavan tarvitsi käyttää väkivaltaa. Villieläimiä vastaan piti olla aseita[59]. Lähes täysin varmasti ihmisuhrausta esiintyi.

Monissa Harappaan haudattujen ruumiiden kalloissa on iskujen jälkiä[60] ja muita merkkejä väkivallasta, joka kasvoi Harappassa[61] voimakkaasti 1900–1700 eaa.[62] Väkivallan uhrit olivat monesti naisia ja lapsia[63]. Luurankoja tutkittaessa on päätelty, että spitaali ja tuberkuloosi olivat yleisiä alemmissa yhteiskuntaluokissa[64][65].

Arkkitehtuuri, kaupungit

muokkaa
 
Lothalista löydetty kaivo.
 
Muinaisen Indus-kaupunki Kalibanganin kartta. Treppe on yläkaupunki eli linnoitus, jonka oikealla puolella alakaupunki.

Ajatus Indus-jokilaakson kulttuurin kehittyneisyydestä liittyy suurimmalti osin tämän sivilisaation kaupunkijärjestelmän kehittyneisyyteen. Indus-kulttuurin asutuskeskukset olivat monesti suorakulmaisista kortteleista koostuvia kaupunkeja. Toki oli myös epäsäännöllisemmin rakennettuja ja pienempiä asutuskeskuksia.[66] Suurten kaupunkien kadut kulkivat monesti pohjoisesta etelään ja idästä länteen. Näin syntyi ruutukaava. Kaupungit vaikuttavat etukäteen suunnitelluilta. Useimmiten on erotettavissa ainakin kaksi kaupunginosaa, eliitin asuttama läntinen linnavuori ja itäinen alakaupunki, jossa käsityöläiset ja muut alamaiset asuivat. Tyypillisen kaupungin rakenteeseen kuului monia muurien ympäröimiä kaupunginosia, jotka olivat monesti kukkuloilla. Muurit suojasivat kaupunkia hyökkäyksiltä ja tulvilta sekä erottivat eri väestöluokkia toisistaan.

Yläkaupungissa oli suuria rakennuksia, esimerkiksi kylpylöitä, hallintorakennuksia ja suuria pylväshalleja. Kaupungeille ominaisiin piirteisiin kuuluvat myös tiilitasanteet, jotka joskus olivat ympyrän muotoisia. Temppeleitä ei Indus-kulttuurin kaupungeista ole löydetty. Luultavasti rituaaliseen peseytymiseen käytetty kylpylä on toistaiseksi löydetty vain Mohenjo-Darosta. Rakentamisessa käytettiin sekä poltettua että polttamatonta tiiltä. Alakaupungin talot, joista useat olivat monikerroksisia, oli rakennettu standardikokoisista poltetuista tiilistä. Ahtaita kortteleita erottivat toisistaan leveät kadut, ja taloihin pääsi kapeita mutkittelevia sivukujia pitkin. Talojen ovet ja ikkunat avautuivat kapeille sivukaduille, ei leveille pääkaduille.

Talojen koot vaihtelivat yksihuoneisista jopa yli 30-huoneisiin. Muutamissa kaupungeissa ilmenevä viemäröintijärjestelmä oli aikaansa nähden ainutlaatuisen kehittynyt. Lähes kaikissa taloissa oli likaviemäri. Talossa saattoi olla oma kaivonsa ja uima-altaansakin. Talossa oli yleensä sisäkeittiö ja ulkokeittiö, jota käytettiin aina hyvällä säällä, sillä polttoaineena käytettiin muun muassa runsassavuista naudan lantaa ja kuivaa pensasta. Monet kaupungin asukkaat olivat kauppiaita ja käsityöläisiä. Monet alakaupungin taloista olivat asuinrakennuksia tai käsityöläisten pajoja.

Satamakaupungeista on löydetty myös todisteita meriteitse tapahtuvaan kaupankäyntiin tarvitusta infrastruktuurista, muun muassa Lothalin satama-allas. Kaupankäynnin on arveltu suuntautuneen suurimmalta osin Mesopotamiaan. Kaupungin yläkaupunki eli linnoitus on yleensä pitkulainen 1:2 pohjoisesta etelään ja joskus lännessä. Harappan linnoitus on 215 × 460 m, korkeus 7 m.[67] Linnoitusten koot ovat pienemmissä paikoissa pienempiä. Linnoitukset ovat kaupunkien vanhempia osia, jotka ovat nousseet ajan mukana rauniokummuiksi, telleiksi.

Suuria Indus-kaupunkeja olivat Mohenjo-daro (Mohendžo-daro), Harappa, Lakhmirwala, Rakhigarhi (Rakhi Garhi), Gurnikalan I, ja Hasanpur. Näiden kaikkien ala oli 1–2,25 km²[68]. Muita tunnettuja ovat muun muassa satamakaupunki Lothal ja Dholavira sekä Ganweriwala, jota tosin ei ole kaivettu.

 
Sarasvati- eli Ghaggar-Hakra -joki kuivui noin 1900 eaa.
1 = vanha joki 2 = nykypäivän joki
3 = nykypäivän Thar
4 = muinaisrantaa


Suurimmat keskukset

muokkaa
  • Mohenjo-Daro yli 225 ha, 90 000 as
  • Lakhmirwala 225 ha 85 000 as[69]
  • Dhalwean 150 ha 55 000 as
  • Harappa yli 150 ha[70] 23 000–50 000 as?
  • Gurnikalan I 143 ha 45 000 as
  • Dholavira 100 ha
  • Kot Diji 100 ha 40 000 as
  • Bagilan da theh 100 ha 40 000 as
  • Hasanpur II 100 ha 40 000 as
  • Lurewala yhtä suuri kuin mohenjo-darro? 35 000 as
  • Ganweriwala 81,5 ha
  • Rakhigarhi yli 350 ha[71]

Tarkempi aluejako

muokkaa
 
Indus-kulttuurin kaupunkeja. Huomaa Sarasvati-joki.

Induksen laaksossa havaitaan kolme asutuskeskittymää tai taskua. Keskusalue on Bikaner Bahawalpurin alueella, missä oli 400 paikkaa 1000 km² alueella Yazdanista Derawariin. Toinen kaupunkikeskittymä on Sirhindiä pitkin 120 km² alueella Mansasin provinssissa, Punjabissa, seitsemän kaupunkia ja yhteensä noin 30 paikkaa. Kachchhissa, eteläinen, on Sindhin ja Gujaratin välillä, noin 50 paikkaa.

  1. Punjab (esimerkiksi: Harappa)[72]
  2. Rajasthan, Haryana (esimerkiksi: Kalibangan, Banawali)
  3. Bahawalpur (esimerkiksi Ganweriwala)
  4. Sind (tyypillisiä: Mohenjo-daro)
  5. Balochistan (tyypillisiä: Kulli Harappan vaihe)
  6. Gujarat (tyypillisiä: Dholavira, Lothal).

Neljällä ensimmäisellä alueella (1.–4.) Harappan kulttuuri on saapunut melko myöhään. Tämä viittaa Indus-kulttuurin alkaneen joko Balochistanissa tai Gujaratissa rannikolla. Harappalaisen ajan alku näkyy eri löytöpaikoilla eri tavalla. Kot Dijissa ja Kalibanganissa havaitaan selvä hyppäys vanhemmasta myöhempään. Esimerkiksi Dholavirassa havaitaan varhaisen Indus-kulttuurin evoluutiota. Jalilpur, Sarai Khola: ei koskaan Indus-kulttuuria, vaan vain niin sanottua esiharappalaista.

Kulttuuri

muokkaa

Kirjoitus, kieli ja mittayksiköt

muokkaa
Pääartikkeli: Indus-kirjoitus
 
Indus-kirjoitusta sisältäviä sinettejä.
 
Mohenjo-darosta löydetty pyörällinen lelu.

Indus-jokilaakson kulttuurin kieli on yhä tuntematon. Induksen kulttuurin tutkimuksen suurin yksittäinen haaste lienee kaivauksissa löydettyjen, pääosin yksisarvisen eläimen kohokuviolla koristeltujen sinettien kirjainmerkkien sisältö.[73] Erilaisia tekstejä on löytynyt noin 5 000 kappaletta, ja niistä pääosa on erilaisissa sinettileimasimissa tai -leimoissa. Tekstit ovat lyhyitä, ja niiden pituus vaihtelee 1–26 merkin välillä.[74] Merkkejä on noin 400, ja ne esiintyvät sineteissä 1–17 merkin sarjoissa. Yli 150 erilaista tulkintaehdotusta on esitetty. Tämän kirjoituksen tulkinta on erittäin vaikeaa, koska alkukieltä ei tunneta ja säilyneet kirjoitusnäytteet ovat lyhyitä eikä kaksikielisiä tekstejä ole säilynyt.

Indus-kirjoitus muistuttaa Kiinan varhaisinta kirjoitusta ja protoeleamilaista kuvakirjoitusta.

Useimmat tutkijat, esimerkiksi suomalainen Asko Parpola, ovat sitä mieltä, että Indus-sinettien kirjoitus olisi dravidakielten sukuista kieltä, mutta myös mundakieltä ja indoeurooppalaisen sanskritin sukuista kieltä on ehdotettu.[75] Indus-kulttuurin kieli, jota joskus kutsutaan nimellä mleccha, saattoi olla myös nihalin, nahalin eli kalton sukulainen. Se saattoi olla myös kokonaan erillinen kieli tai elamin sukuinen.

Indus-kirjoituksessa näkyvät kaksi Indus-sivilisaation merkittävintä piirrettä, voimakas ulkoisten muotojen – kirjoituksen lisäksi muun muassa mittajärjestelmän – yhdenmukaisuus, ja kaiken ulkoisen toiminnan ajan kulusta piittaamaton samankaltaisuus, pysähtyneisyys. Eräät tutkijat uskovat, ettei Indus-sinettien symboleissa ole lainkaan kyse kirjoitusjärjestelmästä. Farmer, Sproat, and Witzel (2004) väittävät, että merkit muodostavat luonnolliseen kieleen kytkeytymättömän symbolijärjestelmän, jollaiset olivat samalla aikakaudella yleisiä esimerkiksi Lähi-idässä. He perustelevat näkemystään muun muassa sinettimerkintöjen lyhyydellä: lähes kaikki löydetyt merkkijonot ovat vain muutaman merkin pituisia, alle yksi prosentti sisältää vähintään kymmenen merkkiä ja pisin on 17 merkkiä. Sitä vastoin kaikista muista tunnetuista esimoderneista kirjoitusjärjestelmistä on säilynyt huomattavasti pidempiä tekstejä.[76]

Aikaa, pituutta ja massaa mitattiin Indus-kulttuurissa tarkasti. Tiilen mitat olivat 1:2:4. Pienin pituuden yksikkö oli 1,704 mm. Käytettiin 10-järjestelmää. Painon pohjayksikkö oli noin 0,85 grammaa[77]. Sen kerrannaisista oli yleisin 16x 13,7 g.[78][79]. Painot lienevät pohjautuneen paternosterpavun painoon.

 
Indus-kirjoitus


 
Esitys Indus-kulttuurin jokapäiväisestä elämästä museossa.

Kansa tai kansat

muokkaa

Indus-kulttuurin johtajakansaa kutsutaan monesti nimellä "mlecchat". Kansa on luultavasti saapunut lännestä, ja ehkä sekoittunut osin paikallisiin asukkaisiin kastijaoista huolimatta.

On luultavaa, että Indus-kulttuurin valvomalla alueella asui monia kansoja. Erään näkemyksen mukaan pohjoisessa olisi asunut mundan sukuisia kansoja, etelässä mlecchoja, luultavimmin dravidoja[80][81].[82]

Läntistä, melko myöhäistä kulttuuriväestön saapumista tukee mm. Intian niemimaan väestön laktoosin sietokyky, joka kehittyi alle 10 000 vuotta sitten Lähi-idässä maanviljelyn myötä[83].

Mehrgarhin luurankolöytöjen mukaan kuparikauden alussa noin 4800–4500 eaa. väestö vaihtui myöhemmän Harappan tyyppiseksi. Toisaalta samaan ennen kuparikautta vastaavaa väestöä on löydetty etelämpää Länsi-Intian Maharastran Inamgaonista[84]. Tämä viittaa ainakin kahteen muuttoaaltoon lännestä.

Harappalaista löytöpaikoista eri tutkijat ovat löytäneet ainakin kahden- kolmen tyyppisiä pääkalloja, Näitä on eri yhteyksissä kuvattu mm. proto-australoideiksi, Välimeren roduksi , armenoideiksi, alppiroduksi, pohjoiseksi roduksi ja mongoloideiksi[85][86][87]. Harappasta on löydetty kolmea tyyppiä: voimakas ja hennompi pitkäkalloinen, sekä pyöreäkalloinen. Kalmisto H:sta on löydetty lisäksi uuden tyyppisiä pyöreitä pääkalloja[88]. Australoidinen väestö on ehkä mesoliittista perua, pitkäkalloinen Välimeren väestö neoliittista. Esi-Välimeren tyyppi kytkeytyy muinaiseen Iraniin ja Mesopotamiaan, samoin kuin, hoikka pitkäkasvoinen pohjoinen tyyppi. leveäpäinen alpino-armeinoidityyppi. Jopa proto-australoideja tai näitä muistuttavia oli Iranissa ja Mesopotamiassa esihistoriallisella ajalla.

Esimerkiksi pitkäkalloinen väestö saattaa olla yhteneväinen Tepe Hissar I–II:n väestöjen kanssa[89].

Nykyään jaetaan Intian väestö ainakin kahteen alkuperätyhmään, jotka ovat pohjoinen ANI ja eteläinen ASI[90].

Indus-kulttuurin kansaksi on ajateltu monesti dravidoja. Tätä saattaa tukea se, että Indus-kulttuuri näyttää kartalta katsoen kytkeytyvän isälinjan Y-kromosomin haploryhmän tyyppiin L. Haplotyyppi L1 on yleinen dravidojen ylemmissä ja keskimmäisissä kasteissa[91]. Näitä vastaavat äitilinjan mitokondrion DNA:n haploryhmän tyypit HV14a1, U1a1a4 ja monet U7a- ja U7c-alkuiset mt-DNA:n haplotyypit ylemmissä kasteissa. Muualla U7 on yleinen Länsi-Iranissa[92].

Y-haplotyyppi L:n yleisyys tukee usein esitettyä ajatusta Indus-kulttuurin perustajakansan saapumisesta Lähi-idästä. Samoin U7 on yleinen Pakistanissa, Iranissa ja Kaukasuksen lähellä[93][94][95].

Toisaalta kuparin 3500 eaa. ja/tai pronssin noin 3000 eaa. tuonut mleccha-kansa saattoi olla Y-kromosomin haplotyyppiä J2a M410[96], jota tavataan mm. Kaukasian, Baktrian ja Anatolian seuduilla. Tähän haplotyyppiin liittyy härän palvonta[97], ja myös varhainen metalli, kupari ja pronssi. Niinpä J2a on saattanut saapua lännestä neoliittikauden jälkeen Indus-kulttuurin alueelle[98]. Tämän mukaan Indus-kulttuurin kansa saattaisi olla lähtöisin Kura-Araxesin alueelta[99][100] tai Anatoliasta. J2a on ylemmissä kasteissa yleisempää.

Rakhigarhiin haudatun ajalta noin 2800–2300 eaa. DNA on tutkittu. Se ei sisällä arjalaista isälinjaa R. DNA muistuttaa enemmän varhaisia iranilaisia metsästäjiä ja paimentolaisia. Näistäkin se erosi yli 10 000 vuotta sitten. DNA:ssa on myös Andamaanien kansoille tyypillinen osa, joka on keskimäärin 1/3 koko genomista. DNA muistuttaa nykyintialaista, vaikka R puuttuu.[101][102].[103]. Äitilinjan tyyppi on U2, jollainen on Keski-Aasialle ja Etelä-Aasialle tyypillinen[104]. Niinpä Rakhigarhin DNA tukee Indus-kulttuurin perustajakansan saapumista Lähi-idästä paimentolaisuuden ja/tai viljelyn alun aikoihin, vaikka ei suoraan todistakaan tätä.

Kuvataide

muokkaa
 
Mohenjo-darosta löydetty patsas, joka esittää ehkä pappia tai muuta korkea-arvoista henkilöä.

Indus-kulttuurin aikana kuvataide kehittyi selvästi varhaisharappalaiseen aikaan verrattuna. Merkittävä luova projekti Indus-kulttuurin aikaan olivat pienet steatiittisinetit, joissa oli kaiverrettuja kuvia ja kirjoitusta. Sinetissä kuvatut eläinhahmot olivat realistisia, vaikka niiden yksityiskohdissa on tyylittelyä. Ihmishahmot olivat yleensä skemaattisempia. Veistokset voidaan jakaa kahteen luokkaan, naturilistisiin torsoihin ja tyyliteltyihin patsaisiin. Kansantaidetta edustivat terrakotasta tehdyt jumalatarhahmot, lelut ja votiivieläimet.[105]

Uskonto

muokkaa

Indus-kulttuurin uskonnosta on hankala saada varmaa tietoa, sillä sen omat kirjalliset lähteet ovat niukkoja ja vaikeasti tulkittavia. Niitä onkin pyritty tutkimaan vertaamalla niitä Lähi-itään ja Etelä-Aasian myöhempiin uskontoihin.[106] Arkeologisissa kaivauksissa löytyneet erilaiset hahmot viittaavat siihen, että alueella palvottiin äitijumalaa, joka oli hedelmällisyyden symboli.[107]

Intian nykyisissäkin uskonnoissa on tiettyjä viitteitä harappalaisiin uskomuksiin. Indus-sinettien yleisin kuva-aihe on eräänlainen alkuhärkä, jonka edessä on tunnistamaton kulttiesine. Lisäksi sinetteihin ja amuletteihin on kaiverrettu muitakin realistisia eläinkuvia. Monien Intian korkeauskontojen eläinkultti lieneekin harappalaista alkuperää. Samanlainen yhteys on puiden palvonnalla. Edelleen monessa intialaisen maalaiskylän keskustassa on pyhä puu, yleensä viikunapuu. Harappalaisista sineteistä ja amuleteista onkin löytynyt jalustallisia viikunapuita. Joissakin kuvissa puun sisälle on tehty ihmishahmoinen jumaluus, jonka edessä on tätä palvova henkilö.[108] Erään Mohenjo-Darosta löydetyn sinetin mukaan Indus-kulttuurin aikoihin olisi uhrattu ihmisiä, nimenomaan sotureita viikunapuulle niin kuin hindulaisessa Durgan-kultissa.[109]

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  • Higham, Charles F. W. (toim.): Encyclopedia of Ancient Asian Civilizations. New York: Facts on File, 2004. ISBN 0-8160-4640-9 Google-kirjat (viitattu 20.1.2013). (englanniksi)
  • Tammita-Delgoda, SinhaRaja: Matkaopas historiaan: Intia. Kuopio: Puijo, 1996. ISBN 951-579-030-1
  • Parpola, Asko (toim.): Intian kulttuuri. Helsinki: Otava, 2005. ISBN 951-1-18365-6

Viitteet

muokkaa
  1. ↑ Intian hallitus satuilee muinaisen kulttuurin lentokoneista ja geenitekniikasta – hindunationalistit haastavat myös tiedeyhteisön tulkinnan intialaisten alkuperästä ja Euroopan kielten synnystä Helsingin Sanomat. 22.4.2018. Viitattu 22.4.2018.
  2. ↑ Maailmantieto osa 7: Neuvostoliitto, Puola. Kirjayhtymä 1982. s. 172
  3. ↑ Higham, s. 150.
  4. ↑ a b Parpola, s. 26.
  5. ↑ a b c 3000 – 1300 B.C -Indus Valley History of Ancient Pakistan. AncientPakistan.info. Viitattu 20.1.2013. (englanniksi)
  6. ↑ Asko Parpola, Intian kulttuuri, Otava 2005, ISBN 951-1-18365-6, sivu 26
  7. ↑ Otavan suuri maailmanhistoria osa 1
  8. ↑ Kot-Diji Oxford University. Arkistoitu 12.2.2013. Viitattu 6.2.2013.
  9. ↑ A History of the World. BBC.
  10. ↑ A peaceful realm? Trauma and social differentiation at Harappa (Arkistoitu – Internet Archive) Gwen Robbins Schug et al 2014
  11. ↑ [1] (Arkistoitu – Internet Archive)
  12. ↑ Social Evolution & History, Vol. 10 No.2 , September 2011 00–2011 ‘Uchitel’ Publishing House, Reconstructing the Hstory of Harappan Civilization
  13. ↑ Aurangzeb Khan, Carsten Lemmen: Bricks and urbanism in the Indus Valley rise and decline. PLOS One, 27.2.2013. Artikkelin verkkoversio.
  14. ↑ [2] Madella, Marco & Fuller, Dorian. (2006). Palaeoecology of the Harappan Civilisation of South Asia: a reconsideration. Quaternary Science Reviews. 25. 1283–1301. 10.1016/j.quascirev.2005.10.012. , s. 1234
  15. ↑ Liviu Giosan, Peter D. Clift, Mark G. Macklin, Dorian Q. Fuller, Stefan Constantinescu, Julie A. Durcan: Fluvial landscapes of the Harappan civilization. Proceedings of the National Academy of Sciences, 26.6.2012, nro 26, s. E1688–E1694. PubMed:22645375 doi:10.1073/pnas.1112743109 ISSN 0027-8424 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  16. ↑ https://manasataramgini.wordpress.com/2012/06/03/sarasvati-the-devi-and-the-sarasvati-the-nadi/ sarasvatI the devI and the sarasvatI the nadI
  17. ↑ Sindhishaan - Harappan Civilization (alkup. lähde Possehl 1997) www.sindhishaan.com. Viitattu 4.6.2016.
  18. ↑ Hirofumi Teramura, Takao Uno: Spatial Analyses of Harappan Urban Settlements. Ancient Asia, 1.12.2006, nro 0. doi:10.5334/aa.06108 ISSN 2042-5937 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
  19. ↑ Fluvial landscapes of the Harappan civilization
  20. ↑ Banana Cultivation in South Asia and East Asia: A review of the evidence from archaeology and linguistics Fuller, Dorian & Madella, Marco. (2009). Banana Cultivation in South Asia and East Asia: A review of the evidence from archaeology and linguistics. Ethnobotany Research and Applications. 7. . 10.17348/era.7.0.333–351.
  21. ↑ a b The Ancient Indus Valley: New Perspectives, Jane McIntosh, 2008, s. 97
  22. ↑ Modelling of prehistoric dispersal of rice varieties in India point to a north-western origin Carlot Quiles, August 11, 2018
  23. ↑ Parpola, s. 28.
  24. ↑ ArchAtlas www.archatlas.dept.shef.ac.uk. Arkistoitu 30.6.2016. Viitattu 6.6.2016. (englanniksi)
  25. ↑ http://www.globalheritagefund.org/where/indus.html (Arkistoitu – Internet Archive)
  26. ↑ [3]
  27. ↑ [4]
  28. ↑ Hanying Li, Hai Cheng, Ashish Sinha, Gayatri Kathayat, Christoph Spötl, Aurèle Anquetil André: Hydro-climatic variability in the southwestern Indian Ocean between 6000 and 3000 years ago. Climate of the Past, 7.12.2018, nro 12, s. 1881–1891. doi:10.5194/cp-14-1881-2018 ISSN 1814-9324 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  29. ↑ https://www.researchgate.net/publication/229062229_Holocene_aridification_of_India Holocene aridification of India February 2012 Geophysical Research Letters 39(3) DOI: 10.1029/2011GL050722 Camilo Ponton Liviu Giosan
  30. ↑ Dorian Q. Fuller, Valier Galy, Jeffrey P. Donnelly, Peter D. Clift, Samuel E. Munoz, Kaustubh Thirumalai: Neoglacial climate anomalies and the Harappan metamorphosis. Climate of the Past, 13.11.2018, nro 11, s. 1669–1686. doi:https://doi.org/10.5194/cp-14-1669-2018 ISSN 1814-9324 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  31. ↑ Yama Dixit: Regional Character of the “Global Monsoon”: Paleoclimate Insights from Northwest Indian Lacustrine Sediments. Oceanography, 1.6.2020, nro 2. doi:10.5670/oceanog.2020.206 ISSN 1042-8275 Artikkelin verkkoversio.
  32. ↑ Lalit M. Joshi, Bahadur Singh Kotlia, S. M. Ahmad, C.-C. Wu, Jaishri Sanwal, Waseem Raza: Reconstruction of Indian monsoon precipitation variability between 4.0 and 1.6 ka BP using speleothem δ18O records from the Central Lesser Himalaya, India. Arabian Journal of Geosciences, 14.8.2017, nro 16, s. 356. doi:10.1007/s12517-017-3141-7 ISSN 1866-7538 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  33. ↑ The respective characteristics of millennial-scale changes of the India summer monsoon in the Holocene and the Last Glacial February 2018 Palaeogeography Palaeoclimatology Palaeoecology 496 DOI: 10.1016/j.palaeo.2018.01.033 Bing Hong https://www.researchgate.net/figure/The-responses-of-the-India-summer-monsoon-ISM-to-the-northern-high-latitude-climate_fig3_322876373
  34. ↑ Gayatri Kathayat, Hai Cheng, Ashish Sinha, Liang Yi, Xianglei Li, Haiwei Zhang: The Indian monsoon variability and civilization changes in the Indian subcontinent. Science Advances, 1.12.2017, nro 12, s. e1701296. doi:10.1126/sciadv.1701296 ISSN 2375-2548 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  35. ↑ Gayatri Kathayat, Hai Cheng, Ashish Sinha, Max Berkelhammer, Haiwei Zhang, Pengzhen Duan: Evaluating the timing and structure of the 4.2 ka event in the Indian summer monsoon domain from an annually resolved speleothem record from Northeast India. Climate of the Past, 30.11.2018, nro 12, s. 1869–1879. doi:10.5194/cp-14-1869-2018 ISSN 1814-9324 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  36. ↑ Gayatri Kathayat, Hai Cheng, Ashish Sinha, Liang Yi, Xianglei Li, Haiwei Zhang: The Indian monsoon variability and civilization changes in the Indian subcontinent. Science Advances, 1.12.2017, nro 12, s. e1701296. doi:10.1126/sciadv.1701296 ISSN 2375-2548 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  37. ↑ R. Lawrence Edwards, Youfeng Ning, Xianglei Li, Hanying Li, Pengzhen Duan, Haiwei Zhang: Evaluating the timing and structure of the 4.2 ka event in the Indian summer monsoon domain from an annually resolved speleothem record from Northeast India. Climate of the Past, 30.11.2018, nro 12, s. 1869–1879. doi:https://doi.org/10.5194/cp-14-1869-2018 ISSN 1814-9324 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  38. ↑ https://www.researchgate.net/publication/319106212_Reconstruction_of_Indian_monsoon_precipitation_variability_between_40_and_16_ka_BP_using_speleothem_d18O_records_from_the_Central_Lesser_Himalaya_India Reconstruction of Indian monsoon precipitation variability between 4.0 and 1.6 ka BP using speleothem δ18O records from the Central Lesser Himalaya, India August 2017 Arabian Journal of Geosciences 10(16) DOI: 10.1007/s12517-017-3141-7 Lalit Mohan Joshi Bahadur Kotlia ...
  39. ↑ The Holocene Asian Monsoon: links to solar changes and North Atlantic climate | Request PDF ResearchGate. Viitattu 25.9.2020. (englanniksi)
  40. ↑ Anil K. Pokharia, Rajesh Agnihotri, Shalini Sharma, Sunil Bajpai, Jitendra Nath, R. N. Kumaran: Altered cropping pattern and cultural continuation with declined prosperity following abrupt and extreme arid event at ~4,200 yrs BP: Evidence from an Indus archaeological site Khirsara, Gujarat, western India. PLOS ONE, 6.10.2017, nro 10, s. e0185684. doi:10.1371/journal.pone.0185684 ISSN 1932-6203 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  41. ↑ David A. Hodell, Cameron A. Petrie, Michael Staubwasser, Alena Giesche: Indian winter and summer monsoon strength over the 4.2 ka BP event in foraminifer isotope records from the Indus River delta in the Arabian Sea. Climate of the Past, 15.1.2019, nro 1, s. 73–90. doi:https://doi.org/10.5194/cp-15-73-2019 ISSN 1814-9324 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  42. ↑ Alena Giesche, David A. Hodell, Cameron A. Petrie, Gerald H. Haug, Jess F. Adkins, Birgit Plessen, Norbert Marwan, Harold J. Bradbury, Adam Hartland, Amanda D. French, Sebastian F. M. Breitenbach: Recurring summer and winter droughts from 4.2-3.97 thousand years ago in north India. Communications Earth & Environment, 4.4.2023, 4. vsk, nro 1, s. 1–10. Communications Earth & Environment. doi:10.1038/s43247-023-00763-z ISSN 2662-4435 Artikkelin verkkoversio. (englanti)
  43. ↑ Torsa Sengupta, Arati Deshpande Mukherjee, Ravi Bhushan, F. Ram, M. K. Bera, Harsh Raj: Did the Harappan settlement of Dholavira (India) collapse during the onset of Meghalayan stage drought? Journal of Quaternary Science, Määritä ajankohta! doi:10.1002/jqs.3178 ISSN 1099-1417 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  44. ↑ Endogenous change: On cooperation and water availability in two ancient societies Saket Pange Maurits Ertsen,Hydrology and Earth System Sciences,HYDROL EARTH SYST SC,18:1745–1760,May 2014 DOI: 10.5194/hess-18-1745-2014
  45. ↑ Chemical weathering and provenance evolution of Holocene–Recent sediments from the Western Indus Shelf, Northern Arabian Sea inferred from physical and mineralogical properties. Marine Geology, 1.10.2012, nro 326–328, s. 101–115. doi:10.1016/j.margeo.2012.07.009 ISSN 0025-3227 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  46. ↑ Abdul Laghari, D Vanham, Wolfgang Rauch: The Indus basin in the framework of current and future water resources management. Määritä julkaisija! Teoksen verkkoversio (viitattu 11.3.2018).
  47. ↑ Tammita-Delgoda, s. 37
  48. ↑ Decline of Harappan Culture History Tuition. Viitattu 20.1.2013. (englanniksi)
  49. ↑ Harappan Culture India: A Country Study. Library of Congress. Viitattu 19.1.2013.
  50. ↑ Mark M. Jarzombek, Vikramaditya Prakash: A Global History of Architecture, s. 28. John Wiley & Sons,, 2011. ISBN 9780470902455 Google books (viitattu 6.2.2013).
  51. ↑ Dates of the Sarasvati Sindhu civilization Hindunet. Viitattu 19.1.2013.
  52. ↑ Climate change wiped out one of the world's first, great civilisations more than 4,000 years ago Mail Online. 28.5.2012. Daily Mail. Viitattu 19.1.2013. (englanniksi)
  53. ↑ Thor Heyerdahl: Tigris. Tammi 1979. s. 274–275. Alkuperäinen lähde R. L. Raikes: The End of Ancient Cities of the Indus. American Anthropologist Vol 66, no 2/1964. s. 291
  54. ↑ Jonathan Mark Kenoyer: Cultures and Societies of the Indus Tradition (PDF) (s. 31) Drupal Gardens. Arkistoitu 12.4.2015. Viitattu 6.2.2013.
  55. ↑ a b c Tammida-Delgoda, s. 29–30.
  56. ↑ The forgotten utopia: The Indus people may have lived for 700 years without war, weapons or inequality Shivali, Daily Mail Online,15 September 2016
  57. ↑ Were the Harappans a Peaceful Society? An Evaluation of Warfare in the Indus Civilization ThatThisHistoryDude
  58. ↑ Evidence of Violence in the Indus River Valley (Arkistoitu – Internet Archive) Indus Warfare Anzellini
  59. ↑ 15. How peaceful was Harappan Civilization harappa.com
  60. ↑ New Views of Ancient Culture Suggest Brutal Violence news.nationalgeographic.com. 30.4.2013. Viitattu 30.5.2016.
  61. ↑ Study Sheds More Light on Collapse of Harappan Civilization | Archaeology | Sci-News.com Breaking Science News | Sci-News.com. Viitattu 30.5.2016. (englanti)
  62. ↑ Please cite this article in press as: Robbins Schug, G., et al., A peaceful realm? Trauma and social differentiation at Harappa. Int. J. Paleopathol. (2012), http://dx.doi.org/10.1016/j.ijpp.2012.09.01
  63. ↑ Dr. Gwen M. Robbins Schug, Associate Professor of Anthropology | Department of Anthropology | Appalachian State University anthro.appstate.edu. 11.8.2011. Viitattu 30.5.2016.
  64. ↑ Gwen Robbins Schug, K. Elaine Blevins, Brett Cox, Kelsey Gray, V. Mushrif-Tripathy: Infection, Disease, and Biosocial Processes at the End of the Indus Civilization. PLOS ONE, 17.12.2013, nro 12, s. e84814. PubMed:24358372 doi:10.1371/journal.pone.0084814 ISSN 1932-6203 Artikkelin verkkoversio.
  65. ↑ Gwen Robbins Schug, Kelsey Gray, V. Mushrif-Tripathy, A. R. Sankhyan: A peaceful realm? Trauma and social differentiation at Harappa. International Journal of Paleopathology, 1.6.2012, nro 2–3, s. 136–147. doi:10.1016/j.ijpp.2012.09.012 Artikkelin verkkoversio.
  66. ↑ Evolution, settlement plans and architectural highlights Hindunet
  67. ↑ Town Planning of Harappa Civilization India Netzone. Arkistoitu 29.11.2012. Viitattu 6.2.2013.
  68. ↑ Hindunet.org (Arkistoitu – Internet Archive)
  69. ↑ [5]
  70. ↑ Singh 2008, s. 147
  71. ↑ is now largest Harappan site The Mysterious IndiaFeb 9, 2017
  72. ↑ Chapter 3 : Ceramic Analysis in Indian Subcontinent and the Harappan Culture
  73. ↑ Jukka O. Miettinen, Intia – kaupunkeja, kulttuureja, historiaa, Otava 1991, ISBN 951-1-11091-8
  74. ↑ Parpola, s. 22.
  75. ↑ Indus Script
  76. ↑ The Collapse of the Indus-Script Thesis: The Myth of a Literate Harappan Civilization Electronic journal of Vedic Studies
  77. ↑ Harappan units of weight www.sizes.com. Viitattu 27.1.2020.
  78. ↑ Weights, Harappa | Harappa www.harappa.com. Viitattu 27.1.2020.
  79. ↑ Religion, Science & Astronomy of Harappa Civilization indianetzone.com. Arkistoitu 11.9.2013. Viitattu 21.8.2013. (englanniksi)
  80. ↑ Languages of Aryan Trail (Arkistoitu – Internet Archive)
  81. ↑ Mlecchitavikalpa - Sarasvati sites.google.com. Arkistoitu 16.9.2016. Viitattu 26.5.2016.
  82. ↑ Dacians, Dahae: How Far Did they Spread? the Aryan Trail. Caucasian descent druhyu. (Arkistoitu – Internet Archive)
  83. ↑ Lactose Tolerance in the Indian Dairyland eptember 14, 2011
  84. ↑ Coningham, Robin; Young, Ruth: The Archaeology of South Asia: From the Indus to Asoka, c.6500 BCE–200 CE, s. 114. Cambridge University Press, 2015.
  85. ↑ Tripura, the land of fourteen gods and million statues www.tripura.org.in. Viitattu 8.4.2018.
  86. ↑ Om Prakash: Cultural history of India, s. 24–25. Määritä julkaisija!
  87. ↑ Ram Nath Sharma, Rajendra K. Sharma: Anthropology, s. 128. Atlantic Publishers & Dist, 1997.
  88. ↑ Amalananda Ghosh: An Encyclopaedia of Indian Archaeology vol 1, s. 317. E.J.Brill, 1990.
  89. ↑ https://anthrosource.onlinelibrary.wiley.com/doi/pdf/10.1525/aa.1965.67.3.02a00550[vanhentunut linkki] American antropologist 67, 1965, s. 184 Ancient Races oj Baluchistan, Panjab, and Sind. S. S. SARKAR. Calcutta: Bookland Reviewed by HENRY FIELD, Harvard University
  90. ↑ Do indians who talk about genetics realize 'ANI' and 'ASI' themselves are both heterogeneous populations, and not just two distinct groups? - Quora www.quora.com. Viitattu 8.4.2018. (englanniksi)
  91. ↑ Malliya Gounder Palanichamy, Bikash Mitra, Cai-Ling Zhang, Monojit Debnath, Gui-Mei Li, Hua-Wei Wang: West Eurasian mtDNA lineages in India: an insight into the spread of the Dravidian language and the origins of the caste system. Human Genetics, 2.4.2015, nro 6, s. 637–647. doi:10.1007/s00439-015-1547-4 ISSN 0340-6717 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  92. ↑ [6] doi:10.1038/srep46044 Origin and spread of human mitochondrial DNA haplogroup U7, Hovhannes Sahakyan ..., 07 April 2017, s.
  93. ↑ U7 Frequencies From Some Sources (U7 ≥ .5%) www.anthrogenica.com. Viitattu 5.7.2017. (englanniksi)
  94. ↑ The story of mtDNA haplogroup U7 eurogenes.blogspot.fi. Viitattu 5.7.2017.
  95. ↑ 2.5.1.4 The Genetic debate thewaythetruthandthelife.net. Arkistoitu 4.1.2017. Viitattu 5.7.2017.
  96. ↑ Is Y-chromosome haplogroup J2 an Elamo-Harappan Bronze Age marker in India? www.forumbiodiversity.com. Arkistoitu 14.5.2016. Viitattu 28.5.2016.
  97. ↑ 2015 July « Cradle of Civilization aratta.wordpress.com. Viitattu 3.6.2016.
  98. ↑ J2 Middle East - The Y-DNA Haplogroup J story Family tree DNA.
  99. ↑ Maciamo: Haplogroup J2 (Y-DNA) Eupedia. Viitattu 26.5.2016. (englanniksi)
  100. ↑ Maciamo: Haplogroup J2 (Y-DNA) Eupedia. Viitattu 26.5.2016. (englanniksi)
  101. ↑ Michael PriceSep. 5, 2019, 2:00 Pm: Genome of nearly 5000-year-old woman links modern Indians to ancient civilization Science | AAAS. 5.9.2019. Viitattu 21.11.2019. (englanniksi)
  102. ↑ Fatima Khan: 2500 BC Rakhigarhi skeletons have no traces of ‘Aryan gene’, finds DNA study ThePrint. 6.9.2019. Viitattu 21.11.2019. (englanti)
  103. ↑ https://www.cell.com/cell/pdf/S0092-8674(19)30967-5.pdf https://www.cell.com/cell/fulltext/S0092-8674(19)30967-5?_returnURL=https%3A%2F%2Flinkinghub.elsevier.com%2Fretrieve%2Fpii%2FS0092867419309675%3Fshowall%3Dtrue An Ancient Harappan Genome Lacks Ancestry from Steppe Pastoralists or Iranian Farmers Vasant Shinde Vagheesh M. Narasimhan Nadin Rohland ... September 05, 2019 Cell Volume 179, ISSUE 3, s. 729–735.e10, October 17, 2019
  104. ↑ India genetics Gene Expression. Viitattu 21.11.2019. (englanti)
  105. ↑ Parpola, s. 234–235.
  106. ↑ .Parpola, s. 70.
  107. ↑ Indus Valley Civilisation CulturalIndia.net. Viitattu 19.1.2013. (englanniksi)
  108. ↑ Parpola, s. 72–73.
  109. ↑ Parpola, s. 81.

Aiheesta muualla

muokkaa
 
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Induslaakson sivilisaatio.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Indus-kulttuuri&oldid=22841944”