HMS Vengeance (R71)

brittiläinen lentotukialus
Tämä artikkeli kertoo Britannian kuninkaallisen laivaston Colossus-luokan lentotukialuksesta. Muita samannimisiä aluksia on täsmennyssivulla.

HMS Vengeance oli Britannian kuninkaallisen laivaston toisen maailmansodan lopulla valmistunut Colossus-luokan lentotukialus.

HMS Vengeance
HMAS Vengeance
HMAS Vengeance
Naval Ensign of the United Kingdom.svg
Aluksen vaiheet
Rakentaja Swan Hunter and Wigham Richardson
Kölinlasku 16. marraskuuta 1942
Laskettu vesille 23. helmikuuta 1944
Palveluskäyttöön 15. tammikuuta 1945
Palveluskäytöstä lainattu Australialle 1952–1955
myyty Brasilialle 1955
Loppuvaihe romutettu
Tekniset tiedot
Uppouma 13 400 t (standardi)
Pituus 212 m
Leveys 24,4 m
Syväys 7,2 m
Koneteho 40 000 hp
Nopeus 25 solmua
Miehistöä 1 300
Aseistus
Aseistus 6 × neliputkista QF 2 naulan ilmatorjuntatykkiä
19 × yksiputkista Bofors 40 mm -ilmatorjuntatykkiä
42 × lentokonetta

ValmistusMuokkaa

Alus tilattiin Swan Hunter and Wigham Richardsonilta, missä köli laskettiin 16. marraskuuta 1942. Alus laskettiin vesille 23. helmikuuta 1944 ja otettiin palvelukseen 15. tammikuuta 1945.

PalvelusMuokkaa

Palvelukseen oton jälkeen alus viipyi jonkin aikaa koulutettavana kotivesillä, kunnes siirtyi Välimerelle. Alus lähti Kaukoitään, missä se liitettiin brittiläiseen Tyynenmeren laivastoon tukikohtanaan Hongkong. Vuosina 1948–1949 aluksella tehtiin arktisen alueen kokeita, minkä jälkeen se oli 1950 huollettavana . Alus palasi palvelukseen, kunnes se siirrettiin 1953 Australian laivastolle.[1]

Ensimmäisen joukkojenkuljetusmatkan aikana aluksen päällikölle ilmoitettiin, että hallitus oli luvannut aluksen Australian laivastolle, koska Australialle luovutettavan HMS Majesticin valmistumisen viipyessä muutostöiden vuoksi. Vengeance palasi Britteinsaarille ja saapui 23. maaliskuuta 1952 Portsmouthiin.[2]

Ennen toista joukkojenkuljetusmatkaa komentaja G. T. Coney vastaanotti 7. toukokuuta aluksen päällikkyyden. Alus kuljetti 23. toukokuuta joukkoja Maltalle ja lähti kesäkuussa toisen ja samalla viimeisen kerran Kaukoitään. Alukselle oli kuormattu miehistö risteilijä HMS Ceylonille, joka palautettiin palvelukseen Singaporesta määrättynä Korean rannikolle. Paluumatkalla alus kuljetti aiemman miehistön kotiin. Alus saapui 28. elokuuta Portsmouthiin, missä se poistettiin palveluksesta.[2]

HMAS VengeanceMuokkaa

Alus lähti 15. syyskuuta Portsmouthista Devonportiin luovutettavaksi Australian laivastolle.[2] Australian laivasto otti 13. marraskuuta 1952 aluksen palvelukseen päällikkönään komentaja H. M. Burrell. Alukselle asennettiin ennen siirtoa tyypin 277Q/293Q tutkat. Alus lähti 22. tammikuuta 1953 Australiaan kannellaan kolme Bristol Sycamore -pelastushelikopteria. Alus saapui 11. maaliskuuta Sydneyyn, jolloin sille siirtyivät 850. laivueen Sea Furyt sekä 817. laivueen Fairey Fireflyt. Alus oli suunniteltu koulutustehtäviin, mutt suoden lopulla se kuitenkin siirrettiin operatiiviseen palvelukseen.[3][2]

Elokuussa 1955 alus poistettiin palveluksesta, kun HMAS Melbourne (aikaisemmin HMS Majestic) otettiin palvelukseen. Alus lähti kesäkuun lopulla Sydneystä Singaporen kautta Portsmouthiin, jonne se saapui 5. elokuuta. Aluksen australialainen miehistö siirtyi Barrow-in-Furnessiin Melbournen miehistöksi.[3][2]

Alus siirrettiin huollettavaksi ja modernisoitavaksi Devonportin telakalle, mistä se vapautui elokuussa 1956. Alus sijoitettiin reservilaivastoon, josta se myytiin Brasilialle.[2]

NAeL Minas GeraisMuokkaa

Alus myytiin 14. joulukuuta 1956 yhdeksällä miljoonalla Yhdysvaltain dollarilla[4] Brasilialle. Alus lähti Devonportista Rotterdamiin Verolme United Shipyards Companylle modernisoitavaksi.[5][2]

Alukselle asennettiin uudet hissit, vahvistettu lentokantta, asennettu höyrykatapultit, uudet jarruvaijerit, peilijärjestelmä mahdollistamaan samanaikaiset nousut ja laskut, 8,5 asteen kulmassa oleva laskeutumisalue sekä uusi lähipuolustusjärjestelmä. Näiden lisäksi komentosilta uudistettiin ja elektroniset järjestelmät modernisoitiin amerikkalaisilla SPS-12-ilmavalvontatutkalla, SPS-4-merivalvontatutkalla ja SPS-8B-korkeusetsimellä. Modernisoinnin aikana aluksen uppouma kasvoi 19 890 tonniin.[5][2]

Brasilian laivasto otti 6. joulukuuta 1960 aluksen palvelukseen nimellä NAeL Minas Gerais (port. Navio Aeródromo Ligeiro). Aluksella oli sen lähtiessa Brasiliaan kolme Westland Whirlwind -helikopteria ja kolme Grumman TBM-3 Avenger -lentokonetta, jotka Alankomaiden laivasto oli lahjoittanut. Pian alukselle saatiin hankittua kolme Avengeria lisää. Vuonna 1963 alukselle ostettiin kuusi North American T-28R-1 Trojania. Saman vuoden marraskuussa alus osallistui ensimmäisen kerran Brasilian laivaston mukana sotaharjoituksiin lento-osasto kannellaan.[4]

Alus oli pääasiassa sukellusveneentorjuntatehtävissä, jolloin aluksella olivat Grumman S-2A Tracker -lentokoneet ja SH-34J Seabat -helikopterit.[5][2]

Vuosina 1976–1980 alus oli modernisoitavana ja palautettiin vuoden 1981 alussa palvelukseen. Tällöin aluksen lentokonekapasiteetti oli ainoastaan 20.[5] Uudelleen alus oli modernisoitavana heinäkuusta 1991 lokakuuhun 1993.[6]

Brasilian hallitus laittoi 2001 aluksen myyntiin.[6]

LähteetMuokkaa

  • McCart, Neil: The Colossus-Class Aircraft Carriers 1944–1972. Cheltenham, UK: Fan Publications, 2002. ISBN 1-901225-06-2. (englanniksi)
  • Chesneau, Roger: Aircraft Carriers of the World, 1914 to the Present – An Illustrated Encyclopedia. Bristol: Brockhampton Press, 1998. ISBN 1-86019-87-5-9. (englanniksi)
  • Gardiner, Robert (toim.): Conway’s All the World’s Fighting Ships 1922–1946. Lontoo: Conway Maritime Press, 1987. ISBN 0-85177-146-7. (englanniksi)
  • Polmar, Norman: Aircraft Carriers – A History of Carrier Aviation and its Influence on World Events Vol. 1, 1909–1945. Dulles, Virginia: Potomac Bools Inc, 2006. ISBN 1-57488-663-0. (englanniksi)

ViitteetMuokkaa

  1. Chesneau 1998, s. 133.
  2. a b c d e f g h i McCart 2002, s. 36.
  3. a b Chesneau 1998, s. 54.
  4. a b Air International Review Volume 6 2002, s. 93.
  5. a b c d Chesneau 1998, s. 57.
  6. a b McCart 2002, s. 37.

Aiheesta muuallaMuokkaa