Grumman TBF Avenger

Grumman TBF Avenger (suom. kostaja) oli Yhdysvaltain laivaston lentotukialukselta toimiva torpedopommittaja toisessa maailmansodassa.[1] Avenger oli erittäin onnistunut roolissaan ja sitä pidetään yleisesti eräänä toisen maailmansodan parhaista torpedopommittajista.[2]

Grumman Avenger
Grumman TBF-1 Avenger
Grumman TBF-1 Avenger
Tyyppi torpedopommittaja
Alkuperämaa  Yhdysvallat
Valmistaja Grumman
General Motors
Suunnittelija William T. Schwendler
Ensilento 1. elokuuta 1941
Valmistusmäärä 9 839 kpl
Vaurioitunut TBF-1 Avenger Midwayn saarella.

Kehitys muokkaa

Avengerin kehitys sai alkunsa alkuvuodesta 1940, jolloin Yhdysvaltain laivasto päätti aloittaa seuraajan etsinnän epäonnistuneelle Douglas TBD Devastatorille. Laivasto tilasi 8. huhtikuuta 1940 Grummanilta kaksi XTBF-1-prototyyppiä sekä kaksi viikkoa myöhemmin Voughtilta kaksi prototyyppiä. Prototyyppien välisessä kilpailussa Grummanin XTBF-1 voitti kilpailevan XTBU-1:n ja tuli virallisesti valituksi jatkokehittelyn kautta tuotantoon. Hävinneen XTBU-1-prototyypin pohjalta rakennettu Consolidated TBY Sea Wolf eteni myös tuotantoon, mutta sitä rakennettiin vain noin 180 kappaletta.[1]

Rakenne ja aseistus muokkaa

Grumman TBF Avenger oli tukialuslentokoneeksi erityisen raskas ja isokokoinen, se painoi kaksi kertaa enemmän kuin edeltäjänsä, Douglas TBD Devastator. Avenger oli kokometallinen ja aikaisekseen hyvin moderni lentokone. Koneen vakiovarustukseen kuuluivat luonnollisesti katapulttilaukaisuun ja tukialukselle laskeutumiseen tarvittava lisävarustus. Myöhemmissä versioissa oli nousun avustamiseksi myös RATO (rocket assisted-take off, rakettiavusteinen lentoonlähtöjärjestelmä). Koneen ensimmäisissä versioissa moottorina toimi 1 700-hevosvoimainen Wright R-2600-8 Cyclone -moottori. Koneen kolmihenkinen miehistö, joka koostui lentäjästä, pommittajasta ja radisti-navigaattorista, istui pitkässä ja hyvän näkyvyyden tarjoavassa ohjaamossa.lähde?

Koneen tehokas aseistus koostui tahdistimella varustetusta, kiinteästi eteenpäin potkurinlapojen läpi ampuvasta 7,62 millimetrin konekivääristä sekä yhdestä 12,7 millimetrin konekivääristä sähkömotoroidussa asetornissa ja toisesta 7,62 millimetrin konekivääristä ala-ampumossa. Se pystyi kuljettamaan yhteensä 1 134 kilogrammaa pommeja, torpedoita ja raketteja.[3]

Versiot muokkaa

 
TBF-1C, Uuden-Seelannin kuninkaalliset ilmavoimat, 1944.

Grumman Avengerista tuotettiin perusversio TBF-1:n lisäksi ainakin seuraavia erikoisversioita:

  • XTBF-1 – kaksi prototyyppiä
  • TBF-1J – talvikäyttöön
  • TBF-1P – valokuvatiedusteluun
  • TBF-1B – vientimalli, kaikki 402 valmistettua konetta myytiin Britannian laivastolle
  • TBF-1C – myöhempi päätuotantoversio, jossa oli lisäaseistuksena kaksi 12,7 millimetrin siipikonekivääriä
  • TBF-1CP – edellisen valokuvatiedusteluversio
  • TBF-1D – sukellusvenetorjuntamalli, jossa oli lisävarusteina lyhytaaltotutka ja raketteja pinnalla olevien sukellusveneiden tuhoamiseen
  • TBF-1E – lisävarusteena ilmasta-pintaan-tutka. Näitä koneita käytettiin yleisesti johtokoneina.
  • TBF-1L – varustettu valaisimilla yöaikaan pinnalla kulkevien maalien paljastamiseksi
  • TBM-3E – valmistaja General Motors Corporation
  • XTBM-3 – neljä prototyyppejä
  • XTBM-4 – kolme prototyyppiä

Rajallisen tuotantokapasiteettinsa vuoksi Grumman valmisti kaikista Avengereista vain noin neljänneksen eli noin 2 300 konetta, kun General Motors valmisti mallinimellä TBM Avenger noin 7 500 konetta. General Motorsin koneet erosivat Grummanin vastaavista vain tehokkaamman, 1 900 hevosvoiman moottorinsa ja sen tuoman hieman suuremman huippunopeuden osalta.

Käytössä muokkaa

 
Grumman (General Motors) TBM-3E Avenger, Yhdistyneen kuningaskunnan merivoimat.

Avengerit saivat tulikasteen kesäkuussa 1942 Tyynenmeren sodan käännekohdassa Midwayn taistelussa, mutta niillä ei ollut vaikutusta taistelun kulkuun; Avengereita oli vain kuusi kappaletta ja ne joutuivat japanilaishävittäjien ahdistamiksi eivätkä päässeet pommitusetäisyydelle japanilaisista lentotukialuksista. Midwaysta eteenpäin koneet olivat menestyksekkäästi mukana jokaisessa Yhdysvaltain laivaston operaatiossa. Avenger oli raskaan puolustusaseistuksensa takia kova pala vihollishävittäjille ja toisaalta koneen vankka rakenne kesti suuriakin vauriota.

Yhdysvaltojen 41. presidentti George H. W. Bush toimi sodan aikana torpedolentäjänä ja lensi Avengerilla USS San Jacinto -lentotukialukselta. Yksi hänen lentämistään Avengereista, nimeltään ”Barbara”, ammuttiin alas 2. syyskuuta 1944. Tuolloin 20-vuotias aliluutnantti Bush pelastautui laskuvarjolla ja palasi taistelutoimiin. Hän lensi 58 taistelulentoa Avengereilla ennen sodan loppumista.

Avenger oli käytössä myös Fleet Air Armissa, jossa tyyppinimenä oli Tarpon. Sitä käytettiin sekä torpedokoneena, vaakapommittajana että sukellusveneentorjuntakoneena, ja sillä lennettiin sekä suurilta lentotukialuksilta että saattuetukialuksilta. Koneella oli Fleet Air Armissa lempinimi Turkey.

Tekniset tiedot (TBM-3E) muokkaa

 

Lähde:lähde?

Yleiset ominaisuudet

  • Miehistö: 3
  • Pituus: &&&&&&&&&&&&&012.050000012,5 m
  • Kärkiväli: &&&&&&&&&&&&&016.050000016,5 m
  • Korkeus: &&&&&&&&&&&&&&05.&&&&005 m
  • Tyhjäpaino: &&&&&&&&&&&04800.&&&&004 800 kg
  • Suurin lentoonlähtöpaino: &&&&&&&&&&&08100.&&&&008 100 kg
  • Voimalaite: &&&&&&&&&&&&&&01.&&&&001 × Wright R-2600-20 -tähtimoottori; &&&&&&&&&&&01417.&&&&001 417 kW (&&&&&&&&&&&01900.&&&&001 900 hv)

Suoritusarvot

  • Suurin nopeus: &&&&&&&&&&&&0444.&&&&00444 km/h
  • Lentomatka: &&&&&&&&&&&01600.&&&&001 600 km

Aseistus

  • 2 × 12,7 mm:n siipikonekivääriä
  • 1 × 12,7 mm:n konekivääri ohjaamon takana sijaitsevassa tykkitornissa
  • asennusmahdollisuus 1 × 7,62 mm konekiväärille
  • 1 134 kg pommeja, 8 × raketteja HVAR ja torpedoita Mk.13.

Lähteet muokkaa

  • Chant, Chris: II Maailmansodan lentokoneet. Hämeenlinna: Karisto, 2008 (suom. Petri Kortesuo). Alkuteos: Amber Books, 1999 ISBN 978-951-23-5025-4
  • Donald, David: The Encyclopedia of World Aircraft. Enderby: Blitz Editions, 1997. ISBN 1-85605-375-X. (englanniksi)

Viitteet muokkaa

  1. a b Donald 1997, s. 483.
  2. Chant 2008, s. 149.
  3. Humble, R. 1976/1977. s.55.lähde tarkemmin?

Aiheesta muualla muokkaa