Suomen Ilmailuopisto

Suomen Ilmailuopisto Oy, entinen Finnairin Ilmailuopisto, on Porissa toimiva ilmailukoulu, joka kouluttaa ammattilentäjiä Suomen liikenneilmailun tarpeisiin. Koulutus on lain mukaista ammatillista aikuiskoulutusta. Osakeyhtiömuodossa toimivasta oppilaitoksesta 49,5 prosenttia omisti Finnair, 49,5 prosenttia Suomen valtio ja yhden prosentin Porin kaupunki. Heinäkuussa 2021 valtio osti Finnairin hallussa olleet osakkeet ja näin sen omistusosuudeksi tuli 98 prosenttia. Samassa yhteydessä Porin kaupunki nosti osuutensa kahteen prosenttiin.

Suomen Ilmailuopisto
Yritysmuoto	osakeyhtiö
Perustettu	2002
Toimitusjohtaja	Juha Siivonen
Puheenjohtaja	Kai-Petteri Purhonen
Avainhenkilöt	Minna Hiillos Tuula Lybeck Juho Sinkkonen Maunu Visuri
Kotipaikka	Ilmailuopistontie 221 Pori, Suomi
Toimiala	Muut koulutusta antavat yksiköt
Liikevaihto	9,9 milj. € (2022)
Liikevoitto	174 000 € (2022)
Henkilöstö	43
Omistaja	Suomen valtio (VNK)
Kotisivu	finaa.fi
Infobox OKVirheellinen NIMI-arvo

Opiskelijoiden määrä mitoitetaan vuosittain vastaamaan Suomessa toimivien lentoyhtiöiden tarpeita. Suomen Ilmailuopistoon valitaan tarpeen mukaan 4–5 kurssille kerralla yhteensä noin sata uutta oppilasta. Vuonna 2020 opiskelijan osuus koulutuksen kokonaishinnasta on 15 000 euroa. Lentokoneohjaajien lisäksi opisto on kouluttanut myös helikopterilentäjiä, mutta toistaiseksi tämä on tauolla.

Historia

Silloisessa Aerossa päätettiin aloittaa omien lentäjien koulutus pian toisen maailmansodan jälkeen. Tammikuussa 1948 alkoi ensimmäinen yhtiön oma perämieskurssi, jonka yksitoista oppilasta valittiin sota-aikana ilmavoimissa palvelleista hävittäjälentäjistä. Vaatimuksena oli muun muassa vähintään 500 lentotuntia ja kokemusta monimoottorikoneesta. Hakijoita oli paljon, joten Aerolla oli varaa valikoida. Sodan jälkeinen tila ja Pariisin rauhansopimus vähensivät mahdollisuuksia lentää ilmavoimissa, joten monelle siviili-ilmailusta tuli varteenotettava vaihtoehto. Lisäksi hävittäjälentäjillä oli jo valmiiksi lentolupakirja ja lentokokemusta, joten heidän kouluttamisensa oli halvempaa ja nopeampaa kuin jonkun täysin kokemattoman. Tuohon aikaan ongelmia aiheutti lentäjien, myös kokeneiden kapteenien, heikko englannin osaaminen. Vaikka englanti oli ilmailun kieli, Suomessa sitä ei juurikaan opetettu, vaan suosittuja kieliä olivat ruotsi ja saksa. Ilmailun puolella oli pääasiassa pärjätty sähköttäjien avulla ja kotimaassa oltiin kommunikoitu suomeksi. Ensimmäinen perämieskurssi kesti kuukauden, ja kaikki oppilaat otettiin Aeron palvelukseen. Koulutus sisälsi vain teoriaopinnot, ja varsinainen lentokoulutus suoritettiin kokeneiden kapteenien johdolla oikeilla reittilennoilla DC-3-koneilla. Moni kapteeni tosin suhtautui perämiesten kouluttamiseen lennoilla alentuvasti, ja laskun tai nousun suorittaminen oli perämiehellä 1950-luvulla pikemminkin poikkeus kuin sääntö. Lisäksi perämiesten eteneminen oli kapteenien lausuntojen varassa. Perämiehen piti siis olla röyhkeä ja esillä, jos hän halusi päästä lentämään. Toisaalta liiallinen röyhkeys esti täysin etenemisen. Asiat parantuivat 1960-luvulla, kun laadittiin säädös perämiesten lentämisestä. Aluksi lentäjäkoulutukseen kuului vain teoriaopinnot. Ensimmäisen kerran koulutukseen kuului varsinaista lentokoulutusta, kun vuonna 1953 perämiehille järjestettiin jatkokurssina tyyppi- ja mittarilentokurssi. Koulutus oli opintosuunnitelman mukaan kolmivuotista, mutta käytännön tarpeen vuoksi koulutus saattoi kestää vain vuoden. Opintojen ohella perämiehet lensivät vuodessa noin 450 tuntia DC-3-koneilla.

1960-luvulle tultaessa Aeron oma kapasiteetti ei enää kunnolla riittänyt lentäjien kouluttamiseen. Vuoden 1964 alussa Aero perusti valtion tuella oman ilmailuopistonsa Helsingin maalaiskuntaan. Lentäjien ohella opistossa koulutettiin myös mekaanikkoja. Pääsyvaatimuksina lentäjäkoulutukseen pääsyyn oli 20–26 vuoden ikä, ylioppilastutkinto tai keskikoulun oppimäärä, perustiedot englannista, trigonometriasta ja logaritmiopista, suoritettu asevelvollisuus ja vähintään 70 lentotuntia. Käytännössä suurin osa uusista oppilaista tuli edelleen ilmavoimista. Aeron ilmailuopisto toimi Vantaalla noin kymmenen vuotta. Opetusta annettiin aluksi ympäri Helsinki-Vantaan lentoasemaa ja Helsingin kaupunkia, mutta tilanne parani 1970-luvun alussa uusien tilojen myötä. Kurssi kesti vuoden, ja samaan aikaan saattoi olla käynnissä jopa kolme kurssia. Koulutuksen suorittaminen ei taannut työpaikkaa Aerolla, vaan yhtiö rekrytoi aina tarpeen mukaan. Tuohon aikaan tarve oli kuitenkin suuri, joten käytännössä jokainen uusi perämies otettiin sisään. Opiston opettajina toimi Finnairin lentäjiä parin kuukauden virkavapailla.

Aikaisemmin hyvin toiminut yhteistyö ilmavoimien kanssa kärjistyi 1970-luvun alussa, kun siviilipuolelle siirtyi niin monta hävittäjälentäjää. Tilanteen korjaamiseksi vuonna 1976 Kuopiossa alettiin kouluttamaan ammattilentäjiä. Lisäksi solmittiin yhteistyösopimuksia ympäri Suomea sijaitsevien lentokoulujen kanssa yksityislentäjän lupakirjan omaavien lentäjien saamiseksi. 1980-luvun alussa oli syntymässä lentäjäpula, kun uusia oppilaita ei pariin vuoteen ollut otettu koulutukseen. Vuonna 1985 Finnairin ilmailuopisto siirrettiin Porin lentoaseman kupeeseen Satakunnan lennoston entiseen kasarmirakennukseen, mutta se säilyi edelleen Finnairin pääomistuksessa. 1990-luvun lopun taloudellisen tilanteen paraneminen toi mukanaan uusvanhoja ongelmia. 1990-luvun laman aikana Finnair palkkasi niukasti uusia lentäjäoppilaita opistoonsa, joten lentoliikenteen lisääntyessä vuosikymmenen loppupuolella yhtiöllä ei ollutkaan tarpeeksi lentäjiä täyttämään kysyntää. Tämän vuoksi se palkkasi useita valmiita lentäjiä niin vapailta markkinoilta kuin ilmavoimista, mikä oli luonnollisesti ongelma puolustusvoimien puolella. Myös muiden lentoyhtiöiden kasvaessa kävi ilmi, että Suomessa ei enää ollutkaan tarpeeksi lentäjiä sekä lentoyhtiöille että ilmavoimiin. Tämän kriisin seurauksena päätettiin, että Finnair ja muut lentoyhtiöt eivät enää palkkaisi valmiita hävittäjälentäjiä ja että koulutettavien lentäjien määrää tulisi nostaa.

Vuosien 2001 ja 2002 vaihteessa Finnairin ilmailuopisto lakkautettiin ja sen tilalle perustettiin Suomen Ilmailuopisto. Finnair säilyi opiston pääomistajana yhdessä valtion ja Porin kaupungin kanssa. Aikaisemmasta poiketen oppilaat eivät enää olleet sitoutuneet Finnairiin, vaan saattoivat koulutuksen jälkeen hakea mihin lentoyhtiöön tahansa. Finnair on silti ollut suurin työllistäjä. Kun aiemmin hakuja opistoon oli ollut hyvin epäsäännöllisesti, tästä lähtien uusia hakuja järjestettiin joka toinen vuosi. Myös oppilaiden määrä nousi jyrkästi, kun aikaisemman parinkymmenen asemasta uusia lento-oppilaita valitaankin joka hausta noin kahdeksankymmentä eli nelinkertainen määrä. 2000-luvun lopun taantuman vuoksi lentoliikenne ei kasvanutkaan odotusten mukaisesti, joten viimeisimmät ilmailuopistosta valmistuneet lentäjät ovat jääneet kokonaan ilman työtä. Tilanteen odotetaan kuitenkin muuttuvan lähivuosina taloustilanteen parantuessa ja lentoyhtiöiden lisätessä liikennettään.

Pääsyvaatimukset

• Lukio tai ammattitutkinto
• Minimipituus 163 cm
• Hyvä suomen kielen ja riittävä englannin kielen taito
• Hyvä terveys (mm. värisokeus, diabetes, epilepsia ja vaikea astma ovat karsivia tekijöitä)
• Soveltuvuuskokeiden läpäisy

Koulutus

Koulutus kestää noin kaksi vuotta ja se suoritetaan kokonaisuudessaan Porissa. Koulutus sisältää liikennelentäjän lupakirjan teoriaopinnot sekä muun muassa mittarilento-, monimoottori- ja yölentokelpuutuksen. Varsinaisen liikennelentäjän lupakirjan saamiseen vaaditaan vielä 1500 lentotuntia eli käytännössä noin kahden vuoden kokemusta perämiehenä.

Ilmailuopiston laivasto

Cessna Aircraft Company C152

Suomen Ilmailuopiston F152 Aerobat (OH-CKC) Isomäellä Porissa.

• Lukumäärä: 9
• Miehistö: 1
• Matkustajia: 1
• Moottori: 1 Avco Lycoming 0-235-N2C-polttomoottori, 81 kW / 110 hv
• Nopeus: 100 kt / 185 km/h (149 kt:n asti merenpinnasta)
• Suurin lentokorkeus: 14 700 jalkaa / ± 4 480 m
• Suurin lentoonlähtömassa: 757 kg
• Kärkiväli: 9,97 m
• Pituus: 7,34 m
• Korkeus: 2,59 m
• Siipipinta-ala: 14,59 m²
• Valmistus: 1977–1985
• Käyttö: yleislentokoulutus, yölentokoulutus
• Rekisteritunnukset: OH-CAS, OH-CIS, OH-CKC, OH-CKE, OH-CKF, OH-CLF, OH-COG, OH-CWM, OH-CWO

Cessna Aircraft Company C172

• Lukumäärä: 2
• Miehistö: 1
• Matkustajia: 3
• Käyttö: yleislentokoulutus, yölentokoulutus
• Rekisteritunnukset: OH-CMO, OH-CRM

Diamond DA42 NG

• Lukumäärä: 5
• Miehistö: 1
• Matkustajia: 3
• Moottori: 2x Austro Engine AE 300
• Suurin lentokorkeus: 18 000 jalkaa
• Kärkiväli: 13,42m
• Pituus: 8,56m
• Korkeus: 2,49m
• Siipipinta-ala: 16,29m²
• Rekisteritunnukset: OH-DAB, OH-DAC, OH-DAD, OH-DAM, OH-DAN

Extra EA300

• Lukumäärä: 1
• Miehistö: 1
• Matkustajia: 1
• Käyttö: Epätavallisten lentotilojen oikaisun koulutus (UPRT)
• Rekisteritunnus: OH-SIO

Embraer EMB-500 Phenom 100

Suomen Ilmailuopiston "Kettu" Embraer Phenom 100 (OH-EPB) Jyväskylän lentoasemalla.

• Lukumäärä: 2
• Miehistö: 1+1
• Matkustajamäärä: 4
• Moottori: 2 × Pratt & Whitney Canada PW617F-E suihkumoottoria, työntövoima 7,2 kN/moottori
• Nopeus: 390 kt / 720 km/h
• Suurin lentokorkeus: 41 000 jalkaa / ± 12 500 m
• Suurin lentoonlähtöpaino: 4 750 kg
• Kärkiväli: 12,30 m
• Pituus: 12,80 m
• Korkeus: 4,4 m
• Valmistus: 2007–
• Käyttö: Tyyppikoulutus
• Rekisteritunnukset: OH-EPA ("Pata"), OH-EPB ("Kettu")

Katso myös

• Lentokoulutus Suomessa

Lähteet

• Lentäjäkoulutusta Suomen ilmailuopistossa 2002, Virtual Wings (Arkistoitu – Internet Archive)
• Tom Nyström: Koulutusta kautta aikojen. Liikennelentäjä, 2/2009, s. 10–13. Vantaa: Suomen lentäjäliitto ry. Artikkelin verkkoversio.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Suomen Ilmailuopisto Wikimedia Commonsissa

• Ilmailuopiston kotisivut