Avaa päävalikko

Auja al-Hafir

(Ohjattu sivulta El Auja)
Al Auja ennen vuotta 1956

Auja al-Hafir eli Auja tai El Auja[1] on muutamien lähteiden luona sijaitseva kylä ja vanha teiden risteyspaikka Negevin ja Siinain välillä. Alue on vanhastaan 'Azazme-heimon laidunmaata. Nykyisin se kuuluu Israeliin mutta on aivan lähellä Egyptin rajaa.[2] Vuosina 1948–1967 kylä ympäristöineen oli YK:n valvoma demilitarisoitu alue. Nykyään siellä sijaisevat Nitzanan sisäoppilaitos ja israelilainen Kti'otin varuskunta.

Nimen alkuperäMuokkaa

Paikasta on eri yhteyksissä käytetty nimiä El-Audja[3] , Uja-al-Hafeer, El Auja el Hafir monine muunnelmineen.

A‘waj merkitsee arabian kielellä taivutettua, ja Al-Auja on monien mutkittelevien jokien nimi. Sellaisia ovat Yarkon-joki Israelissa sekä Jerikon ohi kulkeva pienempi joki, joiden molempien nimet ovat arabiaksi El-Auja. "Hafir" merkitsee rinteeseen rakennettua vesisäiliötä, Sudanissa myös maan kuivattamiseksi kaivattua ojaa.

HistoriaMuokkaa

VarhaishistoriaMuokkaa

Alueelta on löydetty saviastioita toiselta vuosisadalta ennen ajanlaskumme alkua, ja ne liittyvät tuntemattoman, todennäköisesti nabatealaisten rakentaman suuren rakennuksen perustuksiin. Alue ei tiettävästi kuulunut hasmonealaisten eikä Herodesten kuningaskuntaan, vaan se pysyi osana nabatealaisten vaikutuspiiriä, kunnes Rooman keisari Trajanus vuonna 105 valloitti Nabatean kuningaskunnan.[4] Laaja suorakulmainen linnoitus kukkulan huipulla on todennäköisesti peräisin 300-luvulta, kirkko ja siihen liittyvät rakennukset ilmeisesti ennen vuotta 464.[5] Auja al-Hafiria koetteli rutto, joka levisi laajalle itäisen Välimeren ympärille vuonna 541.[6] Alueella suoritettiin 1930-luvulla H. Dunscombe Coltin johdolla arkeologisia kaivauksia, joissa löydettiin 500- ja 600-luvuilta peräisin olevia papyruksia. Yksi niistä on paikallisen arabikuvernöörin päätös, jolla kristityille asukkaille myönnettiin uskonnonvapaus edellyttäen, että he maksoivat säädetyn veron.[7] Vuoden 700 jälkeen kylä ilmeisesti autioitui, mahdollisesti kuivuuden vuoksi, kun sateet alkoivat jakautua eri alueiden kesken eri tavalla kuin aikaisemmin.[8]

1900-luvun alusta nykypäiväänMuokkaa

 
Turkin sotilastukikohta vuonna 1915 ja Egyptin sotilastukikohta vuonna 2013

Osmanien Turkki rakensi paikalle poliisiaseman vuonna 1902. Ennen ensimmäistä maailmansotaa siellä oli sotilastukikohta.[9] Vuosien 1905 ja 1915 välillä sinne rakennettiin rautatie ja suuri hallinnollinen keskus sekä virkamiesten asuintaloja.[10]

Tammikuun puolivälissä Turkki yritti ottaa haltuunsa Suezin kanava. Osana tätä epäonnistunutta yritystä 20 000 turkkilaista sotilasta eteni El Aujan kautta Siinaille.[11] Samoihin suurin osa muinais­aikaisten rakennusten kivistä kuljetettiin pois Gazan kaupungin rakentamiseksi.[8]

Palestiinan brittiläisen mandaatti­vallan aikana (1920–1948) Auja kuului Beersheban piirikuntaan.[12]

Paikalliset asukkaat eivät osallistuneet vuosien 1929 ja 1936 mellakoihin, mutta kesällä 1938 paikalla oli jonkin verran levottomuuksia.[13]

Vuoden 1936 levottomuuksien jälkeen brittiläinen mandaatti­hallinto käytti Aujaa vankileirinä, jonne suljettiin vangittuja palestiinalaiset arabi­johtajat kuten Awni Abdul Hadi. Siellä pidettiin myös karkotettuja juutalaisia kommunisteja. Vangit siirrettiin myöhemmin Tzrifinin (Sarafandin) sotilastukikohtaan.[14]

Autiomaan halki Suezin kanavalle johtanut päätie johti El Aujasta Ismaïliaan, ja vuoteen 1948 saakka se oli ainoa Palestiinasta Egyptiin johtanyt päällystetty tie.[15]

 
Al Aujan demilitarisoitu vyöhyke

Yhdistyneiden kansakuntien vuonna 1947 hyväksymän Palestiinan jakosuunnitelman mukaan Aujan oli määrä kuulua arabivaltioon. Vuonna 1948 Egyptin armeija käytti aluetta sotilas­tukikohtana.[16] Aujan taistelussa Israelin ja arabien välisessä sodassa 1948 paikan valloitti 89. mekanisoitu kommandopataljoona, johon kuului englannin kieltä puhunut joukko englantilaisia, saksalaisia, hollantilaisia, rhodesialaisia, etelä­afrikkalaisia ja yhdys­valtalaisia vapaa­ehtoisia.[17]

Vuoden 1949 aselepo­sopimuksella kylän ympärille muodostettiin 145 km2:n laajuinen, UNTSOn valvoma demilitarisoitu alue[18], joka tunnettiin nimellä Al-Aujan vyöhyke. Syyskuussa 1953 Israel perusti sen välittömään läheisyyteen Giv'at Rachelin linnoitetun tukikohdan, joka myöhemmin sain nimen Ktzi'ot. Tämän Nahalin etuvartioaseman nimi oli aluksi Giv'at Rachel.[19] Huolimatta Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvoston vähän aikaisemmin antamasta päätöslauselmasta Israel miehitti alueen 21. syyskuuta 1955 ja piti sitä hallussaan, kunnes se vuoden 1956 Suezin kriisin päättyessä vetäytyi Siinailta ja Gazasta. Tämän jälkeen vuoden 1967 kuuden päivän sotaan saakka demilitarisoitua vyöhykettä ja sen rajaa valvoi YK:n rauhanturvajoukko UNEF.

Israel miehtti El Aujan uudestaan kuuden päivän sodassa vuonna 1967 ja on siitä lähtien pitänyt sitä hallinnassaan. Alueella on suuri sotilastukikohta ja vankileiri.

Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Auja al-Hafir

LähteetMuokkaa

  1. ”Israel (kartta)”, Otavan taskukartasto, s. 127. Otava, 1962.
  2. Glossary of Israeli Parties and Personalities - 1948–1981 The Jerusalem Centre for Public Affairs. Viitattu 26.5.2016.
  3. HQ City Map: El Audja citymaphq.com.
  4. George E. Kirk: The Negev, or Southern Desert of Palestine. Palestine Exploration Quarterly, Huhtikuu 1941.
  5. George E. Kirk: The Negev, or Southern Desert of Palestine. Palestine Exploration Quarterly, Huhtikuu 1941.
  6. George E. Kirk: The Negev, or Southern Desert of Palestine. Palestine Exploration Quarterly, Huhtikuu 1941.
  7. George E. Kirk: The Negev, or Southern Desert of Palestine. Palestine Exploration Quarterly, Huhtikuu 1941.
  8. a b George E. Kirk: The Negev, or Southern Desert of Palestine. Palestine Exploration Quarterly, Huhtikuu 1941.
  9. Shimon Avraham Negev: Archaeological Encyclopedia of the Holy Land, s. 367. Continuum, 2005. ISBN 9780826485717. Teoksen verkkoversio.
  10. Naburiya Synagogue and Nitzana Farm ynetnews.com. 4.10.2007. Viitattu 26.5.2016.
  11. George MacMunn: Military Operations. Egypt and Palestine. From the outbreak of war with Germany to June 1917, s. 34, 35. HMSO, 1928.
  12. Passport Palestine: Visit a Cyber Palestine city, town or village aatimesnews.com.
  13. George E. Kirk: The Negev, or Southern Desert of Palestine. Palestine Exploration Quarterly, Huhtikuu 1941.
  14. Ladislas Farago: Palestine on the Eve, s. 56, 57. Lontoo: Wyman and sons, 1936.
  15. Donald Neff: Warriors at Suez. Eisenhower takes America into the Middle East in 1956, s. 112. Amana Books, 1988. ISBN 0671410105.
  16. 10 Top-rated Tourist Attractions in the Negev Region (Kohta 2: Nizzana) PlanetWare. Viitattu 26.5.2016.
  17. Yaacov Markovitzky, Zipporah Porath, Eddy Kaplansky, Joe Woolf: Overseas volunteers in Israel's War of Independence. (Internet-versio, hepreasta englanniksi kääntänyt Moshe Kohn) Jerusalem, 2007, nro 5763. Artikkelin verkkoversio.
  18. Egyptian-Israeli General Armistice Agreement, February 24, 1949 (Article VIII) Yale Law School, Lillian Goldman Law Library. Viitattu 26.5.2016.
  19. Benny Morris: ”Arab Infiltration, Israeli Retaliation, and the Countdown to the Suez War”, Israel's Border Wars, 1949–1956, s. 356. Oxford University Press, 1993. ISBN 0-19-827850-0.

Aiheesta muuallaMuokkaa

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Israel Unit in Neutral Zone, Strategic Village Occupied. The Times, 21.9.1955.
  • Ending Strife in Auja Zone, Egypt Accepts U.N. Plan, Mr. Hammarskjöld's Statement. The Times, 25.1.1956.