Daytonan 24 tunnin ajo

yhdysvaltalainen autourheilukilpailu

Daytonan 24 tunnin ajo, englanninkieliseltä nimeltään pääsponsori Rolexin mukaan Rolex 24 at Daytona, on 24 tuntia kestävä kestävyysajo, joka ajetaan vuosittain tammi-helmikuun vaihteen tienoilla Daytona International Speedway -radalla Daytona Beachilla, Floridassa, Yhdysvalloissa. Kilpailu on yksi merkittävimpiä Yhdysvalloissa ajettavia kilpailuja ja ensimmäinen kuluvan vuoden päätapahtumista. Kilpailun yksi haastavimmista puolista on ajankohta; tammikuussa yö on pisimmillään. Lisäksi radan sisäosa on heikommin valaistu kuin ovaaliosuus.

Yhdysvallat Daytonan 24 tunnin ajo
Rata Daytona International Speedway
Daytona International Speedway -rataa vuonna 2005.

Ensimmäisen kerran ajo järjestettiin vuonna 1962, jolloin sen voitti Dan Gurney. Suomalaisista kilpailun on voittanut vuonna 1970 Leo Kinnunen. Eniten voittoja on Hurley Haywoodilla, joka on ollut mukana voittamassa kilpailua viidesti.

Historia

muokkaa

Ensimmäisenä vuotenaan 1962, kilpailu ajettiin kolmen tunnin mittaisena kestävyysajona. Tuolloin kilpailu kuului myös silloiseen urheiluautojen MM-sarjaan. Ensimmäisen kilpailun voitti Lotus -kuljettaja Dan Guerney. Vuodeksi 1966 kilpailua pidennettiin 2000 kilometrin mittaiseksi, jolloin kilpailun kesto oli noin puolet Le Mansin 24 tunnin ajon pituudesta. Alkaen vuodesta 1966 kilpailu on ajettu nykyisessä 24 tunnin muodossaan.

24 tunnin kilpailussa Euroopassa ajettavien esikuviensa tapaan kilpailun tulokset ratkaistaan sen mukaan, mikä joukkue selviytyy pisimmälle 24 tunnin aikana, toisin kuin formula -tai vakioautosarjoissa, joissa voittajaksi selviytyy tietyn kierrosmäärän nopeimmassa ajassa kiertänyt. Nykyisin 24 tunnin jälkeen auton ei tarvitse enää ylittää maaliviivaa, koska tämä johti epäurheilijamaiseksi koettuun taktikointiin. Kilpailun loppupuolella vaurioitunutta autoa saatettiin säilyttää varikolla 24 tunnin täyttymiseen asti ja autolla ajettiin vielä kerran maaliviivan yli, jotta tulokseksi ei merkittäisi keskeytystä (DNF = did not finish)[1]

Vuonna 1972 kilpailu ajettiin 6 tunnin mittaisena ja 1974 kilpailu peruttiin energiakriisin seurauksena.

Vuonna 1982 kilpailu pudotettiin urheiluautojen MM-sarjan kalenterista, koska sarjan kilpailuja keskitettiin yhä enemmän Euroopassa ajettaviin lyhyempiin sprinttikilpailuihin, tuolloin pituudeltaan yleensä 1000 km.

1970-luvulla joukkueiden koko vakiintui kolmeen kuljettajaan mutta aivan viime vuosina on nähty myös neljän tai viiden kuljettajan joukkueita. Vuoden 1997 kilpailu voitettiin seitsemänmiehisellä joukkueella. [2]

Nykypäivä

muokkaa

Kilpailu kuuluu Yhdysvalloissa ajettavaan Grand-Am -sarjaan [3] Kilpailu ajetaan Daytonan 5,73 kilometriä pitkällä radalla, joka on yhdistelmä esim. NASCAR -sarjasta tuttua kolmikaarteista ovaalia ja sen sisäosaan rakennettua moottorirataa. Kilpailussa on sekä GT - että prototyyppiluokkien autoja. Turvallisuussyistä GT-luokka lähetetään liikkeelle eri prototyyppien jälkeen. [4] Lähtö tapahtuu urheiluautosarjojen yleisen etiketin mukaisesti lentävänä ns. Indianapolis -lähtönä, jossa kilpailijat ajavat turva-auton perässä muodostelmassa, jonka jälkeen turva-auto vetäytyy ennen pääsuoraa ja kilpailu liputetaan alkaneeksi.

Kolmen suora

muokkaa

Varhaisina vuosinaan kilpailu kuului kolmen maailman kovatasoisimpina pidettyyn kestävyyskilpailujen sarjaan, johon lisäksi kuuluivat Le Mansin 24 tunnin ajo ja Sebringin 12 tunnin ajo. Näiden kolmen kilpailun voittaminen samalla automallilla tai saman kuljettajan ajamana oli erittäin arvostettu saavutus moottoriurheilun maailmassa. Kuitenkin nykyisten Daytona -sääntöjen vuoksi näiden kolmen kilpailun yleiskilpailuvoitto samalla automallilla on mahdotonta. Porsche 962 on vuoden 1986 tuloksillaan jäänyt viimeiseksi automalliksi, jolla on voitettu kaikki kolme kilpailua samana vuonna.

Kuljettajista viimeisin kolmen suoran voittaja on saksalainen Timo Bernhard, joka voitti Daytonassa 2003, Sebringilla 2008 ja Le Mansissa 2010.

Autoluokat

muokkaa
 
Lexus-Riley. Koska tehdastallien osallistuminen on kielletty, eikä runkovalmistajilla yleensä ole tiekäyttöön tehtyä automallia, on markkinointisyistä moottorivalmistaja mainittu ensin

Kilpailu on jaettu prototyyppi- ja GT-luokkiin. Daytona Prototype (DP) -luokka poikkeaa huomattavasti Le Mans Prototype (LMP) -prototyypeistä, joita käytetään Le Mansin 24 tunnin ajoissa. Daytona Prototype International (DPi) on uudempi luokka, joka on lähempänä LMP-luokkaa. Tulevat LMDh (Le Mans Daytona h) -luokan autot edelleen lähempänä Le Mansissa käytettäviä ja voivat ajaa samoissa sarjoissa.

Daytona Prototype

muokkaa

Vuodesta 2003 lähtien prototyyppiluokassa on ajettu vain erityisillä Daytona Prototype -luokan autoilla, jotka korvasivat aikaisemmat avokattoiset Le Mans Prototype -luokkaan perustuvat autoluokat. Huipputeknologiaa sisältävien Le Mans Prototype -autojen nopeudet olivat kasvaneet valtaviksi, jopa vanhoja, aikoinaan hyvin vapaamielisiin sääntöihin perustuneita C-ryhmän autoja nopeammaksi. Daytonan ovaaliosuuden betonikaiteet olisivat tulleet hengenvaarallisiksi huippunopeilla autoilla. Turvallisuusnäkökulmien lisäksi kilpailun järjestävä organisaatio GARRA esitteli uuden luokan myös kustannuksiltaan edullisempana vaihtoehtona.

Hiilikuituisten monokokkirunkojen sijasta autot ovat putkirunkoisia sekä umpikattoisia sisältäen rajallisen määrän uutta teknologiaa. Sen sijaan että suunnittelijoilla olisi vapaat kädet suunnitella haluamansa näköinen auto, luokassa käytetään vain GARRAn hyväksymien runkovalmistajien autoja, jotka ulkonäöllisesti poikkeavat hyvin vähän toisistaan mm. ulkomittoihin ja aerodynaamiseen testaamiseen kohdistuvien rajoitusten vuoksi. Tehdastallit runkovalmistajina eivät voi osallistua kustannusten rajoittamisen vuoksi. Myös moottorit tulevat rajoitetuilta GARRAn hyväksymiltä valmistajilta. Toisin kuin rungot, moottorit tulevat isoilta autonvalmistajilta. Moottorin tulee perustua yleisesti tuotannossa olevan automallin moottorilohkoon. Valmistajia ovat mm. BMW, Porsche ja Lexus. Säännöt rajaavat tehon noin 500 hevosvoimaan.[5]

Daytona GT

muokkaa

GT-luokan autot perustuvat sarjatuotantomalleihin ja vastaavat mm. FIA GT3 -luokan autoja. Yleisiä automalleja ovat esim. BMW M3 ja Porsche 911. Lisäksi GT-luokassa sallitaan kustannusten pitämiseksi alhaalla myös ns. silhuettiautot, joissa alkuperäisen itsekantavan korin sijasta käytetään putkirunkoa, jota ympäröivät tuotantoautoa muistuttavat koripaneelit.[6] Moottorien tehot vaihtelevat 390 ja 450 hevosvoiman välillä autosta riippuen. [5]

Tulokset

muokkaa
Vuosi Kuljettajat Talli Auto Pituus Mestaruussarja
1966   Ken Miles
  Lloyd Ruby
  Shelby-American Inc. Ford GT40 Mk. II 2 583,178 mi (4 157,222 km) International Championship for Sports-Prototypes
International Championship for Sports Cars
1967   Lorenzo Bandini
  Chris Amon
  SpA Ferrari SEFAC Ferrari 330 P4 2 537,460 mi (4 083,646 km) International Championship for Sports-Prototypes
International Championship for Sports Cars
1968   Vic Elford
  Jochen Neerpasch
  Rolf Stommelen
  Jo Siffert
  Hans Herrmann
  Porsche System Engineering Porsche 907LH 2 564,130 mi (4 126,567 km) International Championship for Makes
1969   Mark Donohue
  Chuck Parsons
  Roger Penske Sunoco Racing Lola T70 Mk.3B-Chevrolet 2 385,060 mi (3 838,382 km) International Championship for Makes
1970   Pedro Rodríguez
  Leo Kinnunen
  Brian Redman
  J.W. Engineering Porsche 917K 2 758,440 mi (4 439,279 km) International Championship for Makes
1971   Pedro Rodríguez
  Jackie Oliver
  J.W. Automotive Engineering Porsche 917K 2 621,280 mi (4 218,542 km) International Championship for Makes
1973   Peter Gregg
  Hurley Haywood
  Brumos Porsche Porsche Carrera RSR 2 552,700 mi (4 108,172 km) World Championship for Makes
1975   Peter Gregg
  Hurley Haywood
  Brumos Porsche Porsche Carrera RSR 2 606,040 mi (4 194,015 km) World Championship for Makes
IMSA Camel GT Challenge
1976   Peter Gregg
  Brian Redman
  John Fitzpatrick
  BMW of North America BMW 3.0 CSL 2 092,800 mi (3 368,035 km) IMSA Camel GT Challenge
1977   Hurley Haywood
  John Graves
  Dave Helmick
  Ecurie Escargot Porsche Carrera RSR 2 615,040 mi (4 208,499 km) World Championship for Makes
IMSA Camel GT Challenge
1978   Peter Gregg
  Rolf Stommelen
  Toine Hezemans
  Brumos Porsche Porsche 935/77 2 611,200 mi (4 202,319 km) World Championship of Makes
IMSA Camel GT Challenge
1979   Hurley Haywood
  Ted Field
  Danny Ongais
  Interscope Racing Porsche 935/79 2 626,560 mi (4 227,039 km) World Championship of Makes
IMSA Winston GT
1980   Rolf Stommelen
  Volkert Merl
  Reinhold Joest
  L&M Joest Racing Porsche 935J 2 745,600 mi (4 418,615 km) World Championship of Makes
IMSA GT
1981   Bobby Rahal
  Brian Redman
  Bob Garretson
  Garretson Racing/Style Auto Porsche 935 K3 2 718,720 mi (4 375,355 km) World Endurance Championship
IMSA Camel GT
1982   John Paul Sr.
  John Paul Jr.
  Rolf Stommelen
  JLP Racing Porsche 935 JLP-3 2 760,960 mi (4 443,334 km) IMSA Camel GT
1983   A. J. Foyt
  Preston Henn
  Bob Wollek
  Claude Ballot-Léna
  Henn's Swap Shop Racing Porsche 935L 2 373,120 mi (3 819,167 km) IMSA Camel GT
1984   Sarel van der Merwe
  Tony Martin
  Graham Duxbury
  Kreepy Krauly Racing March 83G-Porsche 2 476,800 mi (3 986,023 km) IMSA Camel GT
1985   A. J. Foyt
  Bob Wollek
  Al Unser
  Thierry Boutsen
  Henn's Swap Shop Racing Porsche 962 2 502,680 mi (4 027,673 km) IMSA Camel GT
1986   Al Holbert
  Derek Bell
  Al Unser Jr.
  Löwenbräu Holbert Racing Porsche 962 2 534,720 mi (4 079,236 km) IMSA Camel GT
1987   Al Holbert
  Derek Bell
  Chip Robinson
  Al Unser Jr.
  Löwenbräu Holbert Racing Porsche 962 2 680,680 mi (4 314,136 km) IMSA Camel GT
1988   Raul Boesel
  Martin Brundle
  John Nielsen
  Jan Lammers
  Castrol Jaguar Racing (TWR) Jaguar XJR-9 2 591,680 mi (4 170,905 km) IMSA Camel GT
1989   John Andretti
  Derek Bell
  Bob Wollek
  Miller/BFGoodrich Busby Racing Porsche 962 2 210,760 mi (3 557,873 km)[a] IMSA Camel GT
1990   Davy Jones
  Jan Lammers
  Andy Wallace
  Castrol Jaguar Racing (TWR) Jaguar XJR-12D 2 709,160 mi (4 359,970 km) IMSA Camel GT
1991   Hurley Haywood
  "John Winter"
  Frank Jelinski
  Henri Pescarolo
  Bob Wollek
  Joest Racing Porsche 962C 2 559,640 mi (4 119,341 km) IMSA Camel GT
1992   Masahiro Hasemi
  Kazuyoshi Hoshino
  Toshio Suzuki
  Nissan Motorsports Intl. Nissan R91CP 2 712,720 mi (4 365,700 km) IMSA Camel GT
1993   P. J. Jones
  Mark Dismore
  Rocky Moran
  All American Racers Toyota Eagle MkIII 2 484,880 mi (3 999,027 km) IMSA Camel GT
1994   Paul Gentilozzi
  Scott Pruett
  Butch Leitzinger
  Steve Millen
  Cunningham Racing Nissan 300ZX 2 516,609 mi (4 050,090 km) IMSA Exxon World Sportscar Championship
1995   Jürgen Lässig
  Christophe Bouchut
  Giovanni Lavaggi
  Marco Werner
  Kremer Racing Kremer K8 Spyder-Porsche 2 456,400 mi (3 953,192 km) IMSA Exxon World Sportscar Championship
1996   Wayne Taylor
  Scott Sharp
  Jim Pace
  Doyle Racing Riley & Scott Mk III-Oldsmobile 2 481,320 mi (3 993,298 km) IMSA Exxon World Sportscar Championship
1997   Rob Dyson
  James Weaver
  Butch Leitzinger
  Andy Wallace
  John Paul Jr.
  Elliott Forbes-Robinson
  John Schneider
  Dyson Racing Riley & Scott Mk III-Ford 2 456,400 mi (3 953,192 km) Exxon World Sportscar Championship
1998   Mauro Baldi
  Arie Luyendyk
  Giampiero Moretti
  Didier Theys
  Doran-Moretti Racing Ferrari 333 SP 2 531,160 mi (4 073,507 km) U.S. Road Racing Championship
1999   Elliott Forbes-Robinson
  Butch Leitzinger
  Andy Wallace
  Dyson Racing Team Inc. Riley & Scott Mk III-Ford 2 520,480 mi (4 056,319 km) U.S. Road Racing Championship
2000   Olivier Beretta
  Dominique Dupuy
  Karl Wendlinger
  Viper Team Oreca Dodge Viper GTS-R 2 573,880 mi (4 142,258 km) Rolex Sports Car Series
2001   Ron Fellows
  Chris Kneifel
  Franck Fréon
  Johnny O'Connell
  Corvette Racing Chevrolet Corvette C5-R 2 335,360 mi (3 758,398 km) Rolex Sports Car Series
2002   Didier Theys
  Fredy Lienhard
  Max Papis
  Mauro Baldi
  Doran Lista Racing Dallara SP1-Judd 2 548,960 mi (4 102,153 km) Rolex Sports Car Series
2003   Kevin Buckler
  Michael Schrom
  Timo Bernhard
  Jörg Bergmeister
  The Racer's Group Porsche 911 GT3-RS 2 474,200 mi (3 981,839 km) Rolex Sports Car Series
2004   Christian Fittipaldi
  Terry Borcheller
  Forest Barber
  Andy Pilgrim
  Bell Motorsports Doran JE4-Pontiac 1 872,80 mi (3 013,98 km)[a] Rolex Sports Car Series
2005   Max Angelelli
  Wayne Taylor
  Emmanuel Collard
  SunTrust Racing Riley MkXI-Pontiac 2 527,924 mi (4 068,300 km)[a] Rolex Sports Car Series
2006   Scott Dixon
  Dan Wheldon
  Casey Mears
  Target Ganassi Racing Riley MkXI-Lexus 2 613,38 mi (4 205,82 km) Rolex Sports Car Series
2007   Juan Pablo Montoya
  Salvador Durán
  Scott Pruett
  Telmex Ganassi Racing Riley MkXI-Lexus 2 377,970 mi (3 826,972 km) Rolex Sports Car Series
2008   Juan Pablo Montoya
  Dario Franchitti
  Scott Pruett
  Memo Rojas
  Telmex Ganassi Racing Riley MkXI-Lexus 2 474,200 mi (3 981,839 km) Rolex Sports Car Series
2009   David Donohue
  Antonio García
  Darren Law
  Buddy Rice
  Brumos Racing Riley MkXI-Porsche 2 616,600 mi (4 211,009 km) Rolex Sports Car Series
2010   João Barbosa
  Terry Borcheller
  Ryan Dalziel
  Mike Rockenfeller
  Action Express Racing Riley MkXI-Porsche 2 688,14 mi (4 326,15 km) Rolex Sports Car Series
2011   Joey Hand
  Graham Rahal
  Scott Pruett
  Memo Rojas
  Telmex Chip Ganassi Racing Riley MkXX-BMW 2 563,53 mi (4 125,60 km) Rolex Sports Car Series
2012   A. J. Allmendinger
  Oswaldo Negri
  John Pew
  Justin Wilson
  Michael Shank Racing with Curb-Agajanian Riley MkXXVI-Ford 2 709,16 mi (4 359,97 km) Rolex Sports Car Series
2013   Juan Pablo Montoya
  Charlie Kimball
  Scott Pruett
  Memo Rojas
  Chip Ganassi Racing Riley MkXXVI-BMW 2 524,04 mi (4 062,05 km) Rolex Sports Car Series
2014   João Barbosa
  Christian Fittipaldi
  Sébastien Bourdais
  Action Express Racing Coyote-Corvette DP 2 474,200 mi (3 981,839 km)[a] United SportsCar Championship
2015   Scott Dixon
  Tony Kanaan
  Kyle Larson
  Jamie McMurray
  Chip Ganassi Racing Riley MkXXVI-Ford 2 634,400 mi (4 239,656 km)
2016   Ed Brown
  Johannes van Overbeek
  Scott Sharp
  Pipo Derani
  Tequila Patrón ESM Ligier JS P2-Honda 2 620,160 mi (4 216,739 km) IMSA SportsCar Championship
2017   Max Angelelli
  Jeff Gordon
  Jordan Taylor
  Ricky Taylor
  Wayne Taylor Racing Cadillac DPi-V.R 2 346,34 mi (3 776,07 km)
2018[7]   João Barbosa
  Filipe Albuquerque
  Christian Fittipaldi
  Mustang Sampling Racing Cadillac DPi-V.R 2 876,85 mi (4 629,84 km)
2019   Jordan Taylor
  Fernando Alonso
  Renger van der Zande
  Kamui Kobayashi
  Wayne Taylor Racing Cadillac DPi-V.R 2 011,08 mi (3 236,52 km)[a]
2020   Ryan Briscoe
  Scott Dixon
  Kamui Kobayashi
  Renger van der Zande
  Wayne Taylor Racing Cadillac DPi-V.R 2 965,48 mi (4 772,48 km)[b]
2021   Filipe Albuquerque
  Hélio Castroneves
  Alexander Rossi
  Ricky Taylor
  Wayne Taylor Racing Acura ARX-05 2 872,92 mi (4 623,52 km)
2022   Tom Blomqvist
  Hélio Castroneves
  Oliver Jarvis
  Simon Pagenaud
  Meyer Shank Racing w/ Curb-Agajanian Acura ARX-05 2 709,16 mi (4 359,97 km)
2023   Tom Blomqvist
  Hélio Castroneves
  Colin Braun
  Simon Pagenaud
  Meyer Shank Racing w/ Curb-Agajanian Acura ARX-06 2 787,48 mi (4 486,01 km)
2024   Dane Cameron
  Matt Campbell
  Felipe Nasr
  Josef Newgarden
  Porsche Penske Motorsport Porsche 963 2 815,96 mi (4 531,85 km)
[8]

Huomioita:

  1. a b c d e Kilpailu pysäytettiin punalipulla sään tai vakavan onnettomuuden vuoksi.
  2. Kilpailuennätys pituudelle.

Lähteet

muokkaa

Aiheesta muualla

muokkaa