Avaa päävalikko

Charles Piazzi Smyth

Charles Piazzi Smyth (3. tammikuuta 1819 Napoli21. helmikuuta 1900 Ripon[1]) oli brittiläinen tähti­tieteilijä. Hän oli Royal Societyn jäsen ja vuosina 1846–1888 myös Skotlannin Astronomer Royal. Hänen tunnetaan monista keksinnöistään tähtitieteen alalla, mutta myös pseudotieteellisistä Gizan Suurta pyramidia koskevista teorioistaan.

Charles Piazzi Smyth
Charles Piazzi Smyth
Charles Piazzi Smyth
Henkilötiedot
Syntynyt 3. tammikuuta 1819
Napoli, Molempain Sisiliain kuningaskunta
Kuollut 21. helmikuuta 1900 (81 vuotta)
Ripon, Englanti, Yhdistynyt kuningaskunta
Kansallisuus Yhdistynyt kuningaskunta
Tieteilijä
Tutkimusalue tähtitiede
Tunnetut työt revontulten ja eläinratavalon spektri,
Kuun lämpösäteily,
Edinburghin aikapallo,
pyramidologia
Palkinnot Royal Societyn jäsenyys
Ura
Instituutti Edinburghin yliopisto,
Calton Hill Observatory,
Skotlannin Astronomer Royal

Sisällysluettelo

Tähtitieteellinen uraMuokkaa

Charles Piazzi Smyth syntyi Napolissa, Italiassa, amiraali William Henry Smythin ja hänen vaimonsa Annarellan pojaksi. Piazzi -nimen hän sai kumminsa, italialaisen tähtitieteilijä Giuseppe Piazzin mukaan, johon hänen isänsä oli tutustunut Palermossa palvellessaan Britannian laivastossa Väli­merellä.[1] Myöhemmin hänen isänsä muutti Bedfordiin ja perusti sinne observatorion, jossa Piazzi Smyth oppi tähtitieteen ensimmäiset perusteet.[1] Hän kävi Bedford Schoolia 16-vuotiaaksi saakka, minkä jälkeen hän lähti Etelä-Afrikkaan sikäläisen observatorion johtajana toimineen Thomas Maclearin apulaiseksi.[2] Hän teki Hyvän­toivon­niemellä havaintoja Halleyn komeetan ja vuoden 1843 suuresta komeetasta. Hän osallistui aktiivisesti myös Nicolas Louis de Lacaillen meridiaani­kaaren tarkistamiseen ja jatkamiseen.[1]

Vuonna 1845 Smyth nimittiin Astronomer Royaliksi Skotlantiin, toimi­paikkanaan Calton Hill Observatory Edinburghissa, ja samana vuonna myös tähti­tieteen professoriksi Edinburghin yliopistoon.[1] Pian hänen nimityksensä jälkeen observatorio asetettiin Yhdistyneen Kuningaskunnan valtiovarainministeriön valvonnan alaiseksi, ja kärsi pitkät ajat määrärahojen puutteesta. Tämän vuoksi Smyth teki suurimman osan tähti­tieteellisistä tutkimuksistaan muualla. Calton Hill Observatoryssä hän kuitenkin saattoi päätökseen edeltäjänsä, Thomas James Hendersonin jo aloittamat havainto­sarjat.[1] Vuonna 1853 Nelsonin muistomerkin huipulle Edinburghiin asennettiin Smythin johdolla aikapallo, jonka tehtävänä oli antaa aikamerkki Edinburghin satamassa olleille laivoille.[3] Vuonna 1861 alettiin sitä paitsi Edinburghin linnassa ampua tykin­laukaus aika­pallon pudottua joka arkipäivä kello 1 ip.[4]

 
Kello yhden tykin laukaiseminen vuonna 1861

Vuonna 1704 Isaac Newton kirjoitti teoksessaan Opticks, että rakennettiinpa kaukoputki miten tahansa, ilmakehän väreilyt aina häiritsevät tähti­tieteellisiä havaintoja. Nämä häiriöt olivat kuitenkin pienimmillään silloin, kun ilma oli täysin tyyni ja selkeä, ja hän ehdotti, että kauko­putket oli sijoitettava korkealle vuoristoon suurimpien pilvien yläpuolelle.[5] Tätä ehdotusta ei kuitenkaan ollut missään toteutettu ennen vuotta 1856, jolloin Smyth anoi Amiraliteetilta 600 punnan apurahaa kauko­putken hankkimiseksi Teneriffan korkeimmille huipuille.[1], jossa hän saattoi selvittää kokeellisesti, oliko Newton ollut oikeassa. Etelä-Afrikassa hän olikin monena yönä tehnyt havaintoja vuorten huipuilta, mutta muutettuaan Edinburghiin hän oli pettyyt siellä vallinneisiin huonoihin havainto-olosuhteisiin.

Amiraliteetti myönsi apurahan[1], ja Smyth sai myös monilta tahoilta tarvitsemiaan välineitä lainaksi. Robert Stephenson lainasi hänelle tutkimusmatkaa varten 140-tonnisen Titania -nimisen aluksen.[6] Hugh Pattinsonilta hän sai lainaksi Thomas Cooken rakentaman 18 cm:n teleskoopin suuntausympyröineen ja ohjaavine kelloineen. Kun Krimin sota oli vastikään päättynyt, armeija tarjoutui lainaamaan hänelle telttoja. Niitä hän ei kuitenkaan ottanut vastaan, koska hänellä oli jo makuu­alustalla varustettu teltta, jota hän oli käyttänyt Etelä-Afrikassa.

Tällä ja kaikilla hänen myöhemmillä matkoillaan oli mukana myös hänen vaimonsa, jonka kanssa hän oli edellisenä vuonna mennyt naimisiin. Saavuttuaan vuonna 1856 Teneriffalle hän ensin leiriytyi Mount Guajaralle, 2700 metrin korkuiselle huipulle 6,4 kilometriä Teidestä etelään. Mount Guajara on saaren muita huippuja korkeampi, eikä siellä ole tulivuori­toimintaa. Kaikki tarvikkeet kuljetettiin vuorelle muulien avulla lukuun ottamatta Pattinsonin teleskooppia, joka oli aivan liian suuri­kokoinen muulin kuljetettavaksi. Smythit viettivät huipulla kuukauden tehden tähti­tieteellisiä, meteoro­logisia ja geologisia havaintoja. Sheepshanksin 9 cm:n teleskoopilla hän näki tähdet paljon vakaammin ja paljon kirkkaampina kuin Edinburghissa. Hän teki myös ensimmäiset havainnot Kuusta tulevasta lämmöstä.[7] Niitä kuitenkin häiritsivät toistuvasti horisontissa näkyneet pöly­pilvet. Mutta silloinkin kun pölyä oli eniten, näkyvyys zeniitissä oli parempi kuin Edinburghissa.

 
α Piscium nähtynä Edinburghista (yläkuvassa) ja Alta Vistasta 3300 metrin korkeudelta (alakuvassa). Kaksois­tähden komponenttien välinen kulma­etäisyys on 3,5″ ja Airyn kiekon halkaisija 1,5″

Pöly selvästikin keskittyi tietyille korkeuksille, ja niinpä Smyth päätti siirtyä Alta Vistalle 3300 metrin korkeuteen, korkeimmalle paikalle, jonne muulit kykenivät nousemaan. Hän päätti käyttää suurempaa Pattinsonin teleskooppia ja palasi Orotavalle hakemaan sen. Kun kolme laatikkoa oli liian raskaita, ne avattiin ja niiden sisältö purettiin kolmeen pienempään laatikkoon, jotka kuljetettiin seitsemän vahvan hevosen voimin. Kun teleskooppi näin oli saatu kuljetetuksi perille, se saatiin nopeasti kootuksi. Airyn kiekko näkyi selvästi, ja Smyth teki monia kriittisiä havaintoja ja hienoja piirroksia. He viettivät paikalla kuukauden, jonka aikana he yhtenä päivänä myös kiipesivät Teiden huipulle 3700 metrin korkeuteen.

Tieteellisiä havaintoja kuvailtiin raporteissa, jotka lähetettiin Amiraliteetin lordikomissionaarille ja Royal Societylle sekä julkaisuun "Astronomical Observations made at the Royal Observatory, Edinburgh", jossa ne julkaistiin vuonna 1863 niteessä XII ja saivat osakseen suurta huomiota. Piazzi Smyth pani näin alulle nykyisen käytännön sijoittaa teleskoopit korkealle vuorille, jossa vallitsevat parhaat havainto-olosuhteet.[6]

Smyth kirjoitti matkastaan myös yleistajuisen teoksen "Teneriffe, an astronomers Experiment". Se oli ensimmäinen kirja, jonka kuvituksena koskaan on käytetty stereoskooppisia valokuvia eli stereogrammeja. Siinä oli 20 Teneriffalla kollodiumprosessilla otettua stereogrammia. Tuohon aikaan oli jo myynnissä myös stereoskooppeja, joiden avulla näitä kuvia voitiin katsella kolmiulotteisina irrottamatta niitä kirjasta.

Vuosina 1871–1872 Smyth tutki revontulien ja eläinratavalon spektrejä. Hän suositteli myös sadejuovien käyttöä sään ennustamiseen.[1] Yhdessä Alexander Stewart Herschelin kanssa hän löysi hiilimonoksidin lähettämien säteiden välisen harmonisen suhteen.[1] Smyth osoitti myös, että osa havaituista Auringon spektrin viivoista onkin peräisin Maan ilmakehästä.[2] Vuosina 1877–1878 hän konstruoi Lissabonissa kaaviokuvan Auringon spektristä, ja tästä työstään hän sai Makdougall Brisbanen palkinnon vuonna 1880.[1] Smyth jatkoi spektroskooppisia havaintojaan vielä Madeiralla vuonna 1880 ja Winchesterissä vuonna 1884.[1]

Vuonna 1888 Smyth erosi Astronomer Royalin virasta vastalauseeksi observatorion alituiseen liian pienille määrärahoille ja vanhentuneille laitteille. Tapaus johti siihen, että Edinburghin kuninkaallinen observatorio oli kutakuinkin suljettuna, kunnes Crawfordin 26. jaarli James Lindsay lahjoitti sille uusia tähtitieteellisiä kojeita ja laajan kirjaston, Bibliotheca Lindesiana, jotta uusi observatorio voitaisiin perustaa. Tämän lahjoituksen ansioista Edinburghin uusi Kuninkaallinen observatorio voitiin avata Blackfordin kukkulalla vuonna 1896.[7] Erottuaan virastaan Smyth muutti Riponiin, jossa hän asui loppuelämänsä.

Smythin pyramidologiaMuokkaa

Smyth kävi kirjeenvaihtoa pyramido­logi John Taylorin kanssa, joka teki häneen suuren vaikutuksen. Vuonna 1859 ilmestyneessä kirjassaan The Great Pyramid: Why Was It Build? & Who Built It? ("Suuri pyramidi: Miksi se rakennettiin ja kuka rakensi sen?") Taylor esitti, että Raamatun Nooa suunnitteli Suuren pyramidin ja johti sen rakennustöitä.[8] Kun Royal Society kieltäytyi myöntämästä hänelle apurahaa, hän liittyi Egyptiin lähteneeseen retkikuntaan voidakseen mitata Suuren pyramidin kaikki pinnat ja sivut. Hän otti mukaansa tarpeelliset välineet mitatakseen kivien koot, eri pintojen väliset kulmat kuten alas johtavan käytävän kaltevuus­kulman, sekä varta vasten suunnitellun kameran sekä pyramidin sisä- että ulkopuolen valo­kuvaamiseksi. Hän otti mukaansa myös muita laitteita suorittaakseen tähtitieteellisiä laskelmia ja määrittääkseen pyramidin sijaintipaikan maantieteellisen pituuden ja leveyden.

 
Smythin teoksessa Our Inheritance in the Great Pyramid (1877) esiintyvä kaaviokuva, johon on merkitty joitakin hänen mittaustuloksiaan Kheopsin pyramidista sekä niihin perustuvia kronologisia määrityksiä

Vuonna 1864 Smyth julkaisi kirjan Our Inheritance in the Great Pyramid ("Perintömme suuressa pyramidissa"). Kaksi vuotta myöhemmin hän julkaisi siitä laajemman version nimellä The Great Pyramid: Its Secrets and Mysteries Revealed ("Suuri pyramidi: Sen salaisuudet ja mysteerit paljastettu"). Smyth väitti Gizan suuren pyramidin mittausten osoittaneen, että sen rakentajillaan oli ollut käytössä mittayksikkö, pyramidituuma, joka oli yhtä suuri kuin 1,001 brittiläistä tuumaa[9] (2,54254 cm), ja että pyramidin arkkitehdit selvästikin olivat käyttäneet sitä mittastandardina. Siitä hän johti muitakin mitta­yksiköitä, joita hän väitti sen rakentajien käyttäneen: suurempana yksikkönä olisi ollut pyhä kyynärä (cubit), joka oli 25 pyramidi­tuumaa ja samalla suunnilleen 1/10 000 000 maapallon pyörimis­akselin pituudesta[10] (63,5635 cm), tilavuusyksikkönä pyramidi-pint ja että jo sen rakennusaikana olisi tunnettu jopa lämpötila-asteikko.

Smyth väitti, että pyramidituuma oli Jumalan antama mittayksikkö, joka oli pysynyt käytössä vuosisatoja Seemin, Nooan pojan ajoista saakka, ja että pyramidin arkkitehtien oli täytynyt toimia Jumalan ohjauksessa.[11] Tämän tueksi Smyth sanoi, että mitatessaan pyramidia hän oli todennut sen ympärysmitan kyynäröinä olevan yhtä suuri kuin tuhat kertaa vuoden päivien lukumäärä[11][12], ja lisäksi hän väitti Petrien aikaisemmin tekemien mittausten perusteella, että pyramidin alkuperäinen korkeus oli kutakuinkin tarkkaan yksi miljardisosa Maan ja Auringon välisestä etäisyydestä.[13][12].

Smyth väitti myös, että pyramidiin oli koodattu suuri joukko profetioita , joita voitaisiin tulkita mittaamalla se yksityis­kohtaisesti. Hänen mukaansa maailmanhistorian tärkeimmät tapahtumat olivat luettavissa pyramidin käytävistä siten, että yksi pyramidi­tuuma vastasi aina tuhatta vuotta.[14] Pyramidin mitta­suhteiden perusteella hän muun muassa ennusti, että Kristuksen toinen tuleminen tapahtuisi joko vuonna 1881, 1911 tai 1936 ja että tuomiopäivä olisi vuonna 1953.[12]

Taylorin teorioihin perustuen Smyth arveli, että hyksot olisivat olleet heprealaisia ja että sen lisäksi, että hyksot tunnetusti hallitsivat Egyptiä keskimmäisen ja uuden valta­kunnan välisenä aikana, heitä olisi ollut Egyptissä paljon aikaisemminkin, 4. dynastian aikana,[15] eli jo ennen Abrahamin aikaa[16] Smythin mukaan suuri pyramidi olisi tuolloin rakennettu Raamatussakin mainitun[17] Melkisedekin johdolla.[18] Kun kuitenkin muinaisten egyptiläisten uskonto, sellaisena miksi se myöhemmin muotoutui, oli Smythin mukaan epäjumalanpalvonnan äärimmäinen muoto ja näin ollen Israelin mono­teististen uskonnon äärimmäinen vastakohta, tämä seikka hänen mukaansa selitti sen, miksi egyptiläiset myöhemmin vihasivat Kheopsia, Suuren pyramidin rakennuttajaa, niin katkerasti kuin Herodotoksen Historiateoksestakin käy ilmi..[19]

Tällaisia teorioita Smyth esitti ainoastaan Kheopsin pyramidista. Kaikki muut Egyptin pyramidit olivat hänen mukaansa vain siitä myöhemmin tehtyjä pakanallisia jäljitelmiä, joiden rakentajat eivät olleet ymmärtäneet suuren pyramidin merkitystä.[8]

Smyth kannatti vakaumuk­selli­sesti angloisraelismia eli käsitystä, että nykyiset englantilaiset ovat muinaisten Israelin kadonneiden heimojen jälkeläisiä.[8] Tästä syystä ja koska hänen mukaansa tuuma oli Jumalan antama ikivanha mittayksikkö, joka oli pysynyt Englannissa käytössä kautta aikojen muuttuen suuruudeltaan vain tuhannes­osan verran alkuperäisestä "pyramidituumasta", hän vastusti ankarasti Britanniassakin jo hänen aikanaan vireillä ollutta siirtymistä metrijärjestelmään.[6] Metri­järjestelmää hän piti ranskalaisten ateististen radikaalien hengen­tuotteena. Tämän käsityksen hän toi esille monissa teoksissaan.[20]

Kun Washingtonissa päätettiin vuonna 1884 pitää kansainvälinen meridiaanikonferenssi, jossa oli määrä sopia kansain­välisestä nollameridiaanista, Smyth ehdotti sellaiseksi Kheopsin pyramidin kautta kulkevaa meridiaania. Hän perusteli ehdotustaan, paitsi pyramidin suurella historiallisella merkityksellä, myös sillä, että meridiaani oli suuremmalta osaltaan mantereilla kuin juuri mikään muu meridiaani ja voitiin siksi mitata poikkeuk­sellisen tarkasti, minkä lisäksi sen etuna oli, että sen itä- ja länsi­puolella asui suunnilleen yhtä suuri osa maapallon väestöstä. Lopuksi hän esitti valinnalle myös uskonnollisia perusteluja, sillä monien uskontojen yhteinen pyhä kaupunki Jerusalem sijaitsi melko lähellä tätä meridiaania.[21]

Vaikka Smythilla on nykyisten egypto­logien keskuudessa huono maine, hän teki Gizassa myös paljon arvokasta työtä. Hän mittasi Kheopsin pyramidin tarkemmin kuin kukaan tutkija oli sitä aikaisemmin mitannut, ja hän ensimmäisenä valokuvasi sen sisällä olevia käytäviä magnesiumvalon avulla. Smyth sai aikaan monia piirustuksia ja laskelmia, jotka hän pian kokosi kirjoihinsa Our Inheritance in the Great Pyramid ja On the Antiquity of Intellectual Man (1868) sekä kolmi­osaiseen kirja­sarjaansa Life and Work at the Great Pyramid (1867). Näistä teoksista Royal Society of Edinburg myönsi hänelle kultamitalin, mutta vuonna 1874 Royal Society hylkäsi hänen tutkielmansa Kheopsin pyramidin rakenteesta, kuten se oli aikaisemmin hylännyt Taylorin tutkielman.[8] Hänen ajatustensa hylkääminen vaikutti osaltaan siihen, että hän vuonna 1888 erosi Astronomer Royalin virasta.

Smythin pyramiditeorioiden vaikutusMuokkaa

Smythin teoriat pyramidin profetioista omaksui Charles Taze Russell muun muassa teoksessaan Studies in the Scriptures. Russell perusti Raamatuntutkioiden seuran, josta Jehovan todistajien liike myöhemmin sai alkunsa. Osittain Smythin teorioihin perustuen Russell väitti, että Kristuksen toinen tuleminen oli tapahtunut kaikessa hiljaisuudessa jo vuonna 1884 ilman, että sitä huomattiin, ja että tuhatvuotinen valtakunta alkaisi vuonna 1914.[14] Russellin seuraaja Joseph Franklin Rutherford kuitenkin julisti vuonna 1928 pyramidologian Raamatun vastaiseksi.[22]

Taylorin ja Smythin teoriat saivat egyptologien keskuudessa 1800-luvun loppu­puolella useita huomattavia kannattajia[12] mutta vuosisadan loppuun mennessä ne olivat menettäneet uskottavuutensa. Ilmeisimmän virheen niistä paljasti huomattava egyptologi William Flinders Petrie, joka hänkin aluksi oli uskonut niihin. Kun Petrie 1880-luvulla matkusti Egyptiin suorittaakseen uusia mittauksia, hän totesi pyramidin olevan useita jalkoja pienempi kuin aikaisemmin oli uskottu. Tämä oli niin ilmeisesti Smythin teorioiden vastaista, että Petrie hylkäsi ne.[12] Hänen mukaansa ei ollut mitään todisteita siitä, että egyptiläiset olisivat käyttäneet mitta­yksikkönä Smythin olettamaa pyramidi­tuumaa tai 25,025 brittiläisen tuuman pituista kyynärää (engl. cubit).[23]

Avioliitto, perhe ja kuolemaMuokkaa

 
Smythin hautamuistomerkki Sharowin hautausmaalla: pyramidi, jonka huipulla on risti

Piazzi Smythin veljiä olivat Warington Wilkinson Smyth ja Henry Augustus Smyth. Hänen sisariaan olivat Henrietta Grace Smyth, joka meni naimisiin teologi ja matemaatikko Baden Powellin kanssa ja josta tuli Robert Baden-Powellin, partioliikkeen perustajan äiti, sekä Georgiana Rosetta Smyth, William Henry Flowerin puoliso, ja Ellen Philadelphia Smyth.[24]

Piazzi Smyth itse meni vuonna 1855 naimisiin Jessica Duncanin (1812–1896), Thomas Duncanin kanssa.

Smyth kuoli vuonna 1900, ja hänet haudattiin St. John's Churchin kirkkomaalle Sharowiin lähelle Riponia. Hänen haudalleen pystytettiin pieni kivinen pyramidin muotoinen muistomerkki, jonka huipulla on risti.[25]

KunnianosoituksetMuokkaa

Vuonna 1857 Smyth valittiin Royal Societyn jäseneksi.[26] Vuonna 1859 hänet nimitettiin myös Skotlannin insinöörien ja laivanrakentajien instituutin (engl. Institution of Engineers and Shipbuilders in Scotland) kunniajäseneksi.[27]

Smythin mukaan on nimetty Piazzi Smyth -niminen Kuun kraatteri.

Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Charles Piazzi Smyth

Smythin kirjoittamat kirjatMuokkaa

  • Charles Piazzi Smyth: Description of New or Improved Instruments for Navigation and Astronomy. Edinburgh: Neill & Co., Printers, 1855.
  • Charles Piazzi Smyth: Teneriffe, An Astronomer's Experiment: or, Specialities of a Residence Above the Clouds. Lontoo: L. Reeve, 1858. Teoksen verkkoversio.
  • Charles Piazzi Smyth: Three Cities in Russia. Lontoo: L. Reeve, 1862.
  • Charles Piazzi Smyth: The Our Inheritance in the Great Pyramid. Julkaisseet myöhemmin uusina painoksina monet kustantajat, usein nimellä The Great Pyramid: Its Secrets and Mysteries Revealed. Lontoo: A. Strahan, 1864. Teoksen verkkoversio.
  • Charles Piazzi Smyth: Life and Work at the Great Pyramid During the Months of January, February, March, and April, A.D. 1865; With a Discussion of the Facts Ascertained. Edinburgh: Edmonston and Douglas, 1867. Teoksen verkkoversio.
  • Charles Piazzi Smyth: On the Antiquity of Intellectual Man: From a Practical and Astronomical Point of View. Edinburgh: Edmonston and Douglas, 1868. Teoksen verkkoversio.
  • Charles Piazzi Smyth: Madeira Spectroscopic: Being a Revision of 21 Places in the Red Half of the Solar Visible Spectrum with a Rutherfurd Diffraction Grating, at Madeira ... During the Summer of 1881. Edinburgh: W. & A. K. Johnston, 1882.
  • Charles Piazzi Smyth: New Measures of the Great Pyramid. London: R. Banks, 1884.

LähteetMuokkaa

  • Hermann A. Brück: The Story of Astronomy in Edinburgh. Edinburgh: Edinburgh Univ. Press, 1983.
  • Hermann Alexander Brück, Mary T. Brück: The Peripatetic Astronomer: The Life of Charles Piazzi Smyth. Bristol: A. Hilger, 1988. ISBN 978-0-85274-420-8.
  • Warner Brian: Charles Piazzi Smyth, Astronomer-Artist, his Cape years 1835 - 1845. Kapkaupunki: A.A.Balkema, 1983.
  • Eric Michael Reisenauer: The Battle of the Standards: Great Pyramid Metrology and British Identity, 1859–1890. The Historian, {{{Vuosi}}}, 65. vsk, nro 4, s. 931–978. doi:10.1111/1540-6563.00043.

ViitteetMuokkaa

  1. a b c d e f g h i j k l ”Smyth, Charles”, Encyclopedia Britannica, 25. osa, s. 282. , 1911. Teoksen verkkoversio.
  2. a b Hannu Karttunen: ”Henkilöitä: Smyth, Charles Piazzi”, Vanhin tiede: Tähtitiedettä kivikaudesta kuulentoihin, s. 486. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 1998. ISBN 951-9269-83-5. Teoksen verkkoversio.
  3. Calton Hill, Off Regent R oad, Nelson's Monument: Statement of Special Interest Edinburghin kaupunki. Viitattu 22.11.2016.
  4. One o'clock Gun Edinburgh Castle. Viitattu 22.11.2016.
  5. Isaac Newton: ”Prop. VIII Prob II: To shorten Telescopes”, Opticks, or a Treatise of the Reflections, Refractions, Inflections and Colours of Light, s. 98. William Innys, 1704. Teoksen verkkoversio.
  6. a b c Olin J. Eggen: Charles Piazzi Smyth. Astronomical Society of the Pacific, Kesäkuu 1955, nro 313. Artikkelin verkkoversio.
  7. a b Charles Piazzi Smyth Gazetteer for Scotland. Viitattu 22.11.2016.
  8. a b c d Egypt: The Pyramid Inch and Charles Piazzi Smyth in Egypt touregypt.net. Viitattu 22.11.2016.
  9. Charles Piazzi Smyth: ”Beginning of Reference to the Great Pyramid's Numbers”, Our Inheritance in the Great Pyramid, s. 35. Lontoo: A. Strahan. Teoksen verkkoversio.
  10. Charles Piazzi Smyth: Our Inheritance in the Great Pyramid, s. 31, 36. Lontoo: A. Strahan. Teoksen verkkoversio.
  11. a b Charles Piazzi Smyth: ”A Day and Year Standard indicated, with Earth Commensurability”, Our Inheritance in the Great Pyramid, s. 30-31. Lontoo: A. Strahan. Teoksen verkkoversio.
  12. a b c d e Jani Kaaro: ”Pyramidologia”, Kaiken oudon ensyklopedia, s. 335–336. BTJ, 2009. ISBN 978-951-692-731-5.
  13. Charles Piazzi Smyth: ”More Rigid Inquiry into the Absolute Length of the Base-side of the Great Pyramid”, Our Inheritance in the Great Pyramid, s. 48-50. Lontoo: A. Strahan. Teoksen verkkoversio.
  14. a b Hannu Karttunen: ”Egyptin tähtitiede: Suuren pyramidin mysteeri”, Vanhin tiede: Tähtitiedettä kivikaudesta kuulentoihin, s. 37. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 1998. ISBN 951-9269-83-5. Teoksen verkkoversio.
  15. Charles Piazzi Smyth: ”The Shepherd Kings”, Our Inheritance in the Great Pyramid, s. 421. Lontoo: A. Strahan. Teoksen verkkoversio.
  16. Charles Piazzi Smyth: ”The Shepherd Kings”, Our Inheritance in the Great Pyramid, s. 423. Lontoo: A. Strahan. Teoksen verkkoversio.
  17. 1. Moos. 14:18–20
  18. Charles Piazzi Smyth: ”Of the Early Life of Melchisedek”, Our Inheritance in the Great Pyramid, s. 433. Lontoo: A. Strahan. Teoksen verkkoversio.
  19. Charles Piazzi Smyth: ”The Right Man at Last”, Our Inheritance in the Great Pyramid, s. 430. Lontoo: A. Strahan. Teoksen verkkoversio.
  20. Eric Michael Reisenauer: The Battle of the Standards: Great Pyramid and British Identity, 1859–1890. The Historian, 2003, 65. vsk, nro 4, s. 931–978. doi:10.1111/1540-6563.00043.
  21. What shall be the prime meridian for the world?, s. 5-6, 11-12. Cleveland, Ohio: Committee on standard time and prime meridian, International institute for preserving and perfecting weights and measures., 1884. Teoksen verkkoversio.
  22. Pyramidology: A Case of Science, Pseudoscience and Religion greatdreams.com. Viitattu 22.11.2016.
  23. W. M. Flinders Petrie: The Pyramids and Temples of Gizeh, s. 189. Lontoo: {{{Julkaisija}}}, 1883. Teoksen verkkoversio.
  24. Maury Mattehw Fontaine: ”Plates XX–XXXIX”, Maury's Sailing Directions, s. 217–221. Wm. Harris, 1858.
  25. St. John's Church, Sharow: Charles Piazzi Smyth web.archive.org. Viitattu 22.11.2016.
  26. List of Fellows of the Royal Society 1660–2007 (PDF) Royal Society. Viitattu 22.11.2016.
  27. Honorary Members and Fellows Institution of Engineers and Shipbuilders in Scotland. Viitattu 22.11.2016.

Aiheesta muuallaMuokkaa