Näennäistiede

Näennäistiede eli pseudotiede (kreikan pseudo-, valheellinen, teeskentelevä) on tieteellisenä esiintyvä oppi, joka ei kuitenkaan täytä tieteellisyyden tunnusmerkkejä. Varhaisin tieto sanan pseudoscience (pseudotiede) käytöstä englannin kielessä on vuodelta 1843.

Frenologinen kaavio 1800-luvulta. Frenologien mukaan ihmisen persoonallisuus voidaan nähdä kallon muodoista. Frenologia mainitaan näennäistieteeksi ensimmäisen kerran vuonna 1843.

Käsitteellä näennäistiede on kielteinen merkitys, koska sitä on käytetty osoittamaan, että jotakin on virheellisesti ja harhaanjohtavasti esitelty tieteeksi. Niinpä ne, joiden väitetään harjoittavan tai kannattavan näennäistiedettä, yleensä kiistävät luokittelun. Siitä, missä laajuudessa tiede voidaan erottaa näennäistieteestä luotettavalla ja puolueettomalla tavalla (demarkaatio-ongelma), on erimielisyyttä.

Näennäistiede ei ole oppeja, käsityksiä tai menetelmiä joista ei olla samaa mieltä. Tiedemaailma on täynnä ihmisiä, jotka ovat asioista eri mieltä. Muuten status quon voisi julistaa totuudeksi. Tieteilijä saattaa itse puolustaa pseudotieteellistä dogmaa, jolloin hän onkin dogmaattisuudessaan väärässä.

Tausta

On erilaisia keinoja sen osoittamiseksi, onko tietty oppi, käsitys, menetelmä tai käytäntö tieteellinen. Tieteellisessä menetelmässä tällaisia periaatteita ovat muiden muassa toistettavuus ja intersubjektiivinen varmistettavuus. Niinpä pyritään varmistamaan, että keskeinen todistusaineisto voidaan toistaa tai mitata samoissa olosuhteissa; niin voidaan vastaisuudessakin tutkia, onko ilmiöön liitetty hypoteesi tai teoria sekä täsmällinen että luotettava ja voivatko muut tutkijat tukeutua siihen.

Tieteellistä menetelmää edellytetään käytettävän kaikkialla ja painottuneisuutta edellytetään valvottavan tai se eliminoitavan kaksoissokkotutkimuksilla tai riittävän suurella otannalla. Kaikki kerätyt tulokset, mukaan luettuina koejärjestelyt ja ympäristötekijät, dokumentoidaan ja julkistetaan vertaisarviointia varten, niin että tulokset voidaan joko varmistaa tai hylätä myöhemmillä kokeilla sekä määritellä muita tärkeitä tekijöitä, kuten tilastollinen merkitsevyys, luottamusväli ja virhemarginaali.

1900-luvun puolivälissä Karl Popper ehdotti falsifioitavuuden kriteeriä näennäistieteen ja tieteen erottamiseksi toisistaan. Sellaiset väitteet kuin "Jumala loi maailmankaikkeuden" voivat olla tosia tai epätosia, mutta ei voida suorittaa kokeita, joilla väitteet voitaisiin todeta epätosiksi, joten ne eivät ole tiedettä, vaan ne kuuluvat tieteen alan ulkopuolelle. Popper jakoi ei-tieteen toisaalta filosofisiin, matemaattisiin, mytologisiin, uskonnollisiin ja metafyysisiin muodostelmiin ja toisaalta näennäistieteellisiin – mutta ei esittänyt selviä kriteereitä niiden erottamiseksi. Esimerkeiksi näennäistieteestä hän antoi astrologian ja psykoanalyysin ja tieteestä Albert Einsteinin suhteellisuusteorian. Myöhemmin Paul R. Thagard (1978) ehdotti, että näennäistiede on ensisijaisesti erotettavissa tieteestä silloin, kun se pitkällä aikavälillä kehittyy vähemmän kuin vaihtoehtoiset teoriat ja kun sen kannattajat kieltäytyvät tunnistamasta tai myöntämästä teorian ongelmia. Mario Bunge on esittänyt kategorioita "uskomuskenttä" ja "tutkimuskenttä" helpottamaan tieteen ja näennäistieteen erottamista toisistaan.

Tieteenfilosofi Paul Feyerabend on esittänyt, että tieteen ja ei-tieteen erottaminen ei ole tiedonsosiologian näkökulmasta mahdollista eikä edes toivottavaa.

Erottelun tekee vaikeaksi se, että tieteen teoriat ja menetelmät arvioivat uutta havaintotietoa eri tavoin. Lisäksi tietyt standardit, jotka soveltuvat yhdelle tieteenalalle eivät ole välttämättä niitä joita käytetään joillakin toisilla aloilla.

Näennäistieteen määritelmiä

Raimo Tuomela

Raimo Tuomela on määritellyt näennäistiedettä seuraavasti:

1. Pohjautuu monesti epämääräiseen, usein mentaaliseen perustaan
   1. jossa on vaikkapa ruumiittomia henkiä.
   2. joka sallii auktoriteettiuskon tai joka perustuu jonkin eliitin paranormaaleihin tiedonhankintakykyihin
   3. Kaavamainen, dogmaattinen asenne totuuden puolesta, ei yritä etsiä totuutta muuttamalla omia näkemyksiään silloin, kun havainnot ja päättely niin vaativat.
2. Monesti, joskaan ei aina ja kaikilta osin, karttaa loogis-matemaattista tarkkaa ajattelua.
3. On oppi, jonka oletukset ja teoriat ovat testaamattomia tai eivät ole testattavissa tai kumottavissa lainkaan. Näennäistieteelliset väitteet ovat monesti ristiriidassa paremmin tutkittujen ja koeteltujen tieteellisten väitteiden kanssa. Näennäistieteen väitteet eivät muutu, vaikka havainnot ja loogis-teoreettinen tutkimus näyttävät muuta.
4. On oppi, jota kiinnostaa usein käytännölliset monesti henkilöön liittyvät asiat, kuten miten parantaa sairaus, miten tuntea itsensä onnelliseksi, mikä johtaa monesti näennäisteknologiaan.
5. Menetelmät eivät korjaa omia virheitään, eivätkä pohjaudu hyvin koeteltuihin yleisiin teorioihin
6. On monesti erillinen oppi, jota eivät muut tieteenalat tue

Esimerkiksi selvänäkeminen on tämän näkemyksen mukaan näennäistiedettä, koska se rikkoo tunnettuja fysiikan lakeja. Monesti lisäksi eri selvänäkijät väittävät samasta kohteesta eri asioita. Kreationismia pidetään näennäistieteenä, koska siinä esitetyt ajatukset ovat monesti ristiriidassa yleisesti hyväksyttyjen luonnontieteellisten ajatusten kanssa ja asioita esitetään yksipuolisesti vain kreationistista näkökantaa tukien. Lisäksi kreationismin näkemykset liittyvät tieteen ulkopuoliseen uskontoon, eikä niitä voida kumota edes teoriassa.

Tieteen tulee olla muun muassa Raimo Tuomelan esittämien ehtojen mukaan objektiivista, testattavaa, kriittistä, edistyvää, itsekorjaavaa ja itsenäistä. Tämän määritelmän mukaan näennäistiede olisi tieteen vastakohta: subjektiivista eli esittäjästä riippuvaa, kritiikitöntä, paikallaan polkevaa, epäitsenäistä ja ei-testattavaa.

Niinpä näennäistieteenä pidetään vaihtoehtolääketiedettä, ufologiaa, antroposofiaa ynnä muita sellaisia.

Paul Kurtz

Paul Kurtzin mukaan näennäistiedettä luonnehtivat seuraavat piirteet:

1. tarkkojen kokeellisten menetelmien puute
2. ei yhtenäistä ja testattavaa teoriapohjaa
3. väittää saavansa vahvistavia tuloksia, vaikka käytetyt koemenetelmät eivät ole tarkkoja eivätkä puolueettomat havaitsijat voi myönteisiä tuloksia vahvistaa.

Neuvostoliittolaisen Trofim Lysenkon tutkimukset sopivat tähän kaavaan.

Näennäistiede eroaa tieteen "vääristä teorioista" siinä, että tieteen "väärät teoriat" eivät pyri esiintymään tai niitä ei alan ammattilaisten keskuudessa pidetä laajemmin pätevinä ratkaisuina.

Muita määritelmiä

Näennäistieteelle ovat tarkemmin kuvaten tyypillisiä seuraavat piirteet:

1. Subjektiivista
   1. Pohja, johon liittyy ruumiittomia henkiä ja jonkin valitun joukon yliluonnolliset kyvyt
   2. Puolueettoman tarkkailijat ja laajempi ihmisjoukko eivät kannata näennäistieteellistä väitettä
   3. Karttaa matemaattista ja loogisesti täsmällistä ajattelua
   4. Näennäistiedettä ei kiinnosta tietää miten asiat ovat, vaan sitä kiinnostavat esimerkiksi korkeamman tietoisuuden tilan saavuttaminen, sairauksien parantaminen henkimaailman avulla, paremman olon saaminen ynnä muu sellainen
2. Ei testattavissa: Esitieteen väitteitä ei voi testata, tai ne ovat huonosti todennettuja. Usein tueksi esitetään suuri määrä kyseenalaista todistusaineistoa.
3. Polkee paikallaan
   1. Oppia pidetään erehtymättömänä ja sitä puolustetaan kaavamaisesti
   2. Teoriaa vastustavat havainnot ja todistusaineisto eivät muuta teoriaa ja perusväitteitä
   3. Vanhanaikaista ajattelua
   4. Väitetyt mysteerit.

Tieteen ja näennäistieteen raja voi olla joskus liukuva. Tiedemies voi puolustaa teoriaansa kuin uskonkappaletta. Esimerkiksi historiantutkimuksen todistusaineisto on usein kiistanalaista, väärennöksille altista ja monitulkintaistakin. Historiatieteen historia onkin täynnä esimerkkejä siitä, miten vakiintuneiksi totuuksiksi luullut asiat ovat kääntyneet päälaelleen. Toisaalta näennäistieteissä (kuten astrologiassa) voidaan käyttää matematiikkaa samaan tapaan kuin oikeassa tieteessäkin.

Uskomuslääkintää pidetään näennäistieteenä. Se on suosittua, koska se kertoo potilaalle sen, mitä tämä haluaa kuulla. Uskomuslääkinnän vetovoimaa selittävät seuraavat tekijät:

1. Kokonaisvaltaisuus: potilaan kuuntelu.
2. Ymmärrettävyys: taudin syy selitetään ymmärrettävästi.
3. Yhteisöllisyys, ihmisläheisyys: potilas ja hoitaja ovat tasa-arvoisia ja puhuvat samaa kieltä
4. Maailmankuva voi liittyä henkimaailmaan
5. Vaistonvaraisuus
6. Lupaukset.

Näennäistiede muistuttaa usein propagandaa. Sille on monesti tyypillistä valikoiva tosiasioiden esittäminen, esitetään vain omaa väitettä tukevia tietoja, ja yleisessäkin tiedossa olevia omaa väitettä vastaan puhuvia tietoja jätetään huomioitta joko tahallisesti tai tutkimuksen puutteessa. Tämä tulee esille varsinkin tapauksissa, joissa näennäistiede kytkeytyy uskonnolliseen tai poliittiseen liikkeeseen, ja jolloin esitetään tieteelliseltä kuulostavia väitteitä, jotka eivät perustu puolueettomaan tutkimukseen.

Propagandalle ovat ominaisia ainakin jotkin seuraavista piirteistä:

1. Helposti tajuttavaa, yksinkertaista
2. Massoihin vetoavaa
3. Harkitusti yksipuolista, muutamaan iskusanaan keskittyvää
4. Kahtiajakautunut maailma, kompromissien puute
5. Valmiiden mielipiteiden hyväksikäyttö
6. Tunteisiin ja vaistoihin vetoaminen
7. Tunteiden ja käyttäytymisen manipulointi
8. Toimintaan aktivoivaa
9. Vastustavan kannan mustamaalaamista
10. Puutteelliset tai yksipuoliset tiedot, puolitotuudet ja valheetkin.

Kvasitiede

Kvasitiede on näennäistieteen kanssa läheinen käsite, mutta sillä tarkoitetaan joskus hiukan eri asiaa. Kvasitiede (< lat. quasi, 'ikään kuin; lähes') muistuttaa todellista tiedettä joiltakin, mutta ei kaikilta piirteiltään. Se pyrkii käyttämään tieteellistä menetelmää, mutta aiheensa tieteellisen perustan puutteellisuuden tai metodologian kehittymättömyyden vuoksi sitä ei voida pitää vakiintuneena tieteenä. Kvasitieteeksi on nimitetty joitain populaaritieteessä suosittuja, mutta empiirisesti tutkimattomia aiheita, kuten aikamatkustusta ja kuolemattomuutta.

Todistelutapa ja opin tieteellisyys

Oikeanlainen todistelu edellyttää, että väitteen esittäjä hallitsee riittävät tiedot, osaa perustella väitteensä, pysyy asiassa ja on selkeä.

Näennäistieteelle on usein tyypillistä vääränlainen todistelu eli argumentointi, jossa voi esiintyä seuraavanlaisia piirteitä:

1. Kehäpäättely: ufoja on, koska on tehty monia ufohavaintoja. Silloin kaikkia havaintoja väitetään tutkimatta ufoiksi.
2. Väärä kahtiajako eli dikotomia: Koska ufoja ei voida tunnistaa, ne tulevat ulkoavaruudesta. Unohdetaan väite, että ufot voivat tulla rinnakkaismaailmoista tai tulevasta ajasta tai olla huijausta kuten Kinnulan ufotapaus.
3. Merkityksetön päättely: Ufot pelastavat maailman, koska niistä on hyötyä, kun tiede on ajanut maailman tuhon tielle. — Vaikka tiede ajaisikin maailman tuhon tielle ja vaikka ufot tulisivatkin ulkoavaruudesta, ne eivät välttämättä tule tänne ihmisiä pelastamaan.
4. Koska ufon näkijä on hyvä ihminen, hän on oikeassa väittäessään, että näki ufon.
5. Ufoja on nähty satoja vuosia, ja ainoastaan tyhmät skeptikot, joilla ei ole älykkyyttä, enää väittävät, että ufoja ei ole ja että ne eivät tule ulkoavaruudesta. — Skeptikoiden haukkumisen sijasta olisi parempaa todistaa, että ufoihin kätkeytyy jokin tähän asti tuntematon luonnonilmiö, joka on juuri ulkoavaruudesta tullut alus.
6. Ufoja on, koska monet tutkijat uskovat niihin. — Viisaampaa olisi perustella ufojen olemassaolo niistä saadun laadukkaan todistusaineiston turvin, ei väitteen esittäjän auktoriteetin turvin.
7. Ufoja on, koska gallupin mukaan monet uskovat niihin. — Ei mainita, millä perusteilla. Väitteen yleisyys ei tee väitteestä sen luotettavampaa, varsinkaan jos väitteen kannattajat eivät tunne asiaa. Uskottiinhan litteään maahankin aikoinaan.
8. Astrologia on totta, koska sitä on harjoitettu jo tuhansia vuosia. — Ajatuksen ikä ei tee siitä totta.
9. Ufoja on, koska ei voi todistaa, että niitä ei ole. — Se että väitetään jonkin asian vääräksi todistamista mahdottomaksi, ei tarkoita, että väite on automaattisesti totta, jos ei ole sitä tukevaa todistusaineistoa. Väitteen esittäjällä on itsellään todistustaakka, ja todistamisen oltava sen laatuista, että se saa monet asiaa aikaisemmin epäilleet uskomaan siihen. Toisaalta vaillinaiset tai puuttuvat todisteet eivät todista teoriaa automaattisesti vääräksi.
10. Jos et usko olevasi avaruudesta tullut henkiolento, sinulle käy huonosti kuoleman jälkeen. Kun ufot tulevat, he eivät pelasta niitä, jotka eivät usko heihin. — Pelottelu ei tee väitteestä totta.
11. Älykäs tajuaa, että ufot tulevat ulkoavaruudesta. — Tunteisiin vetoaminen ei tee väitteestä totta.
12. Ufoja on olemassa, koska ufon nähneet eivät uskalla muiden naurun takia puhua ufokokemuksestaan. Ufokuvaaja joutui huonoon maineeseen, pilkan kohteeksi ja menetti työpaikkansa ufokuvien takia. — Vetoaminen sääliin ei tee ufoista totta eikä takaa sitä, että ne, jotka väittävät ufon nähneensä, myös näkivät.
13. Skeptikot ovat rikkaita, koska ainakin kaksi skeptikkoa ovat rikkaita.
14. Kun ajattelin Marttia, hän soitti. — Tämä ei todista puhelintelepatian toimivan.
15. Miksi epäilijä kieltää kaikkien ufojen olemassaolon? — Epäilijän väitetään kieltävän kaikkien ufojen olemassaolon, kun hän ei usko muutamaan väärään tapaukseen. Tämä on lähellä väärää joko–tai-päättelyä ja kahtiajakoa (dikotomiaa).

Pseudotiede ja yhteiskunta

Sekä skeptikot että Brights-liikkeen huomattavimmat edustajat, kuten Richard Dawkins, Mario Bunge, Carl Sagan ja James Randi, pitävät kaikkia näennäistieteen muotoja haitallisina riippumatta siitä, aiheuttavatko ne kannattajilleen välitöntä haittaa. Heidän mukaansa näennäistieteen harjoittaminen johtuu yleensä monenlaisista syistä – joko lapsellisesta tai alkeellisesta tiedekäsityksestä tai pahimmillaan petoksesta, jolla tavoitellaan taloudellista tai poliittista hyötyä.

Vuoden 2019 Tiedebarometrin mukaan suomalaisista 10 % ei usko evoluutioon ihmisen osalta ja 20 % pitää homeopatiaa tehokkaana tapana ehkäistä sairauksia. Selitykseksi on tarjottu sitä, että vaikka koululaitos onnistuu tiedon välittämisessä, tieteelliseen ajatteluun kouluttaminen on vaikeampi asia. Faktatieto ei lisää arvostelukykyä, jos ymmärtämättä jää menetelmä, jolla totuutta on haettu.

Ehdokkaita näennäistieteeksi

Koska tieteen ja näennäistieteen erottaminen toisistaan liittyy poikkeaviin näkemyksiin tieteellisen tiedon hankkimisen tavoista, rajanvedosta saavutettu yhteisymmärrys vaihtelee. Se, mitä kulloinkin pidetään näennäistieteenä, vaihtelee myös historiallisen ajankohdan mukaan. Seuraavassa on esimerkkejä aloista, joita on ainakin toisinaan ja joissakin piireissä syytetty valetieteiksi.

• Astrologia, kädestä ennustaminen jne. Tähdistä, korteista ja monista muista asioista on ennustettu tuhansia vuosia, mutta nykyisin tällaista ei-tilastollista ennustamista pidetään kaikkein selkeimpänä esimerkkinä näennäistieteestä.
• Kreationismi. Evoluution kannattajat ovat tuominneet kreationismin näennäistieteeksi.
• Lysenkolaisuus. Neuvostoliitossa virallisesti vallinnut oppi hankittujen ominaisuuksien periytymisestä oli evoluutioteorian vastainen ja perustui ideologisiin syihin: marxilaisuuteen sopi ajatus korostaa ympäristön vaikutusta.
• Sosiobiologia. 1970-luvulla pyrittiin selittämään yhteiskunnallisia ilmiöitä biologisesti. Ajatus törmäsi poliittiseen vastareaktioon. Sosiobiologiaa syytettiin valetieteen lisäksi naisvihasta ja rasismista.
• Evoluutiopsykologia. Sosiobiologian jäljissä alkanut suuntaus selittää psykologisia ilmiöitä biologisesti. Kohdannut arvostelua etenkin feminismin ja vasemmiston taholta. Monet feministit pitävät evoluutiopsykologiaa valetieteenä, koska siellä esiintyy näkemyksiä, joiden mukaan sukupuolia on vain kaksi, ja sukupuolierot sekä muun muassa homoseksuaalisuus johtuvat biologisista syistä.
• Frenologia. Ihmisen persoonallisuuden tutkiminen kallon muodoista (”kuhmuista”). Frenologia tunnistettiin puoskaroinniksi 1900-luvun alkupuolella.
• Psykoanalyysi. Psykoanalyysia on arvosteltu siitä, että tieteelliseksi näytöksi on hyväksytty analyytikon oma ammatillinen mielipide.
• Ideomotoristen ilmiöiden väärin tulkinnasta johtuvat opit. Ideomotorinen liike tarkoittaa ilmiötä, jossa liike tapahtuu ilman, että henkilö tunnistaa tekevänsä sen. Ideomotorisen ilmiön pohjalta on syntynyt useita valetieteellisiä oppeja, kuten fasilitoitu kommunikaatio, spiritismi, Ouija-laudalta kysely, automaattikirjoitus ja kaivonkatsominen. Ilmiön luonteen osoitti jo Michael Faraday 1800-luvulla, mutta se ei ole estänyt yhä uusien sovellusten suosiota. Perustelut ovat samoja kuin homeopatiassa tai psykoanalyysissa: henkilö itse todistaa oman kokemuksensa nojalla, että asia toimii.
• Laadullinen tutkimus. Laadullinen tutkimus on saanut arvostelua muun muassa siitä, että tuloksia yleistetään liian pienestä aineistosta, tutkimus ei ole läpinäkyvää, koska primääriaineisto ei ole julkista, otokset ovat vinoutuneita ja tulkinnat alttiita tutkijan omille mieltymyksille.
• Tieteellinen sosialismi. Karl Marx ja Friedrich Engels katsoivat kehittäneensä sosialismin utopiasta tieteeksi. Keinona oli kääntää päälaelleen G. W. F. Hegelin teoria maailmanhengen kehityksestä. Hengen sijaan historiassa toteutuisi aineellinen kehitys, joka väistämättä johtaa sosialismiin. Näkemys on torjuttu valetieteenä sillä perusteella, ettei historialla ole etukäteen kiinnitettyjä päämääriä. Sellainen on myös vastoin Humen giljotiiniia, joka väittää, ettei tosiasioista voi johtaa sitä, mikä pitäisi olla. 1900-luvulla tieteellisen sosialismin yleisin muoto oli marxismi-leninismi.
• Tieteellinen rasismi. Ihmisrotujen tieteellistä tutkimusta on pidetty valetieteenä. Perusteena on ollut se, ettei ihmisrotuja ole olemassa etupäässä siksi, koska kunkin oletetun rodun sisäinen geneettinen vaihtelu on suurempaa kuin rotujen välinen vaihtelu.

Katso myös

• Demarkaatio-ongelma
• Tieteen etiikka
• Pseudoskeptismi
• Muhammedin historiallisuus
• Mututieto
• Näennäishistoria
• Tiede
• Tieteellinen skeptismi
• Tutkimus

Kirjallisuutta

Suomeksi

• Häyry, Heta & Karttunen, Hannu & Virtanen, Matti (toim.): Paholaisen asianajaja: Opaskirja skeptikolle. (Ursan julkaisuja 38) Helsinki: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 1989. ISBN 951-9269-48-7 Teoksen verkkoversio.
• Kieseppä, I. A.: Alan Sokal: Kvanttigravitaation hermeneutiikka ja postmoderni diskurssi. Niin & Näin, 1997, 4. vsk, nro 4. Tampere: Eurooppalaisen filosofian seura. Artikkelin verkkoversio.
• Niiniluoto, Ilkka: Johdatus tieteenfilosofiaan: Käsitteen- ja teorianmuodostus. Helsinki: Otava, 1980. ISBN 951-1-05435-X
• Niiniluoto, Ilkka: Tiede, filosofia ja maailmankatsomus: Filosofisia esseitä tiedosta ja sen arvosta. Helsinki: Otava, 1984. ISBN 951-1-08016-4
• Paavilainen, Petri: Tieteen valepuvussa: Mitä pseudotiede on ja miksi siihen uskotaan. Helsinki: Gaudeamus, 2023. ISBN 978-952-345-241-1
• Selin, Risto: Ihmeellinen maailma: Skeptikon tietosanakirja. (Ursan julkaisuja 81) Helsinki: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 2001. ISBN 952-5329-19-4 Teoksen verkkoversio.
• Selin, Risto & Ollikainen, Marketta & Salmi, Ilpo V. (toim.): Paholaisen asianajajan paluu: Opaskirja skeptikolle. (Ursan julkaisuja 63) Helsinki: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 1997. ISBN 951-9269-88-6
• Tuomela, Raimo: Tiede, toiminta ja todellisuus: Tieteellisen maailmankäsityksen filosofiset perusteet. (Filosofian kirjasto 11) Helsinki: Gaudeamus, 1983. ISBN 951-662-334-4

Englanniksi

• Bauer, Henry H.: Science or pseudoscience: Magnetic healing, psychic phenomena, and other heterodoxies. Illinois: University of Illinois Press, 2000. ISBN 0-252-07216-2
• Charpak, Georges & Broch, Henri: Debunked! ESP, telekinesis, and other pseudoscience. ((Devenez sorciers, devenez savants, 2003.) Translated by Bart K. Holland) Baltimore, Madison: Johns Hopkins University Press, 2004. ISBN 0-8018-7867-5 (englanniksi)
• Gardner, Martin: Science – Good, Bad and Bogus. Oxford: Oxford University Press, 1983.
• Gauch, Jr. & Hugh G.: Scientific Method in Practice. Cambridge University Press, 2002. ISBN 0-521-01708-4
• Joseph, J.: Twin studies in psychiatry and psychology: science or pseudoscience? Psychiatric Quarterly, 2002. Artikkelin verkkoversio.^{[vanhentunut linkki]}
• Martin, M.: Pseudoscience, the paranormal, and science education. Science & Education, 1994. Artikkelin verkkoversio.^{[vanhentunut linkki]}
• Sagan, Carl: The Demon-Haunted World: Science As a Candle In the Dark. Määritä julkaisija!
• Shermer, Michael: Why people believe weird things: Pseudoscience, superstition and other confusions of our time. (Revised and expanded edition. Foreword by Stephen Jay Gould) New York: Henry Holt, 2002. ISBN 0-8050-7089-3 (englanniksi)
• Wilson, F.: The Logic and Methodology of Science and Pseudoscience. Canadian Scholars Press, 2000. ISBN 1-55130-175-X

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Näennäistiede Wikimedia Commonsissa

• Lisää luettavaa aiheesta Kirjallisuutta näennäistieteistä on Wikiaineistossa

Suomeksi

• Kaitaro, Timo: Miten erottaa tiede pseudotieteestä? Skeptikko 4/1998.
• Selin, Risto: Pseudotiede. Teoksessa Ihmeellinen maailma: Skeptikon tietosanakirja. Ursa, 2001.
• Tuomela, Raimo: Tiede, esitiede, pseudotiede. Teoksesta Tiede, toiminta ja todellisuus. Gaudeamus, 1983.
• Ahola, Merituuli: Huuhaa Suomi. City-lehti 23/2001.

Englanniksi

• Coker, Rory: Distinguishing Science from Pseudoscience (Arkistoitu – Internet Archive)
• Hansson, Sven Ove: Science and Pseudo-Science The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)
• Hirvonen, Ilmari & Karisto, Janne: Demarcation without Dogmas. Theoria, 2022. Artikkelin verkkoversio.
• Novella, Steven: The Anatomy of Pseudoscience
• Plait, Philip: Debating pseudoscientists
• Derksen, A. A.: The seven sins of pseudo-science. J Gen Phil Sci, 1993. Artikkelin verkkoversio.^{[vanhentunut linkki]}
• Pratkanis, Anthony R.: How to Sell a Pseudoscience. Skeptical Inquirer, 1995, nro 4. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 24.11.2007. (Arkistoitu – Internet Archive)
• Beyerstein, Barry L.: Distinguishing Science from Pseudoscience (Arkistoitu – Internet Archive)
• Carroll, Robert Todd: Pseudoscience